Höpöttelin koko kesän siitä, kuinka vähensimme kotoa tavaroita ja minimalismi otti minusta totaalisesti vallan. Kävimme läpi koko omaisuutemme, valikoimme tavara kerrallaan, mitä säästämme ja lopulta luovuimme kaikesta ylimääräisestä. Siirryimme jopa nukkumaan sängyltä lattialle, jotta saimme makuuhuoneen virkaa ajavalle parvellemme päivisin enemmän tilaa.
Minusta tuntui aluksi, että olin niin kiinni tavaroiden vähentämisessä, että oli suorastaan vaikeaa vain osata lopettaa se ja keskittyä nauttimaan siitä, mitä meillä nyt on sen sijaan, että vain miettisin kokoajan, mistä voisin vielä luopua.
Olin asettanut itselleni deadlinen, johon tavaranvähennys loppuisi ja jonka jälkeen myös sen ajattelemisen olisi loputtava. Tavaroiden vähentämisen ideana oli, että minulle jäisi tavaroiden sijaan aikaa muulle, joten jos antaisin tavaroiden vain edelleen täyttää mieltäni toisesta vinkkelistä ajateltuna, katoaisi hommasta pointti totaalisesti.
Käskin itseäni lopettaa tavaroiden ajattelemisen reilu kuukausi sitten ja täytyy sanoa, että olen onnistunut siinä hyvin. Viimeinen kuukausi ja erityisesti tämä syyskuu ovat nimittäin olleet niin työntäyteiset, ettei tavaroiden ajattelemiselle ole edes ollut päässäni tilaa. Kodin raivaaminen tuli siis hyvään saumaan, sillä kiitos minimalismin, ei täällä ole ollut liiemmin mitään, millä sotkea, mikä puolestaan on hyvä, sillä en ole viikkoihin ehtinyt edes miettiä suurempaa siivoamista.
Alkanut syksy on ollut sekä minun että mieheni kalenterin osalta niin täynnä työtä ja kiirettä, että kodin tyhjentämisen nautinnollisuus on korostunut aivan erityisesti. On ollut ihanaa tulla työpäivän jälkeen kotiin, jota ei tarvitse siivota ja koska meitä on vain me kaksi, eikä meistä kumpikaan vietä pientä vapaa-aikaansa lattialla pyörien, ei edes imuroinnista ole tarvinnut ottaa stressiä. Imuroida ehtii sitten joskus myöhemminkin.
Tuntuu, että olen ollut viimeiset viikot melkolailla omien voimavarojeni äärilaidalla, mutta tavaroista rauhoitettu koti on ollut ihanan turvapaikka kaiken kiireen ja rauhattomuuden keskellä. Täällä on hyvä ja levollinen mieli ja kun silmiin ei jatkuvasti satu niitä ”pitäisi tehdä” -juttuja, jotka usein ilmenevät tavararöykkiöinä, on kotona ollut rauhoittavaa olla.
(Kosmetiikkaröykkiöt ovat sitten asia erikseen, sillä nehän ovat vain iloa tuovia juttuja – eikö?)
Aamutkin ovat olleet nopeita, kun olen päivästä ja viikosta toiseen vetänyt päälleni samoja nuttuja. Viimeiset kuukaudet vaatekaapissani on ollut viitisentoista vaatetta ja loput niistä on pakattu vintillä seisovaan matkalaukkuun, josta voisin halutessani käydä vaatekaappiani päivittämässä. Nyt kun kesä on selvästi vaihtunut syksyyn, lähtee vintille vielä pari vaatetta ja taidan jatkossa elää kymmenellä vaatekappaleella. Jo se, ettei aamuisin tarvitse miettiä, mitä laittaa päälle tuo ihanaa rauhaa kiireen keskelle.
Olen huomannut saman myös aamuisin meikatessa. Käytän aamusta toiseen samoja tuotteita, sillä voin olla varma, että ne toimivat. Tuntuu, että minimalismi on ollut kaikella tapaa täydellinen juttu rauhoittamaan hektistä arkea ja varmistamaan, etten huku siihen. Muuten nimittäin tällä hetkellä tuntuu, että niin voisi todellakin tapahtua.
Juuri nyt taistelen läpi viimeisiä työviikkoja ennen kesälomaa, jonka vihdoin saan lokakuun alussa pitää. Täytyy myöntää, että juuri nyt ajatus siitä, että saan matkustaa yksin maapallon toiselle puolelle tuntuu aivan täydelliseltä.
Onko teillä kiireinen vai rauhallinen syksy?
Lue myös:
Minimalistin kotona – Miltä meillä nyt näyttää?
Mistä minimalismissa oikeasti on kyse ja kuinka siinä pääsee alkuun?
Hei. Jäi kiinnostamaan onko kosmetiikkaröykkiöt iloa tuottava juttu myös sun miehelle? Seuraan sua myös instassa ja sieltäkin tuli sama kysymys mieleen, kun katsoin sun kilppejä 😉
Miehellä on minun kosmetiikkaröykkiöihin sama suhtautuminen kuin minulla hänen instrumentteihinsa (joita on siis kotonamme toistakymmentä), eli jos ne tekevät toisen onnelliseksi niin kiva juttu. 🙂 Täällä riittää lääniä ja molemmat sijoittelee tavaroitaan niin, etteivät ne ole niillä paikoilla, joilla ne häiritsevät toisia.
Molemmat meistä ovat siis onnellisia, kun näkevät toisen olevan iloinen ja kummallekin on ollut itsestäänselvyys aina, että molemmilla on omat mielenkiinnon kohteet. Esimerkiksi miehen studioboksi on tosiasiassa (meistä molemmista) hirveä rumilus huoneen nurkassa eikä itse boksin katselu tuo minulle mitään iloa, mutta kun tiedän, kuinka paljon sen olemassaolo hyödyttää ja ilahduttaa miestä, tulen minäkin iloiseksi asiasta. Kosmetiikan suhteen sama, eli mies tietää kosmetiikan olevan työvälineeni ja sen ansiosta tapahtuu paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, joten häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, jos vaikka ruokatilamme nurkassa on kasa kosmetiikkaa, sillä hän ei edes käytä sitä tilaa. 🙂
Ihanaa, että teillä on samanlainen rento suhtautuminen tilaan 🙂
Tämä:
”Täällä on hyvä ja levollinen mieli ja kun silmiin ei jatkuvasti satu niitä ”pitäisi tehdä” -juttuja, jotka usein ilmenevät tavararöykkiöinä, on kotona ollut rauhoittavaa olla.”
NIIN totta!!! Olen minäkin raivausta pikkuhiljaa tehnyt, mutta ”pitäisi pinoja” on aina jossain…Tahtoisin viettää ainakin puoli vuotta kotona, että saisin nämä kesken olevat hommat rauhassa tehtyä. Mutta työt/opinnot estävät tämän 😉
Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen perinteinen viikon asukuvat postaus 🙂 Eli miten koostat päivän asun. Itselläni vaatekaapit pursuavat ja voin vain haaveilla noin pienestä vaatemäärästä. Kuulostaa ihanalta!
Hei!
Ihana kirjoitus ja kaunis koti! Mistä sesohvan takana oleva kaupunki silhuettion hankittu?
Itse kaipaisin myös jotain tuollaista.
Kiitos! 🙂 Ollaan itse teipattu se mustalla teipillä, mies on meistä se, jolla on kärsivällisyyttä pikkutarkkuuteen… 😀
Toi sun kuva on ihana! Näytät todella onnelliselta.
Kiitos! <3
Tunnistin itseni kuvailemistaasi fiiliksistä! Minulla ei ole samanlaista minimalistista elämäntapaa tavaroiden suhteen, vaikka välttelenkin turhien tavaroiden ostamista ja rajoitan kulutustani, koska tuntuu että kaikkea jo on. Konmarittamista en harrasta isommin, toki hävitän kaiken rikkinäisen ja karsin vanhoja vaatteitani. Mutta kyllä tätä kamaa on kertnyt, eikä ne minua niin haittaa. Sen sijaan tunnistan vastaavanlaisen minimalismin tarjoavan avun stressiin tapojen ja rutiinien osalta, eli sellaisen toiminnallisen konmarittamisen. Kun on oikein stressaava aika, ahdistaa ja uni muuttuu aamuyöstä tuskanhikoiluksi, karsin itseltäni kaiken ylimääräisen toiminnan ja yleensä olen taas normimoodissa viikon kuluessa. Pois jää: tv, netti, some, alkoholi, kahvi, sokeri, kaikki asioita jotka kuuluvat elämääni jossain muodossa. Askeesi helpottaa elämää silloin, kun on liian paljon kaikkea. Tilalle otan päiväkirjan kirjoittamisen heti aamulla, teen, yksinkertaisen ravitsevan ruuan, kävelylenkit ja hiljaiset illat. Tämä korjausliike vie max viikon toimiakseen. Toimintojen karsiminen antaa minulle samanlaista turvaa, kuin sinulle tavaroiden karsiminen. Se rauhan tunne, kun taakka alkaa kevetä on minulle elintärkeä kiirekausien yllättäessä.
Entä minimalismi myös omaan aikatauluun? Olen laittanut toteuttanut minimalismia myös siellä. Monet niistä ”kiireistä” on tarpeetonta, joista seuraa vähän samanlaista tukahtumista, mitä liiasta tavaramäärästäkin.
Olen seurannut mielenkiinnolla tavaran vähentämiseen liittyviä postauksiasi. Myös minulla väljät kaapit antavat mielenrauhaa. Ehkäpä jonkinlaisen asioiden hallinnan tunteen. Jos elämässä on paljon epäselviä tai keskeneräisiä asioita, kaappien siivous ja tavaran vähentäminen ”helpottaa olotilaa”.
Lisäksi asuntoni on kompakti, joten pienikin epäjärjestys saa neliöt näyttämään vielä pienemmiltä.
Toisin kuin sinä, aloitin vähentämisen kosmetiikkapurnukoista. Kaikkein mieluiten käyttäisin vain yhtä tuotetta esim kasvoille ja huokaan onnesta kun shampoistakin on jäljellä vain se paras tämänhetkiseen tarpeeseen. Ei jemmoja eikä tarjouksesta ostettuja extrapulloja. Toisena vähentämisen kohteeksi pääsivät vaatteet ja kodintekstiilit. Voi niitä kaikkia varastosta löytyneitä koristetyynyjä ja vaihtoverhoja.. Myyn tavaroita kirpparilla ja osan vien suoraan kiertätykseen. En ole vielä siinä vaiheessa, että kävisin työkalulaatikkoni läpi, mutta ehkä sekin vaihe vielä tulee.
Ihmettelen vain edelleen sitä, että tavaraa vain löytyy ja löytyy. Onko se sitten sitä, että prosessin myötä oppii tulemaan entistä vähemmällä toimeen.
Tulen vielä kertaamaan postauksiasi ja oma projektini jatkuu edelleen pikkuhiljaa. Saa nähdä osaanko lopettaa jossakin vaiheessa ja nauttia siitä selkeydestä, johon pyrin.