Minimalistiseen elämään siirtyminen on muokannut ajatuksiani monella tapaa pikkuhiljaa. Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, mutta pienet, yksittäiset asiat saavat hiljalleen aikaan ketjureaktion, joka muuttaa ajattelutapojani ja käytöstäni. Yksi suurimmista muutoksistani on liittynyt rahaan.
Vaikka rahasta ei yleensä olekaan soveliasta puhua, niin puhun siitä silti tässä yhteydessä mielelläni. Sanon kuitenkin heti alkuun tiedostavani, että olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen vakituisessa työsuhteessa, minulla ei ole kannettavanani erityistä taloudellista taakkaa ja olen valinnut elää lapsettomassa taloudessa. Olen lisäksi onnekas, sillä minulla ei myöskään ole terveydellisiä ongelmia, joista huolehtiminen rasittaisi lompakkoani.
Tiedän, että olen onnekas näiden asioiden suhteen, sillä aina on joku, jolla ei ole samanlaisia kortteja, mutta samalla tiedän myös, että on valtava määrä kanssani samassa elämäntilanteessa eläviä ihmisiä, jotka saavat ihan kivasti palkkaa, joilla ei ole palkkaan nähden kohtuuttoman suurta määrää oikeasti pakollisia menoja ja joilta silti lähes loppuvat rahat kesken ennen uutta tilipäivää. Rahat vain katoavat jonnekin jostain syystä.
Vaikka olen aina ollut säästeliäs siinä mielessä, että minulle on tärkeää pitää säästötilillä rahoja pahan päivän varalle, halusin ennen tehdä paljon töitä, jotta tienaisin enemmän ja voisin tehdä ja ostaa rahoillani erilaisia asioita. Himoitsin uutta elektroniikkaa, ihania merkkilaukkuja ja keksin muuten vain kaikkea, mitä ehdottomasti haluaisin rahoillani ostaa.
Luin jostakin lainauksen, jossa sanottiin, että ostamme tavaroita, joita emme tarvitse rahoilla, joita meillä ei ole tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme edes pidä. Se kolahti ainakin jossain määrin.
Minimalismin myötä tajusin, että en oikeasti tarvitse enemmän rahaa ollakseni onnellisempi, vaan minun piti vain haluta vähemmän ollakseni tyytyväisempi. Sen ymmärtäminen toi ihanan vapauden tunteen. En jäisi mistään paitsi, vaikka minulla olisi vain rajallinen määrä tavaroita. Joidenkin juttujen (erityisesti kosmetiikan) kanssa se oli aluksi vaikeaa, mutta homma on helpottanut pikkuhiljaa. Nyt koen edistyneeni ajattelussa jo huomattavasti enkä enää koe, että minun pitää yrittää haluta vähemmän, vaan että ihan oikeasti nykyään haluan vähemmän.
Siinä missä minulla ennen oli mielessäni lista asioita, jotka seuraavaksi haluaisin ostaa, ei minulla enää ole sellaista. Tottakai keksin monta juttua, jotka olisi kiva omistaa tai joihin voisi seuraavaksi laittaa rahaa (kuten vaikka kodin remontointiin), mutta nykyään keskityn mielummin siihen, kuinka vähän voin kuluttaa, jotta voin tehdä vähemmän töitä ansaitakseni vain rahat, jotka riittävät onnelliseen elämiseen. Olen tajunnut, että omalla kohdallani siihen ei loppujen lopuksi tarvita niin paljon rahaa kuin mitä ennen luulin tarvitsevani.
Käytän elämiseeni päivätyöstä saamiani rahoja enkä ole vielä koskaan nostanut blogitöistä palkkaa, vaan sijoittanut sieltä saadut rahat blogiin ja työhön liittyviin asioihin kuten blogipostauksia varten hankkimaani kosmetiikkaan, kameran kaltaisiin apuvälineisiin, Etelä-Korean matkoihini ja kirjani sisäänostoon.
Muuten elän päivätyöstä saamallani hyvin keskivertopalkalla, mutta koska olen jo pitkään tehnyt 60% työviikkoa, ei kuukausittainen nettopalkkani ole tietysti mikään suuri. Silti minusta ei ole vielä koskaan tuntunut, että se olisi liian vähän, sillä tässä elämäntilanteessa ja nykyisillä valinnoillani se riittää erinomaisesti ja saan siitä osan edelleen sukanvarteen tulevia lomamatkoja ja muita menoja ajatellen.
Juuri nyt tavoitteenani on mennä entistä enemmän kohti elämäntyyliä, jossa rahaa kuluu mahdollisimman vähän. Olen esimerkiksi pihi ruokakaupassa kävijä, mutta yleisestä tarkalla budjetilla eläville tehdystä suosituksesta huolimatta en koskaan suunnittele etukäteen kauppalistaa. Sen sijaan menemme mieheni kanssa kauppaan katsomaan, mitä sieltä saa halvalla ja keksimme, millaista ruokaa niistä aineksista saa koottua. Olemme kokeneet tämän huomattavasti halvimmaksi tavaksi, sillä on ihan turhaa päättää etukäteen, että huomenna syödään riisiä hapanimeläkastikkeella, jos kaupassa näkee, että kalakeittoa saa superhalpaan hintaan. Sitten sitä voidaan ostaa vaikka viikon tarpeisiin.
Koska olemme molemmat taloudellisesti samassa elämäntilanteessa eikä esimerkiksi toinen ole vanhempainvapaalla, olemme päätyneet pitämään rahamme erillään. Näin meille ei ole ikinä tullut riitaa rahasta ja pidän siitä, ettei rahasta oikeastaan edes tarvitse keskustella – ainakaan negatiivisessa mielessä. Rahahan on tunnetuksi yksi suurimmista tekijöistä aiheuttamaan kitkaa ja riitoja parisuhteessa.
Kummallakin meistä on oma taloutemme ja jos toinen haluaa käyttää rahojaan johonkin, ei sitä tarvitse koskaan selitellä toiselle millään tavalla. Yleisellä tasolla ajatuksemme talouden hallinnasta menevät kuitenkin hyvin yksiin.
Siirrämme yhteiselle ruokatilillemme kuukausittain kumpikin noin 200 euroa, mutta emme ikinä käytä kaikkia niitä 400 euroa kuukaudessa ruokiin ja muihin yhteisiin menoihimme, joten tilille jää joka vuosi sen verran ylimääräistä säästöön, että sillä saamme vaikka matkustettua ulkomaille ja tehtyä muita yhteisiä hankintoja.
Yhteisenä tavoittenamme on, että asuntomme asuntolaina olisi kokonaisuudessaan maksettu neljän vuoden kuluttua. Sen vuoksi olemme tällä hetkellä tavallista säästeliäämpiä ja mietimme raha-asioita ihan vähän enemmän.
Emme varsinaisesti koe, että luopuisimme tällä hetkellä kuitenkaan mistään ja uskomme muutenkin, että tämän hetkinen harkitsevaisuutemme palkitsee. Kun saamme asuntolainamme maksettua, voimme vuokrata asuntoamme ja lähteä vuokrarahoilla maailmalle – kiitos Tukholman överikalliin vuokra-asuntojen hinnoittelun ja hankalahkon vuokra-asunnon saannin onnistuu se helposti.
En silti halua elää kitkutellen ja kärsien, sillä kuten olen joskus aiemminkin maininnut, ei minulla ole mitään kuolemanpelkoa, mutta tiedostan silti hyvin, että ei ole mikään itsestäänselvyys, että olen neljän vuoden kuluttua elossa. Ihmisiä kuolee jatkuvasti yllättäen tapaturmien ja sairauksien vuoksi, joten vaikka onkin hyvä miettiä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa, ei sitä silti kannata minusta tehdä täysin nykyhetken kustannuksella.
Meillä on mieheni kanssa kuitenkin paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Olemme puhuneet pakettiauton muuttamisesta matkailuautoksi ja sillä ympäri Eurooppaa ajelusta. Suunnitelleet muuttoa Wieniin, Espanjaan ja Lontooseen. Haaveilleet uudelleen Aasiassa asumisesta ja jopa Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin pidemmäksi aikaa lähtemisestä.
Noista mikään ei ole tuntunut toista poissulkevalta vaihtoehdolta, vaan tavoitteena on voida tehdä nuo kaikki. Mitä vähemmän omistamme, sitä helpommin se onnistuu ja mitä vähemmän haluamme, sitä halvemmaksi elämä tulee.
Odotan eniten sitä hetkeä, kun asuntolainamme on maksettu. Yhtiövastikkeemme on kuussa noin 200 euroa ja siihen muutamat laskut päälle, eli kiinteiden kustannusten summa ei kuukaudessa ole paljon henkeä kohti. Vuokrasimme viimeksi kalustetun asuntomme noin 1350 eurolla/kk, joten kuten jokainen voi päätellä, on asuntolainan maksun jälkeen varsin fiksu valinta laittaa asunto vuokralle ja lähteä nauttimaan elämästä jonnekin, missä tonnilla kuussa elää hyvin ja rahaa voi vielä jäädä säästöönkin.
Vaikka suunnittelemme ulkomailla asumista, haaveilen silti yksinkertaisesta ja helposta elämästä. Haluan elämän, jossa minulla on aikaa tehdä ja kokea asioita. Sellaisen elämän, jossa voin huoletta viettää yhden päivän katsellen telkkarisarjoja, kuunnella loputtomiin äänikirjoja, kävellä samalla pitkin uusia katuja ja ottaa rennosti. Sellaisen elämän, jossa olen niin rentoutunut, että voin antaa itseni uppoutua täysillä asioihin ja innostua uusista jutuista. Tehdä tilaa uuden oppimiselle, käyttää tunteja, päiviä tai vaikka viikkoja uuden taidon treenaamiseen ja silti kokea, ettei minulla ole painetta oppia sitä. Ehkä jopa sellaisen elämän, jossa innostun uppoutumaan johonkin muuhunkin kuin vain kosmetiikkaan tai vaikka työskentelemään jonkun ihan muun jutun parissa.
Kun haaveet ovat selvillä, ei tunnu yhtään vaikealta elää pienellä budjetilla. Yhtäkkiä en edes keksi, miksi joskus haaveilin uudesta merkkilaukusta – minullahan on laukkuja jo ihan tarpeeksi ja vähempikin riittäisi. En ole varma, mitä ne jutut, joihin ennen halusin rahani niin kovasti käyttää edes mahtoivat olla. En myöskään täysin tajua, miksi ihmeessä halusin istua konttorilla 40 tuntia viikossa vain voidakseni ostaa lisää uusia asioita tai varsinkaan, miksi olin valmis olemaan kymmenen päivää vuorokauden ympäri laivalla töissä voidakseni olla sen jälkeen kymmenen päivää vapaalla. Kolmipäiväinen työviikkoa blogityön rinnalla tuntuu paljon paremmalta.
Kuten olen jo aiemminkin todennut, opin itsestäni ja ajatuksistani minimalismin myötä jatkuvasti uutta ja se tuntuu hyvältä. Se, etten jatkuvasti tarvitse jotain uutta on ollut ehdottomasti parhaita oppejani ja vaikka se kuulostaa aivan älyttömän yksinkertaiselta, ei se silti ole meistä monille mikään itsestäänselvyys – tai minulle se ei sitä ainakaan ollut.
Mistä te haaveilette juuri nyt?
Katso kaikki minimalismiin liittyvät blogipostaukseni täältä.
Lue myös:
Tämän vuoksi tuntuu hyvältä omistaa vähemmän
Kaikki luomivärini ja miksi en oikeastaan tarvitsekaan niitä kaikkia
Haaveilen uudesta laukusta. Kliseistä, eikö totta! Minulla on vanha (siis varmaan 20 vuotta vanha ja RUMA) Adidaksen putkikassi, jota olen käyttänyt mökkireissuilla ja sellaisilla reissuilla, minne kovakuorinen lentolaukku ei sovi. Pari vuotta sitten se alkoi hajota. Se on vielä sen verran ehjä, että sitä voi käyttää, mutta en tiedä kuinka kauan. Tarvin siis uuden kassin ja ajattelin tehdä sen nahkatakista, jonka sain vanhana n. 20 vuotta sitten ja jota en ole enää pitkään aikaan käyttänyt. Se on paksua mustaa pintanahkaa ja sen verran pitkä, että kyllä siitä yhden kassin saa. Sen jälkeen minun ei todennäköisesti tarvi ikinä ostaa viikonloppulaukkua, sillä nahkaa voi huoltaa, takista jää paikkapaloja ja teen tietysti laukusta niin tyylikkään, että se on hyvännäköinen iäti. Siitä tulee sellainen laukku, josta siskoni lapset tappelevat perinnönjaossa! Olisin tietysti voinut jo ostaa uuden kassin, mutta sellaista sopivaa ja mieleistä ei ole tullut vastaan. Mitään muovilaukkuja (sellaisia urheilukassit tuppaavat olemaan) en todellakaan osta. Eräänlaista minimalismia tämäkin: hankitaan juuri sellainen tavara kuin halutaan, ei vähän sinne päin ja hankitaan tarpeeseen. Lisäksi kierrätetään, käytetään jo olemassa olevaa materiaalia.
Minulla heräsi kysymys tuosta tiedän asuntohommelista. Miksi ette voi vuokrata asuntoanne jo nyt? Ei kai laina estä sitä, että voitte jo nyt lähteä Eurooppaa kiertämään pakettiautolla. Sillä aikaa asuntonne on vuokrattuna ja tuottaa teille lainanmaksua varten rahat ja ehkä jotain jää käteenkin.
Koemme molemmat vapauttavampana ajatuksena, ettei meillä ole asuntolainaa rasittamassa mieltä, joten haluamme mielummin maksaa sen nopeasti pois ja lähteä sitten vasta maailmalle. Nyt meillä on laittaa siihen isompia summia kun taas vuokrarahoista siihen jäisi loppujen lopuksi melko vähän nykyiseen verrattuna. Muusikko-miehelläni on myös muutamia kiertueita sovittuna tulevaisuuteen ja minullakin on pari erityisen hyvää syytä olla Tukholman konttorillamme. 🙂
Wieniin
Haahhaahhaah, en kestä itseäni…niin se alkoholi ottaa salakavalasti mielestä vallan. 😀
(Korjasin tekstin, mutta tiedoksi siis, että viinilasin äärellä tekstiä kirjoittaessani olin aivan tyytyväinen kirjoitusasuun ”Viiniin”… 😀 )
Siis koko tekstin luettuasi kommentoit yhdellä sanalla kirjoitusvirheen??? Ei herranen aika miten tökeröä..
Tällä hetkellä haaveilen keittiöremontista, sen jälkeen talostamme on remontoitu suuri osa huoneista ja voin sanoa viihtyväni jokaisessa huoneessa äärettömän hyvin!
Remontoinnin myötä olen myös (ehkä osittain jopa tiedostamatta) siirtynyt kohti minimalistisempaa elämää, sillä aina huonetta remontoidessamme, on sieltä pakko ottaa kaikki tavara pois ja se on varsin helppo hetki karsia turhat tavarat.
Olen havainnut itsessäni valtavaa helpotuksen ja keveyden tunnetta tämän karsimisen jälkeen, joten sillä tiellä on helppo jatkaa! En välttämättä pääse ikinä samaan minimalistiseen tilaan kuin sinä olet päässyt, mutta mun elämäntilanteeseen riittää tämmöinen ”kevennetty minimalismi” parhaiten!
Pyrin itse ihan samanlaiseen asenteeseen. Meillä rahaa on oikeasti aika vähän (olemme mieheni kanssa opiskelijoita), mutta en koe, että meiltä puuttuisi mitään. Emme kaipaa matkustelua tai materiaa ja kaikkeen oikeasti tärkeään on kyllä rahaa. Omaan elintasoon on tottunut ja se tuntuu ihan hyvältä. En esimerkiksi käy opiskelujen ohella töissä muuta kuin satunnaisesti, koska priorisoin mieluummin vapaa-ajan ja rennon elämänrytmin rahan edelle. Myös tulevaisuudessa valmistumisen jälkeen pidän ihan mahdollisena sitä, että tekisin töitä vain osa-aikaisesti.
Tietenkin olisi mukavaa, jos meillä olisi mahdollisuus esimerkiksi ostaa ruokakaupasta joskus lohta ja kalliimpia hedelmiä tonnikalan ja 0,70€/kg tarjousomenien sijaan. Myös oma omakotitalo vuokrakerrostalokämpän tilalle on unelmissa sitten, kun pääsemme kumpikin työelämään ja lapsia toivon mukaan siunaantuu useampia. En kuitenkaan koe mitään polttavaa tarvetta korkeampaan elintasoon juuri nyt, koska tiedän, että rahallisesti parempi tilanne on tiedossa hyvin todennäköisesti sitten valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä mahdumme hyvin tähänkin asuntoon ja pystymme kuitenkin elämään itsemme näköistä, onnellista elämää.
Minä haaveilen rahasta……voisin ostaa edes sen välttämättömimmän.
Mietin, kehtaanko edes kirjoittaa tätä, mutta minimalismin myötä olen alkanut haaveilla pikkukodista nykyisen, minimalistisen omakotitalomme sijaan. Vähän on sellainen olo, että ”kaikkihan” haaveilevat omakotitalosta ja saanko edes sanoa ääneen, että haaveilenkin ikään kuin ”takaisin paluusta”. Mutta siis, nyt neliöitä tuntuu olevan reilusti liikaakin, vaikka meitä on kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta.
Lisäksi haaveilen, että ensi syksylle tekemäni suunnitelma toteutuu ja voin työllistää itse itseni, tehden juuri sellaisia töitä kuin haluan ja silloin kuin haluan.
Musta olis kans ihanaa oppia minimalistiksi, niin että jäis rahaa useemmin lähteä reissuun ja toki jos työt sallisi. Tällähetkellä mä vaan rakastan vaatteita, enkä millään malttais luopua kirjoista ja huonekaluista ”jos sitten kuitenkin haluaa palata takaisin” eikä oo mitään paikkaa mihin kalusteet varastoida. Ite oon kans suunnitellu ”sitten joskus” vuokrattavaks nykyinen kämppäni. vastike samaa luokkaa kuin teillä, mutta itellä on vielä 25 vuotta laina-aikaa xD (noh 3kk sitä on vasta maksettu) Tosin olen myös miettinyt jos miehen aspilla ostaa toisen asunnon ja omani laittais vuokralle. asunnon pakollisiin kuluihin menee n:500e, ja asunnosta voisi jo nyt saada 800e/kk. Ois kyllä haave että olis tavaraa sen verran että ne asuntoautoon mahtuis 🙂 Todennäköisesti jonkun version tavaroiden karsimisesta täytyy keväällä tehdä. Toivottavasti se ei jää kolmeen laukkuun vaan että oikeasti sitä tavaraa sitten lähtisi…
Kiitos kun kirjoitit mielenkiintoisesta aiheesta. On aina kiva kuulla jonkun toisen ajatuksia esimerkiksi rahan käytöstä. Ihmisten elämäntilanteet tietysti vaihtelevat niin suuresti että asioita ei voi rahan käytön suhteen täysin verrata. Itse olen kahden lapsen äiti ja asumme itse rakentamassa isossa omakotitalossa. Arkiset elinkulut on varmasti ihan toista luokkaa kun teidän kahden ihmisen taloudessa. Sait oikeasti pienen hymyn aikaan noilla teidän ruokamenoilla kuukaudessa. Enkä siis mitenkään tarkoita pahalla vaan tuntuu jotenkin uskomattomalta että pystytte noin pienestä summasta vielä laittamaan säästöönkin, ihailtavaa! Mutta ihanaa kun ajattelet syvällisemmin asioita ja perustelet omia ajatuksiasi teidän taloudesta. Itselleni on myös tärkeää asuntolainan maksu mutta myös mahdollistaa lapsille harrastuksia yms… Itse odotan lähitulevaisuudessa lastenhoitomaksujen poisjäämistä niin siinä jo säästyy kuukausittain huomattava summa rahaa johonkin muuhun järkevään. Mitä vanhemmaksi sitä on tullut niin olen alkanut tiedostaa että en tosiaankaan tarvi kaikkea mitä haluaisin, monet ovat vain hetken mielitekoja. Toivon teille kaikkea hyvää ja ihanaa kun on haaveita ja unelmia ja jotka uskaltaa vielä sanoa ääneenkin.
Fiksu ja hyvä postaus, kiitos siitä!
Ei ehkä ihan sitä mitä lopun kysymyksellä haettiin, mutta itse haaveilen tällä hetkellä vain toipuvani sen verran että pääsisin taas töihin.
Olen myös ihmetellyt jo jonkin aikaa että miksi ihmeessä ihmisen pitää tehdä paljon töitä jotta saisi paljon palkkaa jotta voisi ostaa paljon? Ihminen tulee todella vähällä toimeen, mutta moni kulkee laput silmillä, pitää, täytyy, voi ostaa, omistaa. Siitä tulee onnelliseksi? Mutta eihän kaikkea ostamaansa edes ehdi käyttää kun pitää olla tienaamassa jo lisää.. Toki elämäntilanteita on monia ja olihan tää purkaus nyt hiukan yksinkertaistettu.