Tulin tiistaina koulusta kotiin täällä Lontoossa ja selailin matkalla Facebookin newsfediäni. Sivu täyttyi kuvista iloisista koulukavereistani Suomessa, jotka olivat päässeet ensimmäistä kertaa estenomiopintojensa aikana laboratorioon valmistamaan tuotteita. Kaikilla näytti olleen mukava päivä ja kuvissa näkyi iloisia ja innokkaita oppilaita.
Olisipa minunkin ensimmäinen laboratoriokokemukseni ollut yhtä nautinnollinen…
Ironista kyllä pääsin itsekin ensimmäistä kertaa laboratorioon juuri tuona samaisena päivänä. Minun ja suomalaisten luokkakavereideni kokemuksessa oli vaan se ero, että heidän tiedostettiin olevan hommissa ensimmäistä kertaa ja se taatusti otettiin huomioon työskentelyssä ja ohjaamisessa. Minut heitettiin hommiin ihan kylmiltään, sillä Lontossa luokkakaverini ovat työskennelleet laboratoriossa jo aiemmin ja osaavat hommat.
”Eikö sinulla ole omaa labratakkia? Kaikilla täytyy olla!” totesi opettaja.
”Ei, ei minulla ole, sillä en ole koskaan ennen ollut laboratoriossa enkä tiennyt, että minulla täytyisi itselläni olla sellainen omasta takaa. Me emme Suomessa ole niin paljon labrassa, joten kukaan ei ole koskaan sanonut, että minulla täytyisi olla täällä oma… meillä taitaa olla labrassa yhteiset…”
”Tällä viikolla saat käyttää kertakäyttöistä takkia, mutta ensiviikolla sinulla on oltava oma.”
”Okei… Mistäköhän sellaisen voisi ostaa?”
”En tiedä. Kysy luokkakavereiltasi.”
Tätä positiivista keskustelua seurasi labrahommien aloittaminen. Opettaja oli heijastanut screenille äkkiä reseptit ja kaikki tiesivät heti, mitä lähteä tekemään ja ympärilläni alkoi kuhina. Minä raasu en edes tiennyt, mitä minun pitäisi tietää! Kerroin opettajalle, etten ole koskaan ollut labrassa enkä tiennyt, mitä minun tulisi tehdä. ”Tee faasi A ohjeiden mukaan, sitten faasi B ja sitten yhdistät ne ja teet loputkin ohjeiden mukaan.”
”Okei… mutta en edes oikein tiedä, mitä instrumentteja minun pitäisi käyttää ja miten.”
”Katso, mitä muut tekevät ja mitä he ottavat ja tee samalla lailla. Parisi on varmaan ollut labrassa aiemmin?”
Availin kaappeja ja koitin tähystellä tohinassa muiden oppilaiden pöydille nähdäkseni, mitä he ovat keränneet. En edes tiennyt, mitä voisin etsiä ja jos löysin jotain sellaista, mitä muillakin oli, että mihin sitä edes käyttäisin tai miten. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin teki mieli parkua. Ja jos nyt vieläkin rehellisempiä ollaan, niin se ei todellakaan ollut kaukana.
Onneksi luokallani oli toinenkin vaihto-oppilas ja meistä oli tämän slovenialaisen opiskelijatytön kanssa sanattomasti tullut parit kaikessa, sillä ketään luokkatovereistamme tai opettajistamme ei ole millään tasolla kiinnostanut liiemmin tehdä tuttavuutta kanssamme. (Korjaus: Tänään minulta kysyttiin erään opettajan toimesta ensimmäisen kerran, miltä opiskelu täällä on tuntunut.) Labraparini on onneksi viimeisen vuoden opiskelija ja kokenut noissa hommissa, joten saatoin tukeutua häneen ja saada häneltä apua. Olen kuitenkin tottunut olemaan itsenäinen, osaava ja oma-aloitteinen opiskelija, joten tuntui turhauttavalta kokoajan kysellä, että mitä pitäisi tehdä ja miksi.
Olisi ollut melko mukavaa, jos joku olisi vaikkapa nopeasti näyttänyt minulle, miten homma toimii. Opinhan minä tuossakin, mutta olisi ollut varmempi olo. Opettaja kävi toki muutamia kertoja varmistamassa, että homma sujuu, mutta kyllä minulla oli suurimman osan aikaa erittäin typerä olo. Kiitos labrapartnerini, saimme homman rivakasti valmiiksi ja kaikki sujui hyvin ilman suurempia hasardeja. Valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni siis kosteusvoiteen ja ensiviikolla homma varmasti sujuu jo paremmin.
Fiilikset koulun suhteen ovat muutenkin olleet vaihtelevat. Olen ollut innoissani päästessäni opiskelemaan, mutta on jotenkin hassua, ettei ketään oikeastaan kiinnosta meidän vaihtareiden paikallaolo. Ymmärrän sen isoissa yliopistoissa ja isoilla luennoilla, mutta meidän pieni ryhmämme on parinkymmenen oppilaan tiivis porukka ja kyllä minä ainakin kuvittelisin, että jos luokallemme Suomessa tulisi vaihto-opiskelija, tekisimme tuttavuutta hänen kanssaan kyselemällä häneltä hänen taustoistaan yms. ja opettaja saattaisi välillä kysellä, että miten hänen koulussaan on jotakin asiaa opetettu tai onko opetettu ja pysyykö hän luennoilla perässä. Ja ihan yleisesti kannustaa luokkakavereita ottamaan vaihtaria hommiin mukaan vaikkei tässä enää ala-asteella ollakaan.
Tämänpäiväistä ohimennen heitettyä kysymystä lukuunottamatta ketään ei siis tosiaankaan ole tuntunut kiinnostavan läsnäolomme. Ensimmäisenä päivänä opettajamme heijasti luokan eteen päivän agendan ja siinä mainittiin vaihto-opiskelijoiden esittäytyminen. Opettaja pyysi meitä kertomaan itsestämme äkkiä parilla lauseella ja kun me kaksi lopetimme, totesi hän vaan, että no niin, nyt se on tehnyt kun kerran piti tehdä ja nyt päästään ohjelmassa eteenpäin. Tulipa tervetullut olo. Pari muuta opettajaa on vain varmistanut, että kuinka nimeni sanotaan (tällä hetkellä olen täällä näköjään kaikissa papereissa vaan ”Vi” kun menin sanomaan, että ei tarvitse yrittää sanoa Virve vaan tuo riittää), mutta ketään ei ole kiinnostanut yhtään sen enempää kuulla mitään yhtään mistään asioistani.
Viihdyn tällä kuitenkin hyvin eikä minulla ole mitenkään ulkopuolinen olo. Minulla on seuranani tosiaan toinen vaihtari ja olen muutenkin melko itsenäinen ja epäsosiaalinen suorittaja, joten en edes jaksa tyrkyttää itseäni muiden seuraan. Juttelen kyllä muille tilaisuuden tullen, mutta ei minua kiinnosta väkisin tehdä tuttavuutta jos toisiakaan osapuolia ei liiemmin kiinnosta.
Kun tulin tuon aluksi kuvatun labrapäivän jälkeen kotiin, oli minulla hyvin sekavia tuntemuksia koulun suhteen. En kuitenkaan jaksanut kiukutella asiasta, sillä haluan ajatella, etten ole täällä vain saadakseni hyviä numeroita (joilla ei ole mitään väliä loppuelämäni kannalta) vaan oppiakseni ihan oikeita asioita, joita tarvitsen elämässäni myöhemmin.
Opin toimimaan labrassa, mutta ennen kaikkea opin, miltä tuntuu joutua kylmiltään mukaan tilanteeseen, jossa homma on kaikilla muilla hallussa ja olla itse ulkopuolinen. Opin, etten kuollut ja että minulla on kykyjä selvitä tuosta tilanteesta ja ettei se ole niin vakavaa, vaikka joutuu kysymään jatkuvasti eikä osaa. Kaikki tuollaiset tekijät vahvistavat omaa itseluottamusta ja loppujen lopuksi auttavat vain selviämään paremmin muissakin elämäntilanteissa kuin kosmetiikkalaboratorioissa. Jälkikäteen voi aina ajatella, että selvisinhän minä silloinkin ja ettei tämä nyt ole niin paha tilanne.
Sain myös muistutuksen muiden huomioinnista. Olisin itse kaivannut tuossa tilanteessa neuvoja ja apuja enemmän ilman, että minun täytyi olla niitä kokoajan kärttämässä ja työelämän kannalta tuo oli erittäin hyvä konkreettinen esimerkki siitä, kuinka tärkeää on, että kun työpaikalle tulee uusi työntekijä, ottaa hänet oma-aloitteisesti huomioon varmistellen, että hän tietää, mitä tehdä ja mitkä ovat paikan käytännöt.
Opiskelu siis maittaa edelleen ja hyvä niin, sillä luennoilla perässäpysyminen ja asioiden ihan oikea sisäistäminen ovat vaatineet välillä yötä myöten pänttäämistä ja vaikeiden lauserakenteiden ja kokonaisten konseptien kääntämistä, sisäistämistä ja kykyä muistaa asian selittämiseen vaadittava terminologia myös englanniksi. Helppoa tämä ei todellakaan ole ollut, mutta olen silti kiitollinen, että sain tämän tilaisuuden ja onnellinen, etten luovuttanut matkalla tänne, vaikka mieleni hieman välillä tekikin.
Ihanaa lähestyvää viikonloppua kaikille! Muistakaa, että välillä on ihan jees olla hieman pihalla ja kysyä, jos ei ymmärrä. Tyhmä on se, joka ei kysy, sillä tyhmäksi hän myös kysymättömyyden myötä jää!
Ompas ankeaa suhtautumista! Juroina pidetyt suomalaiset ainakin lukiokokemusten perusteella, ovat ottaneet hyvin vastaan vaihto-oppilaat niin oppilaiden kuin opettajienkin toimesta. Esimerkiksi englannin lausuntakurssilla ollut oppilas piti esitelmän miten pitää esitelmä 😀 Jenkit kun ovat niin luontevia tuossa esiintymisessä ja sitä heille ilmeisesti enemmän opetetaan kouluissa.
Näin minäkin olen Suomessa kokenut, että olemme jotenkin vieraanvaraisempia olleet. 🙂
Tästä postauksesta tuli todella tuttu fiilis. Ihan kuin omaa vaihtarireissuani kuvailisit. Se on ihan totta, että siinä tulee melkein itku, kun kaikilla muilla on homma hallussa ja itse on ihan hukassa mitä pitäisi tehdä, eikä opettajilta heru apua. Mutta kummasti se lisää lopulta itsevarmuutta, kun sellaisista tilanteistakin selviää jokseenkin voittajana.
Totta, itse otan nuo tulevat labrakäynnit viikottaisina henkisinä nyrkkeilymatseina joista aion selvitä voittajana. 🙂
No kylläpä siellä osataan ottaa vieraat hyvin tervetulleiksi! :/ Tsemppiä sulle sinne! 🙂 (Tiedätkö muuten minne muualle tuossa estenomikoulutuksessa olisi ollut mahdollista päästä vaihtoon? Ihan mielenkiinnosta kysyn. )
Jos haluaa opiskella kosmetiikan kemiaa,niin vaihtoehtoja ei taida olla kuin kolme: tämä, yksi koulu Ranskassa (opiskelu ranskakaksi) ja yksi koulu Sloveniassa (opiskelu sloveniaksi). Euroopan ulkopuolella on ilmeisesti Aasiassa joku ja Jenkeissä ehkä myös joku. Käytännössä jos ei siis ole sujuvaa ranskan tai slovenian kielipäätä niin vaihtoehtona on vain tämä.
Moni luokkakaverini lähtee/lähti kuitenkin vaihtoon suorittamaan liiketalouden opintoja, sillä estenomin koulutusohjelma perustuu suuresti myös niihin ja liiketoimintaahan voi lähteä opiskelemaan lähes ihan minne tahansa. Meiltä ainakin lähti/lähtee väkeä mm. Italiaan, Aasiaan, Kanadaan ja vielä jonnekin muualle… Eli vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon sen suhteen. 🙂
Minä olin vuosi sitten myös Lontoossa yliopistossa vaihdossa ja samastuin tekstiisi täysin. Ei meitä vaihtareita huomioitu ollenkaan ja itse jäin aika ikävästi vaihtareidenkin joukossa ulkopuolelle, koska muut vaihtarit olivat joko kiinalaisia tai ranskalaisia ja puhuivat tietenkin keskenään äidinkieltään.
Opiskelin Suomessa suht pienessä amk:ssa, jossa sekä opettajat että opiskelijat tukevat ja tsemppaavat vaihtareita. Oli yllättävää huomata, kuinka suuri ero vaihtareihin suhtautumisessa oli Suomen ja Lontoon koulujen välillä. Varsinkin kun muuten britit ovat mielestäni todella ystävällisiä.
Mutta onneksi Lontoo oli muuten niin ihana 🙂 Paljon tsemppiä sinulle ja mukavaa vaihtoa!
Mielenkiintoista kuulla, että on noin yleistä tuo tämän tyyppinen suhtautuminen. Toivottavasti vaihtosi oli kuitenkin antoisa ja kiitos tsempistä! 🙂
Ystäväni oli aikoinaan myös Englannissa vaihtarina, ja kuulemma ihan samanlaista kohtelua.. Uskomatonta!! Ja mä luulin että suomalaiset on vaikeasti lähestyttäviä, mutta enkkumuijat oli kuulemma ihan suorastaan ilkeitä! Poikien kanssa tuli kuitenkin onneksi hyvin toimeen 🙂
Onneksi kaikki luokkakaverit ovat kyllä todella ystävällisiä ja avuliaita lähestyttäessä, mutta lähestyminen on vaan tehtävä itse. 🙂
Hmmm… Tosi ikavaa kuulla, etta on ollut tuollainen vastaanotto sinulla. Mutta sanoisin kylla, etta erityisesti Lontoossa on oltava "tyrkylla" ja painaa mukana vaan vaikkei oikein mitaan viela tietaisikaan. Sama toimi jatkuu pitkalti tyopaikoilla ja onkin lahes vaatimus etta oppilas/uusi tyontekija osaa "hit the ground running." Siihen tottuu kylla ja oikeasti antaa paljon enemman itsevarmuutta ja tietynlaista rentoutta hommiin. Itse olen jo siihen tottunut ja oikeastaan tykkaankin siita adrenaalipiikista, minka tuo kokemus aina antaa. Siina on haastetta! 🙂
Juu, kyllähän tästä ehdottomasti oppii elämää varten asioita! 🙂
Hei Virve! Tekisi mieli kirjoittaa pidemminkin, mutta puhelimen näppis on kömpelö. Älä huoli, kokemuksesi kuulostaa ihan tavalliselta vaihtokokemukselta! On täysin normaalia, että vaihtarit hengaavat keskenään, paikalliset omissa porukoissaan. Vietin 5kk vaihdossa Italiassa, enkä tutustunut yhteenkään paikalliseen opiskelijaan. Vaihtareista käteen jäi monta ikuista ystävää. Sinun tilanteesi on toki hieman erilainen siltä osin, että teitä on 2. Minun tilanteessani meitä vaihtareita oli yliopistossa yhdellä kertaa yli 400. Älä anna koulukavereiden lannistaa sinua vaikka tympeästi suhtautuvatkin. Ota koulu opiskelun kannalta, ja keskitä sosiaaliset suhteet koulun ulkopuolelle. Tsemppiä!
Kiitos! Onneksi kukaan ei sentään ole tyly tai muuta, mutta selkeästi vain rajoittanut kiinnostuksensa omiin juttuihinsa. Oppimaan minä olen tänne kuitenkin tullut, joten saan vaihtokokemuksesta irti juuri sen, mitä olen tullut tänne hakemaankin. Täällä tuntuu siis todella hyvältä ja tänne tulo oli maailman paras ratkaisu! 🙂
Olen ollut Englannissa työelämässä 7 vuotta ja joka paikassa on ollut vähän sama meininki. Tuntuu että sinun oletetaan tietävän kaikki asiat heti ja samalla pitää smallltalkata reippaasti kaikille jottet vaan vaikuta tylyltä. Yhdessä työpaikassa työsopimuksessani luki että työntekijän on itse huolehdittava siitä että saa tarpeellisen koulutuksen uuteen työhön. Ööö…? Mistä uusi työntekijä voisi tietää edes mitä kaikkea pitää osata ja keneltä minkäkin tiedon saa? Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin enkä saanut potkuja 🙂 Olen oppinut näyttämään itsevarmalta ja vastaamaan puutaheinää vakuuttavasti jos jotain kysytään.
Eli olet saanut opittua mitä loistavimman elämäntaidon! 😉
Kaikki tuttuni, jotka ovat vaihdossa olleet, ovat valittaneet samaa – vaihtarit päätyvät hengailemaan vaihtareiden kanssa, mikä on vähän tylsää. Paikallisilla ovat omat kuvionsa ja ihmiset ovat joko liian laiskoja tai ujoja tutustumaan vaihtariin. :/ Minä olisin itse halunnut opiskeluaikoina tutustua ulkomaalaisiin opiskelijoihin, mutta olin liian ujo. Ja ujous on helposti tulkittavissa tylyydeksi, vaikkei se ole tarkoituskaan. Briteillä on tietysti helpompaa, koska he voivat puhua äidinkieltään. Mutta olen saanut sellaisen käsityksen, että britit eivät aina jaksa suhtautua kovin ystävällisesti ulkomaalaisiin…?? Suomalaiset ovat mielestäni loppupeleissä aika ystävällistä porukkaa, meiltä vaan puuttuu se käytöstapakulttuuri, mikä tekee kanssakäymisestä välillä vähän töksähtelevää… Tsemppiä sinne, tuollainen kokemus vahvistaa, ellei olo nyt aivan kurjaksi mene… mutta etköhän sinä selviä tuostakin kunnialla!
Itse olen vähän ujo myös tyrkyttämään seuraani, eli varmasti jos vain tyrkyttäisi itseään niin mukaan pääsisi. No, hyvin täällä menee ja fiilis on silti loistava! 🙂
Huh, kuulostipa ikävältä tuo ensimmäinen labrapäivä! Itse opiskelen bioanalytiikkaa ja meillä aloitettiin ensin ihan perus laboratoriotoiminnasta, koska labrassahan toimitaan tietyllä tavalla. Opeteltiin myös näitä tavallisimpia labrajuttuja, kuten pipetointia, punnitusta, pH:n mittausta jne. Sen jälkeen alkoi vasta oikeat harjoitukset ja liuosten valmistamiset sun muut. Harmittaa sun puolesta, mutta jatkossa sujuu jo varmasti paremmin! Sun asenne on ainakin kohdillaan, tsemppiä 🙂
Tuollaista minäkin olisin kaivannut, mutta nämä ovat tosiaan opiskelleet nuo jutut jo viimevuonna. No, oppiihan tässä koheltaessa ja tarkkaillessakin. 🙂
Ikävä kuulla, että reissun alku on ollut karu! 🙁 Jos jälkiviisaus sallitaan, niin sun varmaan olisi kannattanut olla skippaamatta sitä orientaatiopäivää. 🙁 Niillä kun tavataan kertoa, mitä materiaaleja ja välineitä kursseilla tarvitaan. Tietynlaiset välineet kun tarvitaan niin laskuharjoituksiin, maaston kartoittamiseen kuin laboratoriotyöhönkin! 🙂
Kurssien valinta on varmaan vähän epäonnistunut, jos olet labratyökurssilla ja sun ainoa kokemus kemiasta on lukion ekaluokan oppimäärää vastaavaa kurssi? Yleensähän laboratoriotöihin ei edes päästetä, ennen kuin on läpäissyt aihetta käsittelevän työturvallisuuskurssin. Mahdotontakin on tehdä harjoitustöitä menestyksekkäästi, jos ei hallitse esim. aseptiikkaa tai pipetin käyttöä ja muita perusasioita.
Toki olet tosi fiksu ja muita vaihtareita vanhempi ja paljon kosmopoliitimpi. 🙂 Kannattaisiko kuitenkin harkita opinto-ohjauksen pyytämistä, jos selkeästi olet sijoittunut väärän vuosikurssin kursseille?
Monessa maassa vaihtarit ikävä kyllä saavat aika pitkälti seurustella keskenään… Ne järjestetyt kaupunkikierrokset ja pubi-illat on järjestetty juuri sitä varten, ettei tarvitsisi vain sen yhden ainoan vaihtarin kanssa seurustella. 😉 Sekaan vaan seuraavalla kerralla, vaikka kuinka tuntisit itsesi liian vanhaksi, kokeneeksi tms.
Häntää pystyyn vaan ja mukavaa syksyä!
Ikävää luettavaa, tuo kohtelu. Mutta nauti niistä hyvistä hetkistä kuiteskin! 🙂
Nautin, täällä on kyllä aivan ihanaa ja saamani tiedon määrä ja ahaa-elämykset ovat mielettömiä! 🙂
Kerroin tästä liverpoolilaiselle ystävälleni ja hän arveli mahdollisia syitä tällaiselle olevan kaksi: joko sinun perehdyttämisesi olisi ollut poissa heidän oppimisestaan, koska britit ovat kunnianhimossaan hyvinkin minäkeskeisiä, tai sitten vaihtarit ovat kuin ulkopuolisia, jotka eivät oikeasti kuulu opiskelijaporukkaan, sellaiseen omaan porukkaan. Kaipa sitä voisi luonnehtia luokkayhteiskunnan jäänteeksikin. Ystäväni mielestä tällainen on hyvin yleistä kouluissa ja työpaikoilla, joissa kilpailu on kovaa.
Ymmärrän kyllä, ettei ketään omaa työtään tekevää oppilasta kiinnosta kuluttaa omaa aikaansa kenenkään toisen avustamiseen, mutta opettajalla, joka pyörii luokassa vain valvomassa hommia ja viettää suurimman osan ajasta paikallaan istuen ja tarkkaillen voisi olla rahkeita auttaa enemmänkin. Mutta hyvin selvisin lopulta ilmankin. 🙂
Haa! Onpa erikoista kuulla tällainen piirre sosiaalisista ja kohteliaiksi luulemistani briteistä – tuttavapiirissäni heitä on joskus ollut, ja pidän brittiläisten huumorista sekä tietysti kirjallisuudesta kovasti (hyvät TV-sarjat mukana…). Helposti luulisi tuon näkymättömyyden olevan suomalainen piirre, muualla maailmassa kun yleensä saan kontaktia toisiin helpommin kuin Suomen suloisessa lintukodossa. Mutta ehkä tuo kilpailuyhteiskunta ja luokkajako tosiaan selittää nihkeyttä.
Osaamattomutta ei todella tarvitse pelästyä, reippaasti vain apua pyytämään aina, kun sitä tarvitsee! Luulisi brittiläisillä olevan sen verran kohteliaisuutta selkäytimiessä, että apua annetaan pyytävälle…
Saitteko muuten itse koostamanne voiteen mukaan? Miltä se mahtoi tuntua, (koostumus, raaka-aineet jne..)? pääsettekö oikeasti mukaan tuotekehittelyyn ja kokeilemaan siinä taitojanne?
Luokkakaverini ovat kyllä todella ystävällisiä ja kohteliaita heiltä apua kysyessäni, eli sen suhteen ei huolta. 🙂
Tekemämme voide jäi kouluun säilöön, sillä teemme syksyllä pari voidetta, joille teemme stabiiliustestejä verraten niitä opettajan valmistamiin ja koostamme sitten niistä raportin. Nämä luokkakaverinihan siis valmistuvat ihan oikeiksi kosmetiikkakemisteiksi, jotka voivat valmistuttuaan työskennellä labrassa tuotekehittelyssä eli heidän opintonsa valmentavat siihen. Itse olen täällä mukana vain niin lyhyen aikaa, etten pääse täysillä mukaan kaikkeen. Viimevuonna näillä oli kuulemma ollut projektina tutustua suihkugeeliin (muistaakseni), jonka kooostumuksessa oli jotain vikaa ja fiksata se sitten kuntoon, jotta toimii. Olen kyllä niin kade, että nämä saavat opiskella täällä ja valmistua oikeiksi kosmetiikkakemisteiksi!
etkö ole ollut yläasteella ja lukiossa labrassa? voi toki olla että ne labrailut ei valmista tuohon…
toisekseen vaihtariasiaan haluaisin antaa korkeakouluopiskelijan näkökulman. omasta (ja kaikkien tuntemieni…) näkökulmasta vaihtarit tulevat, ördaavat ja menevät. todella harvoja kiinnostaa mikään opiskelu, harvemmin paikallisetkaan. he tuntuvat klikkiytyvän, elävän railakkaasti eksoottisessa ympärisössä ja sitten takaisin kotiin. opiskelu ja paikalliset ovat täysin toisarvoisia, joillekin jopa vain pakollisia pahoja. lisäksi vaihtareita tosiaan tulee ja menee liukuhihnalla. siksi heihin vain jotenkin ei kiinnitä sen kummempaa huomiota. ehkä jokin tämänkaltainen on taustalla nuivuuteen..?
lisäksi olen itse englannissa opiskellessani huomannut, että pääsääntöisesti britit ovat äärettömän välinpitämättömiä muita kulttuureita ja muiden kulttuurien edustajia kohtaan, siis sellaisen törmätessään. olen sen tulkinnut joksikin imperialismin ajattelutavaksi ja -kulttuuriksi 😀 en siis tarkoita etteivätkö britit ottaisi hyvin vastaan ei-brittejä, mutta tyypillä on oltava silloin jotain "annettavaa", ulkomaalaisuus sinänsä saa nuivan ja välinpitämättömän vastaanoton, jos nyt näin yöntunteina osaan selittää mitä tarkoitan.
joka tapauksessa tsemppiä 😉
Ei se lähes 15 vuotta sitten koettu salmiakin valmistus yläasteella oikein valmistanut tähän eikä 10 vuotta sitten tapahtuneista lukion parista labrakäynnistäkään ole suurempia muistikuvia. 🙂
Ymmärrän tuon vaihtarisuhtautumisen yliopistoissa, joissa asia on noin, mutta koska täällä ollaan niin spesifikin opinnon parissa eikä luokalle vaan tule sinne tänne bailaajia niin homma on jotenkin ihan eri. Onneksi luokkakaverit ovat siis tietysti ystävällisiä heille puhuttaessa ja ottavat sinäänsä hyvin vastaan, vaikkeivät mitään oma-aloitteisesti tähän suuntaan annakaan. 🙂
näinhän se on korkeakouluopinnoissa – itse olen ollut yliopistovaihdossa, ja Suomessa kahdessa yliopistossa. Vaihtarina en tutustunut lokaaleihin ollenkaan, ja vastaavasti Suomessa en juuri koskaan edes törmännyt koulussa olleisiin vaihtareihin, saati jutellut näiden kanssa sanaakaan. Lukiossa ja siitä alaspäin otetaan messiin ja kannatellaan, mutta aikuiset saa pärjätä ihan itsekseen. Kuten muistakin kommenteista on jo tullut ilmi – tämä on jokseenkin normaali ja globaali ilmiö. Ei itselläni ainakaan yliopistossa ollut mitään henk koht intressiä alkaa tehdä tuttavuutta johonkuhun, joka hengaa paikalla muutaman kuukauden, vaan paukut menee duuniin, opintoihin, jo olemassaoleviin kavereihin, harrastuksiin, perhe-elämään…
Tuo on kyllä totta, että energiansa tahtoo keskittää omiin opintoihin ja omaan elämään. Minun on vaan silti vaikea ymmärtää, ettei vaikka ennen tunnin alkua vierekkäin luokkatilaan sisäänpääsyä odottaessa edes kysy, että "Ai hei, mistä päin sä nyt olitkaan ja ootko kauankin täällä?" tai "Miltä on tuntunut olla täällä?", itselleni kun se olisi itsestäänselvyys jotenkin tehdä, jos oisin "isännöivän luokan" oppilaana.
Kuulostaa ikävältä tuo kokemuksesi 🙁 Tuli mieleen, että olitko tavallaan väärällä kurssilla, eli jos tämä oli jokin jatkokurssi, kun muut olivat jo "alkeiskurssilla" ehtineet oppia työtavat. Kannattaa antaa yliopistolle palautetta siitä, jos esitietovaatimuksia ei oltu kurssikuvauksissa selkeästi kerrottu, sillä eihän se ole kenenkään kannalta kivaa, että on joutunut väärän tasoiselle kurssille.
Itse olin viime syksyn vaihdossa (ja olin muuten silloin saman ikäinen kuin sinä nyt, joten ihan hyvin voi vähän "vanhempanakin" vaihtoon lähteä). Yksi vinkki miten paikallisiin voi tutustua "helposti" on ryhmätöitä (tai voisin kuvitella, että näitä labratöitä) tekemällä, kun töitä tehdessä voi välillä jutustella muutakin. Toki niinhän se on, että vaihtarit on vaihtareita ja lähtevät muutaman kuukauden päästä pois, joten sinänsä paikallisten nihkeyden ymmärtää. Oikeasti suosittelen muihin vaihtareihin tutustumista, itsestäni oli ainakin mukava jutella ihmisten kanssa jotka olivat samassa tilanteessa. Oman vaihtoni aikana en uutta syndänystävää saanut (vaihtareista tai paikallista), mutta paljon kavereita ja hauskaa oli! Kaikki ei voi mennä putkeen ja vaikeita aikoja on (toisilla enemmän ja toisilla vähemmän), mutta vaihtoaika on kokemus, josta jää paljon hyviä muistoja, kun on edes hieman avoimin mielin liikenteessä.
Paljon tsemppiä syksyyn ja kyllä toi labrakurssikin tosta vielä helpottuu! 🙂
Tässä on vähän onglemana se, että toisin kuin esim. liiketalouden opintoja, ei näitä opintoja järjestetä kuin muutamissa paikoissa, eli en voi vaan valita kursseja sieltä täältä vaan minun täytyy vaan mennä vuosikurssin mukana. Joidenkin asioiden kohdalla menemme samassa tahdissa ja joidenkin asioiden kanssa emme, eli esimerkiksi nyt olen ummikkona labrassa ja opiskelen itsenäisesti emulsioteoriaa, jota nämä ovat opiskelleet viimevuonna ja jota luokkakaverini Suomessa opiskelevat nyt, jotta pysyn perässä. Sitten taas pakkausteorian opinnoissa olemme samalla viivalla ja lainsäädännön minä puolestani olen suorittanut jo kertaalleen Suomessa, mutta opiskelen sitä nyt täällä lisää uudelleen ja sillä kurssilla nämä muut taas ovat enemmän pihalla kuin minä. Koska koulutusohjelmia on siis vain muutamia ympäri Eurooppaa eikä kaikissa mennä samaa tahtia käy väkisinkin näin. Mutta tässähän tätä oppii kokoajan ja ryhmätöissä tosiaan tutustuu hieman. Harmi vaan, ettei koululla ole oikein mitään selkeää organisoitua vaihtaritoimintaa kuten monilla kouluilla on, joten siihen ei oikein tule lähdettyä mukaan millään lailla… varsinkin kun tuntuu, että on jo nyt niin kiireinen jo pelkkien opintojenkin kanssa. 🙂
🙁 Olipa tyly opettaja,harmittaa sun puolesta kun ei riittänyt aikaa neuvoa
perusjutuissa.Toivottavasti jatko sujuisi paremmin.
Tsemppiä opiskeluun!
Oot sitkeä! Mä olisin varmaan käpertynyt nurkkaan itkemään. 😀
Höh, kuulostaapa ikävältä. Ehkä me suomalaiset ei ollakaan niin sisäänpäin kääntyneitä kuin aina sanotaan… Moni muu ois varmaan jo luovuttanut. Mutta kyllä omaa aktiivisuuttaa vaaditaan muuallakin. Jos vaan möllöttää yksin, ei varmasti pääse porukoihin. Jenkkien kanssa ärsyttää välillä se "Hi, how are you?" -tyylinen löpinä, mikä ei todellakaan aina tarkoita, että puhujaa oikeasti kiinnostaisi miten sulla menee.
Ja oon itsekin saanut monesti hyvät naurut mun nimiväännöksistä. Yksi parhaista oli "Fiifra". Mun mielestä on vaan rikkaus, kun on paljon kansainvälisiä frendejä ja he saavat sanoja mua vaikka V:ksi (mikä onkin ihan kiva lempinimi broidien keksimiin nimiin verrattuna, hehe).
Kaima