Minimalismissa opetellaan tarpeen ja halun erottamista

Kun puhun ja postaan minimalismista, saan usein kysymyksiä liittyen siihen, kuinka voisi paremmin olla ostamatta lisää – se tuntuu nimittäin usein olevan yllättävän vaikeaa.

Moni haaveilee yksinkertaisen elämän ja pienen tavaramäärän helppoudesta, mutta silti aina haksahtaa ostamaan uutta, koska ostohetkellä hankinta tuntuu hyvältä idealta. Lopulta sitten aina kuitenkin havahtuu huomaamaan, että koti on täynnä niitä ihan kivoja tavaroita, joita ei kaikkia kuitenkaan sittenkään tarvitsisi.

Tämä on minulle täysin tuttu tilanne, sillä taistelin vuosia tällaisten ajatusten kanssa. Olen melko äkkipikainen päätöksissäni ja kun sain idean, että halusin jotain, koin sen tietysti loistavaksi hankinnaksi ja toimin varsin ripeästi mielihalujani seuraten.

Miksi en hankkisi jotain, jos kerran haluan sen ja minulla on siihen varaa?

Näin aina jo sieluni silmin, kuinka helppoa, mukavaa ja ihanaa tuo uusi esine tekisi elämästäni. Välillä tuntui, että se olisi ratkaisu niin moneen asiaan, etten voinut enää edes kuvitella, miten ikinä voisin elää ilman sitä. Sehän oli täydellinen ja minun oli suorastaan pakko saada se.

Omalla kohdallani yksi minimalistisen elämän merkittävimpiä juttuja oli kuitenkin alkaa opetella halun ja tarpeen eroja – ne kun ovat usein melko häilyviä ja juuri siksi ongelmia monille aiheuttavia.

Lue myös: Näin pääsin eroon shoppailusta

Mikä on oikeasti tarpeellista?

Kun elää länsimaalaisessa nyky-yhteiskunnassa ja hyvinvointivaltiossa, tuntuu tarpeen määrittely usein todella haastavalta.

Voisi helposti ajatella, että meillä on kaikilla samat perustarpeet lähtökohdista riippumatta, mutta mielestäni se ei aina tunnu pitävän täysin paikkaansa.

Modernissa yhteiskunnassa elävä ihminen tarvitsee esimerkiksi kenkiä, mutta kun kerron, että omistaisin mielelläni yhdet sellaiset kengät, jotka sopivat mahdollisimman moneen tilanteeseen, saan aina kuulla valtavan määrän perusteluja siitä, miksi se ei ole järkevää.

Kenkien tulisi esimerkiksi saada levätä käytön välissä, jotta ne kuivuisivat jalkojen hikoilusta kunnolla. Niitä pitäisi siis olla useammat, jotta ne kestävät hyvin ja olisi siksi kuulemma hölmöä käyttää jatkuvasti samoja kenkiä.

Jos olisin kotoisin toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa yhdetkin kengät olisivat rikkaus, ei kukaan sanoisi minulle, etteivät yhdet kengät olisi riittävästi. Monet asiat ovat siis hyvin suhteellisia.

Koen, että meillä länsimaissa tarve on nykyään varsin joustava sana ja jokainen voi määritellä itse sen, mikä on omalla kohdalla tarpeellista.

Joku esimerkiksi rakastaa sukeltamista ja sukellusvälineet ovat siksi hänelle tarpeelliset, mutta minä taas en sukella, joten ne eivät ole minulle tarpeelliset. Minulle karvanpoistojousi on jatkuvassa käytössä oleva apuväline kun taas joku toinen kysyy, että mikä se ylipäätään on ja mitä sillä tehdään.

Lue myös: 7 tapaa välttyä kiusaukselta olla ostamatta uutta

Itse määrittelisin siis modernin elämän tarpeen käsittämään sellaiset tavarat, joita käytämme toistuvasti sellaisessa arjessa, jollaista haluamme itse elää. 

Tämä on minusta tarpeeksi salliva määritelmä, mutta asettaa silti hieman reunaehtoja sille, minkä voin itse katsoa tarpeelliseksi.

Näin ollen tarpeisiin menevät siis paitsi ne elämän perusvälttämättömyydet, mutta myös ne omannäköisen elämän mahdollistavat tavarat.

Jos minulla on tavaralle jatkuvaa, säännöllistä käyttöä ja koen sen parantavan elämänlaatuani, pidän sitä itselleni tarpeellisena tavarana täysin riippumatta siitä, mitä mieltä muut ovat sen tarpeellisuudesta heidän elämässään.

Jos käytän tavaraa toistuvasti ja se tuo minulle iloa tai hyötyä, täyttää se oman määritelmäni tarpeellisesta tavarasta.

Jos tavara puolestaan jatkuvasti seisoo tyhjänpanttina ja käytän sitä vain hyvin harvoin, en koe sitä tarpeelliseksi.

Toki tähän tekevät poikkeuksen jotkut yksittäiset tavarat kuten esimerkiksi tietyt pieneen tilaan menevät työkalut, joita en käytä kokoajan, mutta joille on silti säännöllisesti jotain pientä tarvetta.

Tavoitteenani on elää elämää, jossa kodissani olisi vain tarpeellisiksi katsomiani tavaroita, eli niitä, joille minulla on oikeasti käyttöä. Ei siis sellaisia, joita voisin käyttää, mutta joita en sitten kuitenkaan oikeasti käytä koskaan, vaan seisotan vain tyhjänpanttina.

Lue myös: Tämän vuoksi ostolakko on huono idea

Onko kaikkia haluja järkevää seurata?

Uskon, että tavaroiden haalinnassa suurinta ongelmaa aiheuttavat monille muillekin halut, jotka sekoitetaan tarpeisiin pysähtymättä miettimään, kuinka paljon tavaralle loppujen lopuksi on käyttöä.

Se, että osaa kuvitella mielessään tilanteen, jossa tavaraa voisi olla kiva käyttää ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi välttämättä järkevää hankkia.

Maailma on täynnä ihania tavaroita vaatteista kodin sisustusesineisiin, elektroniikkaan ja kaikenlaisiin esineisiin, joita katsoessa tuntuu, että toi on ihan mua tai toihan olis kätevä ja tämä taas saa usein aikaan suorastaan pakottavan tarpeen ympäröidä itsensä sellaisilla tavaroilla.

Itselleni onkin ollut iso juttu opetella ymmärtämään, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea, mitä pidän kauniina, kätevänä ja itselleni sopivana.

Voin siis pitää asioista, mutta se ei tarkoita, että minun olisi järkevää käyttää rahojani siihen, että hankkisin ne omakseni.

Koen, että kun vielä shoppailin halujeni mukaan ja keskityin vähemmän miettimään tavaroiden oikeaa tarpeellisuutta, en ollut koskaan täysin tyytyväinen. Jossakin oli aina jotain parempaa, kauniimpaa ja kätevämpää, joka varmasti parantaisi elämänlaatuani ja etsin sitä jatkuvasti.

Pysähdyin vain harvoin miettimään, kuinka monta käyttökertaa joku vaate tai muu esine lopulta minulla saisi ja voisinko sittenkin olla ilman sitä.

Osasin vain nähdä itseni käyttämässä tavaraa juuri nyt (tai joskus tulevaisuudessa jossakin kuvitteelliesessa tilanteessa, jota ei oikeasti välttämättä sitten koskaan edes tullut), mutta en miettinyt, näkisinkö itseni käyttämässä sitä jatkuvasti tai mitä tapahtuisi jollekin jo omistamalleni jutulle, jonka uusi tavara korvaisi.

En miettinyt, ehtisinkö käyttää kumpaakin tai olisiko millään tavalla tarpeellista, että minulla olisi kaksi tai jopa useampia samaan tarkoitukseen sopivaa asiaa. Riitti, että näin jotain, mikä miellytti minua ja jos minulla oli siihen rahaa, halusin saada sen.

Usein myös ajatellaan, että kaikki tavarat kodin sisustuksesta omaan pukeutumiseen ovat niin ehdoton oman persoonan jatke, että jos vastaan vain tulee jotain, mikä menee yhten sen kanssa, millaisena itseään pitää tai millaisena haluaa muiden itsensä näkevän, on se ostettava.

Pidän itse kivoista pikkumustista ja koin, että ne sopivat minulle ja tyyliini, joten pukeuduin niihin mielelläni. Ongelmana oli, etten osannut tyytyä vain yhteen tai kahteen, vaan ajattelin, että jos vain vastaan tulee jotain minulle täydellisesti sopivaa, pitäisi minun ostaa se.

En osannut ajatella, että minulla on kotona jo vaatteita, jotka täyttäisivät tarpeeni aivan hyvin. Uusi tuntui aina paremmalta. Nyt osaan paremmin hahmottaa, mikä on riittävästi.

Nykyään mietin myös enemmän käyttökertojen hintaa, eli en vain ajattele, paljonko jokin tavara maksaa sitä ostaessa vaan mietin, kuinka paljon tulisin sitä käyttämään, eli mikä tulisi lopulta yhden käyttökerran hinnaksi.

Varsinkin meikkien kohdalla käytin ennen helposti rahaa ihanalta näyttäviin tuotteisiin miettimättä tätä asiaa.

Kosmetikan kohdalla en siis tarkoita, kuinka moneen käyttökertaan tuote riittäisi, vaan nimenomaan sitä, kuinka paljon tulisin sitä itse käyttämään. Kun omistaa paljon kosmetiikkaa, ei tuotteita vain voi ehtiä käyttää kovin usein, joten yhden käyttökerran hinnaksi voi loppujen lopuksi tulla hyvinkin paljon.

Lue myös: Vinkit minimalistiseen vaatekaappiin

Mitkä tavarat antavat elämään lisäarvoa?

On älyttömän helppoa katsella toisten tavaroita ja osoitella, mitkä niistä eivät ole oikeasti tarpeellisia ja mitä ilman voi elää. 

Itse en kuitenkaan koe, että minimalismissa olisi millään tavalla kyse elämästä, johon mahtuvat vain perustavarat, joita ilman vain harva voi elää.

Jokaisella on omanlaisensa elämäntyyli, joten olennaista on valita, mitkä tavarat tekevät juuri omasta elämästä helpompaa ja sellaista, että se tuntuu hyvältä – omaa elämäähän tässä eletään eikä muiden.

Yksi voi kokea, ettei hiustenkuivaaja ole millään tavalla välttämättömyys eikä se tietenkään olekaan sitä sanan perusmerkityksessä. Toiselle hiustenkuivaaja voi kuitenkin olla elämää suuresti helpottava apuväline, jolle on käyttöä jokaisen hiustenpesun yhteydessä, sillä ilman sitä hiusten kuivumiseen voi mennä tunteja.

Jollekin mootoilurauta on totaalinen turhake ja toinen taas käyttää sitä hiuksiinsa lähes päivittäin ja korvaa sillä matkustaessa jopa silitysraudan.

Kun nykyään teen uusia hankintoja, yritän ainakin kysyä itseltäni, onko kyseessä asia, jolle näen jatkuvaa käyttöä.

Joskus jatkuva käyttö voi tietenkin olla kausiluontoista kuten vaikkapa talviurheiluvälineiden kohdalla, mutta jälleen jokainen voi itse määritellä, mikä on itselleen jatkuvaa käyttöä.  

Pyrin siis minimoimaan sen, että ostaisin tavaroita, joille ei ole jatkuvaa käyttöä ja jotka eivät parantaisi elämänlaatuani.

Uusi käsilaukku voi näyttää kivalta, mutta jos vanhat ajavat täysin saman asian, ei uusi laukku tuo elämääni varsinaisesti mitään lisäarvoa vain sillä, että se näyttää erilaiselta.

Yritän myös haastaa itseni kysymällä, löytyykö minulta jo jotain, mikä ajaa vastaavan asian ja jos ei ole, mietin myös tarkasti, tulenko varmasti käyttämään tavaraa paljon.

Halusin esimerkiksi itse ennen arkeeni paljon erilaisia apuvälineitä, jotka vaikuttivat käteviltä ja nopeuttaisivat vaikkapa ruuanlaittoa esimeriksi pilkkomalla vihannekset nopeammin. Nykyään arvostan enemmän elämää, jossa minulla on aikaa keskittyä pilkkomaan vihanneksia salaattiini.

Itseasiassa entinen elämäni oli monella tapaa hyvin paradoksaalista.

Täytin arkeni työllä, sillä siitä sai rahaa ja minulla oli siksi hyvin vähän vapaa-aikaa. Koska vapaa-aikaa oli vähän, halusin käyttää sen tehokkaasti ja välttää hukkaamasta aikaa, joten käytin työstäni saamia rahojani siihen, että hankin erilaisia arjen apuvälineitä, joilla yritin helpottaa arkeani. Jotta niitä oli varaa hankkia, oli tietysti käytävä töissä.

Mieleeni ei juolahtanut, että voisin koska tahansa viheltää pelin poikki ja todeta, etten tarvinnut kaikkia mahdollisia apuvälineitä, vaan vain enemmän aikaa, mitä järjestyisi vähentämällä työn tekoa eikä se maksaisi mitään. Rahatkin riittäisivät kunhan vain kuluttaisin järkevämmin.

En ole ollut koskaan tyyppi, joka olisi kuluttanut kaiken saamansa rahan tai varsinkaan elänyt velaksi, mutta minulle riitti, kun säästöön jäi jotakin.

Kun sitten vielä aloin ajatella, ettei elämän tarvitse olla jatkuvaa tee työtä saadaksesi rahaa, käytä rahasi ja tee lisää työtä saadaksesi taas lisää rahaa -oravanpyörää, muuttui suhtautumiseni turhaan kulutukseen vieläkin vahvemmin.

Lue myös: ”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi

Mitä enemmän ihania asioita omistan, sitä vähemmän ehdin niistä nauttia

Olen itse kokenut, että mitä enemmän haalin ympärilleni tavaroita, joista pidän, sitä vähemmän ehdin niistä kaikista nauttia. On vaikea keskittyä johonkin, kun huomiosta kilpailee niin monta muuta asiaa.

Viikossa on seitsemän päivää, eli on rajallista, kuinka monta kertaa ehtisin käyttää vaikkapa jotain vaatetta. Lisäksi jokainen päivä, jona valitsen käyttää vaikkapa jotain uutta hankintaa tarkoittaa, että vanha, saman asian ajava vaate (tai muu esine) makaa käyttämättömänä.

Sama on pätenyt kaikkeen ihanaan kosmetiikkaan. Ei ollut ollenkaan niin suuri nautinto saada uutta, kun sen käyttäminen tarkoitti, että jokin vanha jäisi vaille käyttöä.

Minulle onkin ollut tärkeää määritellä, millainen elämä on omalla mittapuullani hyvä elämä sekä millaista elämää haluan elää ja alkaa sitten tehdä valintoja sen pohjalta.

Kun myös lakkasin suhtautumasta shoppaamiseen ajanvietteenä, kiertelemästä kaupoilla pitäen silmän avoimina sen suhteen, jos vastaan sattuisi tulemaan jotakin, mistä pidän sekä hyväksyin, että minulla oli jo pääsääntöisesti kaikki tarvitsemani, tuntui elämästä tulevan ihanan helppoa monella tavalla.

Ylipäätään on tuntunut hyvältä löytää kaikkien tavararöykkiöiden alta elämä, johon mahtuu niin paljon yksinkertaisia ja nautintoa tuovia asioita, jotka eivät edellytä jatkuvasti uusia hankintoja ja voin vain keskittyä siihen, mitä minulla jo on – ellen sitten oikeasti tarvitse jotain muuta.

Lue myös: Onko minimalismi yhtä tuskaa ja kärsimystä?

Millaisia ajatuksia teillä on halun ja tarpeen eroista nyky-yhteiskunnassa?