Varautuja jemmaa tarpeellisia asioita enemmän kuin olisi tarpeellista

Olen jo pitkän aikaa sitten todennut, että oma arkeni on helpompaa, kun kotona on vähemmän tavaraa.

Löydän helpommin sen, mitä tarvitsen, kotiin syntyy vähemmän sotkua, kodin siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa… Päteviä perusteluja tälle ajatukselle löytyy useita.

Olen tämän ajatuksen myötä päätynyt elämään minimalistista elämää, johon mahtuu varsin hallittu, monen mittapuun mukaan jopa varsin pieni määrä tavaraa.

Pienessä kodissa asuessa pienikin määrä tavaraa näyttäytyy helposti isona ja kaikkien kodin arjessa näkökenttääni sattuneiden asioiden katselu havahdutti minut tajuamaan erään tärkeän havainnon:

Olen varautuja, joka jemmaa ympärilleen edelleen tarpeellisia asioita enemmän kuin olisi tarpeellista.

Lue myös: 5 tapaa kokeilla minimalismia

Taipumukseni tähän on jäänyt minulta huomaamatta, sillä enhän osta mitään tarpeetonta, minkä ansiosta kodin kokonaistavaramäärä on varsin maltillinen.

Minähän tarvitsen tätä kuitenkin kohta ja se pitää kyllä paikkansa.

Se, koska tuo kohta on, on kuitenkin suhteellinen käsitys.

Toisinaan syy asioiden jemmaamiselle on tietysti siinä, että kohdalle sattuu jokin hyvä tarjous, joka kannattaa hyödyntää.

Ihan kaikelle tarpeelliselle, kohta kuitenkin käytettävälle, ei kuitenkaan välttämättä tarvitsisi aina olla hankittuna sitä käyttöä odottavaa kappaletta.

Tykkään olla varautunut tietäen, että vaikka hoitoainetta on jäljellä vielä puoli pulloa, on minulla kotona jo seuraava hoitoaine hankittuna.

Kohtahan sitä jo tarvitsee.

Konetiskitabletteja on jäljellä vielä parisenkymmentä, mutta kyllä nyt silti kannattaa jo hankkia se seuraava pakkaus.

Pianhan nämä jo loppuvat.

Tiskiharjahan täytyy joka tapauksessa jossakin vaiheessa vaihtaa eikä sitä uutta sitten kuitenkaan muista hankkia, joten hyvä vain, että uusi tiskiharja on kaapissa odottamassa vuoroaan.

Näin ajateltuna pienempikin määrä tarpeellisia tavaroita saa helposti uudet, enemmän tilaa vievät mittasuhteet.

Lue myös: Keittiön minimalismihaaste tuo tilaa kaappeihin ja auttaa säästämään rahaa

Varsinaisesti tässä taipumuksessani ei tietenkään sellaisenaan ole mitään pahaa tai edes epänormaalia ja moni voisi sanoa, että tällainen toimintahan vain helpottaa arkea.

Juuri niin minäkin asiaa itselleni perustelin, sillä siksihän minä ostan uuden shampoon kotiin ajoissa ennen vanhan loppumista ja huolehdin, että kotona on avaamaton tuubi tai pari hammastahnaa ja että uusi pyykinpesuaine on ostettu, vaikka edellisessä on vielä viikoiksi pesuainetta.

Kysehän ei kuitenkaan ole vain siitä, että toimisin näin vain muutamien kodin käyttötavaroiden kanssa, vaan enemminkin siitä, että syvempi aiheen tutkiskelu paljasti minulle, että operoin samalla mentaliteetilla koko elämääni.

Yhtälailla kuin olin varautunut hammastahnan loppumiseen tietämällä, että kotona olisi seuraava tuubi valmiina, olin yrittänyt aina suunnitella muutakin elämääni yrittäen pysyä aina askeleen edellä.

Suunnitelmallisuus itsessään ei tietenkään ole mitenkään huono piirre – ainakin niin kauan kuin ei fiksaudu liikaa siihen, että asioiden on myös mentävä suunnitelmien mukaisesti ja tee ongelmaa siitä, etteivät ne mene.

Tykkään itse, että minulla on suunnitelmia, sillä ne auttavat viemään elämää eteenpäin.

Tykkään kuitenkin myös siitä, että elämä iskee eteen välillä suuriakin juonenkäänteitä, joihin ei ole ollut varautunut.

Okei, en voi sanoa, että juuri sillä hetkellä tai vielä ihan heti sen jälkeenkään pitäisin niistä aina, mutta pääpiirteittäin kutsuisin silti itseäni melko joustavaksi ihmiseksi, joka voi juosta ensin kovaa vauhtia yhteen suuntaan, mutta joka on myös valmis vaihtamaan kurssia, jos tarve vaatii.

Kun joitakin kuukausia sitten elämä iski eteeni hieman suuremman suunnanmuutoksen matalan ferritiinin ja sen aikaansaamien elämänmuutosten myötä myönnän, ettei sitä ole ollut ihan niin helppoa sulattaa, mutta yleisesti ajattelen kuitenkin tuuliviirimäisen luonteeni saavan aikaan sen, että olen varsin joustava tyyppi.

Tämä on tietysti hyvä asia, mutta tarkoittaa silti vain sitä, että tykkään edelleen nähdä horisontin ja yrittää ainakin aavistella, mitä seuraavaksi on tulossa enkä malta pitää silmiä kiinni siihen asti, että elämän tyrskyt heittävät lauttani rantaan.

Lue myös: Kun omaisuus mahtuu matkalaukkuun

Kulunut kesä on sekä fyysisen että henkisen uupumuksen myötä saanut ajatukseni juoksemaan vilkkaina ja miettimään omia tulevaisuudensuunnitelmia – tai oikeastaan potemaan hieman epätoivoa siitä, että siinä missä olen aina ennen kokenut voivani asettaa edes jonkinlaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia, en koe voivani tehdä niin nyt.

Paitsi että omat voimavarani ja jaksamiseni ovat iso kysymysmerkki, on sitä myös maailman tilanne ja esimerkiksi matkustamisen mahdollisuus lähitulevaisuudessa.

Koronatilanteen myötä kuvoista pois jäänyt pidempiaikainen matkustaminen ja maailmalla asuminen on edelleen asia, josta haaveilen, mutta ei vielä mahdollista tai ainakaan mielestäni järkevää enkä voi tietää, koska maailman tilanne sen taas sallii.

Välillä kaikki tuo epävarmuus tulevasta on tuntunut suorastaan tuskaisen ärsyttävältä, sillä olen niin tottunut siihen, että tiedän edes suurinpiirtein, mitä on tulossa – olenhan suunnitellut sen ja tehnyt asioita suunnitelmani eteen.

Lue myös: 11 tapaa säästää ruokakaupassa

Kesän epätoivoisen tuntuisina hetkinä pääsin kuitenkin kiinni yhdestä minulle suuresti lohtua tuoneesta ajatuksesta:

Silloin kun kaikki on epävarmaa, on mikä tahansa mahdollista.

Aloin miettiä, mitä tapahtuisi, jos alkaisin varautua asioihin hieman vähemmän ja yrittäisin paremmin luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy.

Ettei sitä seuraavaa siirtoa tarvitse aina olla mietittynä valmiiksi ja että elämä on ehkä jopa hauskempaa, kun yllätyksille jättää enemmän tilaa.

Heittäytyä hetkeksi tuuliajolle ja luottaa, että elämä kyllä kannattelee.

Koska kyllähän minä tiedän, että se oikeasti tosiaan kannattelee, onhan se osoittanut sen niillä loputtomilla positiivisilla yllätyksillä, joita se on eteeni viskannut ja joita en ollut osannut edes toivoa.

Lue myös: Näin paljon käytin rahaa vuonna 2020

Omia pinttyneitä tapojaan on tietysti haastavaa muuttaa varsinkin silloin, kun kyseessä ovat isot, erittäin merkityksellisiltä tuntuvat asiat – niinkuin vaikka se oman elämän suunta.

Onhan kuitenkin fakta, että varsin moni hyvä asia elämässä tapahtuu juuri siksi, että alunperin on tehty päätös, että niitä halutaan, niihin on valmistauduttu ja tehty sitten töitä niiden eteen.

Tottakai tuntuu vain järkevältä suunnitella tulevaa ja varautua siihen erilaisin suunnitelmin, jotta ei vain vahingossakaan päädy junnaamaan paikoillaan (minkä tajusin jostain syystä tuntuvan pelottavalta, ihan kuin tässä hetkessä kaikessa kauneudessaan oikeasti olisi muka jotain vikaa).

Toisaalta on kuitenkin myönnettävä, että vaikka asiat eivät tällä hetkellä olekaan niinkuin olin suunnitellut, ovat ne silti oikein hyvin. Oikeastaan useilla tavoilla jopa paremmin kuin hyvin.

Ehkä nyt siis olisikin mitä täydellisin hetki sille, että yrittäisi hetken aikaa vain mennä sinä kuuluisana lastuna elämän laineilla ja katsoa, mihin se vie?

Ihan noin vain se ei tietenkään suju, mutta voihan sitä yrittää ainakin harjoitella niiden pienten asioiden kautta – kuten vaikka siten, että ostaa sen uuden käsitiskiaineen vasta sitten, kun edellinen on oikeasti ihan lopussa tai että ostaa kotiin vain sen yhden, kuukausiksi riittävän palasaippuan, vaikka monipakkauksen ostamalla voisikin vähän säästää.

Ehkä niiden pienten kokeilujen avittamana huomaa, kuinka hyvää voi tehdä jättää elämään lisää liikkumatilaa suunnittelemattomuudelle ja sen mahdollistamille yllätyksille eikä aina yrittää olla niin varautunut siihen seuraavaan siirtoon ja tulevaan.

Lue myös: Minimalismi lapsiperheessä – voiko sellainen onnistua?

Muita, jotka tunnistavat sisäisen varautujansa?