3 auttavaa ajatusta arvokkaista tavaroista luopumiseen

Tavaroita vähentäessä yksi haastavimmista ja eniten päänvaivaa aiheuttavista jutuista ovat epäilemättä arvokkaat tavarat. Nämä ovat niitä tavaroita, joilla on niiden hankintahetkellä ollut suuri rahallinen arvo, mikä saa aikaan sen, ettei esineestä tunnu hyvältä luopua noin vain kun tiedostaa, ettei tavarasta saa enää rahojaan takaisin. Kyse voi olla arvokkaasta huonekalusta, vaatekappaleesta, asusteesta, korusta tai mistä tahansa sellaisesta asiasta, jonka on itse hankkinut kalliiseen hintaan tai vaihtoehtoisesti saanut joltakin toiselta. Minulla on ollut vaikka mitä tällaisia tavaroita ja omistan edelleen pari sellaista juttua.

Totuushan on kuitenkin, että tavaran arvon määrittelee sen kysyntä. Tavaran nykyisen arvon kannalta ei useinkaan ole mitään merkitystä, paljonko siitä on itse aikoinaan suostunut maksamaan, jos kukaan muu ei ole nyt valmis maksamaan siitä läheskään samaa hintaa. Harmittavan usein monilla tavaroilla on arvo enää omistajan omassa päässä. Vaikka se vauvan itkuhälytin maksoikin kaupassa 70 euroa eikä sitä ole koskaan käytetty, on todella harvinaista, että sen saisi myytyä läheskään samalla hinnalla.

Tämä on saanut minut itseni ainakin välillä tuntemaan oloni jopa typeräksi kun olen tajunnut olevani ”jumissa” jonkun tavaran kanssa, josta olen itse ollut valmis aikoinaan maksamaan ja josta nyt haluaisin eroon, mutta josta kukaan muu ei ole valmis maksamaan lähes mitään. Joskus on suorastaan huvittavaa huomata, kuinka suuren osan monien tavaroiden arvosta vie ihan vain se, että ne kantaa kaupasta kotiin ja nimeää omaksi omaisuudekseen.

Olen pyöritellyt näitä ajatuksia mielessäni paljon tavaroita raivatessani ja niistä luopuessani, joten kokosin tähän postaukseen kolme parasta ajatusta, jotka ovat olleet itselleni avuksi näitä luopumispäätöksiä arvokkaampien tavaroiden yhteydessä tehdessä.

1. Muista, että tavaran hinta on jo maksettu eikä se muutu miksikään säilytti tavaran tai sitten ei

Moni ajattelee, että kun tavarasta kerran on maksanut, täytyy rahoilleen ehdottomasti saada vastiketta. Totuushan on kuitenkin, että rahoilleen saa vastiketta vain, jos tavaraa tulee käyttäneeksi. Jos siihen kalliiseen hääpukuun ei pukeudu enää uudelleen ja sen vain säilöö komeron nurkkaan eikä niitä kalliita kenkiä voi käyttää, koska ne hiertävät jalkaan aina rakon, ei rahoilleen vain voi enää saada vastiketta. On aivan sama, kuinka kauan tuota arvokasta tavaraa säilöö, sillä jos sille ei vain ole käyttöä eikä se tuota iloa, eli rahoilleen ei saa vastinetta.

Ehkä tavaran ostaminen on kuitenkin jo kerran tehnyt onnelliseksi? Harva on tehnyt kalliita hankintoja, joista ei lähtökohtaisesti olisi ollut iloinen. Ehkä voi siis olla tarpeen vain hyväksyä, ettei tavara kalliista hinnastaan huolimatta riittänyt tuomaan iloa koko loppuelämäksi ja se on ihan okei. Se oli ehkä hieman kallis hinta siitä hetkellisestä ilosta näin jälkiviisaana ajatellen, mutta rahaa ei kulu yhtään sen enempää säilytti tavaran sitten tai ei. Parhaassa tapauksessa tuo itselleen täysin turha, mutta arvokas tavara voi olla todella suuri ilo jollekin toiselle ja sen ilon antaminenkin tuntuu jo hyvältä, eli rahoilleen saa näinkin jotain vastiketta.

Minulta löytyy kotoa yksi Armanin käsilaukku, jonka hankin vuonna 2013. Merkkilaukun alkuperäinen hinta oli 770 euroa, mutta laukku oli tarjouksessa ja muistaakseni myynnissä puoleen hintaan, joten ostin sen innoissani ja olen käyttänyt sitä melko paljon lähinnä vain siksi, että minulla on se. Nyt pärjäisin aivan hyvin ilman tuota laukkua ja vaikka siinä ei varsinaisesti olekaan mitään vikaa, en vain tule enää liiemmin käyttäneeksi sitä, sillä minulla on pari muuta laukkua, joita käytän mielummin. Olen yrittänyt kaupata sitä netissä parilla sadalla eurolla, koska rahallinen tappio harmittaa, mutta laukku ei vain mene kaupaksi, sillä kukaan muu ei pidä sitä niin arvokkaana. En ole kuitenkaan vielä saanut itseäni laskemaan laukun hintaa, sillä teoriassa voisin käyttää laukkua, vaikka en sitä tarvitsekaan.

2. Mieti tavara huonona parisuhteena

Kuvittele, että olet ryhtynyt parikymppisenä parisuhteeseen, koska olet hullaantunut toisesta täysin. Käytät suhteeseen aikaa ja sijoitat siihen rahaa, koska se tekee sinut onnelliseksi. Kolmekymppisenä havahdut huomaamaan, että se, mitä kaksikymppisenä halusit ei olekaan enää sitä, mitä nykyään haluat ja koet parisuhteesi jopa huonoksi. Et näe mitään syytä ylläpitää suhdetta siitäkään huolimatta, että olet vuosien varrella käyttänyt siihen jopa paljon rahaa.

Suhde arvokkaisiin tavaroihin voi olla kuin tuo parisuhde. Niihin on käytetty rahaa, mutta ne eivät enää palvele tarkoitustaan, joten miksi niiden kanssa pitäisi pysyä yhdessä? Ei kai kukaan pakottaisi itseään pysymään huonossa parisuhteessakaan vain siksi, että siihen on vuosien varrella käyttänyt rahaa? Joskus on vain tyydyttävä toteamaan, ettei hommasta saa irti sitä, mitä tahtoo ja hyväksyä se taloudellinen tappio. Tuon päätöksen ja irti päästämisen myötä elämään (tai komeroon) saattaa vapautua tilaa niille jutuille, jotka oikeasti tuottavat iloa siinä elämäntilanteessa.

Minulla on ollut paljon tällaisia tavaroita, joista olen onneksi saanut luovuttua – usein toki mielestäni harmillisen edulliseen hintaan, mutta silti. Näiden kohdalla olen vain hyväksynyt sen, että rahat ovat jo menneet ja on vain parasta yrittää saada tavarasta edes muutama euro irti.

Yksi tällainen juttu oli Kalevala Korun Elegance -kaulakoru, joka maksoi uutena muutamia satoja euroja ja jonka halusin vuosia sitten välttämättä. Käytin sitä silloin ja pidin siitä todella paljon, mutta vuosien varrella tyylini on muuttunut enkä näe itseäni enää käyttämässä tuota korua. Sain korun myytyä eteenpäin, mutta huomattavasti alkuperäistä hankintahintaa halvemmalla.  Parempi kuitenkin, että myin sen pois ja sain siitä edes jotakin enkä vain jatkanut sen säilytystä laatikossa tyhjänpanttina.

3. Tavaran toistuva näkeminen aiheuttaa usein vain turhaa ärsytystä

Moni omistaa varmasti jonkun kalliin tavaran, josta ei ole raaskinut luopua, koska se on ollut niin kallis ja aina tavaran nähdessään kiroaa syvällä mielessään sitä, että tuli hankkineeksi sen. Mieleen saattaa juolahtaa, mitä kaikkea muuta niillä tavaraan käytetyillä euroilla voisi juuri nyt olla tekemässä ja silmiin sattunut, nykyään täysin turha tavata saattaa jopa ärsyttää antaessaan muistutuksen omasta typeryydestä.

On täysin okei myöntää, että oma maku on muuttunyt vuosien varrella. Se päheä niittikoristeinen nahkatakki saattoi vain viisi vuotta sitten ehdottomasti tuntua viikon palkan arvoiselta hankinnalta, mutta kun elinpiiri on sittemmin vaihtunut sahaamaan päiväkodin, hiekkalaatikon ja kodin väliä, ei takki enää tunnu millään tavalla sopivan omaan elämään. Joskus arvokas tavara on voinut tuottaa iloa aiemmin, mutta ei enää ja se on okei myöntää.

Joskus nämä mieltä rasittavat asiat voivat myös olla sellaisia hetken päähänpistona tehtyjä hankintoja, jotka eivät edes ole ehtineet liiemmin tuottaa iloa. Itse maksoin reilu vuosi sitten useamman sata euroa pienestä, Aasiassa superhypetetystä videokamerasta, jota uskoin tarvitsevani, mutta jolle en ole edelleenkään keksinyt käyttöä. Kamera on hyvä ja voisin käyttää sitä, mutta en vain koskaan käytä. Vaikka olen luopunut lähes kaikesta ylimääräisestä, pyörii tuo pieni videokamera minulla edelleen ja joka kerta kun muistan sen olemassaolon mietin, miksi hemmetissä olin niin typerä, että hankin sen. Ne eurot olisi voinut käyttää niin paljon fiksummin. Silti tämä on tavara, jonka kohdalla leikittelen edelleen ajatuksella siitä, että alkaisin vielä kuvata sillä videoita. Ehkä annan sille vielä yhden vuoden aikaa ja teen sitten päätökseni.

Vaikka tällaiset ärsyttävät tavarat ovatkin harmittavia hankintoja, ovat ne kaikki silti myös hyviä opetuksia itselleen. Kun niistä luopuessa miettii, mitä tavaran hankkiminen ja siitä luopuminen itselleen opetti, voi sitäkin oppituntia jo itsessään pitää jonkin arvoisena. Joskus se voi olla todella pieni oppitunti, mutta silti hyvinkin hyödyllinen.

Jos tavaraan on jo tuhlannut rahaa, kannattaako siihen tuhlata vielä tunteitakin antamalla sen näkemisen toimia joka kerta muistutuksena huonosta hankinnasta? Eikö tärkeintä ole kuitenkin, että oma koti ja kaikki siellä olevat asiat tuovat itselleen vain positiivisia tuntemuksia?

Kun rahat on jo käyttänyt ei voi kuin enää ajatella, että kaikesta on oppinut jotain ja rahaa voi aina säästää uudelleen.

Onko teillä hyviä vinkkejä siihen, kuinka raaskisi luopua arvokkaista, mutta ilman käyttöä jäävistä tavaroista kun tietää, ettei niihin käytettyjä rahoja saa takaisin?