Siitä on nyt hieman yli neljä kuukautta, kun eräänä päivänä havahduin siihen, että en halunnut käyttää aikaani meikkaamiseen, mutta meikkasin siksi, että koin näyttäväni itseni huonommalta versiolta ilman meikkiä.
Tunsin myös, että paine meikkaamiseen tuli ulkoa päin. Epätasainen ihonsävy, tummat silmänaluset, eripariset kulmakarvat ja olemattomat ripset olivat kaikki asioita, joita halusin parannella meikillä, sillä koin niistä ja varsinkin niiden yhdistelmästä epävarmuutta.
Oikeastaan oikeampi tapa ilmaista asia olisi, että koin ylipäätään ulkonäöstäni epävarmuutta ja ajattelin, etten ole riittävä sellaisena kuin olen, joten meikki oli kätevä tapa heilauttaa taikasauvaa ja tehdä itsestäni enemmän sen näköinen, millaisena halusin muiden minut mieluummin näkevän.
Minulle ei ollut mikään ongelma mennä kaupungille tai ruokakauppaan meikittä, mutta esimerkiksi töihin en ollut koskaan mennyt ilman meikkiä, sillä kosmetiikka-alalla työskentelevänä olin ajatellut, että minun on huoliteltava itseni meikillä voidakseni olla uskottava ja näyttääkseni siltä, että työni eli kosmetiikka ylipäätään kiinnostaa minua.
Koska meikkasin vain lopputuloksen vuoksi ja siksi, että voisin tuntea oloni paremmaksi peiliin katsoessa tajusin, ettei hommassa ollut mitään järkeä. Oli hullua tuhlata joka päivä vartti yhdentekevään asiaan, jonka tekeminen tuntui epämiellyttävältä suorittamiselta.
Halusin mieluummin päästä yli siitä tunteesta, että arvottaisin oman ulkonäköni hyväksi tai huonoksi sen mukaan, kuinka olin sitä meikillä muuttanut sekä päästä yli siitä epävarmuuden tunteesta, jonka meikittömyys minulle itselleni aiheutti. Se vaatisi paljon oman mielen työstämistä, mutta se olisi haaste, joka onnistuessaan antaisi todella paljon.
Päätin siis, että pakkaan meikkini toistaiseksi sivuun ja alan totutella meikittömiin kasvoihini. Olen raportoinut blogissa jo useaan otteeseen fiiliksiäni meikittömyyteen siirtymisestä ja kuten olen maininnut, olivat lähinnä vain ensimmäiset pari viikkoa sellaista aikaa, joina olin tietoisempi meikittömyydestäni ja mietin sitä enemmän.
Niiden jälkeen meikittömyydestä tuli jo melko normaalia. En ajatellut sitä enää liiemmin, nautin meikkaamisesta vapautuneesta ajasta ja meikittömän elämän huolettomuudesta sekä tunsin pientä kutkuttavaa kapinallisuuden tunnetta, kun menin oman kosmetiikka-alan konsultointibisnekseni asiakastapaamisiin ilman meikkiä – myinhän minä asiantuntemustani enkä ulkonäköäni.
Minua myös viehätti ajatus siitä, että voin tutustua uusiin ihmisiin ilman meikkiä ja meikitön minäni on heille se normaali minä. Saan olla aito, meikistä riisuttu itseni eikä minun tarvitse yrittää näyttää miltään muulta. Se tuntui vapauttavalta ja nautinnolliselta, sillä ketään ei tosiaan kiinnostanut asia.
Samalla välttyisin myös jatkossa kaikilta niiltä ärsyttäviltä ”voitko hyvin” -kysymyksiltä, joita seuraa, kun tavallisesti aina meikkaava ihminen nähdäänkin yhtäkkiä ilman meikkiä.
Tiedostin kuitenkin, että Tukholmassa minun oli helpompaa mennä kaikkialle ilman meikkiä ja mietinkin, mitä tapahtuisi, kun muuttaisin Suomeen. Tukholmassa minua ei tunne kukaan, mutta pääkaupunkiseudulle palatessa törmään väkisinkin jatkuvasti tuttuihin ja puolituttuihin ja blogin myötä myös minulle tuntemattomiin, jotka kuitenkin tuntevat minut.
Myönnän, että mietin, mitä nuo ihmiset, jotka ovat tottuneet näkemään minut aina meikattuna sanoisivat, kun näkisivätkin minut ilman meikkiä? Miettisivätkö he, että mitä ihmettä sille Virvelle on tapahtunut, kun se on yhtäkkiä rupsahtanut noin?
En tiedä, miksi edes pohdin asiaa, mutta nuo olivat silti rehellisiä tuntemuksiani. On paljon helpompaa näyttäytyä ilman meikkiä uusille ihmisille kuin kohdata ilman meikkiä ihmisiä, jotka ovat tottuneet näkemään minut meikattuna.
Nopeasti tajusin kuitenkin, ettei ketään varsinaisesti kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, niin se olisi minulle se ja sama. Kuten joku fiksu joskus sanoi, ei ole minun asiani, mitä joku muu minusta ajattelee eikä se edes kuulu minulle.
Olinhan sitäpaitsi jo kuukausia esiintynyt blogissakin meikittä ja tein sitä Instagramissakin jatkuvasti, joten asiaa olisi varmasti aivan turha miettiä.
Kun siis pakkasin kasaan tavaroitani Suomen muuttoa varten, päädyin jättämään meikkini kotiin. Mietin, että voisin ehkä ajatella koulun alkaessa, että kokisinkin ehkä pientä painetta meikata, mutta koska olin nauttinut niin paljon meikittömyyden helppoudesta päätin, että en ota meikkejä mukaani Suomeen.
Ensimmäiseen koulupäivään valmistuessa mietin hetken, tuntuisiko minusta erilaiselta, jos menisinkin paikalle meikattuna. Ehkä, mutta tunsin samalla oloni hyväksi ilman meikkiäkin. Meikittömyys ei siis enää saanut minulle epävarmaa oloa ja olin tyytyväinen siitä, että tunsin oloni koulussa hyväksi ilman meikkiä.
Olin ollut tavaroitani pakatessa niin keskittynyt vain siihen, että menisin Suomeen opiskelemaan, etten ollut liiemmin edes ajatellut, että Suomessa voisi tapahtua muutakin. Kun sitten sain haastattelupyynnön eräästä naistenlehdestä minimalismiin ja kosmetiikkaan liittyvää artikkelia koskien ja minulle selvisi, että minut haluttiin myös kuvata juttua varten, olin hieman ristiriitaisissa fiiliksissä.
Kuvaus ei olisi mikään studiosessio, vaan kuvaajan kanssa kahden kaupungilla otettava kuva. Vihaan sydämestäni olla kuvattavana ja menisin mieluummin jopa hammaslääkäriin, joten ajatus siitä, että joutuisin kameran eteen irvistelemään eikä minulla olisi tällä kerralla edes meikkiä turvanani tuntui hirveältä.
Kun otan kuvia itsestäni, säädän asentoani sen mukaan, mitä näen kameran vangitsevan. Kun joku toinen ottaa minusta kuvaa, en hahmota asentoani tai ilmeitäni ollenkaan ja lopputulos on oikeastaan aina sen mukainen. En siis ole tippaakaan fotogeeninen ja nyt sen kaveriksi tulisi vielä meikitön naamakin.
Koin jutun aiheet kuitenkin tärkeäksi nostaa esiin, joten en halunnut jänistää hommasta vain kuvauksen takia. En ollut todellakaan ajatellut Tukholmasta lähtiessäni, että päätyisin meikittömillä kasvoillani naistenlehteen, mutta niinkin siis näköjään voisi käydä.
Loppujen lopuksi valokuvaaja oli aivan ihana eikä minulla ollut koskaan ennen ollut yhtä mukava olo olla jonkun muun kuvattavana. En tiedä, mikä on jutun lopputulos, mutta olen tyytyväinen, että tein sen ilman meikkiä. (Juttu tulee ulos loppuvuodesta.)
Haluan sitä paitsi ajatella, että minun tulee itseni elää sen mukaisesti millaisessa maailmassa haluan elää. Jos haluan elää maailmassa, jossa naisten ei tarvitse ottaa painetta naistenlehden kuvaa varten tälläytymiseen, niin sitten minun tulee itse elää juuri niin.
Maailma ei muutu sanoilla vaan teoilla ja vaikka yhden ihmisen meikittömyys ei olekaan mikään suuri tai mullistava asia millään tasolla, haluan silti ajatella, että teen oman osani edistääkseni sellaista maailmaa, jossa itse haluan elää. Jokainen voi tehdä vain oman osansa.
Suomeen tuloon on liittynyt myös paljon muita meikittömiä kohtaamisia, joita olen aluksi miettinyt ja jopa epäröinyt hieman, mutta silti kokenut, että oikeasti haluan vain päästä yli omasta epämukavuudestani ja olla aidosti minä ilman meikkiä. Lopulta se on aina tuntunut hyvältä.
Tällaisia juttuja on mm. viimeksi tällä viikolla ollut muutama päivä sitten esittelemäni Talk the Talk -valmennukseen pääsy, sitä varten otetut promokuvat ja muiden valmennettavien kohtaaminen.
Nyt kun takana on kolme tapaamista ja muiden edessä puhumista ja sydämensä avaamista, on kuitenkin todella ihanaa tuntea olevansa porukassa, jossa saan alusta lähtien olla niin aidon rehellisesti ja intiimisti minä sekä sieluani että meikitöntä naamaani myöten.
Viimeksi eilen taas emännöin Nordic Beauty Import -yrityksen järjestämän verkossa tapahtuneiden kauneuspäivien Huxley-pistettä, jolla esittelin eri maista tuleville vaikuttajille, toimittajille ja jälleenmyyjille korealaisen suosikkimerkkini Huxleyn tuotteita virtuaalisesti webbikameran välityksellä.
Jälleen mietin, pitäisikö minulla olla kasvoillani meikkiä, sillä tällä kertaa en edustanut niinkään itseäni, vaan yritystä ja sen tuotteita. Taas kerran päätin kuitenkin, että minulla on oikeus tässäkin yhteydessä olla minä eikä minun tarvitse näyttää keneltäkään muulta. Rakastan brändin tuotteita ja puhun niistä mielelläni enkä edes haluaisi tehdä töitä firmalle, jolle se ei riittäisi.
(Varmasti itsestään selvää, ettei tällaisesta asiasta tarvinnut edes puhua maahantuojan kanssa ja että sain tottakai olla juuri oma itseni.)
Syksyyni on jo buukattu monenlaista muutakin menoa, jossa edustan mielelläni meikittä. En esimerkiksi tiedä, kuinka marraskuussa huipentuvan Talk the Talk -esiintymisvalmennuksen loppuhuipennus eli puhujatapahtuma tulee käytännössä järjestymään, mutta jos tilanne sallii sen järjestettävän livenä ison ihmismassan edessä verkkostriimauksen lisäksi, niin suunnittelen kyllä meneväni lavalle meikittä.
Nyt neljän meikittömän kuukauden jälkeen tiedostan edelleen ne samat minua vaivaavat asiat epätasaisesta ihonsävystä tummiin silmänalusiin, eriparisiin kulmakarvoihin ja olemattomiin silmäripsiin (jotka ovat muuten lähes täysin kadonneet ripsiseerumin käytön lopettamisen myötä), mutta on ollut voimaannuttavaa tajuta, ettei niiden tarvitse antaa vaivata minua tai varsinkaan estää minua tekemästä jotain.
Kuten olen jo aiemminkin myös sanonut, en enää ajattele, että olisin ilman meikkiä jotenkin huonompi versio itsestäni. Näytän erilaiselta meikattuna, mutta olen voinut lakata ajattelemasta pelkän ”virheiden neutraloinnin” tarkoittavan automaattisesti, että lopputulos tekisi minusta itseni paremman versio.
Ilman meikkiä oleminen on monille normaalia arkea, mutta minulle se on ollut iso asia ja olen voittanut itseäni kokemus kerrallaan. Minusta on tuntunut, kuin keräilisin erilaisia meikittömyyskokemuksia säästöpossuun ja possun pikkuhiljaa täyttyessä tunnen, kuinka vapautuneeksi ja vahvaksi kerryttämäni kokemukset saavat minut itseni tuntemaan.
Edelleenkään en ole kertaakaan vielä tuntenut, että haluaisin meikata, vaan korkeintaan vain toivonut, että näyttäisinpä paremmalta. Tämä kertoo jo itselleni riittävästi siitä, ettei meikkaamisessa todellakaan ole ollut minulle millään tavalla kyse mistään taiteellisesta itseilmaisusta tai mieltäni rentouttavasta näpertelystä, vaan puhtaasti suorituksesta, jonka tavoitteena on ollut helpottaa omaa epävarmuuttani.
Uskon, että syksyn myötä vastaan tulee vielä monia epävarmuutta aikaansaavia tilanteita, mutta haluan ajatella, että jokaisen niiden myötä olen yhtä kokemusta rikkaampi sekä aina ihan hieman aiempaa varmempi ja paremmin sinut itseni kanssa.
Itse en ole lopettanut meikkaamista mutta vietän meikkaamattomia päiviä vaikka menisin esim. töihin. Hiusteni värjäyksen lopetin muutama vuosi sitten ja nautin suuresti sen tuomasta vapaudesta ja luonnollisuudesta. Pidän meikkini yksinkertaisena ja en tarvitse siihen paljoa tuotteita. Käyn värjäyttämässä ripseni ja kulmani säännöllisesti joten säästyn niiden meikkaamiselta. Ripsiväriä en ole käyttänyt vuoteen ja sen koen hyvin vapauttavana. Meikatessani riittää että ehostan ihoani ja tykkään käyttää huulikiiltoa tai punaa. Onneksi kulmani ovat luonnostaan paksut joten kun ne muotoilee ja aika-ajoin värjäyttää niin ilme pysyy luonnollisen freesinä. Jos ei ole valmis täysin luopumaan meikkauksesta niin voi ainakin miettiä voisiko meikkaamistaan yksinkertaistaa. Sekin voi olla monille aikaa ja rahaa säästävää.
Täysin totta, että jos nimenomaan haluaa meikkaamattomuudella säästää aikaa, niin tuollaiset jutut ovat käteviä. 🙂
Minulle meikkaus on viesti mitä haluan antaa tai kuori, jonka takana tunnen olevani enemmän turvassa, eli sulaudun paremmin joukkoon. Meikkaan suhteellisen vähän kuitenkin ja nuorena en meikannut ollenkaan. Ikäsyrjinnän vuoksi nykyisin ei voi yli 50 v. ilman meikkiä olla, kun ei ole enää luonnonkaunis niinkuin sinä, enkä halua homssun mainetta tai olla seinäkukkanen. Huulipunalla saa huomiota kun ei sitä mutrn enää saa.
Suomessa on yleensä kyllä ihan ok olla ilman meikkiä, paitsi jos olet malli. Mutta yritäpä jossain amerikkalaisessa toimisto- tai palvelutyössä olla ilman meikkiä niin olet pian ilman töitä. On hienoa jos pääsee sellaiseen asiantuntija- tai johtaja-asemaan että ketään ei meikkisi kiinnosta.
Suosittelisin, että jos esiinnyt lavalla, laitat meikkiä. Ei siksi, että olisit varmempi, vaan siksi että kasvosi ilmeet erottuvat paremmin katsojille. Siksi teattereissa on aina överimaskeeraus läheltä katsottuna.
Hyvä pointti tuo, että meikattuna ilmeet erottuvat paremmin katsojille. 🙂 Toisaalta uskon, että kun kerran puhujina olevat miehetkin saavat viestinsä välittymään ilman meikkiäkin riittävän hyvin, riittää minullekin varmasti se sama, eli en usko, että tulen sitä varten meikkaamaan. Laittaapahan sitten ainakin enemmän painetta sen oman puheen ja sen sisällön työstöön. 🙂
Tuo on kyllä erittäin hyvä argumentti, että miehetkään ei käytä meikkejä puhetilaisuudessa. Hmm. Taidan perua ehdotukseni, koska olen samalla kannalla 🙂
Olenkin sitten ehkä aika esteetikko, mutta minusta meikki ja ihonhoito tekisi hyvää monelle esiintyvälle miehelle myös, ja minua on joskus häirinnyt miesten tursuavat nenä-, parta tai kulmakarvat tai todella tummat silmänaluset tai silmäpussit. Kyllä se jonkun verran on vaikuttanut siihen, mitä heistä ajattelen.
Homomiehet meikkaa usein, ja hoitaa ihoaan ja ulkoasuaan. Monet on todella upeita ja luovia siinä kuten vaikkapa Adam Lambert. Sekin on minusta kurjaa, että heteromiesten meikkaaminen on vieläkin vähän tabu, paitsi muutamassa tilanteessa, (tai nähtävästi Koreassa). Olen joskus ollut esiintyvän bi-miehen kanssa silmänympärysvoideostoksilla. Oli mukava nähdä, miten hän oli myöhemmin supertyytyväinen, kun sai silmäpussit voiteella kuriin. Ei miehen pitäisi tuntea oloaan häpeälliseksi meikkiosastolla sen enempää kuin naisen meikin kanssa.
Tv-lähetyksissä huseeraa yleensä maskeeraaja niin miesten kuin naisten kimpussa toisesta syystä kuin ammattiteatterissa. Tv:ssä näkyy kaikki ihovirheet yms. Siinä heteromiehillekin sallitaan pieni turhamaisuus, ja aika harva siitä kieltäytyy.
Näitä meikittömyyteen liittyviä postauksia on niin mielenkiintoista lukea! Itse olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että lopettaisin meikkaamisen ainakin joksikin aikaa juuri samoista syistä kuin sinä. En nauti meikkaamisesta ja meikkaan ainoastaan siksi, että näyttäisin jotenkin paremmalta versiolta itsestäni. Lisäksi olen hidas ja tarkka meikkaaja, eli meikkaamiseen saattaa upota aamuisin jopa tunti, joka on todella paljon ja jonka voisi mielummin käyttää esim. lukemiseen. Nämä sun postaukset on rohkauissut mua tosi paljon, vaikka hassua, että naiset tarvitsee rohkaisua luonnollisena itsenään olemiseen… Kiitos siis tästä postauksesta, toivottavasti jaat jatkossakin sun fiiliksiä tästä aiheesta. <3
Ihana kuulla, että aihe kiinnostaa! <3 Ymmärrän aivan täysin, että niin hullua kuin se onkin, niin tähän ihan oikeasti kyllä tarvitsee usein paljon rohkaisua. Ajatuksen voi antaa muhia mielessä pitkäänkin ja sitten vaikka vähitellen kokeilla sitä eri tilanteissa sen mukaan, mikä tuntuu itsestään parhaalta ja mukavimmalta. 🙂
Minusta ihonhoitofirmaa on nimenomaan hyvä markkinoimaan henkilö, joka esiintyy työssäkin iho paljaaltaan ja näin todistaa, että hoitaa ihoaan ja elää niin kuin opettaa. Monesti kauneusammattilaisilla on myyntitilanteessa niin runsaasti meikkiä, että minulle ainakin tulee olo, että he peittävät meikillä jotain eivätkä neuvot ihon hoitamisen tärkeydestä kumpua niin syvältä ja aidosti. Ylimeikkaamisen lisäksi monen meikkiesittelijän haistaa ja näkee ihon kunnosta tupakoitsijaksi, mikä myös syö uskottavuutta. Haluan vaan sanoa, että kaikin puolin koen luonnollisen kauneusammattilaisen uskottavammaksi työssään ja pidän etenkin ko. alan ammattilaisten kohdalla meikittömyyttä mainiona myyntivalttina enkä suinkaan huonoutena.
Tuo on kyllä täysin totta, että ihonhoitofirmaa edustaa toisaalta parhaiten näyttämällä oman ihon. Tosi hyviä pointteja, kiitos että jaoit! <3
Vitsit miten hienoa, että näin sun blogia vuosia seuranneena blogi ja sinä kuljette uutta kehityskaarta, vrt. kymmeniä kiloja kosmetiikkaa vs. meikkaamattomuus. Tulee sellainen fiilis kuin J. Karjalaisesta, joka on loistava artisti ja keksii itsensä aina uudelleen, uudella tavalla. Tosi hienoa pohdiskelua myös, tykkään!
Kiitos ihanasta kommentista! <3
Minun mielipide on se, että kun teet töitä kosmetiikan parissa, niin täytyy olla meikkiä. Edustat kuitenkin kosmetiikkaa. Oletan, että kampaajalla on hiukset laitettu, PT on hyvässä kunnossa, maskeeraja on meikissä jne. Itse olen palveluammatissa ja kokisin oloni epäsiistiksi ja itseluottamukseni olisi huonompi, jos olisin meikittä. Olen yli 50 vuotias ja edelleen tykkään meikata, vaikka piirteeni eivät ole värittömät. Ilman meikkiä en ole oma itseni.
Mutta toisaalta jos ei tee töitä meikkien parissa, vaan työskentelee kosmetiikka-alalla muuten, niin tarvitseeko silloin olla meikkiä ja voiko vain käyttää muuta kosmetiikkaa? Jos vaikka edustaa ihonhoitoa ja puhuu sen puolesta työkseen, niin eikö rehellisempää ole silloin olla paljaalla iholla kuin kätkeä se meikillä? 🙂
En ole itse ollut aikoihin kiinnostunut meikeistä, joten en sen vuoksi oikeastaan missään yhteyksissä liiemmin enää tee töitäkään nimenomaan meikkien kanssa, joten siksi niiden käyttökin on alkanut tuntua vieraalta. Jos myisin meikkejä, käyttäisin niitä kyllä työssäni varmasti.
Itselleni tässä kokeilussa on ollut suuressa roolissa nimenomaan juuri se oman itseluottamuksen työstäminen, että lakkaisin kokemasta huonoutta siitä, ettei minulla ole meikkiä tai tuntemasta itseni sen vuoksi epäsiistiksi. Toisin sanoen halusin katkaista itsevarmuuden ja meikin välisen linkin, joka mielessäni ennen jostain syystä oli. En itse ajattele, että miespuoliset työntekijät olisivat epäsiistejä, koska eivät ole meikanneet, joten en siinä mielessä osaa itse enää nykyään assosioida meikkaamattomuutta epäsiisteyteen, vaikka aluksi minulla tosiaan oli homssuisempi olo, kun en ollut meikannut. Tässä yhteydessä olen siis huomannut, että tottumuksilla on paljon vaikutusta ja nyt olen jo tottunut erilaiseen ja ajatuksenikin ovat sen myötä muuttuneet. 🙂
Olet niin nuori ja raikas, ettet tosiaan tarvitse meikkiä ollaksesi kaunis ja edustava! Itseäni tavallaan harmittaa, että olen meikannut jostain yläasteelta lähtien (lukiossa jo joka päivä), vaikken olisi ”tarvinnut” mitään ”lisäapuja”. Äitini oli ja on yhä vankasti meikkaajatyyppiä ja kaipa se tavallaan tarttui tyttärellekin, että ”naisen pitää huolitella itsensä aina ulos mennessään”.
Nyt, kun seuraava täysi kymmen on 50 (apua!), en uskalla edes ajatella meneväni ulos ilman meikkiä. Roskat voin viedä ja pyykkituvassa käydä, mutta siinäpä se onkin. Joskus HARVOIN olen kiireisen kotipäivän päätteeksi mennyt lähimarkettiin meikittä ja olo on ollut ihan kamala. Katson tahtomattani kaikkiin mahdollisiin peileihin ja inhoan kosteusvoiteesta kiiltävää naamaani. Toivon silmälasien alareunan peittävän vähän tummia silmänalusia ja luihuilen läpi kaupan mahdollisimman nopeasti ja näkymättömästi! Ja katson, ettei kukaan naapuri tule vastaan kotipihalla (on tullut, tietysti ja varmasti joku vieraskin kysyy tietä tms., aina!).
Jos olisin nyt nuori niinkuin Sinä, vapauttaisin itseni tästä meikkiorjuudesta. Se on kuitenkin oikeasti vain omassa päässäni eikä kukaan muu välitä naamastani suuntaan tai toiseen. Mutta näillä mennään… Niinkuin äitinikin, pian 80v! 🙂
Blä blä blä A- me me me YAWN!! Who cares 😂
Tämä on tosiaan aihe, josta minulla on vain omakohtaisia kokemuksia ja josta voin puhua vain itseni puolesta. Mielestäni se on kuitenkin hyvin tärkeä aihe, eli on ihanaa huomata, kuinka moni itseasiassa välittää siitä ja on voinut samaistua tuntemuksiini. 🙂
Itse haluan mieluiten olla edistämässä maailmaa, jossa jokaisella on ääni ja jokainen voi avata keskustelua kertomalla omista kokemuksistaan. Maailmassa on yllättävän monia ihmisiä, jotka välittävät ja toivon, ettei kukaan oikeasti ajattele, että olisi okei yrittää hiljentää toisen ääni tylyttämällä toista hänen työpaikallaan noin.
Meillä kaikilla on välillä huonoja päiviä, joten toivon, että mistä huono päiväsi ikinä johtuukaan, tuntuisi jo huomenna paremmalta – en usko, että päivä voi oikeasti muuttua paremmaksi toisille ikävästi sanomalla. ❤️
Mua ainakin kiinnostaa. Sun kommentti ei niinkään, joka on ironista kyllä niin me me me kuin olla voi!
Ihana kuulla, Pepi, että aihe kiinnostaa sinuakin! <3
Olipa mielenkiintoista tuon edellisen kommentoijan jälkeen laajentaa tätä pohdintaa muihinkin ammatteihin! Itse ajattelen, ettei kampaajan hiusten tarvitse olla mintissä ja kampauksella joka päivä, ei se ammattitaito siitä tule, mutta odotan kyllä että hiukset on hyvinhoidetun näköiset vaikka olisi pikanutturalla. Mulla on monta kovakuntoista liikunnanohjaajaa, joilla on hieman vatsaa/pyöreyttä enkä ajattele sen vähentävän heidän ammattitaitoaan koska vetävät huippuhyviä treenejä. Maskeeraaja olisi itselle varmaan helposti lähestyttävämpi max. kevyellä meikillä, koska en halua itsellenikään mitään pakkelia, jossa olisin kaukana siitä, miltä arkisinkin näytän. Mutta kieltämättä se itsestään huolehtiminen on avainsana kaikissa palveluammateissa, ja esim. tupakanhaju olisi monessa kohtaa nope. Mutta siisti ja huoliteltu ei mullekaan tarkoita meikkiä, varsinkaan nykyään.
En edes muista, milloin Virvellä olisi ollut postausta jostain meikkituotteesta tai värikosmetiikasta, enkä ajattele sinua edes meikkibloggaajana.
Rehellisyyden nimissä olen skipannut ne jo vuosia muutenkin kosmeblogeista, koska vaikka meikkaan, meikkaan ihan minimaalisesti ja silloin harvoin kun ostan uuden tuotteen ostan sen saman ja hyväksi todetun, enkä jaksa käyttää tunteja aikaa eri vaihtoehdoista lukien. Jätin myös vuosia sitten suurimman osan meikkituotteista kokonaan pois, joita en osannut enkä jaksanut käyttää eikä kiinnostanut opetella, mulla on parempaakin tekemistä. ❤️
Aloitin oman meikkaamattomuuteni vuosia sitten jättämällä huulipunan pois. Kesken työpäivän ei tullut sitä lisäilty, niinpä oli siistimpää olla ilman kuin puoliksi syödyssä huulimeikissä. Seuraavaksi jäi poskipuna. Sitten sain kroonisen silmätulehduksen ripsilaittajan valutettua liimaa silmääni ja se ärtyi kaikesta silmämeikistä. Joten lakkasin käyttämästä ripsaria. Joskus vielä laitan vähän rajausta yläluomen, mutta rasvainen iho levittää senkin, joten on helpompaa olla ilman. Suurin ongelma minulle on ihon epätasainen väri, mutta olen huomannut että tietty ruusuvoide tasaa sitä tarpeeksi. Hajut olen jättänyt pois jo vuosia sitten ja deona on täysin luomu salt of the earthin tuoksuton versio. Voin paremmin ilman rasittavaa kemikaalikuormaa ihollani. Syömiset on menneet myös lisäaineetommaan suuntaan ja se on auttanut painonhallintaan. Pesuaineena kotimainen luomusaippua Saltlifen valikoimasta, ja turveshampoo. Hiuspohja kiittää, eikä kroppa tarvitse lisärasvoja kun suolasaippua kosteuttaa luonnollisesti. Kaikki tämä yksinkertaisuus tuo minimalismia myös arjen toimiin, kun ylimääräinen säätäminen jää pois. Myös mieli lepää kun ei väkisin tee asioita, joista ei itse enää nauti.
Mielenkiintoinen postaus, oon myös miettiny joskus meikkaamiseen lopettamista, mutta parin meikittömän päivän jälkeen olen taas kaivannut meikkejä ja sitä etten näytä joka päivä samanlaiselta 🙂 Meikkien määrä tuotteissa ja iholla on kyllä pienentynyt vuosi vuodelta ja ripsaria lukuunottamatta luonnonkosmetiikkaa. Silti tosi kiva lukea sun matkaa meikittömyydestä ja samalla pohtia omaa suhdetta meikkeihin ja meikkaamiseen.
Ja noihin ammatteihin vielä, ehdottomasti meet ilman meikkiä jos susta tuntuu siltä! Mun mielestä jokainen saa olla töissä ilman meikkiä, ellei työnantaja vaadi sitä työasuun (mikä on vähän outoa että en oo ikinä kuullu että esim. stuerteille vaadittaisiin kevyttä ehostusta mutta saman firman lentoemännillä sellainen pitäisi olla). Joku ylempänä kirjoitti että meikkaaja-maskeerajat käyttävät töissään paljon meikkiä, mutta itseasias oon tosi monen meikkaajan kuullu sanovan että ei jaksa itse meikata edes töihin ku joutuu meikkaamaan joka päivä muita. Toki kosmetiikkaosaston meikkiasiantuntijoilla se taitaa kuulua ns. etikettiin. Itse kuulun ehkä niihin, jonka mielestä ulkonäöllä ei ole merkitystä ammattitaitoon (jos on siis perus siisti, käy säännöllisesti suihkussa, pukeutuu puhtaisiin vaatteisiin ym.). Käyn esim. todella hyvien ja ammattitaitoisten jumppaohjaajien tunneilla, ketkä ei ulkoisesti ole ns. parhaassa tikissä, mutta keiden ohjaamana saan aina huippu treenin ja hyvän mielen 🙂
Olet luonnonkaunis
Olen käynyt tänä syksynä töissä muutaman kerran ilman meikkiä, koska en ole yksinkertaisesti jaksanut meikata joka aamu. Tätä ennen olen ollut työpaikalla aina meikattuna. En kuitenkaan ole kehdannut esiintyä meikittä normaaleissa työvaatteissani, jotka ovat siistiä ja asiallista toimistotyyliä (suoria housuja, siistejä mekkoja yms). Meikittöminä päivinä vetäisen ylleni farkut ja hupparin. Itse meikittömyys ei ole yllättäen tuntunut kummoiseltakaan, vaikka olenkin miettinyt ihmetteleekö työkaverit miksi näytän oudolta. Mutta askel eteenpäin se on tämäkin 🙂
Mahtavaa, upeata! Onnittelut helpommasta meikittömästä elämästä 🙂 Olet tosi kaunis juuri sellaisena kuin olet!
Olen lukenut blogiasi harvakseltaan ja kyllä vähän yllätyin kun nyt pitkästä aikaa vilkaisin ja löysin meikittömyys-postauksia 🙂 Ajattele, miten suuren matkan olet kulkenut! Siitä, kun joka paikassa on ollut meikkejä ihan liikaa, niitä ei ole ehtinyt käyttää ja se on aiheuttanut stressiä ja nyt … stressivapaampaa elämää, johon ei kulu rahaakaan niin paljon. Olen kulkenut samantyyppistä polkua itse vuosien varrella. Omistin paaaaljon tavaroita, erityisesti vaatteita ja kaikenlaista pikku sälää. Aiempiin rutiineihini kuului vähintäänkin joka päivä meikata ”epätasainen ihonväri” ja mustat silmänaluset piiloon, sekä spesiaalipäivinä laittaa muutakin meikkiä. Olin vähentänyt meikkaamista jo aika paljon ja n. vuosi sitten kun parin vuoden sinkkuuden jälkeen otin yhteyttä eka kertaa nykyiseen miesystävääni, päätinkin että lähetän meikittömän kuvan hänelle, koska haluan olla mahdollisimman autenttinen. Ja oikeastaan siihen päivään loppui minun meikkaaminen. Olen myös konmarittanut paljon tavaraa kodistani pois ja huh, minkä helpotuksen tunteen se on tuonut.
Olen huomannut, että oman meikittömyyden myötä olen alkanut tykätä muissakin ihmisissä meikittömyydestä. Pidän siitä, että ihmiset ovat omia itsejään, se näyttää omaan silmään kauniimmalta. Meikki saa ihmiset näyttämään helposti jotenkin peitellyiltä. Oma silmä on muuttunut.
Nyt juuri kriiseilen vähän sitä, mitä tekisin meikeilleni, jotka ovat lähes käyttämättömiä. Kaikki laadukasta luonnonkosmetiikkaa. Niitä ei oikein voi viedä kierrätyskeskukseen tms keräyksiin, enkä tiedä ottaisiko joku tuttukaan niitä. Kirpparilla voisi myydä, mutta sitä varten pitäisi ottaa kirpparipöytä. Olen aiemmin koittanyt myydä meikkiaiheisella foorumilla, mutta kukaan ei ole ollut kiinnostunut. Viikko sitten päätin, että käytän meikkipuuterit loppuun, mutta muutaman päivän puuteroinnin jälkeen alkaa kyllästyttää – kasvoilla ”tuntuu” jotain ylimääräistä, inhoan sitä pölyävää puuteria ja sitten pitäisi muistaa illalla poistaakin meikki, enkä minä enää meinaa muistaa. Ja tässä nähdään, miten yhden tuotteen käyttö tuo tarpeen monenlaiselle muullekin tavaralle: pitää olla suti, jolla saa puuterin kasvoille, sitten tarvitaan kasvojenpesuaine, jotta puuterin saa pestyä pois, ja sitten tarviikin laittaa kosteusvoidetta jotta iho ei kuivu pesun jälkeen….. Meikittömänä en ole puhdistanut ja kosteuttanut kasvoja joka aamu ja ilta orjallisesti, vaan vain silloin kun tunnen siihen tarvetta – ehkä joka toinen päivä tms.
No, ehkä tähän löytyy joku ratkaisu. Ihanaa minimalistista elämää sinnekin päin!