Tänään mennään taas hieman kosmetiikkalainsäädäntöön ja pohditaan mitä täytyy tehdä, jos kosmetiikkatuotteen tahtoo tuoda EU:ssa myyntiin.
Olen aiemmissa Inside the Industry -sarjan postauksissa kertonut, kuinka kosmetiikkatuotteelle ja sen ainesosille on tehtävä turvallisuusarviointi ennen kuin tuotteen saa tuoda EU:ssa myyntiin.
Olen myös postannut siitä, että jokaisesta EU:ssa myytävästä tuotteesta on oltava olemassa PIF, eli product information file eli suomennettuna tuotetiedot.
Se, että kosmetiikkatuotteelle on tehty turvallisuusarvio ja siitä on olemassa Product Infromation File ei kuitenkaan vielä riitä, vaan vielä on tehtävänä yksi juttu ennen kuin tuotteen saa tuoda EU:ssa myyntiin.
Tuotteesta on nimittäin tehtävä vielä EU:n komissiolle sähköinen ilmoitus.
Tämä ilmoitus tehdään verkossa ja sen tulee sisältää jälleen paljon tietoa tuotteesta. Tämä ilmoitus tehdään Cosmetic Products Notification Portal -portaaliin ja tavallisesti ilmoituksesta puhutaan nimellä CPNP-ilmoitus.
Ilmoituksen täytyy kertoa, mihin tuoteryhmään tuote kuuluu (esim. shampoo), millä nimellä (tai nimillä, mikäli ne ovat eri EU-maissa toisistaan eroavat) se kulkee ja esittää muut tarkentavat tiedot, joiden avulla tuotteen voi tunnistaa ja jopa liittää mukaan kuva tuotteesta ja sen myyntipakkauksesta.
Tuotteen kohdalla täytyy myös ilmoittaa, kuka (yleensä ei yksittäinen henkilö vaan yhtiö) on tuotteesta vastuussa ja kertoa, missä tuotteen tuotetiedot (eli PIF) ovat tarvittaessa saatavilla. Tässä vaiheessa täytyy myös nimetä ihan oikea luonnollinen yksittäinen henkilö, johon voidaan olla yhteydessä tarvittaessa. Myös tuotteen alkuperämaa tulee ilmoittaa, minkä lisäksi on kerrottava, missä maissa tuotetta aletaan kaupitella.
Tässä ilmoituksessa täytyy myös olla maininta, mikäli tuote sisältää nanomateriaaleja (aineiden hyvin, hyvin pieneksi pilkottuja muotoja) ja millaisia nanomateriaaleja se sitten sisältääkään ja kuinka paljon käyttäjän arvellaan altistuvan niille tuotteen normaalilla kohtuullisella käytöllä.
Ilmoituksessa tulee mainita, sisältääkö tuote CMR-aineita, eli karsinogeenisiä (syöpää mahdollisesti aiheuttavia), mutageenisiä aineita (perimään vaikuttavia aineita) tai lisääntymsen kannalta vaarallisia aineita (reproductive toxicant).
Näitä aineita ei tietenkään yleensä saa olla tuotteissa, mutta joissakin tuotteissa voidaan sallia tiettyjä pitoisuuksia, mikäli ne on todettu siinä käyttöyhteydessä turvallisiksi. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa ja vaatii virallisen arvioinnin.
Ilmoituksessa täytyy olla myös esillä tuotteen kehyskoostumus, joka selventää, millaisissa määrällisisissä ainesosien pitoisuuksissa tuotteessa liikutaan. Kuten jo aiemmassa kosmetiikkatuotteen stabiiliuteen liittyneessä postauksessa mainitsin, voivat ainesosien tarkat määrät hieman vaihdella tuotteen elinkaaren aikana joidenkin ainesosien vaikkapa haihtuessa käytön myötä pienemmiksi pitoisuuksiksi.
Jokaisella firmalla on kuitenkin heidän tuotteelle asettamansa standardit, eli että tuote on valmistettu niin, että on okei sen stabiiliuden kannalta, että vaikkapa vaikuttavan ainesosan X pitoisuus laskee tuotteen elinkaaren aikana 0,5 prosentista 0,4 prosenttiin, mutta tuote pysyy silti täysin käyttökelpoisena ja tarkoituksensa ajavana.
Yksi taho, joka näitä dokumentteja viranomaisten lisäksi tarvitsee, ovat kansainväliset myrkytyskeskukset, joilla on oltava pääsy tietokantoihin. Heillä on nimittäin erittäin tärkeää olla nopeasti saatavilla tiedot tuotteen kehyskoostumuksesta.
Jos esimerkiksi pieni lapsi käy juomassa äitinsä kasvoveden äidin oltua syventyneenä keittiöaskareisiin ja painikoitunut äiti soittaa maansa myrkytyskeskukseen, täytyy myrkytyskeskuksella olla tarkka tieto, mitä tuo lapsen käsiinsä saama tuote sisältää.
Äidillä ole tuossa tilanteessa useinkaan aikaa alkaa tavaamaan purkin ainesosaluetteloa (jonka hän saattoi jopa hävittää tuotteen ulkopakkauksen poisheittäessään) ja eihän hän edes tiedä, onko tuotteessa toisena ainesosana mainittua alkoholia vaikkapa 5, 10 vai 30 prosenttia tuotteen koostumuksesta.
Myrkytyskeskuksella on siis oltava tiedot kaikista tuotteista, jotta sinne voi vaan soittaa, että apua, kymmenenkiloinen lapseni joi sata milliä sen ja sen sarjan sitä ja tätä kasvovettä, mitä teen.
Tarkistavatko viranomaiset myyntiin tulevat kosmetiikkatuotteet?
Mikään viranomaistaho ei kuitenkaan etukäteen tarkista myyntiin asetettavia kosmetiikkatuotteita, eli vastuu oikein toimimisesta on yrityksellä itsellään.
Suomessa Tulli ja Tukes tekevät toki pistokokeita, joiden avulla voidaan löytää tuotteita, joiden asiat eivät ole kunnossa ja joille ei välttämättä ole tehty oikeanlaisia turvallisuusselvityksiä ennen niiden markkinoille asettamista.
Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vaikka EU:ssa on tarkasti säädelty, millaiset kosmetiikkatuotteet ovat turvallisia ja mitä myyntiin saa tuoda, ei kukaan valvo etukäteen, että jokainen myynnissä oleva tuote täyttää ne.
Vastuu tästä on tuotteen valmistajalla, valmistuttajalla tai maahantuojalla, joka voi toki joutua suuriin ongelmiin, mikäli hänen edustamansa tuote osoittautuu lain vastaiseksi eikä hän ole ennen sen myyntin tuomista tehnyt CPNP-portaaliin siitä ilmoitusta.
EU:n komission ylläpitämältä Safety Gate -sivulta voi jokainen kiinnostunut tarkistaa, mitä ei-syötäviä kuluttajatuotteita markkinoilta vedetään pois kun on huomattu, etteivät ne täytä EU:n lainsäädännön vaatimuksia.