Loistava kesätuote: Herbina Lip Candy

Kun työskentelin kosmetiikkamyyjänä myymälässä, joka oli täynnä peilejä ja kasvot toimivat usein muutenkin näyttelypaikkana kivoille kosmetiikkatuotteille, tulin käyttäneeksi paljon värikkäitä huulimeikkituotteita. Kun huulilla oli kiva puna tai kosteana kiiltävä raikas kiilto, halusivat asiakkaatkin usein tietää, mikä tuote on kyseessä ja tuotetta tuli helposti samalla ihan ohimennen  myytyä.

Nyt kun  istun päivät pitkät tietokoneen ääreesä konttorilla, en ole enää samanlainen huulimeikeillä leikittelijä. Vedän usein aamulla kyllä kasvoille värikkään huulimeikin, mutta sitä tulee harvoin lisättyä päivän aikana ja usein se vaihtuukin nudekiilloksi viimeistään lounaan jälkeen. Tykkäänkin käyttää töissä helppoja huulikiiltoja, joita voi vain sipaista vaivatta huulille jo ihan senkin vuoksi, että ne auttavat pitämään huulet kosteutettuina ja pehmeinä.

Herbina Lip Candy

Ilokseni sain vähän aikaa sitten blogikokeiluun kaksi käsilaukkuun täydellisesti sujahtavaa Herbina Lip Candy -huulivoidetta, jotka ovat olleet aivan loistavia toimistokäytössä.

Herbina Lip Candy

Luonnollisia öljyjä sisältävät hoitavat huulivoiteet auttavat kosteuttamaan huulia samalla kun ne tuovat huulille kiiltoa. Mandariinia ja vaniljaa tuoksussaan sekoittava Mystic Mandarin tuo huulille pelkkää kiiltoa, mutta vadelmalta ja trooppisilta vivahteilta tuoksuva Tropical Raspberry puolestaan antaa luonnollisen kevyen häivähdyksen raikkaan punertavaa sävyä.

Herbina Lip Candy

Molemma huulivoiteet tuntuvat huulilla pehmeän kosteuttavilta eivätkä ne jätä huulia tahmaisiksi. Varsinkin kesällä tämä on todella iso plussa, sillä kaikki vähänkään pidemmät ja tuulessa helposti hulmuavat hiukset omistavat voivat varmasti samaistua huulikiiltoon liimautuvien hiussuortuvien aikaansaamaan ärsytyksen tunteeseen.

Herbina Lip Candy
Herbina Lip Candy Mystic Mandarin.

Mystic Mandarin on ollut todella helppo tuote tarttua ihan koska tahansa, sillä sen voi sutia huuliin vaikka sokkona. Se jättää huulille pelkän heleän kiillon ja usein vetelen sitä huuliini  lähes huomaamattani pitkin työpäivää tuubin nököttäessä työpöydälläni.

Herbina Lip Candy
Herbina Lip Candy Tropical Raspberry

Tropical Raspberry on puolestaan kiva sävy silloin, kun huulilla saisi olla ihan aavistus raikasta sävyä, mutta huolellisen huulimeikin pikkutarkkaan työstöön ei olisi aikaa, kiinnostusta tai kärsivällisyyttä. Huulivoide antaa huulille punertavan vadelmaisen sävyn, joka näyttää raikkaalta aina. Tämä sävy on myös mukava silloin, kun meikittömille kasvoille tahtoo heittää vain isot aurinkolasit ja huuliin tahtoo ihan hitusen raikasta sävyä ilman, että huulimeikki on niin voimakas, että se alkaa vaatia meikkipohjan tai muun meikin huolittelua.

Herbina Lip Candy

Herbinan uudet Lip Candy -huulivoiteet ovat tulleet myyntiin vähän aikaa sitten ja niillä on hintaa n. 4 euroa. Nämä ovat täydellisiä kesätuotteita, sillä niissä on myös kevyt aurinkosuoja (SPF 10). Edullisen hinnan vuoksi ei myöskään tarvitse alkaa kiukutella, jos huulivoide hukkuu kesän tohinoissa tai unohtuu rantapäivinä paahtavaan auringonpaisteeseen koko päiväksi ja sen koostumus kärsii.

Herbina Lip Candy

Onko joku muu jo kokeillut Herbina Lip Candy -huulivoiteita?

Yksi kommentti artikkeliin ”Loistava kesätuote: Herbina Lip Candy”

  1. Mulla nää on niitä huulituotteita, jotka aiheuttaa huulien rohtumisen 🙁 ja sain tuon kirkkaan, nii se oli muutenki aika meh. Ois ollu kiva joku tommonen kiva, kevyt, ei tahmaava, mutta kiiltävä vähän kaikkeen sopivahuulituote.

Kommentointi on suljettu.