Huhhuh, nyt täytyy kyllä sanoa, että takana on melkoinen viikko, joka veti voimat aika tappiin, mutta nyt olo on jälleen mainio, akut ovat ladatut, olo on rento ja fiilis on aivan katossa.
Oma rankka puristukseni alkoi viime viikolla, kun saavuin ensin tiistain vastaisena yönä Soulista kotiin. Loma oli rentouttava, mutta viimeiseen viikkoon sisältyi yksi koko päivän matkoineen aikaa vienyt yritystapaaminen ja loppuviikolle sijoittuivat vielä nelipäiväiset K-Beauty Expo -messut, jotka osoittautuivat kaikkine kohtaamisineen erittäin antoisiksi, mutta myös hyvin kuluttaviksi. Yritin tiistaina nukkua univelkoja pois ja valmistautua tulevan viikonlopun I Love Me messuhulinaan vähän jäsentelemällä kokoon messuilla pitämiäni presentaatioita, mutta ennen kaikkea ajastamalla viikoksi eteenpäin blogipostauksia.
Kollegani olivat suunnitelleet messut täysin, joten minun tarvitsi lähinnä vain ilmestyä paikalle höpöttämään pisteellämme järjestettäviin kangasnaamiodemoihin, K-Beauty Master Class -hetkiin sekä messulavalla pidettäviin esityksiin. Ei nyt kuitenkaan voi sanoa, että messuosallistumiseni olisi ollut ihan täysin vain siinä, sillä jotenkinhan sen messupisteen pitää myös paikalle ilmestyä ja muutaman mutkan kautta kuljetusvastuu hommasta lankesi lopulta minulle.
En ole ajanut autoa vuosiin ja ajokokemukseni rajoittuvat muutenkin vain satunnaiseen henkilöautolla ajeluun. Messukalusteiden ja messuilla myytävien kangasnaamioiden kuljetus vaati kuitenkin henkilöautoa kookkaampaa ajoneuvoa, joten minun tehtäväkseni tuli vuokrata meille niin iso auto kuin vain saan B-ajokortillani ajaa ja saamme laivaan mahtumaan sekä tietysti myös ajaa messukuorma Ruotsista Suomeen messukeskukseen ja sitten vielä palauttaa kalusteet takaisin.
Voin kertoa, että suoraan sanottuna olin aika kusi sukassa, kun lähdin keskiviikkoaamuna hakemaan pakettiautoa. Luojan kiitos mieheni oli vapaalla ja vaikka hänelläkään ei olekaan kummempaa ajokokemusta henkilöautoa suuremmista autoista, oli hän sentään juuri pari kuukautta sitten vastannut kotimme tyhjennysprojektin yhteydessä vuokraamamme pakettiauton ajamisesta ja oppinut ymmärtämään autoa jotenkin. Otin siis miehen mukaan Ruotsin päähän istumaan pelkääjän paikalle, sillä hänen rauhallinen olemuksensa auttaa minua rauhoittumaan – plus tiesin, että jos mokaan niin henki ei lähde vain minulta vaan myös häneltä, mikä teki minusta ekstra skarpin.
En ole ajanut Tukholman keskustassa ikinä, joten isolla autolla kurvailu oli varsin jännittävää. Kaistoja siellä, kaistoja täällä ja matkalla konttorille piti vielä käydä hakemassa messupisteellämme ollut valokuvausboksi, joten sain kiertää kaupunkia kunnolla. Siitä sitten ajo ihan Tukholman ytimeen ja koko konttorin porukkamme avustuksella leikimme Tetristä ja lastasimme pakettiauton niin täyteen tavaraa kuin vain mahdollista. Joka puolella oli kangasnaamioita pursuavia laatikoita ja jokainen auton tavaratilan sentti tuntui olevan käytössä. Pelkäsin jopa kovasti, että autossa on liian raskas kuorma ja siitä tulee ongelmia. Erityisen jännityksen aiheutti se, että auton noudettuani tajusin, että näköni on heikentynyt viimeaikoina melkoisesti ja monet liikennemerkit olivat pelkkää puuroa…
Kun suunnittelimme messuja ja mietimme, millaisen määrän otamme sinne niitä kuuluisiksi jo tulleita euron kangasnaamioita, jotka saivat aikaan messupisteellämme melkoisen hulinan, teimme tarkkoja laskelmia. Pohdimme, kuinka monta kangasnaamiota yksi asiakas keskimäärin ostaa, kuinka monta maksupäätettä meillä on ja kuinka monta kangasnaamiota meidän on niiden kautta ylipäätään messutuntien aikana mahdollista edes saada ulos.
Mietimme ensin kolmeatuhatta, mutta laskimme sen olevan aivan liian pieni määrä. Nostimme panokset seitsemääntuhanteen ja sitten päätimme, että vaikka mikä olisi, niin saamme kyllä ahdettua autoon 10 000 kangasnaamiota. Minimoimme muita turhia juttuja, jotta ne mahtuvat autoon varmasti, tivistimme naamiot kompaktisiti ja ajattelimme, että kyllä niiden on pakko riittää. Ruotsalaiset kollegamme pyörittelivät meille silmiään julistaen meidät hulluiksi koko suunnitelmamme kanssa, sillä 10 000 kangasnaamiota oli kuulemma ihan järjetön määrä.
Mies ei tullut mukaan Suomeen, joten ajoin jännittäen auton yksin laivaan, vietin yön laivassa ja kaasuttelin sen torstaiaamuna messukeskukselle. Auton ajaminen ja peruuttaminen keskellä messukeskuksen käytäviä oli hyytävän jännittävää, mutta siitäkin selvisi. Kokosimme IKEAn huonekaluja, järjestelimme pistettä ja raadoimme iltakymmeneen asti täysillä. Kun sitten väsyneinä olimme raahautumassa kollegani autolla hotellille nukkumaan, hajosi auto tietysti keskellä yötä ja saimme kurvattua sillä huoltoasemalle, josta hinausauto kävi sen hakemassa. Siitä sitten taksilla hotellille, pari tuntia unta kalloon ja aamulla aikaisin messukeskukselle viimeistelemään hommia ja messuilemaan.
Myönnän, että olin jännittänyt aika paljon varsinkin messulavalla pidettäviä esityksiäni. Perjantaina ensimmäisen esityksen alussa vähän hermostutti, mutta esityksen myötä muistin, että tässähän puhutaan minulle mitä rakkaimmasta ja tutuimmasta aiheesta eli korealaisesta kosmetiikasta, joten sen jälkeen kaikki presentaatiot sujuivat hyvin ja stressi katosi niiden suhteen. Olin myös lupautunut mukaan ammattipuolella järjestettyyn paneelikeskusteluun kosmetiikan mikromuoveista ja sekin vähän hermostutti, sillä en ole alan asiantuntija, mutta olen silti mielelläni mukana keskustelussa. Viimeistään siinä vaiheessa kun paneelikeskustelu meni hyvin ja niin antoisasti, että hermoilun sijaan suorastaan nautin siitä tuntui, että kyllä tästä nyt selvitään. Viimeisenä messupäivänä lavalle noustessa olo olikin sitten jo varsin rento ja kotoisa ja messupisteellä halusin välillä jopa huvikseen vaan tarttua mikkiin ja höpötellä, kun se oli niin mukavaa puuhaa.
Mikä messuilla kuitenkin oli kaikkein antoisinta olivat ne aivan uskomattoman ihanat kohtaamiset teidän kanssanne. Voisin parkua liikutuksesta kun mietin niitä kaikkia ihania hetkiä, kun joku tuli moikkaamaan, halaamaan, tsemppaamaan ja juttelemaan tai kyselemään vinkkejä. Ne kaikki kohtaamiset tuntuivat aivan uskomattoman hyviltä ja saivat minut ihan oikeasti ensimmäistä kertaa tajuamaan kunnolla, että siellä ruudun takana on oikeita ihmisiä eikä kaikki ole vain virtuaalitodellisuutta. Olen aivan uskomattoman kiitollinen jokaiselle, joka viitsi tulla tervehtimään tai laittoi tervehdyksen blogin tai Instagramin kautta kun ei päässyt nappaamaan hihasta. Te olette aivan huikeita tyyppejä ja vaikka aina sanonkin, etten ole kovin sosiaalinen ihminen, niin teidän kanssanne oli niin hyvä olla, että unohdin koko ajatuksen epäsosiaalisuudestani!
Kuten moni varmasti näki, kuuli tai ehkä jopa itse kokikin, oli messupiteellämme melkoista hulinaa. Ne 10 000 kangasnaamiota olivat aivan naurettavan vähän, sillä naamioiden suosio ylitti odotukset samoin kuin myös kassateknologian nopeus ja ihmisten jonotusvalmius. Perjantaina messupiste oli yhtä kaaosta ihmistungoksesta ja jouduimme tekemään päätöksen, että emme hae autosta enempää naamioita vaan säästämme osan kangasnaamioista lauantaille, vaikka ne kaikki olisivat menneet kaupaksi jo perjantaina. Mielummin niin kuin että kaksi tulevaa messupäivää eioota.
Lauantaina opimme järjestämään jonon oikein, jotta pisteellä mahtuu tutkimaan naamioita, mikä oli hyvä, sillä se kiemurteli pitkälle naapuripisteiden ohitse ja jopa kulman taakse kauas näkökentästämme. Vaikka kenestäkään ei ole kivaa tietenkään jonottaa täytyy silti sanoa, että tuo jono sai minut muistamaan, miksi suomalaiset ovat niin huikeita tyyppejä. Ensinnäkin jo se meidän sinnikkyys jonottaa on jotain aivan uskomatonta, mutta hauskinta oli jopa se, että useat jonoon naamioiden kanssa menneet kyselivät meiltä jonottaessaan, että mitä he edes ovat ostamassa!
Ihan kaikkein huikein juttu oli kuitenkin taas nähdä se, että suomalaiset hyvin rehtiä kansaa. Kuka tahansa olisi vain voinut ottaa naamiot hyllystä ja mennä kohti jonon häntää, mutta oikeasti sujauttaa naamiot kassiin ja lähteä maksamatta, mutta silti kaikki menivät jonon hännille näkökenttämme ulkopuolelle ja maksoivat kiltisti naamionsa. Aivan uskomatonta ja kiittipä joku vielä hyvästä jonostakin. Tämä on niitä only in Finland -juttuja, joka sai kuulumisiamme etänä kyselleet ruotsalaiset kollegamme aivan hämilleen.
Naamiot loppuivat tietysti lauantaina, mutta saimme onneksi viimehetkellä järjestettyä pisteelle vajaan tuhannen naamion erän vielä sunnuntaille, mutta nekin loppuivat tietysti nopeasti. Viimehetken yllätysjärjestelyn onnistumisessa oli harmillista tietysti, että lauantaina olimme jo kertoneet naamioiden loppuneen täysin, mikä saattoi harmittaa joitakin, mutta mielummin silti otimme myyntiin lisää naamioita. Jos siis jäitte ilman naamioita, niin pahoittelen. Myynti ylitti villeimmätkin odotuksemme ja maksulaitteiden nopeus oli paljon parempi kuin mitä olisimme uskoneet, plus että minä en vain yksinkertaisesti saanut ajaa autoa, johon olisi mahtunut yhtään enempää naamioita. Keltanokkien tiimimme oppi tästäkin siis paljon, eli ensivuonna sitten messuilemaan isommin. Jostakin on kuitenkin hyvä aloittaa ja tämä aloitus sujui erinomaisesti.
Messuautolla ajo, esitykset sekä kaikki muu pisteellä tapahtuva hulina, pitkät messupäivät sekä juuri messuviikonlopulle ajoittunut kirjani käsikirjoituksen viimeisten yksityiskohtien hiominen ennen taittoon lähetystä olivat melkoisen stressaava pala kakkua. Kun maanantaina sain pitkäksi venyneiden yöunien jälkeen ajettua messuautollamme kollegani autokorjaamolle hakemaan omaa autoaan, haettua toisen kollegani mukaani laivamatkalle ja kurvattua laivaan olin jo melko poikki. Tiistaina sitten autolla konttorille palauttamaan kalusteet ja vielä ajo yksin palauttamaan messuautoa.
Saavuin kotiin kaikkeni antaneena, väsyneenä ja silti niin onnellisena. Olin saanut ihan vähän lisää armonaikaa kirjani kanssa, joten yritin koota vielä ajatukseni, hoitaa korjaukset loppuun ja ottaa hetken iisisti. Sähköpostiini oli ennättänyt tulla toimitusjohtajaltamme yllätyspyyntö pitää keskiviikkona vartin presentaatio yrityksemme Suomen toiminnasta kahdellesadalle ruotsalaiselle maahantuojien edustajalle ja siinä vaiheessa minulla oli niin turta olo, ettei yksi haaste lisää tuntunut enää missään. Jos olin hitto vie selvinnyt siitä messuauton ajamisesta niin selviän mistä tahansa. Käytän tätä varmaan lopun elämääni muistutuksena itselleni, sillä niin jännä juttu se minulle henkilökohtaisesti oikeasti oli.
Keskiviikkona aloitin aamun yhdellä korealaiseen kosmetiikkaan liittyneellä lehtihaastattelulla, kävin kääntymässä konttorin kautta ja kurvasin sitten kollegoideni kanssa taksilla tapahtumapaikalle, jonne oli järjestetty Elevenin ja NordicFeelin maahantuojille tarkoitettu tiedotustapahtuma. Siellä vastassa oli iso lava ja tapahtuman alkua odotellessani, lehtisiä parillesadalle penkille asetellessa tuli tajunneeksi, että 200 alan ihmistä on aika iso porukka vakuuttaa. Samalla minulla oli kuitenkin rennompi olo kuin aikoihin ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, oli nimenomaan juuri se autolla ajo saanut minulle sellaisen olon, että selviän mistä vaan.
Kollegani valitteli minulle hermostuneisuuttaan, sillä hänen presentaatioosuutensa jännitti häntä kovasti. Pari muuta kollegaa kyseli, että miten voin näyttää niin rennolta ja eikö tapahtuma jännitä minua. Mietin mielessäni, kuulostanko itsevarman ylimieliseltä, mutta ihan oikeasti edellisen viikon puristuksen jälkeen mikään ei enää tuntunut oikeastaan stressaavalta. Tuntui, että alan olla sen verran poikki, etten jaksaisi edes pahoittaa mieltäni, vaikka mokaisin lavalla, kompastusin, sanat takeltelisivat tai jäätyisin. Eiköhän siitäkin selviäisi kun kaikesta muustakin on jo selvitty.
Ajattelin, että jännitys saattaisi iskeä kun nousen lavalle puhumaan, sillä en rehellisesti sanottuna ollut ehtinyt kunnolla edes käydä mielessäni läpi, mitä kaikkea englanniksi höpöttelisin ja olin vain nähnyt presentaatiodian, jonka joku muu oli minulle koonnut. Jostain kumman syystä se jännitys ei koskaan kuitenkaan noussut. Ehkä se johtui väsymyksestä, autolla ajon ja messujen aikaansaamasta tsempistä tai siitä, etten kirkkaiden valojen ja huonoksi yhtäkkiä osoittautuneen näköni vuoksi edes nähnyt muuta yleisöä kunnolla kuin eturivin hahmojen ääriviivat, mutta minulla oli rennompi olo kuin aikoihin.
Parasta oli tietysti se, että sain vihdoin kerrottua kaikille ruotsalaisille tavantoimittajille Suomen tiimistämme, jonka olemassaolosta monetkaan eivät olleet edes tienneet. Kahvitauolla koin ensimmäistä kertaa Ruotsissa asuessani hetken, että ihmiset suorastaan jonottivat puhumaan minulle ja tapasin aivan mielettömän kiinnostavia tyyppejä ja sain jopa mahtavaa palautetta puheenvuorostani. Päivä tuntui menevän kaiken kaikkiaan putkeen ja olin sen päätteeksi aivan uskomattoman onnellinen.
Elisenn vapaapäivän vietin sitten vihdoin melko rennosti kotisohvalla löhöillen. Sain antaa yhden kiva lehtihaastattelun Ilta-Sanomille minimalismia koskien sekä jännittää juuri myyntiin tulleen joulukalenterimme myyntejä, mutta muuten tuntuu, että pääni on tyhjempi kuin koskaan. En edes muistanut, miltä tuntuu, kun stressipanta otetaan päästä pois ja pipon kiristely loppuu, mutta tämä tunne on kyllä niin huikea, etten halua päästää tästä koskaan irti.
Tämän loppurutistuksen myötä päätin, että stressi-sana on nyt kielletty ylikulutuksen vuoksi sanavarastostani ja tulossa on seesteisempi kausi. Nyt keskityn vain nauttimaan siitä, miten hyvin kaikki asiat ovat, mitä kaikkea ihanaa ympärillä tapahtuu ja miten huikeita ihmisiä elämässäni on sekä iloitsemaan tietysti kosmetiikasta.
Toivottavasti teillä on ollut yhtä antoisa viikko!
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Teidän messupisteellänne oli aivan fantastisen ihana fiilis! Tosiaan hirmuinen hulina ja härdelli, mutta kaikesta näki, että tiiminne on aivan huipputasokas! Kenenkään hymy tai hyvä fiilis ei hyytynyt kertaakaan ja ulkopuolinenkin huomasi, että teidän tiiminne luottaa toisiinsa sataprosenttisesti. Olin todella ylpeä nähdessäni, millainen vastus Ruotsin eleven-porukoilla on vastassaan, kun sinä johdat Suomen eleveniä ja tiiminne on noin loistava. Ruotsalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia 😀
Sinä itse olet persoonana aivan ällistyttävän rakastettava ja suloinen ja niin rento, etten ikinä olisi pystynyt näkemään sinusta päällepäin, millaisessa pyörityksessä olet ollut ja mitä tuo messumatka on sinulta vaatinut kaiken muun työn ohessa ja vielä jetlagin kanssa oletettavasti painiessasi. Ja miten luonteva ja sympaattinen olet jutellessasi esim. minun, aivan ventovieraan ihmisen kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, että vaikutat loistotyypiltä, mutta pisteesi nousivat aivan pilviin juttutuokiomme aikana. Mistä noita Virvejä oikein tulee? 😀
Kiva kuulla, että pisteen fiilis välittyi myös ulospäin!
Kuten pisteellä treffatessa sanoinkin, niin oli aivan mahtavaa, että tulit moikkaamaan ja toivoin ja odotin sitä etukäteen todella paljon! Kommenteistasi välittyy aina niin kiva fiilis. 🙂 Oli myös todella inspiroivaa kuulla kerrankin, että millaisia juttuja itse teet kun täällä vaan aina jakaa näitä kuulumisia yhteen suuntaan! <3 Jäinkin jo lukemaan teidän artikkeleita yhtenä iltana! 🙂
Etkà saanut edes migreenià? 🙂 Kiva postaus ja mikà hektinen mutta antoisa viikko sulla on ollut.
Nyt voit hengàhtàà <3
Yhden päivän oli päänsärky kyllä, mutta se meni onneksi ohi. 🙂
Nyt on kyllä ihanan levollinen olo!
Ei nyt liity asiaan mutta osaatko sanoa tuleeko Ofran joulukokoelma myyntiin Elevenille?
En valitettavasti osaa sanoa juuri nyt ihan varmaksi, sillä meillä on ollut järjestelmässä niin paljon uudistuksia, etten itse näe ihan kaikkia tulevia juttuja. :/
Minä minä minä. Ennen tätä blogia oli paljon antoisampaa lukea. On lukijan aliarvioimista suoltaa itsekehua joka tekstissä. Hei olen Anna ja olen myös menestynyt omalla alallani. En pidä sitä niin erikoisena. On myös hassua tunkea puhetta kirjasta joka kanavaan. Kyseessä on kuitenkin vain kirja kosmetiikasta, ei vuoden romaani. Pointsit kuitenkin piilovittuilevista vastauksista kriittisiin kommentteihin. 😉
Se, että kerron täällä elämästäni voi liittyä toki myös siihen, että tämä on juuri minun blogini. 🙂
Tuntuu jotenkin hurjalta ajatukselta, että joku voi kokea muiden aliarvioimiseksi sen, että kertoo, mitä itselleen kuuluu. :/ Minä ainakin soisin jokaisen voivan vapaasti kertoa, jos elämässä tapahtuu hyviä asioita ja voi hyvin. En usko suomalaiseen ajatustapaan siitä, että kenellä on, tulisi myös se kätkeä. Hyvä olo ja hyvä fiilis tarttuu, joten jos sellaista on liikkeellä niin pliis, jakoon vaan meille muillekin!
Ihan huikeaa, että olet Anna menestynyt omalla alallasi ja minua ainakin inspiroisi kuulla siitä lisää! 🙂
No jopas oli katkeran kuuloista tekstiä. Tämä on Virven blogi, jossa on aina jaettu kosmetiikan sivussa muitakin elämän tapahtumia, joten miksipä hitossa Virve ei myös saisi hehkuttaa omia onnistumisiaan ja intoaan alaansa kohtaan, jos siltä tuntuu? Ja miten ”itsekehu” on lukijan aliarviointia? Siksikö, kun meille suomalaisille lapsista saakka toitotetaan, ettei itsestään saa tehdä numeroa ja pitää olla vaatimaton? Jos on jossain asiassa hyvä ja tyytyväinen elämäänsä niin miksi ihmeessä sitä ei saisi näyttää? Onneksi sun ei kuitenkaan ole pakko tätä blogia lukea, jos noin ärsyttää toisen menestys ja onnellisuus 🙂
Ja Virvelle paljon tsemppiä kirjan loppurutistukseen ja onnittelut onnistuneesta messutapahtumasta 🙂 Usein sitä ihminen pystyy paljon enempäänkin, kuin mitä itsestään ikinä uskoisi, varsinkin tuollaisissa ”pakkotilanteissa” kun on vain selviydyttävä jostain omin päin ja sehän on juuri hurjan antoisaa, kun huomaakin osaavansa ja pärjäävänsä ja se kohottaa itsetuntoa kyllä paljon, sekä opettaa uusia asioita itsestä!
Kiitos Karoliina! <3 Oli kyllä ihan uskomattoman hauskaa huomata, miten niin pieni juttu kuin autolla ajamisessa onnistuminen voi vaikuttaa omaan oloon. Samalla myös kaikki respecti jokaiselle rekkakuskille ja bussinkuljettajalle – en kyllä itse ikinä uskaltautuisi ratin taakse! 😀
Minusta olisi kyllä aina ihanaa tietää, että miksi joku kokee omat ajatuksensa ja elämäntapansa niin tärkeiksi ja muita niin paljon paremmiksi, että tuntemattomienkin ihmisten pitäisi elää niitä miellyttäen. Minusta se jos jokin kuulostaa jo melko hurjalta ja noh, jopa aika ylimieliseltä. Kyllä siinä vaiheessa toki jo mielellään kuulisi tarkemmin, että mikä sen toisen elämässä on niin ylivoimaisen ihanaa, että tuntemattomienkin ihmisten tulisi elää omaa elämäänsä juuri häntä miellyttäen ja mielellään myös vähän perusteluja sille, miksi muiden elämän ja tekojen täytyisi rakentua juuri häntä miellyttämään.
Eiköhän siis mielummin vain tsempata toisiamme kuin isketä lyttyyn, vaikka kuinka huono itsellään olisi olla! 🙂
Tiedättekö mitä teen, kun luen kirjaa ja se ei ole kovin hyvä? Ei, minä en soita kirjailijalle, että paskan teit, tää ei ollenkaan miellytä mua. Minä vien sen kirjan takaisin kirjastoon ja lainaan toisen. Ehkä eri kirjailijalta, mutta ehkä myös samalta sanasepolta. Esimerkiksi Waltarin Johannes Angelosta olen aloittanut 3 kertaa pääsemättä kertaakaan loppuun, mutta Karvajalat ja Sinuhet taas ahmaisin alta aikayksikön. Eihän Waltarille nyt enää voisi soittakaan, mutta ei käynyt mielessä perikunnallekaan soittaminen. Palautin Johanneksen joka kerta hyllyyn ja tartuin toiseen kirjaan.
Etkö voisi toimia blogien kanssa kuten minä kirjojen kanssa? Että jos ei nappaa, niin ÄLÄ LUE! Tulee parempi mieli kaikille, myös sinulle.
Hyvää viikonloppua <3
Ihana kommentti, kiitos! <3
Minusta on ylipäätään hassua, kuinka moni kokee niin tärkeäksi sen, että kaikki mitä _muut tekevät_ täytyy nimenomaan tehdä niin, että se miellyttää juuri häntä itseään. Ööh, siis niinkuin miksi ihmeessä?? 😀 Miksi se pitää saada tuoda esiin, että tuo mitä teet ei miellytä juuri minua ja toisen olisi parasta elää juuri häntä miellyttäen? Eihän meistä kukaan herranenaika ole maailman napa, jonka mukaan jokaisen laulajan pitäisi laulaa, kirjailijan kirjoittaa tai vaikka bloggaajan blogata. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että jotkut ihmiset ajattelevat näin.
(Haluan toki korostaa, että tällainen "en tykkää susta kun oot tollanen" -palaute on eri asia kuin sitten ihan rakentava palaute, jossa joku vaikka kertoo, että oletko huomannut, että kirjoitat aina sanan X väärin, käytät hirveästi tuota ilmaisua tai jotain muuta vastaavaa, mistä voi olla oikeasti hyötyä henkilölle.)
Älä Virve välitä kateellisista. Anna taisi tässä vain paljastaa omat Uno-korttinsa. Eiköhän jokainen oikeasti menestynyt ymmärrä tekstisi sanoman eikä kukaan meistä pitäisi normaalina käytöksenä mennä toisen työpaikalle tällä tavalla avoimesti huutamaan ikäviä sanoja. Taitaa nyt vain olla niin, että Annalta on jäänyt saavuttamatta se ura, josta on niin kovasti haaveillut, mutta jonka perään jätti kurkottamatta kun halusi vain elää muita miellyttäen? 😉
Jatka samaa rataa Virve, huipulla on aina tilaa ja siellä oikeasti olevat vain auttavat nostamaan sinne muitakin. Ihanaa viikonloppua, olet vapaasi ansainnut!
Kiitos ja ihanaa viikonloppua myös sinne! <3
Oikeasti menestyneet ihmiset tuskin kokee tarvetta käydä tuntemattomien ihmisten blogeissa huutelemassa negatiivisia kommentteja. 🙂 Annallekin sellanen vinkki että jos olet iloinen omista saavutuksistasi, saa niistä hehkuttaa muillekin eikä se oli itsekeskeistä.
Voin täysin samaistua tuohon autoiluun koska pelkään ajaa isoissa kaupungeissa ja vähän myös moottoriteillä! Se fiilis on uskomaton kun saa ylitettyä itsensä ajamalla jonkin pelottavan matkan. ^^ oot kaiken onnesi ansainnut, oot tehny niin lujan duunin unelmiesi eteen!
Mitäs ruotsalaiset kollegat tuumasi kun ne 10 000 naamioo oli myyty eikä edes riittänyt kaikille halukkaille? 😀
Hämmästynyt lienee hyvin lievä ilmaisu… 😀 Eivät voi edelleenkään uskoa, kuinka hulluina suomalaiset ovat korealaiseen kosmetiikkaan ja nyt kun messut ovat sitä todistelleet lisää, niin voin jo vihjata, että melko kivoja juttuja on sen vaikutuksesta meille korealaisen kosmetiikan suhteen tulossa! 🙂
Mä olin lauantaina messuilla käymässä ja pari kertaa köpöttelin teidän pisteen ohi, mutta siinä oli niin kovasti vilskettä ja vilinää, että tällainen maalistyty päätti vaan katsella touhua etäältä :’D Tosin tultiinkin vasta iltapäivällä, eli naamiotkin olivat jo hävinneet, uskomaton myynti niissä kyllä ollut, wau! Ole Virve ylpeäkin kaikista saavutuksistasi, mä oisin kanssa yhtä liekeissä jo tuosta pakulla ajelusta vilkkaissa cityissä 😀
Vau, mahtavaa! Oot kyllä onnistunut luomaan itsellesi upean uran!
Vielä kommentti tuosta autolla ajamisesta. En vaan millään tajua, miten pystyit tuohon! Sen on täytynyt olla hermoja raastavaa, etenkin kun on ensimmäistä kertaa pakun ratin takana. Ja jos ei edes näe entiseen malliin niin kahta kauheampaa.
Aikoinaan kun oli vielä Anttila, sieltä pystyi ostamaan miinuslaseja suoraan telineestä. Itsekin napsin niitä niiden loppuunmyynnistä varmaan puoli tusinaa eri vahvuista ja eri tyylistä mallia siltä varalta, että haluan vaihtelua tai näkö huononee, enkä saa mieleisiäni laseja riittävän äkkiä. Ja ne oli vaan muutaman euron/kpl silloin poistossa. Joskus olen nähnyt miinuslaseja myös Tokmannilla, mutta hinta oli jotain parinkympin luokkaa ja suunnilleen sillä hinnalla saa optikon tarjouksestakin laseja. Outoa sekin, miksi miinuslaseja ei myydä samoin kuin lukulaseja. Ei ne mitään rakettitiedettä ole. Lasin tai muovin kappale sopivasti hiottuna tai prässättynä, pokat ympärille ja numerokoodi vahvuuden merkiksi ja siinä se. Auttaisi juuri kuvailemassasi hätätilanteessa.
Mä oon muuten ihan toivoton autoilija ja pelkään ajamista oikein tosissani. Kortti on sen verran tuhti, että saisin ajaa 7.500 kiloista yhdistelmää, mutta kun pelkään ajaa jo tonnista henkilöautoakin. Välillä kun ajan ja puoliso on kyydissä, hän pelkää niin, että painelee olemattomia polkimia ja järsii kyntensä kyynärpäihin saakka. Kun sitten jossain vaiheessa kysyn, haluaisiko hän vaihtaa kuskia, hän pomppaa apukuskin paikalta kuin vieteriukko 😀 Sääliksi käy kaikkia osapuolia, myös niitä tielläliikkujia, jotka ei tiedä, millainen teiden kauhu siellä ratin takana on.
Jotenkin luulen, että saat totutella puheenvuorojen pitämiseen isoille massoille viimeistään kirjasi ilmestymisen myötä, ehkä tämä oli hyvää treeniä 🙂 Jännä kuvitella, että et tätä aikaisemmin ollut ilmeisesti liiemmin pitänyt esityksiä – itse kun olen jo vuosia mieltänyt sinut sellaiseksi asiantuntijaksi, jolla varmasti on kysyntää myös luennointipuolella 🙂
Käväisin messuilla sunnuntai-iltana, jolloin naamioita ei tietenkään enää ollut, mutta oli kiva että teiltä sai näytepussukan. Siinä olisi muuten voinut olla mukana Elevenin käyntikortti tai vastaava, jotta yrityksen nimi olisi jäänyt mieleen myös niille, jotka eivät teitä entuudestaan tunne 🙂
Heippa! Tämä on ehkä kolmas kommentti jonka tänne ikinä kirjoitan, vaikka olen lukenut sun blogia päivittäin jo vuosia (ainoa blogi jota seuraan), enkä ole edes mitenkään älyttömän kiinnostunut kosmetiikasta. Peruskäyttäjä, joka haluaisi helposti löytää kaikista tuotteista sen parhaan ja itselle sopivan, jonka voisi aina vain ostaa uudestaan ja uudestaan 🙂 Tämä johtuu kyllä osittain myös siitä, että ne kosmetiikkatuotteet kuluu itsellä niin älyttömän hitaasti, että enää ei viitsi edes ostella mitään varastoihin kokeilumielessä, kun ne on sitten laatikon pohjalla vuosia (paitsi ne jokapäiväiset perus meikkivoide+puuteri+kasvorasva). Tätä kautta tulee kuitenkin aina välillä testailtua uusia juttuja.
Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa (myös ihan kieliopillisesti :)), ja lukea kaikkia pieniä ”vinkkejä” ja faktoja. Varsinkin silloin sun Englannin vaihtoaikoina oli mielenkiintoista lukea kirjoituksia mielenkiintoisista asioista, joita siellä oli opetettu. Tykkään siitä, että otat asioista selvää, ja jaat sitä tietoa. Kerran eksyin johonkin toiseen blogiin, jossa sanottiin _jotain_, ja kirjoitettiin perään ”en kyllä edes tiedä miksi näin on”, joka heti häiritsi itseä kauheasti ja mietin, että Virve olisi ainakin ottanut selvää kirjoitusta kirjoittaessaan 😀 Varsinkin kun asia oli suht simppelin oloinen 🙂
Toki tässä vuosien aikana on myös tavallaan tutustunut suhun niin, että kiinnostaa lukea tosi paljon myös kaikkia sun elämään liittyviä kirjoituksia, ja olihan se pakko käydä siellä messuilla sua katsomassa. Messujen loppumisaika jo lähestyi sunnuntaina ja meinas tulla hätä, kun teidän koju ei ollut vieläkään tullut vastaan, piti sitten alkaa jo kartasta etsimään 😀 Ei mulla kuitenkaan varsinaisesti mitään asiaa ollut, joten en kehdannut tulla juttelemaan, mut katselin sua sivusilmällä (:D) siinä kun sun kollega jakoi näytepussukkaa ja kertoi elevenistä, ja mulla tuli ihan tippa linssiin 😀 Syytän kyllä tästä ihan täysin raskaushormoneja! Joka on muuten yks asia jota oon miettinyt, kun olet joskus kuitenkin pohtinut lapsiasiaa blogissasikin, niin varmasti raskausaikana kirjoittelisit kosmetiikkasuosituksia siihen 🙂 Ja sellaisia olisi nyt itsellä mielenkiintoista lukea. Esim. jostain Ordinaryn tuotteesta, joka sisältää paljon A-vitamiinia, olitkin kirjoittanut, että ei suositella jos on raskaana.
Ainiin, mahtavaa lukea myös siitä miten olet löytänyt asian josta olet itse niin innoissasi ja tehnyt siitä uran. (Hyvällä tavalla) katellisena luen myös siitä, miten käsittämättömän tehokkaasti teet asioita ja miten jaksat niin paljon!