Kampaajalla Kreikassa

Kuten pari päivää sitten mainitsin, kävin lomallani kampaajalla.

Olen kasvatellut tukkaani nyt pidemmän aikaa ja olin saanut siihen vihdoin mukavasti pituutta. Pitkästä aikaa hiuksissa ei ollut voimakasta kerrostusta ja ne tosiaankin tuntuivat kasvaneen.

(Hiuksissani ei muuten ole todellisuudessa vaaleaa laikkua takaraivolla…)

Niiden latvat alkoivat kuitenkin kaivata pientä saksimista, sillä en ollut tainnut käydä kampaajalla sitten viime syksyn…

Kreetalla paikallisilla naisilla on lähes poikkeuksetta ollut upet kutrit ja hyvinleikatut hiukset, joten päätin itsekin poiketa täällä kampaajalle.

Rethimnonin vanhassakaupungissa silmiini oli jo muutamaan otteeseen sattunut mukavalta näyttävä pieni ja trendikkään oloinen kampaamo, johon päätin itsekin poiketa. Kampaamosta tuli ulos juuri asiakas, jonka tukka oli leikattu ja kammattu upeasti, joten uskaltauduin sisään.

Sisällä minut otti vastaan puhelias nuori nainen, jonka kanssa tulin hyvin juttuun. Hän kuunteli kasvatusprojektistani kertoillessani ja selitin hänelle, millaista lopputulosta hain. En halunnut tukan oikeastaan lyhenevän, mutta latvoja tulisi siistiä. En halunnut kuitenkaan, että hiukseni olisivat tasapitkät, sillä paksuina ne näyttävät silloin usein hieman tönköiltä ja ihan vaan kotikutoisesti poikkinapsastuilta, joten toivoin mahdollisesti kevyttä v-linjaa ja pientä kerrostusta keventämään latvoja.

Kampaaja nyökytteli ymmärtäväisenä, esitti tarkentavia kysymyksiä ja homma sujui mukavasti englanniksi. Tukkani kasteltiin ja hoidettiin hoitoaineella (olin kertonut juuri pesseeni sen) ja kun sitten oli aika käydä saksien kimppuun, kutsuikin hän paikalle toisen tytön, joka osoittautui varsinaiseksi kampaajakseni. Tämä tyttö ei ilmeisesti puhunut pahemmin englantia, joten minut vastaanottanut henkilö selitti tälle toiveeni -tosin hieman lyhempisanaisesti kuin mitä ne itse olin kuvaillut.

Ja sitten sakset alkoivat heilumaan.

Mieleni rauhoittui, kun huomasin hänen ottavan pisimmistä hiustenlatvoistani vain vähän ja vilauttavan pituutta minulle kysyen, onko se ok. Erittäin ok, joten rauhoituin.

En nähnyt, kuinka paljon pituuksista lenteli tukkaa lattialle, mutta kun todella, todella pikaisesti tehty saksiminen oli ohi, tuntui pääni huomattavasti kevyemmältä.

Hiustenleikkaus maksoi 11 euroa ja mikäli halusin, että tukkani myös föönattaisiin kuivaksi, maksaisi se kolme euroa lisää. Märällä ja viimeistelemättömälläkin päällä saisi siis poistua paikalta. Jos olisin halunnut tukkani vielä laitettavan suoristusraudalla, olisin saanut maksaa siitä kymmenen euroa lisää. Tyydyin siis vaan pikaisesti ja pintapuolisesti tehtyyn föönaukseen, jonka jäljiltä tukkani ei ollut täysin kuivakaan lähtiessäni.

Käynti oli elämäni nopein kampaamokäynti, sillä arvelisin sen sujuneen noin vartissa.

Aluksi en ollut varma, pidinkö lopputuloksesta. Vaivalla kasvatetut kutrini tuntuivat lyhentyneen huimasti ja pääni tuntui melkoisen (ja poikkeuksellisen) kevyeltä.

Lopulta lakkasin kuitenkin suremasta menetettyjä senttejä, sillä pisimmät latvat eivät olleet tosiaan lyhentyneet niin kamalasti ja kampaaja oli saksinut kutristoni etuosan kuntoon.

Nyt otsatukka ei ollut enää pelkkä epämääräinen kasvatusvaiheessa oleva möykky ja yhdistyi nyt kivasti muuhun tukkaan.

Pituutta ei tosiaan lähtenyt valtavasti, mutta takaosan linja meni hieman uusiksi. Pientä päänvaivaa minulle aiheuttavat nyt helposti vähän sinne tänne taipuilevaiset latvani, mutta ensimmäisen päivän surkuttelun jälkeen olen tykästynyt uuteen, kevyempään päähäni.

Pitkänlyhyttä tukkaani on on nyt helpompi laittaa, ja siitä saa kauniin chicin suoristamalla sen tai pöyheän kuohkean ja taipuisan papiljottien kanssa. Tukkaa voi edelleen kiharrella ja kerrostusten taivuttelu on helppoa, joten eiköhän näillä kutreilla voi taas jatkaa kasvatteluprojektia seuraavat puoli vuotta.

Millaisia kokemuksia teillä on ulkomailla kampaajalla käymisestä?

18 kommenttia artikkeliin ”Kampaajalla Kreikassa”

  1. Pari vuotta sitten mietin ihan tosissani, että miksi ihmisillä on oma luottokampaaja. Jotenkin vahingossa kävikin niin, että minulle muodostui oma luottokampaaja. Olen käynyt hänen luonaan viimeiset 6 vuotta ja käyn edelleen hänen luonaan, vaikka kampaaja on Kuopiossa ja minä Tampereella. En vaan halua vaihtaa kampaajaa, koska hän tietää mitä haluan ja voin luottaa häneen täysin.
    Hiusmalleja on sitten ollutkin ihan todella lyhyestä poikatukasta aina 50 cm pidennyksiin asti, hopeasta tukasta lähes mustaan. Menen lähes poikkeuksetta kampaajalle vain "poistamaan huonot latvat" mutta ihan aina teen hurjia muutoksia.
    Hiukset on uusiutuva luonnonvara ja tuosta minä otan kaiken ilon irti.

  2. Itse kävin muutama vuosi sitten Virossa parturissa, jonne uskaltauduin astumaan nähtyäni kampaajan omat todella upeasti leikatut hiukset. Pyysinkin häntä leikkaamaan minulle samanlaiset. Pakko sanoa, että vaikka leikkaaminen tuntui aikamoiselta kynimiseltä ja huomattavasti ronskimmalta kuin mihin olen Suomessa tottunut, lopputulos oli pienen tottumisen jälkeen oikeasti upea. Ehkä paras hiusmalli mitä itselläni on koskaan ollut.

    Nyt olenkin ruvennut miettimään, ovatko suomalaiset parturit hieman liiankin varovaisia?

  3. Hui kun luin tätä niin meinasi jännittää että miten tuossa käy mutta hyvä tuli 🙂 jännät kyllä nuo hinnat, maksan yleensä leikkauksesta 20€ johon kuuluu
    Ihan kaikki, hiusten laittokin eli esim suoristus ja jotain aineita:> tosin nyt en ole vuoteen käynyt, olisi ehkä aihetta mutta pysyn kuitenkin kotimaassa, en välttämättä uskaltaisi käydä ulkomailla:> nimim kasvatus puolessatoista vuodessa polkasta puoleen selkään

  4. Floridassa kävin kauppakeskuksessa olevassa parturissa. Parturiin pääsi saman tien ja minulle tehtiin sekä uusi väri että leikkaus. Muuten homma toimi kuten Suomessa (myös hinta), mutta eipä ollut kampaajani kovin puhelias 😀 Ihmettelen sitä edelleen suuresti, sillä juuri Yhdysvaltojen etävaltioissa ollaan muuten niin puheliaita ja leppoisia. Kampaajani vaikutti aika kärttyiseltä, ja tuskin oli yhtään iloisempi kun jätin heidän mielestään pienen tipin 😀 mutta henk. koht. jos palvelusta pitää erikseen maksaa niin haluan myös ystävällistä palvelua.

  5. Olen käynyt Thaimaassa muutaman kerran kampaajalla. Pohjois-Thaimaassa reissatessa paikallinen kampaaja halusi ehdottomasti leikata hiukseni. Hän ei ollut koskaan leikannut vaaleita hiuksia ja oli sen vuoksi innokas pääsemään hiuksiini käsiksi. Hiukset lyheni melkolailla, mutta malli oli tosi mieleinen ja sama malli pysyikin aika kauan. Hinta hiustenleikkuulle sekä mani- ja pedikyyrille oli noin 4€.

    Seuraava kerta kampaajalla Thaimaassa ei ollutkaan niin onnistunut. Sanoin kampaajalla, että pidä sama malli, mutta tukasta tuli samanlainen kuin kaikilla thaimaalaisilla 12-vuotiailla. Olihan siinä ihan selkeä A-linja, mutta niska oli aivan olemattoman lyhyt eikä hiuksia kerrostettu lainkaan. Hiukset asettuivat kasvaessaan ihan kohtuullisesti, joten vahinko ei ollut suuri. Suomeen palattuani kampaaja ihmetteli, ettei hiuksia ollut kerrostettu ja nauroi, kun kerroin edellisestä kampaajakerrasta. Myös poikaystävältä kysyttiin reissun jälkeen "ettei taida olla täällä meillä leikattu?"

    Yleensä pitempään reissatessa käyn paikallisella kampaajalla ja joskus olen jopa leikannut hiuksia juuri ennen kotiinlähtöä rahansäästö mielessä.

  6. Mä istuskelin viime jouluaattona Tallinnassa kampaajalla. Olihan se kokemus sinänsä. Yhteistä kieltä meillä ei (ilmeisesti venäläisen) kampaajan kanssa ollut, mutta muutamalla sanalla suomea ja englantia homma selvisi. Leikkaus oli melkoisen varovaista hipsimistä, mutta hintaan 45€ puolipitkän tukan leikkaus ja väri (hierontoineen ja föönauksineen) olen kyllä ihan tyytyväinen. Uskaltaa mennä toistekin 🙂

  7. Tuli tosi kivat hiukset! 🙂 En oo koskaan ite käynyt ulkomailla kampaajalla, ehkä joskus..

  8. Kävin aikoinani Hollannissa lomalla ollessanni paikallisella kampaajalla ja lopputulos oli suoraan sanottuna kamala. Kampaaja leikkasi etuhiukseni aivan liian lyhyiksi ja kynityn näköisiksi + värjäys epäonnistui ja istuin kampaajalla muistaakseni loppujen lopuksi 4-5 tuntia, koska hiukset jouduttiin käsittelemään muutamaan kertaan ensimmäisen värimokan vuoksi. Lopputuloksena oli sitten ruskean harmaat hiukset, jollaisia en ollut todellakaan lähtenyt hakemaan. Tästä viisastuneena en enää uskaltaudu ulkomailla kampaajan tuoliin. Onneksi sinulla kävi parempi tuuri! -O

  9. Kävin itsekkin Kreetalla kampaajalla, Haniassa..Selitin kampaajalle että haluan tummanruskeat hiukseni vaaleammaksi, hän varmisti että ymmärsi asian ja ryhtyi hommiin. Ja sitten yhtäkkiä hän värjäsikin hiukseni ihan mustaksi ja veloitti siitä 40€ 🙂

  10. Oho kun sulla olikin pitkä tukka! Terv. Joskus 60cm hiuksinen, nyt ehkä 40cm……… :<

  11. Nätti malli! Itse olen huomannut, että pitkien hiusten kanssa ollaan suostuvaisia lähinnä tasaamaan latvoja tai leikkaamaan hemmetisti kerroksia (ei toimi näin ohuessa hiuksessa).

    Mukavaa, että kommunikointi kampaamon kanssa sujui lopulta noinkin hyvin. Tätä juttua oli todella jännittävää ja mielenkiintoista lukea!

  12. Hei!

    Tosi kivat hiukset tuli! Itse en ole koskaan käynyt ulkomailla kampaajalla, mutta voisi olla kiva käydä joskus, voihan se sen verran erilaista olla 😀

    Olen seurannut blogiasi ja saanut hyviä vinkkejä monista tuotteista ja päätin nyt kääntyä puoleesi, jos vaikka osaisit auttaa minua. Olisin todella kiitollinen! 🙂

    Eli jos käyttää sävyttävää päivävoidetta, niin ruskettuuko silti? Onko rusketus “normaali” vai voiko se olla kuten meikkivoiteen kanssa esim. laikukas)? Entä sitten puuteri? Ruskettuuko jos on puuteria?
    Ja viimeisenä vielä, ruskettuuko jos käyttää mineraalipuuteria? Kyseessä on siis tämä http://www.dermoshop.fi/catalog/product/3481-mineraalipuuteri-fair?page=1&f=purpose/makeup&from=c
    Olen yrittänyt löytää näihin selkeitä vastauksia mutten ole löytänyt, joten olisi kiva jos osaisit auttaa! 🙂

  13. Olen viimeksi käynyt ulkomailla kampaajalla San Franciscossa pari vuotta sitten leikkauttamassa tukan muodosta epämääräineen, muotoon siisti ja tasoitettu. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Kampaajani oli pikkuruinen kiinalainen mies, jonka englanninkielen sanavarasto oli pienempi kuin 4-vuotiaan tyttäreni. Aika ihmemies silti, käsillä puhumisen ja epämääräisen pälpätyksen jälkeen sain kupin teetä ja herra alkoi töihin. Ja teki muuten ihan mahtavaa duunia. Hinta oli muistaakseni 15e ja palvelu, joskin kielellisesti hieman erikoista, oli aivan mahtavaa. 😀

  14. Olen viimeksi käynyt ulkomailla kampaajalla San Franciscossa pari vuotta sitten leikkauttamassa tukan muodosta epämääräineen, muotoon siisti ja tasoitettu. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Kampaajani oli pikkuruinen kiinalainen mies, jonka englanninkielen sanavarasto oli pienempi kuin 4-vuotiaan tyttäreni. Aika ihmemies silti, käsillä puhumisen ja epämääräisen pälpätyksen jälkeen sain kupin teetä ja herra alkoi töihin. Ja teki muuten ihan mahtavaa duunia. Hinta oli muistaakseni 15e ja palvelu, joskin kielellisesti hieman erikoista, oli aivan mahtavaa. 😀

  15. Mulla on tapana käydä aina reissussa kampaajalla, kun on kerrankin aikaa ::)

    Italiassa kävin ja kampaaja puhui pelkästään italiaa. Ihan hyvä oli silti lopputulos.. Espanjassa sama homma, eli kampaaja puhui pelkästään espanjaa. Otin vaaleat raidat ja leikkauksen ja vaikka kommunikointi olikin vaan jotain si si ja no no tyylistä niin tuli ehkä paras lopputulos ikinä! Virossa on tullut kans monta kertaa käytyä ja siellä ollut huomattavasti helpompaa kun on se yhteinen kielikin löytynyt.

  16. Ilmeisen onnistuneen tukankasvatusprojektin myötä rohkenen hieman udella, että olisko mitään vinkkiviitosta nakata tuohon kasvatukseen? En ymmärrä miten oma tukkani ei kasva mihinkään ( vaikka juurikasvua siihen kyllä ilmestyy, nirsk ).

  17. Itse päädyin Italiassa kampaamoon, jonka pitäjän italialaisen ystävättäreni äiti tunsi. Rouvat sitten pälpättivät keskenään italiaksi, mitä tukalle tehdään, sovittiin että värjätään vain koska vasta oli leikattu. Minulla ei siis ollut hajuakaan ystäväni äidin visioista, mutta luotin siihen että on silmää, koska on itsekin entinen kampaaja. Kohta tajusin, että ruskeaa tukkaani oltiin värjäämässä tummemmaksi ja sen jälkeen laitettiin raitahuppu. Itkin ja ulisin kivusta, kun ronskein ottein tukkaani nyvittiin sillä koukulla. Ystävättärelleni kampaaja totesi käännettäväksi, että "kauneuden eteen on kärsittävä". Minulle jutteli italiaksi vaikka tiesikin etten ymmärrä. Kampaamon muut leidit totesivat minusta "Bella!(=kaunis)" ja nyökyttelivät. Lopputulos oli tumma tukka vaalein raidoin, oli kyllä upea. Alkuun kuvittelin että saisin muunkin värisiä raitoja, mutta ihan vaaleita ne vain oli. Taisin viitisen kymppiä maksaa, roimalla alennuksella ja annoin rahan piilossa etteivät muut näe. Aika pelottavaa enkä antaisi kyllä ulkomailla muiden koskea. Suomessa ollut luottokampaaja 10 vuotta ja vaikka välillä olenkin joutunut käymään muualla lomien ja muualla asumisen vuoksi, palaan aina hänen luokseen ja voin vapaat kädet antaa.

Kommentointi on suljettu.