Näin kirjat auttoivat minua toipumaan uupumuksesta

*Sis. mainoslinkin

Kun olin lapsi, rakastin lukea kirjoja.

Lapsuudessani kirjat olivat osa tavallista arkea ja löysin ne vanhempieni esimerkin kautta. Niitä luettiin minulle, mutta myös muut ympärilläni lukivat niitä.

Kukaan ei koskaan tuputtanut minulle kirjoja, vaan näin, kuinka vanhempani lukivat niitä vähintäänkin aina illalla ennen nukkumaanmenoa ja halusin sen myötä itsekin oppia lukemaan.

Vahvimpia muistojani lapsuudestani on se, että isälläni oli aina aikaa viedä minut kirjastoon.

Välillä kävelimme lähikirjastoon, mutta jos pyysin, ajoi isäni meidät muutaman kilometrin päähän hieman isompaan kirjastoon tai hieman pidemmälle vieläkin isompaan kirjastoon.

En muista, että isäni olisi koskaan sanonut, ettei hänellä olisi ollut aikaa käyttää minua kirjastossa. Muistan myös, että ennen kuin itse osasin lukea, oli äidilläni aina aikaa lukea minulle – ja että minulle korostettiin, että vaikka osaisinkin itse lukea, olisi aikaa myös senkin jälkeen.

Ahmin lapsena läpi milloin mitäkin kirjasarjoja Bertin päiväkirjoista Tiina-kirjoihin ja Baby-Sitters Clubista Sweet Valley High -kirjasarjaan, ja kun vuosittain lähdimme ulkomaan matkoille, otin aina mukaan lukemista.

Minulla oli matkalla omia kirjoja, mutta meillä oli aina mukana myös Valittuja Paloja, joista luin niin hauskoja sattumuksia kuin lukuisia erilaisia aiheita käsitelleitä artikkeleita.

Jossakin kohdassa parin kolmen viikon matkaa kaikki mukaan otetut kirjat ja lehdet oli lopulta aina luettu, minkä jälkeen lisää luettavaa lähdettiin etsimään matkatoimiston omasta kirjahyllystä, jonne turistit aina jättivät kirjojaan uusien lomalaisten luettaviksi.

Sen kautta löytyi aina jotain uutta ja jännää, mihin en olisi muuten koskaan tullut tarttuneeksi, mutta mikä avasi aivan uuden maailman.

Luin kirjoja teini-ikäiseksi asti, mutta sitten lukeminen jostain syystä vähitellen jäi. Luin aina välillä jonkun hyvän kirjan, mutta kirjojen lukeminen kävi vuosien myötä yhä vähäisemmäksi ja vähäisemmäksi, kunnes joitakin vuosia sitten havahduin siihen, että luin tuskin ollenkaan kirjoja.

Ensinnäkin minusta tuntui, ettei minulla ollut lukemiselle koskaan aikaa. Olin kokoajan niin kiireinen ja koin, että aina oli jotain tärkeämpää tehtävää.

Tuntui mahdottomalta ajatukselta, että ehtisin lukea kirjoja.

Minulla oli myös alkanut olla vaikeuksia keskittyä lukemaan kirjaa. Tuntui, että hukkasin aikaa, jos vain istuin ja luin kirjaa enkä kyennyt tekemään sitä kuin hetken, kun mieleni oli jo muualla.

Kun sitten syksyllä 2019 päätin lopettaa päivätyöni ja kalenteriini ilmestyi yhtäkkiä paljon aikaa, aloin tehdä paluuta kirjojen pariin.

Fyysisten kirjojen lukeminen tuntui edelleen kuitenkin lähes mahdottomalta ajatukselta, sillä en ollut oppinut palautumaan.

Olin posottanut jatkuvasti vauhdilla eteenpäin ja palautuminen oli minulle vain sana, jonka yhdistin liikuntaan – siis siihen asiaan, jota en silloin edes halunnut harrastaa, koska inhosin sitä.

En ymmärtänyt, että myös mieleni kaipaa palautumista ja että juuri sen puutteen takia en osannut rauhoittua tai kyennyt enää keskittymään kirjan lukemiseen.

Heti päivätöiden lopettamisen jälkeen matkustin yksin kuukaudeksi Pariisiin lomalle. Kaupunki oli kaunis ja siellä riitti nähtävää, mutta kiinnitin matkallani huomion yhteen aivan erityiseen asiaan: siihen, kuinka paljon pariisilaiset vaikuttivat lukevan kirjoja.

Joka puolella tuntui olevan paitsi kirjakauppoja, mutta myös käytettyjen kirjojen kauppoja, eli luettavaa oli tarjolla runsaasti.

Joen rantaa reunustivat mystiset laatikot, jotka osoittautuivat pieniksi, avattaviksi putiikeiksi ja useat niistä myivät paitsi taidetta ja matkamuistoja, mutta myös kirjoja.

Joka puolella myös näki ihmisiä, jotka lukivat ja mitä tarkemmin asiaan alkoi kiinnittää huomiota, sitä enemmän se alkoi kiehtoa minua.

Paitsi että kirjoja lukevia ihmisiä näkyi kahviloissa ja julkisessa liikenteessä, näkyi niitä myös kaikkialla muualla.

Puistojen penkeillä istui keskellä päivää lukevia ihmisiä ja nurmikolla kölli ihmisiä kirja kädessä.

Kun kävelin hautausmaan läpi, näin sen penkillä istuvan naisen, joka luki rauhassa kirjaa. Jos se näky hämmensi minua, hämmensi minua vielä sitäkin enemmän, kun näin toisen naisen makaavan hautausmaan penkillä auringossa rennosti kirjaa lukien.

Olikin virkistävää nähdä, etteivät kaikki vain tuijottaneet kännyköitään, vaan oikeasti lukivat kirjoja.

Ehkäpä se kaikkein coolein tyyppi, jonka näin kirja kädessä, oli hyvännököinen parikymppinen kundi, joka kulki kadulla pidellen toisessa kädessään tupakkaa, jota lähes jokainen ranskalainen tuntui polttavan (ja mitä itsessään en pidä yhtään coolina).

Aina välillä hän kohotti tupakan suuhunsa imaistakseen savua sisäänsä samalla, kun hänen toinen kätensä piteli avonaista kirjaa, jota hän ahmi katseellaan niin suurella intensiteetillä, ettei hän voinut irrottaa siitä silmiään.

Olen tottunut näkemään parikymppisiä, jotka ovat näin lumoutuneita kännykästään ja kävelevät kadulla kännykkä kädessä, mutta en muista, koska viimeksi (vai olinko edes koskaan ennen) nähnyt parikymppistä kundia, jonka huomio oli yhtä tiiviisti kadulla kävellessään kirjassa kuin oma huomioni usein on puhelimessa.

Tuon kundin näkemisessä oli jotain pysäyttävää. Se muistutti, että kirjat eivät ole kuolleita, vaikka moni, minä mukaan lukien, olinkin unohtanut ne.

(En tietenkään väitä, että jokainen pariisilainen olisi vaihtanut puhelimensa kirjaan. Huomioni kiinnittyi vain siihen, kuinka usein näin ihmisiä, jotka tuijottivat puhelimen sijaan kirjaa, sillä Helsingissä tai Tukholmassa katukuvassa tätä näkee vain hyvin harvoin.)

Päivätyöt lopetettuani innostuin itse ahmimaan kirjoja, mutta en aluksi kokonaiseen vuoteen kyennyt lukemaan niitä, vaan keskityin niiden kuunteluun.

Kuten olen aiemmin kertonut, olin aiheuttanut itselleni keskittymishäiriön enkä myöskään ollut tajunnut olleeni uupunut, mikä sekin vaikeutti kirjoihin keskittymistä.

Ajatus siitä, että olisin vain istunut ja lukenut kirjaa tuntui minusta täysin mahdottomalta ja koska olin elänyt niin pitkään satanen jatkuvasti lasissa, en tajunnut, että asiaan pitäisi puuttua. Se oli normaali olotilani enkä tiennyt muusta.

Halusin kuitenkin kuunnella äänikirjoja, sillä jokainen kirja tuntui parantavan elämääni jollain tavalla.

Sain niistä aina vähintään jonkun pienen ajatuksen, joka itsessään lähti itämään tai joka välillä jäi mieleeni hautumaan, kunnes se sitten oikealla hetkellä nousi mieleen ja löysi merkityksensä.

Usein yksi kirja johdatti toisen luo ja pikkuhiljaa niiden opeista alkoi muodostua elämää uudella tavalla kantavia kellukkeita.

Vuosi päivätyön lopettamisen jälkeen muutin syyslukukaudeksi Suomeen asumaan opiskelijasoluun, jossa virikkeeni olivat vähissä.

Huoneessani oli vaatekaappien lisäksi vain tuoli ja sänky, joten ympäristö oli kaikin puolin optimaalinen keskittymiselle.

Asuntoni sijaitsi aivan kouluni vieressä ja koululla oli loistava kirjasto, minkä lisäksi aivan samoilla nurkilla oli myös iso kaupungin kirjasto.

Ulkomailla asuessani olin kaivannut fyysisiä, suomeksi kirjoitettuja kirjoja, joita Tukholman kirjastoissa oli saatavilla vain rajoitetusti, joten suomalaisten kirjastojen valikoimaan käsiksi pääsy tuntui paratiisilta.

Aloin kantaa kotiin kirjoja ja vierailin kirjastossa lähes päivittäin joko palauttamassa jotain tai noutamassa jotain uutta luettavaa.

Se oli ihanaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin saatoin keskittyä kirjan lukemiseen ja vain nauttia siitä hetkestä, kun luen kirjaa.

Luin kirjoja edelleen tietysti siksi, että niiden aiheet kiinnostivat ja halusin oppia niistä jotain, mutta nyt lopputulos ei enää ollut tärkeintä, vaan itse kirjan lukeminen oli se ihana hetki.

Viime syksystä lähtien fyysiset kirjat ovatkin olleet jälleen osa elämääni ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa uupumukseni hoitoa.

Paitsi että olen oppinut kirjoista elintärkeitä asioita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rakentamiseen, uupumuksesta toipumiseen sekä ennen kaikkea uudelleen uupumisen ennaltaehkäisyyn, on kirjojen lukemisesta itsessään tullut minulle rakas harrastus.

Siinä missä ennen halusin kuunnella äänikirjoja jokaisessa tilanteessa tehdessäni samalla jotain, nautin nyt kirjoja lukiessani siitä, että voin vain lukea kirjaa. Se on taivaallinen hetki, joka itsessään rentouttaa ja palauttaa.

Ruotsissa asuessa en pääse käsiksi kaikkiin haluamiini kirjoihin fyysisinä teoksina, joten välillä ainoa vaihtoehto nauttia jostakin kirjasta on kuunnella se äänikirjana.

On monia kirjoja, jotka haluan kuunnella, sillä tiedän, että niiden opit auttavat tekemään elämästäni paremmalta tuntuvaa.

Nykyään on kuitenkin ollut haastavampaa keksiä, koska kuuntelisin äänikirjoja, sillä siinä missä ennen halusin suorittaa useita asioita yhtäaikaa ollakseni tehokas, en enää halua sitä.

Kun esimerkiksi menen lenkille, haluan olla lenkillä – en harhauttaa mieltäni lenkkeillessäni äänikirjalla. Lenkki itsessään on niin ihana asia, että haluan olla täysillä läsnä.

Ennen kuuntelin äänikirjoja myös ruokaa laittaessa, mutta nykyään tykkään olla siinäkin hetkessä enemmän läsnä enkä vain kokata automaatiolla äänikirjan sisältöä kuunnellen.

Koska monet kirjat ovat kuitenkin niin hyödyllisiä elämänlaatuni kannalta, teen välillä kompromisseja ja kuuntelen kirjaa vaikkapa ruokakauppaan kävellessäni tai ruokaa laittaessani.

Minun on kuitenkin pitänyt palata omaan vanhaan postaukseeni yrittäessäni keksiä, millaisissa tilanteissa voisin kuunnella äänikirjoja.

Äänikirjat ovat kuitenkin olleet se juttu, jonka kautta löysin itse kirjojen ilon silloin, kun tiesin tarvitsevani niitä oppeja, jotka kirjat voivat minulle antaa, mutta kun en voinut keskittyä lukemaan kirjaa.

Äänikirjoista puhuttaessa törmää usein ajatukseen siitä, että joidenkin mielestä on tärkeää määritellä, onko jonkun kirjan lukenut vai kuunnellut.

Olen joskus itse maininnut asiaa tarkemmin ajattelemattani lukeneeni jonkun kirjan ja minua on korjattu sen jälkeen, että et itseasiassa ole lukenut sitä, olet vain kuunnellut sen. 

Sanatarkasti asiaa ajatellessa toinen osapuoli on täysin oikeassa, mutta en itse koe, että on mitään väliä, mitä kautta kirjan sisällön on omaksunut, eli tuleeko se visuaalisesti sanoja lukien vai kuuloaistin kautta.

Toisille lukeminen on paras tapa sisäistää asioita, toisille taas kuuleminen. Minusta näitä tapoja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, vaikka moni perinteisiä kirjoja nyt ja aina lukenut onkin halunnut niin tehdä.

Kukin tavallaan omia mieltymyksiään mukaillen ja elämäntilanteeseensa sopivimmalla tavalla.

Itse koen, että kirjoista voi olla valtavasti hyötyä monille, vaikka ne ovatkin nykymaailmassa unohtuneet monilta.

Uusi kirja voi olla kuin syvällinen keskustelu asiantuntijan tai joskus jopa hyvän ystävän kanssa. Se voi antaa uusia ajatuksia, auttaa herättelemään omia mietteitä ja laittaa kysymään itseltään asioita, joihin on tärkeää saada vastaus, sillä sen kautta oma elämänlaatu voi parantua merkittävästi.

Olen itse lukenut ja kuunnellut etupäässä faktakirjoja, joista olen kokenut saavani elämänlaatuani parantanutta hyödyllistä tietoa ja pohdittavaa.

Toisinaan luin myös elämäkertoja, sillä myös niistä oppii paljon ja on mielenkiintoista kuulla, millaiset tapahtumat ovat muovanneet ihmisistä sellaisia, mitä he ovat.

En lukenut fiktiivisiä teoksia liiemmin, sillä en löytänyt niiden iloa tai kokenut niitä hyödyllisiksi. Minusta tuntuikin pitkään, että luen nimenomaan hyödyn vuoksi ja lopputulema kirjan sisällön sisäistettyäni on se hyöty, jota tavoittelin.

Sitten kun aloin huomata, että lopputulemaa enemmän nautin itse lukemisesta, alkoi suhteeni kirjoihin muuttua entisestään. Itse lukuhetki oli se suurin nautinto.

Alkuvuodesta poimin kirjastosta lainaan ruotsinkielisen teoksen, joka käsitteli kirjallisuusterapiaa (*Biblioterapi, Cecilia Pettersson).

Sana ei ollut minulle tuttu, mutta kirjan kuvauksen perusteella ajattelin, että kyseessä on ehkä puoliksi huumorilla kirjoitettu kirja siitä, kuinka elämänlaatuaan voi parantaa kirjoilla ja ajattelin aiheena olevan siksi nimenomaan ei-fiktiivisen kirjallisuuden.

Kävikin ilmi, että kirjallisuusterapia on mielenkiintoinen terapiamuoto, joka rakentuu yleensä nimenomaan fiktiivisten kirjojen ympärille ja jota olin itse eräällä tavalla itselleni antanut – vaikkakaan en varsinaisesti kirjallisuusterapian minkään suuntauksen mukaisesti.

Siinä missä olin itse keskittynyt ei-fiktiivisiin kirjoihin, oli kirjallisuusterapiassa kyse fiktiivisten kirjojen lukemisesta joko yksin tai ryhmässä.

Kirjallisuusterapiasta luettuani opin näkemään fiktiiviset kirjat uudessa valossa ja ymmärtämään, millaisissa tilanteissa voisin itse saada niistä ilon – aiemmin en ollut ymmärtänyt, miksi haluaisin lukea keksittyjä tarinoita, kun maailma oli niin täynnä hyvää tietoa ja tosikertomuksia.

Kirjallisuusterapia on aihe, josta löytyy netistä runsaasti tietoa siitä kiinnostuneille, mutta itse poimin siitä ajatuksen, kuinka tilanteeseen sopivan fiktiivisen kirjan avulla voi olla mahdollisuus käsitellä omia tuntemuksiaan lukemalla tarinaa toisesta ihmisestä, joka käy läpi jotain vastaavaa, mitä itse on kokenut.

Tällöin asioita voi olla helpompi nähdä, sillä fiktiivisen kirjan avulla tilanteisiin saa etäisyyttä, mutta kirja johdattelee silti käymään läpi niitä tunteita, jotka itselläänkin ovat voineet olla läsnä.

En ollut koskaan ajatellut tätä kulmaa, mutta nyt se tuntui loogiselta ja muutaman fiktiivisen kirjan luettuani aloin ymmärtää, että voin nauttia myös niistä.

Vaikka kirjallisuusterapian ideana onkin terapian mukaisesti käsitellä omia tuntemuksia, nousi kirjassa esiin myös eräs toinen tapa lukea fiktiivisiä kirjoja: ne voivat olla pakomatka omista ajatuksista silloin, kun ajatuksiaan ei halua käsitellä (tai niissä vellomisesta ei ole hyötyä).

Fantasiakirja tai murhamysteeri voivat kuljettaa mielen täysin omasta elämäntilanteesta poikkeaviin hetkiin, joilla ei ole mitään yhteyttä omiin arkisiin ajatuksiin.

Vaikka raa’asta murhasta lukeminen iltalukemisena ei järjellä mietittynä lähtökohtaisesti kuulosta millään tavalla rentouttavalta ajatukselta, voi se itseasiassa olla jollekin hyvin rentouttavaa juuri siksi, että se laittaa pisteen omille, kehää kiertäville ajatuksille, jotka muuten valvottaisivat.

Oma uusi rakkauteni on ollut lukea fiktiivisiä kirjoja, joita olen lukenut lapsena ja nähdä ne nyt aikuisena uudella tavalla.

On ollut ihanan rentouttavaa lukea esimerkiksi Peppi Pitkätossua ja viimeksi luin Muumipappa ja meri -kirjan, joka oli minulle tarinana tuttu vain animaatiosarjasta, jota katsoin lapsena yhä uudelleen ja uudelleen.

Oli hauskaa aikuisena lukea se alkuperäinen tarina, löytää hahmojen persoonat riveiltä ja niiden välistä uudella tavalla ja pysähtyä välillä tuumimaan niitä. Se oli todella rentouttavaa.

Olenkin äärettömän kiitollinen, että olen löytänyt uudelleen tieni kirjojen pariin ja että kirjasuhteestani on tullut entistä monipuolisempi.

Nyt sekä kuuntelen että luen kirjoja ja osa lukemistani kirjoista on fyysisiä kirjoja, mutta osa taas e-kirjoja, joita on kätevää lukea tabletilta.

On ollut ihanaa laajentaa lukeminen erilaisiin kirjoihin, löytää jatkuvasti jotain uutta ja mielenkiintoista sekä laajentaa myös oman lukemisen tarkoitusta hyödyllisestä toiminnasta mieltä ja kehoa palauttavaan nautintoon – ja ymmärtää, että myös uuden oppiminen on hyvä aktiivisen palautumisen muoto.

Nautin myös siitä, että voin iloita kirjoista kolmella kielellä. Joissakin tilanteessa on ihanaa nauttia suomenkielisestä kirjasta, joskus taas englanninkielisestä.

Aluksi ruotsinkieliset kirjat eivät olleet minulle mieluinen tapa lukea tai kuunnella kirjoja, sillä ne vaativat erityistä keskittymistä.

Mitä enemmän olen niitä kuitenkin varsinkin viime kuukausina lukenut ja kuunnellut, sitä mieluisampi juttu niistä on minulle tullut.

Ruotsini on parantunut niiden kautta paljon ja on ollut ihanaa huomata, ettei niiden lukeminen tai kuuntelu tunnu enää ponnistukselta, vaan se on samalla tavalla rentouttavaa kuin suomeksi tai englanniksi tehtynä.

Nyt kirjat ovat siis jälleen pysyvä osa arkeani ja tuottavat minulle iloa lukuisilla tavoilla. Toivon, että en enää koskaan hukkaa niiden iloa.

***

Jos haluat elämääsi lisää kirjoja, voi niiden lukemisen ja kuuntelun aloittaa esimerkiksi BookBeatista, jonne voi uutena käyttäjänä lunastaa maksuttoman 45 päivän kokeilun *tämän linkin kautta.

Millainen suhde teillä on kirjoihin?