Kun olen postannut blogiini tai Instagram Stories -klippeihin juttuja asumiskuluistamme, saan lähes aina ihmetteleviä kysymyksiä, joissa minua pyydetään avaamaan asiaa hieman lisää.
Kuten olen kertonut, asumme Ruotsissa omistusasunnossa (kerrostaloasunto) ja maksamme asumiskulut melko tarkasti puoliksi. Oma osuuteni on 270 euroa kuukaudessa ja näihin asumiskustannuksiin kuuluvat myös netti, sähkölasku ja vakuutus. Monen korvaan tämä kuulostaa edulliselta ja saa siksi aikaan ihmetystä.
Onko meillä joku erityinen kuvio tässä? Onko meillä perintönä saatu asunto? Kuinka voi olla mahdollista, että voimme asua niin halvalla Tukholmassa, kun asunnot kerran ovat täällä niin kalliita?
Tässä postauksessa avaan siis sitä, mitä tarkoittaa, että Tukholmasta on vaikeaa löytää asuntoa ja mistä se johtuu sekä sitä, millainen hintataso täällä on ja kuinka tähän yhtälöön voi vielä mahtua se, että omistusasunnossa on halpaa asua.
Ruotsalaisilla on nimittäin oma, varsin vekkuli tapansa hoitaa tämäkin homma!
Lue myös: Näin paljon olen käyttänyt tänä vuonna rahaa
Puhun suomalaisille aina, että asun Tukholmassa, mutta Ruotsissa kerron asuvani Nackassa, jonka vähän kuin Ruotsin Espoo. Olen vartin bussimatkan päässä Slussenilta, eli en siis asu Tukholman keskustassa, mutta melko lähellä sitä. Nacka kuuluu Tukholman lääniin, eli Tukholman läänin voisi rinnastaa Uudenmaan lääniin.
Tarkoitukseni ei tietenkään ole johtaa suomalaisia harhaan, mutta jos sanoisin asuvani Nackassa, luulisi moni minun asuvan jossain kaukana Tukholmasta.
Mitä kauemmas ydinkeskustasta mennään, sitä halvelpia asunnot tietysti usein ovat, mutta alue, jolla me asumme ei ole yleiseltä tasoltaan erityisen halpa, sillä asumme aivan miljoonahuviloiden (eli hyvätuloisten ruotsalaisten omakotitalojen) laitamilla, vaikkakin oma asuntomme on varsin keskihintainen tällaiseksi ullakolle rakennetuksi loft-asunnoksi.
Lue myös: Ruotsalaista elämää – asuminen Nackassa
Förstahand vai andrahand?
Tukholman asuntomarkkinoita kuvataan usein hulluina. Moni on halunnut tulla Tukholmaan opiskelemaan tai töihin, mutta saanut huomata, ettei asuntoa saakaan noin vain. Tämä johtuu siitä, että Tukholmassa on melkoisen erityiset vuokramarkkinat.
Asunnon voi vuokrata Ruotsista kahdenlaisella sopimuksella: förstahand tai andrahand.
Förstahand-sopimukset ovat niitä, jotka tehdään, kun vuokranantaja on yritys, joka omistaa koko talon tai useammasta talosta koostuvan taloyhtiön.
Toivon, etten nyt sano ihan väärin, mutta itse siis rinnastaisin nämä förstahand-vuokrasopimuksia tarjoavat julkiset tai yksityiset tahot esimerkiksi Suomessa kaupungin vuokra-asuntoihin tai vaikkapa Nuorisosäätiöön. Förstahand-sopimus tehdään siis vuokrayhtiön kanssa, eli ei koskaan yksityisen tahon kanssa, vaikka yksityinen taho omistaisikin itse asunnon, jota se vuokraa.
Tällaisia vuokrayhtiöiden vuokra-asuntoja on kuitenkin tarjolla Tukholmassa vain varsin rajattu määrä, eli jos haluaa saada förstahand-sopimuksella asunnon, saa liittyä jonoon, jossa jonotusaika ei ole ihan lyhyt. Tukholman alueella se oli ainakin vielä pari vuotta sitten 15 vuotta ja koko Tukholman läänin alueella vähän alle kahdeksan vuotta.
On siis varsin selvää, ettei varsinkaan Tukholmaan opiskelujen tai töiden perässä yllättäen muuttavalla ole mitään mahdollisuuksia saada förstahand-sopimuksella asuntoa.
(Opiskelija-asuntojen kuvioista minulla ei tosin ole mitään tietoa, eli en tiedä, löytyykö niiden kautta yliopistojen vaihto-opiskelijoille helpommin asuntoja? Kertokaa kommenteissa, jos teillä on kokemuksia!)
Lue myös: Näin voit säästää luottojen koroissa helposti
Tyypillisin vuokrasopimuksen muoto onkin siis andrahand, jossa vuokrasopimus tehdään yksityisen tahon kanssa, joka voi omistaa samasta talosta vaikka kaikki asunnot tai sitten vain juuri sen yhden.
Andrahand-sopimuksia on tarjolla melko laajasti, mutta koska kyseessä on yksityisen ihmisen omistama asunto, voi siinä asumiseen liittyä epävarmuutta. Vuokrasuhteesta on tietysti aina kirjoitettu vuokrasopimus, joka tuo kiitettävää turvaa vuokralaiselle, mutta jos vuokranantaja päättää yhtäkkiä, että hän haluaisikin vuokrata asunnon serkulleen, onnistuu hän usein saamaan senhetkisen vuokralaisen ulos halutessaan yhdestä kolmeen kuukaudessa, mikä voi usein olla varsin lyhyt aika löytää Tukholmasta uusi asunto.
Olenkin kuullut paljon tarinoita siitä, kuinka jollakin on jo menossa kymmenes asunto viidessä vuodessa tai asuntoa on tarvinnut vaihtaa jopa vieläkin tiheämmällä tahdilla.
Toistaiseksi voimassa olevassa vuokrasopimuksessa voi esimerkiksi olla kuukauden irtisanomisaika ja jos irtisanomisaikaa ei ole määritelty sopimuksessa, on se kolme kuukautta. Jos siis esimerkiksi tuudittautuu siihen, että on allekirjoittanut puolen vuoden määräaikaisen sopimuksen vuokra-asunnosta ilman erikseen esitettyä irtisanomisaikaa, voi silti vastassa olla yllätys, sillä tällöin vuokranantajalla on edelleen oikeus irtisanoa sopimus kolmen kuukauden irtisanomisajalla.
Förstahand-sopimuksen etuna onkin siis, että siihen voi tavallisesti ainakin luottaa, eli kun sopimuksen toinen osapuoli on vuokra-asuntoja tarjoava taho, ei se noin vain päätä sopimusta kuten yksityinen taho voisi tehdä.
Kimppakämppäilyä harrastetaan Tukholmassa jonkin verran, eli asunnoista vuokrataan yksittäisiä huoneita, mutta en silti koe, että se olisi kovinkaan paljon suositumpaa kuin Suomessa – toisin kuin vaikka Briteissä, jossa asunnon jakaminen vähintään yhden ja yleensä vielä useamman, tyypillisesti entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Tukholmassa kimppakämppäilyä tehdään usein vain olosuhteiden pakosta, eli jos vaikka Tukholmaan tullaan väliaikaisesti opiskelemaan tai kesätöihin tai täällä on työn puolesta käytävä usein. Harvalla se on kuitenkaan ensisijainen asumismuoto muuten kuin korkeintaan silloin, kun kotoa muutetaan pois ja jaetaan asunto aluksi kaverin kanssa.
Lue myös: Jos haluat hyvän elämän, lue tämä kirja
Tukholman vuokrataso
Oman lisänsä vuokra-asunnon metsästykseen tuo tietysti Tukholman korkea vuokrataso. Keskustassa alle parinkymmenen neliön studioasunnosta voi hyvinkin joutua maksamaan tuhat euroa kuussa, eli vuokrataso taitaa olla samaa luokkaa Helsingin ydinkeskustan kanssa – tosin sillä erotuksella, että tänne on enemmän tunkua kuin Helsinkiin, sillä Tukholmaan halutaan myös Ruotsin ulkopuolelta paljon. Täällä tuo korkea vuokrataso pätee myös laajempaan alueeseen kuin Helsingissä.
Luin joskus myös, että Tukholmassa on yksi maailman pääkaupunkien alhaisimmista asukasluvuista asuntoa kohti, eli siis että yhdessä asunnossa asuu erityisen vähän ihmisiä – muistaakseni hieman alle kaksi, eli useimmat taloudet ovat yhden tai korkeintaan kahden ihmisen talouksia.
Ylipäätään Pohjoismaissa ihmiset muuttavat useita muita maita aiemmin pois kotoa ja usein myös yksin asumaan, eli kun asuntoja on tarjolla rajattu määrä ja niissä asutaan usein yksin tai korkeintaan kaksin, ei niitä vain ole riittävästi. Joitakin vuosia sitten puhuttiin muistaakseni, että niitä puuttui Tukholmassa markkinoilta lähes puoli miljoonaa!
Vuokra-asuntojen hinnat ovat täällä siis kovat, mutta niihinkin on asetettu katto ja kohtuuttomasta vuokrasta voi tehdä valituksen. Kun olemme itse vuokranneet omaa 60 virallisen neliön (yhteensä n. 80 neliön) loft-asuntoamme Nackasta, olemme pyytäneet siitä nettilaskureilla laskettavissa olevan markkinahinnan verran, eli 1400 euroa kuukaudessa.
Vuokra-asuntoa Tukholmasta etsivän kannattaa katsella asuntoa esimerkiksi suomalaista Tori.fi-sivustoa vastaavan Blocket-sivuston vuokrailmoituksista tai Facebook-ryhmistä, joiden kautta vuokra-asuntoihin pääsee helpoiten kiinni. Ihan helppoa se ei kuitenkaan välttämättä ole.
Esimerkiksi muusikkona työskentelevä mieheni nukkui ennen nykyiseen asuntoomme muuttoa puolisen vuotta salaa opiskelija-asuntolan alakerrasta harjoituskäyttöön vuokraamansa studion lattialla, sillä hänellä oli hyvin kiireinen aikataulu eikä hän jaksanut lähteä vuokra-asuntorumbaan mukaan.
Lue myös: 3 parasta säästövinkkiäni, jotka sopivat kaikille
Oman asunnon ostaminen Tukholmasta
Koska luotettavan vuokra-asunnon löytäminen ei ole ollenkaan helppoa Tukholmassa ja vuokratkin ovat korkeita, on useimmille paras ratkaisu ottaa asuntolainaa ja hankkia omistusasunto.
Ei ole ollenkaan harvinaista, että ensimmäinen omistusasunto on vähän huonommalla sijainnilla tai huonommassa kunnossa ostettu kämppä, joka sitten kasvaa arvoa remontin tai kaupunginalueen kehittämisen myötä ja sen myydessä saa hieman voittoa, jonka ansiosta pääsee kiinni vähän ”parempaan” asuntoon. Moni voi jatkaa tätä ”upgreidausta” useamman asunnon verran.
Omistusasuntoja on myynnissä todella paljon ja niitä voi katsella esimerkiksi Hemnet-sivustolta. Jos hakukenttään iskee Stockholms kommun, löytää asuntoja nimenomaan ”pääkaupunkiseudulta”, eli ei ihan niin laajalta alueelta kuin Uudenmaan alueeseen verrattavissa oleva Stockholms län tarjoaisi.
Kustannuksia, joita asuntoa ostaessa itse katsoisin asunnon hinnan lisäksi ovat taloyhtiössä asuessa yhtiövastike sekä tieytsti mahdollisen asuntolainan korko.
En ole varma, millaisia yhtiövastikkeita Suomessa maksetaan, mutta Tukholman alueella tyypillisen noin 60 neliöisen asunnon yhtiövastike on noin 260-370 euroa rippuen hieman siitä, kuinka vanha tai uusi asunto on ja missä se sijaitsee. Jos neliöitä tulee lisää ja asunto on uusi, pomppaa yhtiövastike helposti useammalla satasella.
Meidän 50-luvulla rakennetussa talossamme on ollut varsin alhainen yhtiövastike, joka oli meille tärkeä kriteeri asuntoa ostaessa.
Jos ostaa keskustasta superkalliin yksiön (17 neliön yksiöiden tarjouskauppojen hinnat alkavat tavallisesti noin 200 000 eurosta), voi yhtiövastike olla kuitenkin hyvinkin pieni, kun vanhalla talolla ei ole liiemmin velkoja maksettavanaan ja talon kustannukset katetaan alakerran liikkeiden vuokrilla. Tällöin yhtiövastike voi kuukaudessa olla vain 70-90 euroa.
Jos siis on varaa ostaa keskustasta asunto, voivat siinä asumisen kustannukset olla hyvinkin pienet.
Tottakai asuntoa ostaessa täytyy kuitenkin myös huomioida, että ostajalla on oltava vähintään 15% asunnon hinnasta säästettynä, eli 200 000 euron keskustayksiössä omia säästöjä tulisi olla laittaa kiinni vähintään 30 000 euroa, joiden säästämiseen voi useimmilla mennä tovi.
Lue myös: Tarkoittaako halpa ruoka vain tarjoustuotteita?
Ruotsalaiset asuntolainat
Asunnon omistaminen ja varsinkin asuntolaina on sekin jo ihan oma juttunsa, joka hämmentää suomalaisia usein todella paljon ja hämmensi minuakin pitkään.
Ruotsissa keskimääräinen asuntolainan takaisinmaksuaika on kuulemma yli 70 vuotta. Omakotitalon laina maksetaan takaisin keskimäärin 70 vuodessa ja kaupunkiasunnoissa keskimääräinen laina-aika on hurjat 125 vuotta.
Tästä voi jokainen päätellä, että kukaan parikymppisenä asuntolainan ottava ei Ruotsissa tavallisesti maksa oman elinikänsä aikana asuntolainaansa pois.
Tässä artikkelissa kuitenkin sanottiin, että joitakin vuosia sitten olisi laskettu keskimääräisen asuntolainen takaisinmaksuajan olevan Ruotsissa jopa 140 vuotta ja siihen puututtiin joitakin vuosia sitten määräämällä asuntolainen katoksi 105 vuotta, mikä sekin kuulostaa nykyään 20, 30 tai korkeintaan 45 vuoden lainoihin tottuneista suomalaisista ihan hullulta.
Ruotsin mallissa asuntolainaa ei siis ole edes tarkoitus maksaa itse takaisin, vaan velka kuulemma siirtyy asunnosta ja sukupolvesta toiseen. Onpa Ruotsin pankkivalvoja jopa sanonut, ettei velattomana kuoleminen ole järkevää.
Minulle tämä oli aluksi todella hämmentävä konsepti, sillä olen elänyt minusta suomalaisille varsin tyypillisen ajatusmallin kanssa, jossa tavoitteena on, että pari-kolmekymppisenä otettu asuntolaina on viisikymppisenä maksettu. Suomessa asuntolaina maksetaan kuulemma tavallisesti takaisin 15-25 vuodessa.
Olen kertonut, että esimerkiksi omat asumiskustannukseni ovat kuukaudessa 270 euroa (sis. sähkön, netin ja vakuutuksen) ja että maksamme vain taloyhtiön yhtiövastiketta ja vuokran korkoa. Tämä on Ruotsissa todella yleinen käytäntö, eli emme ole millään tavalla poikkeavia, joten täällä kukaan tuskin ihmettelisi sitä.
Joku kysyikin minulta, voisiko asian ajatella ikäänkuin niin, että yhtiövastike ja lainan korko olisivat meidän vuokramme, sillä meillehän ei jää noita juoksevia menoeriä maksaessamme mitään käteen toisin kuin asuntolainaansa lyhentävälle, joka sen lyhennyksen myötä omistaa lopulta asuntonsa.
Tavallaan tämän voisi ajatella näin, mutta ei silti oikeastaan käytännössä, sillä tavoitteenamme on, että meille jää pitkällä tähtäimellä käteen jopa enemmän, kuin vain asuntolainansa maksaneelle.
Lue myös: Tarvitseeko Ruotsiin matkustaessa ottaa mukaan käteistä?
Tämän vuoksi ruotsalaiset eivät maksa asuntolainaansa pois
Muutimme asuntoomme tammikuussa 2015 ja asuntomme laina on otettu sitä ennen, joten lainaa ottaessa ei tarvinnut määritellä mitään suunnitelmaa siitä, kuinka pitkäksi aikaa lainan on ottamassa. Jo tämä kuulostaa suomalaiseen korvaani aivan hullulta.
En ole aivan täysin perillä pari vuotta sitten päivitetyistä lainakäytäntöjen yksityiskohdista, mutta käytännössä ainoat säädökset, jotka asuntolainojen maksuaikaa nykyään koskevat ovat, että ne tulee olla maksettu korkeintaan 105 vuodessa.
Lisäksi jos asuntolainaa on yli puolet asunnon hinnasta, tulee sitä nykyään lyhentää, mutta kun asuntolaina on lyhennetty puoleen vakuutena olevan asunnon arvosta, voi lyhentämisen lopettaa.
Tämä käytäntö tuli voimaan uusissa lainoissa parisen vuotta sitten, mutta oman asuntomme laina on otettu ennen tätä ja sitä ei esimerkiksi edes koskisi tällainen rajoitus, eli lainan summa voisi olla vaikka 70% asunnon arvosta eikä siitä tarvitsisi maksaa muuta kuin lainan korkoa.
Yleisin selitys siihen, miksi ruotsalaiset eivät lyhennä asuntolainaansa on, että lainanlyhennysrahat on paljon kannattavampaa sijoittaa.
Tämä pitää täysin paikkansa, mutta käytännössä varsinkan moni nuori ei tätä tee, vaan nauttii vain siitä, että elää kuin edullisessa vuokra-asunnossa, jossa asuessaan ei tarvitse pelätä, että joku häätäisi sieltä pois. On mukavaa, kun asumiskustannukset ovat pienet ja rahat voi käyttää shoppailuun, ulkona syömiseen ja matkusteluun.
Maksoi sitten lainaansa pois tai ei, voi silti päästä hyötymään siitä, että asunnon arvo saattaa kehittyä. Tukholmassa varsinkin asuntojen hinnat ovat nousseet paljon, joten asunnon arvonnousulla voi parhaassa tapauksessa kattaa kaikki ne kulut (usein jopa enemmänkin) kuin mitä siinä asuessaan on käyttänyt yhtiövastikkeeseen ja lainan (mataliin) korkoihin.
Esimerkiksi naapurimme, joka laittoi ennen meitä myyntiin omaa asuntoamme vastaavan asunnon, sai siitä 100 000 euroa suuremman tarjouksen kuin mitä meidän asuntomme kauppahinta 5,5 vuotta sitten oli. Hän ei ollut kuitenkaan valmis myymään asuntoa vielä sillä hinnalla, sillä uskoi saavansa siitä oikean ostajan löytyessä enemmän.
Käytännössä voisi siis ajatella, että jos saisimme omasta asunnostamme sen 100 000 euroa enemmän kuin millä se on ostettu, kattaisi se noin 13 vuoden yhtiövastikkeet ja lainan korot vielä senkin jälkeen, kun myyntivoitosta on maksettu 30% veroja.
Se olisi varsin hyvä diili, mutta emme silti halua laskea mitään sen potentiaalisen mahdollisuuden varaan, että asunnon arvo kasvaisi merkittävästi. Ruotsissa on puhuttu paljon asuntokuplan puhkeamisesta ja voi olla, että jossakin vaiheessa asuntojen arvot romahtavat.
Omalla kohdallamme ajattelemme, että asuntolainan takaisinmaksun sijaan rahat on tosiaan kannattavampaa sijoittaa, kuten Ruotsissa yleisestikin suorastaan suositellaan.
Jos ajattelisi yksinkertaistetusti, että asuntolainaa olisi vaikkapa 100 000 euroa ja itse lainaosuutta maksaisi joka kuukausi pois 300 euroa, menisi lähes 28 vuotta, että asuntolaina on maksettu ja lopputuloksena olisi, että omistaisi asunnon, jonka arvo on toki mahdollisesti voinut nousta.
(Tuon lisäksi on tietysti täytynyt myös vielä maksaa taloyhtiön yhtiövastiketta ja lainan korkoa, joka on toki voinut lainan vähentyessä kutistua.)
Jos taas olisi joka kuukausi sijoittanut nuo samat 300 euroa indekseihin ja saanut niistä pitkällä aikavälillä pörssin keskivertotuoton (eli noin 7%), olisi säästössä 28 vuodessa noin 311 000 euroa, eli kolme kertaa alkuperäisen asuntolainan kokoinen summa. Tällä rahalla voisi tietysti halutessaan sitten lunastaa itselleen asunnon (jonka arvo on voinut myös nousta) maksamalla pois asuntolainan.
Asuntolainan maksaminen tuo siis turvallisuuden tunnetta, kun voi kokea omistavansa asuntonsa, mutta taloudellisesti Ruotsissa on fiksumpaa olla maksamatta sitä ja sijoittaa rahat hajautetusti ja pitkällä aikajänteellä vaikkapa juuri indekseihin.
Lue myös: Näin helppoa on alkaa sijoittaa vaikka heti
Sijoitusasunto Tukholmassa
Koska varsinkin pienille yksiöille on Tukholman keskustassa kysyntää, haaveilin joskus, että hankkisin ensin yhden ja lopulta useamman sellaisen sijoitusasunnoksi. Niistä saisi hyvän vuokratuoton, joka kattaisi elinkustannukseni.
(Ruotsissa vuokratuottoja voi saada vuodessa verottomasti 4000 euroon asti ja sen yli menevistä osuuksista tulee maksaa 30% veroa.)
Tukholmasta ei kuitenkaan noin vain hankita sijoitusasuntoja, sillä ei ole ollenkaan itsestäänselvää, että omistamaansa asuntoa saa vuokrata.
Jos omistaa asunnon, tulee taloyhtiön hallitukselta saada lupa sen vuokraamiseen eikä sitä välttämättä irtoa. Myynti-ilmoituksissa mainitaankin usein oikein erikseen, mikäli myytävä asunto on sallittua ostaa vuokrattavaksi sijoitusasunnoksi.
Tämä voi kuulostaa hassulta, sillä suurin osa Tukholmassa vuokrattavista asunnoistahan on juuri yksityisten ihmisten vuokraamia. Vuokraavatko he niitä siis luvatta?
Käytännössä tämä yhtälö selittyy sillä, että koska Tukholmasta on niin hankalaa saada vuokra-asuntoa, ostaa moni jo parikymppisenä oman asunnon (tai sitten hyvässä lykyssä perii sen joltakin), jossa asuu usein yksin. Kun sitten tapaa jonkun, jonka kanssa haluaa muuttaa yhteen, saattaa oman asunnon edelleen haluta ainakin toistaiseksi pitää, sillä eihän sitä tiedä, vaikka siihen tulisikin vielä tarve palata.
Moni taloyhtiö sallii siis lupaa pyydettäessä omaan käyttöön ostetun asunnon vuokraamisen ja käsittääkseni taloyhtiöllä pitäisi olla todella painavat perustelut tällaisen kieltämiselle. Jos me esimerkiksi esitämme taloyhtiömme hallitukselle, että aiomme lähteä pariksi vuodeksi ulkomaille asumaan, sallisi taloyhtiö asuntomme vuokraamisen siksi ajaksi tyypillisesti.
Ei siis ole helppoa ostaa sijoitusasuntoa, jossa ei itse aio asua, mutta jos asunnossa asuu itse jonkin aikaa, voi se olla helpompaa saada laittaa vuokralle.
Ihmisen elinikä on kuitenkin rajallinen ja itse haluaisin ostaa nimenomaan pieniä sijoitusyksiöitä keskustasta, mutta emme voi muusikkona työskentelevän mieheni harjoittelun aikaansaaman melun vuoksi muuttaa asumaan yksiöön (omassa kodissamme miehelläni on äänieristetty studioboksi, jossa hän harjoittelee).
Toistaiseksi emme siis ole hankkimassa sijoitusasuntoja, mutta ennen korona-aikaa ajatuksemme oli lähteä asumaan matalien elinkustannusten perässä Aasian maihin ja elää niissä Ruotsissa omistamamme asunnon vuokratuloilla.
***
Toivottavasti tämä postaus avasi nyt hieman sitä, että mistä ihmeestä Tukholman asuntomarkkinoilla on kyse ja kuinka niillä voi asua edullisesti. Sama järjestely ei tietenkään onnistuisi Suomessa, jossa käytännöt lainojen maksun suhteen ovat erilaiset (mutta toisaalta kuka tahansa suomalainen on tervetullut muuttamaan Ruotsiin).
Täällä se, mitä me teemme on kuitenkin tosiaan sääntö eikä mikään poikkeus.
Lue myös: Saa mitä haluat – opas omannäköisen elämän toteuttamiseen
Reilut 25v on nyt lainaa maksettu ja vuoden 2024 tammikuussa olisi viimeinen erä maksussa (ellei jotenkin nopeuteta ja makseta loppuja vähän aiemmin – tähän kyllä pyrin). Odotan kuin kuuta nousevaa sitä, kun ollaan viimein velattomia! Ikää on itselläni siinä kohtaa jo yli 50v ja miehelläkin jo 60v, joten kyllä tuntuu, että koko ikänsä on velkaa maksellut, vaikkei meillä ole edes kallis talo. Kk-summa omakotitalon velasta on 600€, ja meillä on ollut useampia lainoja; taloon, remonttiin, aiemmasta talosta jäi velkaa jne, joten maksettavaa on siksi ollut kuitenkin jonkun verran vuosien varrella.
En osaa ollenkaan käsittää tuota Ruotsin mallia, se on todella outo ja erikoinen, kun on täällä tottunut siihen, että laina on se juttu, mihin ihan ensisijaisesti on joka kuukausi se raha löydyttävä. Mun on tämän sinun erittäin kattavan postauksen jälkeenkin vielä jotenkin tosi vaikea käsittää tuo systeemi; onko pankeilla vaan tolkuttomasti annettuja lainoja, joita eivät koskaan saa takaisin?? Entä jos omistaja kuolee isoissa veloissa, periytyvätkö ne lapsille?
Itse koen jotenkin tosi tärkeäksi saada aina velat maksettua, siitä tulee vapautunut ja helpottunut olo. Eikö ruotsalaisia paina ajatus, että tässä sitä vaan hengaillaan miljoonavelat niskassa..? Tämä on kyllä todella iso ero ajattelumallissa naapurimaiden välillä!
Minä ajattelin ennen myös, että velan kanssa eläminen olisi taakka, mutta sitten kun luin Rich Dad Pood Dad -kirjan ja kävin asuntosijoitusseminaarissa vaihtuivat ajatukseni.
Uskon, että velan rasittavuuteen vaikuttaa ”tavallisella” tyypillä paljon myös se, millaiseen tilanteeseen on itsensä taloudellisesti laittanut, eli onko vaikkapa maksutaakkana asunto, jossa on korkea yhtiövastike, iso määrä lainaa ja siihen sitten vielä kalliin auton maksua, kodin sisustusta ja laittoa, kalliita harrastuksia plus aktiivista ulkona syömistä…
Tiedän kyllä useita ihmisiä, jotka voisivat elää halvalla tämän lainasysteemin ansiosta, mutta ovat tehneet elämästään kallista pyörittää. Täällä voi siis asua ja elää halvalla ilman huolta, mutta koska asuminen ilman asuntolainan takaisinmaksua on helppoa, voi se helposti laittaa ”ansaan” monet ja laittaa heidät hyvinkin riippuvaisiksi kuukausittaisesta tilipäivästä, jota ennen tili voi olla hyvinkin tyhjä, vaikka tulot olisivat ihan hyvät.
Ratkaisevinta on varmasti siis se, kuinka tällaisen mahdollisuuden valitsee itse käyttää. 🙂
Myönnän, että en ole itse perehtynyt Ruotsin talousasioihin kovin tarkasti, joten noihin muihin kysymyksiin en ole valitettavasti paras vastaamaan. :/
Mä en kyllä oikein ymmärrä tuota systeemiä mutta ei kai tarvitsekaan ;D sen ymmärrän että omassa kodissa asuminen on hemmetin kallista. Koko ajan oltava rahaa säästössä ja kaikki säästöt menee yllättäviin menoihin tai asunnon/talon korjauskuluihin. Mulla on ollut pari asuntolainaa eikä todellakaan enää ole hinku sellaista ottaa. Ehkä vanhana jos on sitten rahaa ostaa se asunto suoraan omaksi. Mutta toisaalta miksi ostaa asunto, miksi haalia säästöjä tms. kun ei ole lapsia, ei ole syytä haalia perintöä jätettäväksi.
Mieluummin elän nyt niin että jos haluan ostaa vaikkapa kivan auton, voin sen ostaa. Voin käyttää rahaa harrastuksiini ja sijoittaa niihin. Voin lähteä matkalle jos haluan. Jos haluan hienon kellon, voin sen ostaa. Mutta haluan kyllä että on säästöjä jos tulee joku yllättävä meno. En halua enää sijoittaa asuntoon tai taloon koska niissä se raha ei ole säästössä.
Itse uskon, että nuo oman asunnon kulut riippuvat varmasti paljon siitä, millaisen kohteen ostaa. Meille oli tärkeää ostaa omaksi asunnoksi paikka, joka ei vaatisi suuria ylläpitokustannuksia, eli sen vuoksi emme esimerkiksi halua omakotitaloa ja kun olemme harkinneet pikkutalon ostoa, olemme katsoneet taloyhtiöiden pikkutaloja.
Itse ajattelen asunnon ja säästöt oman talouteni turvaksi, eli niiden turvin minun tarvitsee tehdä vähemmän työtä ja eläkeiässä huolehtia vähemmän siitä, saanko jostain jotain eläkettä ja minkä verran. 🙂
Voisi siis sanoa, että itse otan mieluiten kaiken, eli sekä asunnon, säästöt, matkailun ja ne tavarat, jotka haluan ostaa (esim. auto ei toki ole henkilökohtaisesti asia, jonka haluaisin) ja olen varautunut yllättäviin menoihin. En siis itse ajattele, että tässä asiassa tarvitsisi valita, koska täällä Ruotsissa systeemi sallii tällaisenkin valinnan. 🙂
Moikka, kiinnostava postaus ja avasi hyvin tätä lainakuviota, mitä olen hieman ihmetellyt:) Jäin pohtimaan vielä sitä, että onko lainan saaminen puolestaan helpompaa/vaikeampaa vs. Suomessa? Taisitkin mainita tuon käsirahan, joten varmaan aika samat periaatteet siellä? Sitten pohdin sitä että millä tasolla lainakorot siellä pyörii? Tuntuu vähän hurjalta että pankit pyörittää tuota asuntolaina-hommaa pelkillä korkomaksuilla. Vaikkakin uskon että suurimmat tuotot pankeilla tulee nimenomaan rahasto- ja vakuutuspalveluista. (joku pankkialalla työskentelevä osaa varmaan paremmin tämän selittää:))
En ole kyllä kovin hyvä lähde vastaamaan näihin valitettavasti, mutta olen käsittänyt, että vaikka asuntolainojen korot ovatkin melko matalat tällä hetkellä, kuulostavat ne kyllä Suomessa vielä matalammilta. Lainan saamisen helppoudesta en valitettavasti osaa yhtään sanoa, mutta olen käsittänyt pienehköjen lainojen saamisen olevan helppoa, mutta melko hyvät tulot pitää olla näyttää, jotta saa esimerkiksi lainan sellaiseen omaan käyttöön tulevaan 200 000 euron keskustan yksiöön.
Jos joku muu tietää näistä enemmän, niin mielellään kuulen lisää! 🙂
Kiitos, olipa mielenkiintoinen teksti! Ruotsin malli asuntolainan takaisinmaksusta on muuten varmasti järkevä Tukholman tilanteessa, jossa on vaikea saada vuokra-asuntoa (ja jossa yksityiseltä vuokraaminen on ns. epävarmaa). Toki vaatii hieman pesämunaa, jotta asunnon saa hankittua, mutta sittenhän siinä voi asustaa turvallisesti, melko pienilläkin menoilla.
Tuota asunnon arvon nousua hieman mietin: tuskin asuntojen hinnat voivat nousta omistaja toisensa perään, vaan arvonnousu tyssää johonkin. Eli jos naapurinne saisi nyt asunnostaan 100 000 e enemmän, näin tuskin käy seuraavan omistajan kohdalla?
Millainen vaikutus koronalla muuten oli lopulta asuntojen myyntiin alueellanne? Aiemmin toit esiin, että osakkeille olisi tarvetta, kun ihmiset joutuvat vaihtamaan isommista (kalliimmista) taloista hieman edullisempiin osakkeisiin. Toteutuiko tämä?
Ei varmasti tosiaan nouse omistaja toisensa perään, mutta viimeiset parikymmentä vuotta asutojen arvot ovat nousseet jatkuvasti.
Tuo esimerkki koski siis vain oman asuntomme tilannetta, eli ei ole tosiaan mikään yleinen fakta. Löysimme asuntomme alunperin tosi hyvään hintaan ja olemme ajatelleet sen arvon nousseen hieman, mutta se, että siitä saisi noin paljon enemmän (oma hyväksyttävä myyntitarjouksemme myynnissä olevalle asunnollemme on tällä hetkellä tuota luokkaa) oli meillekin yllätys. Ellei seuraava asukas tee varsin mullistavaa remonttia, ei hän varmaankaan saisi asunnosta myydessään ihan kauhean suurta voittoa. Itse en siis laskisi uutta asuntoa ostaessa hinnankehityksen varaan.
Nyt kun korona jyllää, on asuntokauppa vaikeutunut, sillä yleisesti kaupungilla puhutaan, että asuntojen hintojen on pakko laskea, vaikka ne eivät olekaan laskeneet vielä toistaiseksi. Tämä kuitenkin saa ostajat odottelevaiselle kannalle, kun sitä ”tulevaa hintojen laskua” odotellaan, vaikka siitä ei olekaan ollut merkkejä.
Meidän asuntomme on kokemuksemme (ja näyttöjen) mukaan sellainen, että tämä on kuvissa ihan jees, mutta kun pääsee paikalle ja saa fiiliksen loftin tilasta ja valosta, ihastuu tähän helpommin. Näytöissä käyneet ovatkin todenneet, että ”tämähän on paljon isompi kuin he kuvista luulivat” ja todella moni on ihastunut asunnon tunnelmaan. Koronan vaikutuksesta näyttöihin saadaan kuitenkin tavallista vähemmän ihmisiä, kun ihmiset ovat hieman varovaisia ja näyttöihinkin pitää ilmoittautua, joten potentiaalisia ostajia on vaikeampi tavoittaa nyt. :/
Kiinnostusta on ollut jonkun verran, mutta jos näyttöihin voisi tulla vapaammin, olisi asunto varmasti helpompaa saada kaupaksi. Jos laskisimme hintaa, saisimme asunnon toki kaupaksi, mutta koska pidämme tästä todella paljon ja useampi taho on arvioinut meille hintaa, emme halua myydä tätä liian halvalla, kun asumme tässä kuitenkin mukavasti ja varsin edullisesti. 🙂
Olipa mielenkiintoista lukea asuntolainoista, kun olen juuri itse etsimässä omistusasuntoa ja sitä myöten ottamassa lainaa. Tässä siis joitakin pointteja verrokkina Suomeen 🙂
Tälllä hetkellä asuntolainaa myönnetään maksimissaan 25 vuodeksi, kuten olit maininnutkin, ja tähän aikaan sisältyy myös lyhennysvapaat. Itsellenikin pankki suositteli 23 vuoden laina-aikaa, jolloin laina on mahdollista laittaa hetkittäin korolle elämäntilanteen niin vaatiessa. Vaikka olisikin kannattavampaa sijoittaa kuin maksaa asuntolainaa, voi se käytännössä olla haastavaa. Jos saisikin pankilta lyhennysvapaata vaikka puolet laina-ajasta, tulisi sen jälkeen koko laina maksaa reilussa kymmenessä vuodessa pois. Etenkin hieman suuremmilla lainoilla tämä tarkoittaisi hyvin suuria kuukausieriä, joiden maksaminen todennäköisesti tarkoittaisi sijoitusten nostamista (olettaen, että rahat tosiaan on sijoittanut kannattavasti eikä hassannut viihteeseen). Suomalainen asuntolainajärjestelmä on siten rakennettu niin, että laina tosiaan tulee maksaa, oli itse sen järkevyydestä mitä mieltä hyvänsä.
Toisaalta Suomen lainsäädäntö on vuokralaiselle armollisempi. Jos vuokraamassaan asunnossa on asunut alle vuoden, on vuokranantajan irtisanomisaika 3 kuukautta ja yli vuoden jälkeen 6 kuukautta. Kun vuokrasopimukset lisäksi alkavat usein vuoden määräajalla, on vuokralaisena kohtalaisen turvallista asustella.
Kiitos kun jaoit tuoreita kokemuksia Suomen asuntolainasta! 🙂
Suomessa asuntojen vuokraaminen on tosiaan helpompaa ja mukavampaa kaikkien kannalta, minkä vuoksi olemmekin miettineet, että sijoitusasunnon ostaminen Suomesta voisi olla jossakin vaiheessa hyvä idea. 🙂
Yhdellä tuntemallani tyypillä taitaa olla peräti 12kpl pieniä, edullisesti hankittuja sijoitusasuntoja, joista hän saa oikein mukavat vuokratulot. Täällä ei ole varmasti mitään tuollaisia vaatimuksia, että itse pitäisi asunnossa asua. Eli varmasti paljon helpompi hankkia täältä sijoitusasunto kuin Ruotsista!
Suomessa on mahdollista saada pidempikin laina-aika kuin 25 v pankista ja kohteesta riippuen. Tiedän että useammat pankit tarjoavat 30 ja 35 v laina-aikoja ja ainakin yksi 45 v.
Kiitos asian tarkentamisesta! <3
Moi, kiitos tästä, supermielenkiintoista! Mulla on ollut omistuskämppä Helsingin kantakaupungissa, sen myytyämme ostimme Barcelonan keskustasta asunnon ja tän vuoden alusta sijoitusasunnon Helsingin kantakaupungista tutuilta kulmilta. Ruotsissa kyllä ihan erilainen kuin Suomessa ja Espanjassa! Toki Suomen ja Espanjan välillä suuria eroja, mutta lähempänä ne ovat kuin Ruotsin malli. Barcelonassa on halvempi asua omistusasunnossa kuin vuokralla tällä hetkellä, Airbnb ym sekoittanut vuokramarkkinat ja hinnat aivan pilvissä (Helsingin kantakaupungin luokkaa ja palkat moooonin verroin pienemmät). Omistusasunnossa 25 vuoden laina täällä meillä, ja piti olla 80 % hinnasta (mutta tämä 80% ei määräydy myyntihinnan mukaan vaan asunnon puolueettoman arvioitsijan mukaan. Tässä voi siis tulla isoja yllätyksiä). Tuo prosenttiosuus vaihtelee paljon; onko sinulla residensia, paljonko rahaa, mikä pankki, oletko paikallinen, mikä palkka jne. Yhtiövastike ainakin meidän talossa tosi pieni ja olen ymmärtänyt että näin yleensä. Putkirempat halpoja, koska putket menevät talojen ulkopuolella. Julkisivurempat voivat puolestaan olla tosi kalliita, koska useat vanhat talot todella upeita ja koristeellisia, joten vaativat special-ammattitaitoa. Täällä et kerrostalossakin kauppa on kiinteistökauppa. Ja asuntojen hintojen päälle tulee noin 10 prosenttia kuluja aina (verot, notaari ym).
Tarkoitin, että lainaa meillä 80 prosenttia eli 20 prosenttia pitää olla omaa rahaa :).?
Kiitos, kun jaoit! Mielenkiintoista kuulla, kuinka asia on eri maissa! 🙂
Heippa, en olekaan aiemmin blogiasi lueskellut mutta itsekin Tukholmassa vuosia sitten pari vuotta asuneena ja vuokra-asuntorumbaan tottuneena oli tämä kiinnostava postaus. Työskentelin siis siellä mutta tarkoituksena oli viihtyäkin vain pari vuotta, joten asunnon ostaminen ei tullut kysymykseen. Oikeastaan asuin vain kimppakämpissä, ja ainakin 5v sitten ne olivat lähes ainoa vaihtoehto, jos ei ollut varaa ja halua maksaa yksiöistä vuokraa keskimäärin 1000-1200€ kuussa. Niissä kuitenkin tutustui ihan mahtaviin tyyppeihin, ja myöhemmin vuokrattiin uusien kavereiden kanssa yhteisiä asuntoja. Käsittääkseni siis myös ihan ruotsalaisten nuorten keskuudessa se oli melko yleistä.
Sen verran kuitenkin korjaan, että förstahand-sopimus on aina sen päävuokralaisen tekemä, vaikka vuokraisi yksityiseltä ihmiseltä. Andrahand taas silloin, kun vaikkapa kaupungin vuokra-asunnossa asuva vuokraa asuntoaan eteenpäin tai huoneen siitä, niistähän ei kukaan halua koskaan kokonaan luopua jos on 20 vuoden jonotuksella onnistunut itselleen hyvältä sijainnilta saamaan. Näihin andrahand-sopimuksiin usein liittyy ehtoja, esim. vuokran suuruus ei saisi olla juurikaan isompi mitä päävuokralaisella, mutta kyllähän näilläkin pimeästi rahaa tehdään ja samalla rahoitetaan omaa asumista toisaalla, kun tosiaan voi pyytää melkein mitä vaan. Olenpa joutunut jopa oikeudessa todistamaan entistä vuokranantajaani vastaan, kun hän vuokrasi meille asuntoaan pimeästi liian kalliilla ja väitti itse asuvansa siellä, mutta naapurit sitten ilmiantoivat. 😀
Kiitos, kun kerroit kokemuksia! <3 Ja ohhoh, että ihan oikeuteen asti asia on tosiaan voitu viedä!
Ainakin kaikkien artikkeleiden mukaan, jotka itse löydän, voi förstahand-sopimuksen tehdä vain kiinteistönomistajan kanssa, eli ei riitä, että omistaa asunnon. En oikein tiedä, mikä olisi tosiaan oikea suomenkielinen termi tuossa yhteydessä käytettäväksi eli ehkä kiinteistönomistajakaan ei ole oikea sana... Olisiko se suomeksi kiinteistöyhtiö? Pointtina, että förstahand-kontraktia ei siis voi tehdä yksityisen ihmisen kanssa, vaikka hän omistaisikin juuri sen asunnon. Täällä on esimerkiksi artikkeli aiheesta:
https://bostadsportal.se/info/forstahand-eller-tills-vidare/
”Ett förstahandskontrakt betyder att du hyr direkt av en hyresvärd, till exempel ett bostadsbolag, eller allmännyttan.”
”När det gäller uthyrning av en bostadsrätt
Om du äger din bostadsrätt hyr du ut i andrahand. Detsamma om du hyr ut ett rum.”
Eli förstahand-sopimus voi tosiaan varmasti olla juuri sen päävuokralaisen tekemä, mutta vain jos asunto on vuokrattu taholta, joka voi sellaisen sopimuksen tehdä. Jos siis me vaikka vuokraisimme omistamamme asunnon yksityisesti jollekin, olisi se aina andrahand, vaikka omistammekin asunnon.
Minusta nämä käsitteet ovat hyvin sekavia kyllä! 😀
Hei,
Olipa kiinnostava postaus kun tämä Suomen ja Ruotsin iso ero tässä asiassa on pohdituttanut itseäkin jo pitkään. Olen miettinyt onko tämä myös yksi syy Ruotsin paremmalle taloudelle, koska ihmisilla on enemmän rahaa kulutukseen? Paljonko Ruotsissa on keskimääräinen lainan korko? Pohdin, että mikä summa käytännössä koostuu lainan korosta koko eliniän aikana jos laina-aika noin pitkä. Kun itse olen Suomessa asuntolainallisena laskenut, että minulla on ollut viime vuosina kannattavinta lyhentää mahd paljon asuntolainaa, koska näin käytännössä korkojen osuus on jäänyt tosi pieneksi suhteessa asunnon hintaan. Esim itsellä tulee menemään korkoihin vain muutamia tuhansia euroja koko laina-aikana.
Tein hyvin, hyvin nopean googletuksen tästä, eli en ota vastuuta siitä, että laskelmani on ihan täysin paikkansapitävä, mutta 2019 julkaistussa dokumentissa Finansinspektionen kertoi, että asuntolaina on keskimäärin 82% kotitalouksien velasta ja keskimääräinen velan määrä olisi 30-50 vuotiailla käsittääkseni kotitaloutta kohti noin 250 000 euroa tai vaihtoehtoisesti 124 000 euroa, jos lainalla on vain yksi ottaja (Tukholman alueella 300 000 euroa tai 215 000 jos vain yksi ottaja).
Koron prosentti määräytyy pitkälti sen mukaan, kuinka pitkäksi aikaa sen sitoo, mutta keskimääräiset arviot näyttäisivät olevan 1,40 – 2,20% vuodessa.
Jos siis miettii, että yksin asuntonsa lainaa maksavalla Tukholmalaisella olisi asunnostaan lainaa noin 176 000 ja siitä maksaisi vuodessa 1,4% korkoa niin se olisi noin 2460 euroa vuodessa pelkkään korkoon eli 205 euroa kuukaudessa vähintään (veikkaan, että monen korko on kuitenkin enemmän). Jos tuota summaa makselisi 50 vuotta, niin siitä tulisi jo 123 000 euroa pelkkää korkoa. (Tämä laskelma ei kuitenkaan ihan pidä paikkaansa tietenkään, sillä jos lainan ottaa nyt, pitää siitä maksaa puolet pois, mikä vähentäisi koron summaa.)
Käytännössä homman kannattavuuden ratkaisee siis se, kuinka asuntolainan takaisinmaksusta vapautuvat rahat sijoittaa, jotta niille saa korkoa vuosikymmenien ajan.
Jos samat 50 vuotta laittaisi tuossa rinnalla joka kuukausi 300 euroa indekseihin sen sijaan, että maksaisi niillä asuntolainaa pois, voisi potin odottaa olevan lopuksi yli 1,6 miljoonaa euroa (7% vuosikorolla laskettuna), eli sillä olisi sitten jo hyvin varaa maksaa asuntolaina pois eikä ehkä niin harmittaisi, että on mennyt 200 euroa kuussa korkoihin.
Toisaalta jos suomalainen maksaisi korkoa ja tykittäisi sen lisäksi lainaa pois vaikka tonnin kuussa, olisi se maksettu alle 15 vuodessa, jonka jälkeen hän voisi alkaa heittää sitä samaa tonnia joka kuukausi indekseihin ja 35 vuoden kuluttuaolisi hänellä kasassa sama 1,6 miljoonaa.
Ei siis kovin hyvä diili välttämättä, kun 50 vuoden kuluttua toinen on saanut 1,6 miljoonaa kasaan investoimalla omaa rahaa yhteensä vain 180 000 euroa (300€ x 12 kk x 50 vuotta) mukavasti vain 500 euron kuukausikuluilla (investointi + lainan korko, eli kuluja yhteensä 303 000) ja asuntolainaansa kovalla tahdilla maksanut on ensin maksanut lähes 15 vuotta suuria lainan takaisinmaksuja yli tonnin kuussa ja sen jälkeen vielä 35 vuotta investoinut tonnin kuussa, eli käyttänyt investointeihinsa 420 000 euroa ja maksanut 176 000 asuntolainansa.
Tällä asuntolainaa maksaneella olisi toki tuossa vaiheessa laina maksettuna, eli jos pelkkiä korkoja maksanut maksaisi senkin nyt, olisi häneltä kulunut n. 480 000 euroa. Vähän enemmän siis kuin asuntolainaa kiireellä maksaneelta, mutta elämä olisi ollut kaikki 50 vuotta varmasti paljon leppoisampaa, kun kuukausittaiset kulut olisivat olleet jopa alle puolet lainanmaksajan kuukausikuluista.
Toivottavasti laskelmani meni oikein. 😀 Anyways, korkoa korolle -efekti on sijoittamisessa niin huikea ilmiö, että jos fiksu suuren asuntolainen ottanut maksaa täällä vain asuntolainan korkoa ja alkaa sijoittaa alussa, on lopputuloksena paljon enemmän rahaa kuin asuntolainansa nopeasti maksaneella, joka alkaa vasta asuntolainan maksettuaan sijoittaa. Harmillisen moni havahtuu siihen tosin vasta vanhempana täälläkin. :/
Kiitos todella kattavasta vastauksesta:) Sain vihdoin lukuja ja näkökulmia siihen mitä olen pitkään jo pohtinut.
Itse huomaan, että mulla kyse suomalaisen lainan lyhennystyylin kannattamisessa on ehkä myös siitä, että en halua periaatteen vuoksi antaa omia työllä vaivalla hankkimia rahoja pankille korkoon vuosikymmenien ajan. Vaan tuntuu jotenkin itsenäisemmältä laittaa ne omaan asuntoon. Mutta nyt näiden sun avauksien kautta alan ymmärtää ruotsalaista mallia paremmin vaikka pitää myöntää että olen ollut siihen pitkään hyvin ennakkoluuloinen.
Tämä korkojen osuus lainasta on kyllä kiinnostava asia myös jos vertailee esim omaa sukupolvea omiin vanhempiin. Kun itse todennäköisesti ehdin maksaa jo alle 40vuotiaana koko asuntolainan pois hyvin pienellä korkomenolla. Ja kun muistelen sukulaisia 90-luvulla niin ihan kylmää ajatella millaisiin kriiseihin joutuivat lainojen korkojen kanssa. Eli pitää olla kiitollinen, että on sattunut juuri nyt parhaaseen aikaan olemaan lainallinen.
Yksi kiinnostava juttu tässä on myös, että ovatko ruotsalaiset sijoitusintoisempia kuin suomalaiset, koska heidän mallissaan tarvitaan melko aktiivista rahojen hoitoa. Kun taas Suomessa tuntuu, että sijoittaminen on harvojen harrastus, joskin nykyään taas nousun tehnyt.
Minulla vei pitkään ”hyväksyä” ruotsalainen ajatusmalli asuntolainan takaisinmaksamatta jättämisen kanssa, sillä minä ajattelin aina, että säästän ensin hirveästi rahaa, sitten otan pienen asuntolainan ja maksan sen äkkiä pois, jotta ei varmasti olisi velkaa taakkana. Nyt olen oppinut erityisesti sijoittamisen ja erään asuntosijoituskurssin käymisen kautta, ettei asuntolainaa tarvitse ajatella taakaksi, sillä se voi vain olla keino tienata enemmän rahaa. Toki tähän vaikuttaa varmasti paljon myös se, että minulle on okei muuttaa tästä asunnosta pois, eli tämä ei ole mikään ”elämäni asunto”, jossa haluaisin tunnesyistä pysyä.
Ruotsalaiset sijoittavat suomalaisia enemmän ja Hesarissa oli puolisen vuotta sitten juttu, jonka mukaan 2,4 miljoonalla ruotsalaisella on osakesäästötili ja 80% kansalaisista sijoittaa rahastoihin. Suomessa osakkeenomistajia oli silloin n. 850 000. Rahastothan ovat siitä helppo juttu sijoittaa, että niihin voi sijoittaa ihan passiivisesti, eli automaattisesti vaan kuussa vaikka tietty summa palkasta menemään ilman, että tekee asialle mitään eivätkä ne vaadi taloustilanteen seurailua, kun tavoitteena on pitkä, vuosikymmenien sijoitushorisontti. Minusta tuo kuulosti silti turhan korkealta luvulta, että 80% sijoittaisi rahastoihin, mutta väite selittyy ilmeisesti sillä, että ruotsalaisilla on mahdollisuus valita, kuinka eläkkeensä sijoittaa (tässä on muutamia vaihtoehtoja) ja ainakin se yleisin on juuri rahastoihin pohjautuva malli. Vain hyvin pieni joukko muokkaa tuota mahdollisuutta mitenkään, eli joo, 80% teoriassa sijoittaa rahastoihin, mutta en sitten tiedä, kuinka suuri prosentti oikeasti tajuaa tekevänsä niin.
Täällä oli mielenkiintoinen artikkeli ruotsalaisten varallisuudesta suomalaisiin verrattuna: https://danskebank.fi/sinulle/artikkelit/2018/02/miksi-ruotsalaiset-ovat-vauraampia-kuin-suomalaiset
Tuossa on selitetty sitä, kuinka suomalaiset lepuuttavat rahoja tileillään, jolloin ne jopa menettävät arvoaan ja ruotsalaiset laittavat ne rahastoihin ja osakkeisiin.