Mieheni on mitä parhain matkakumppani. Hän ei ole se, joka koskaan etukäteen suunnittelisi yhtään mitään matkaan liittyvää tai ottaisi kohteessakaan selvää siitä, mitä voisimme tehdä, joten nuo osat lankeavat luontevasti minulle. Myönnän, että olen jopa se, joka ehdottaa matkakohteet ja saa miehen sitten innostumaan. Mieheni on kuitenkin se rauhallinen tyyppi, jonka kanssa on turvallista matkustaa, joka toimii järjen äänenä ja joka aina löytää ratkaisun kaikkeen, kun olen puolihuolimattomasti ottanut jostain vähän selvää, mutta seisomme sitten jossakin kadunkulmassa hieman eksyneinä. Voin aina luottaa, että hän kyllä hoitaa ja pelastaa.
Jos ollaan parisuhteessa on muilla aina oletuksena, että tottakai matkaan lähdetään kumppanin kanssa. Juuri siksihän sitä yhdessä ollaan, että voidaan tehdä asioita ja jakaa kokemuksia. Samoista syistä minäkin tykkään matkustaa mieheni kanssa ja haluan nähdä paikkoja nimenomaan yhdessä.
Kun (tänäkin vuonna) kerroin ihmisille, että olen lähdössä pariksi viikoksi Etelä-Koreaan, tunsin ja joskus myös kuulin ääneen sen ihmetyksen, etten ole lähdössä matkaan kumppanini tai edes hyvän ystäväni kanssa. Läheisimmät ihmiseni tuntevat minut ja tietävät, miksi nämä reissut tekevät minulle hyvää, mutta tutut, työkaverit ja uudet tuttavuudet yksin matkustaminen saa jostain syystä edelleen vuonna 2018 ihmettelemään.
Jos parisuhteessa oleva lähtee yksin matkalle, kuulostaa se monien korvaa siltä, että parisuhteessa on jotain vikaa ja omia tuntemuksiaan lähdetään selvittelemään pitkän etäisyyden päähän. Ehkä jopa harkitaan eroa. Jos matkaan ei lähde edes hyvää ystävää, on raukka ja reppana, jolla ei edes ole kavereita, jotka haluaisivat matkaseuraksi. Monien suuri ”lohdutus” on sitten sano ääneen, että ”no tapaathan sinä siellä sitten varmasti ihmisiä niin ei tarvitse yksin olla kuitenkaan”. Siinä vaiheessa jo naurattaa, sillä vaikka monet nauttivatkin lähteä yksin matkaan juuri siksi, että he hakeutuvat uusien ihmisten pariin ja tutustuvat uusiin ihmisiin, en minä ole todellakaan tätäkään tyyppiä. Haluan lähteä matkaan yksin, jotta voin olla rauhassa itsekseni. Suorastaan torjun kaikki lähestymisyritykset ihan vain oman rauhan varmistamiseksi.
Minusta tuntuu, että minun on myös aina välillä päästävä matkalle yksin ihan vain muistuttaakseni itseäni, että vaikka olenkin osa aivan mahtavaa parisuhdetiimiä, johon toivon saavani kuulua lopun elämääni, olen myös itsenäinen ihminen. Matka ulkomaille yksin auttaa aina tuomaan muistutuksen siitä, että vaikka nautinkin mieheni kanssa matkustamisesta tiedän, että pärjään myös itse tarvittaessa. En ole riippuvainen parisuhteestani ja meihin mahtu myös minä.
Ne ”pärjäämiset” voivat olla pieniä juttuja, joista tulee sitten kuitenkin yhdessä hyvin voimaannuttava tunne. Ihan vain se, että sain eilen ostettua lentokentältä bussilipun, löysin oikean bussin ja pääsin perille hotellille, vaikka jäinkin bussista pois liian aikaisella pysäkillä toi sellaisen pienen onnen tunteen ja muistutuksen siitä, että pärjään myös itse.
Samoja tuntemuksia koin kun esimerkiksi Bangkokissa asuessani tein välillä omia pieniä seikkailuja pitkin kaupunkia. Joskus se ”itsekseen pärjääminen” voi olla ihan vain sitä, että rohkaistuu kiipeämään yksin salaperäisiä portaita, jotka johdattavat paikalliseen ravintolaan, jonka käytännöistä ei tiedä yhtään mitään ja jossa olisi siksi helpompaa olla ihan pihalla kaksin kuin yksin. Kun homman uskaltaa tehdä ja huomaa, että se menikin hyvin, saa itseensä jännittävällä tavalla erityistä varmuutta, josta voi olla hyötyä myöhemmin aivan muunlaisissa tilanteissa.
Trendisana yksin matkustamiselle on määmatka, joka on vastaisku häämatkalle. Määmatka ei kuitenkaan ole vain sinkuille, vaan minusta loistava juttu myös parisuhteessa eläville. Toki määmatka yksin bilettämään Ibizalle voisi olla hieman outo juttu parisuhteessa olevalle (tai no, ei kaikilla tietenkään), mutta pieni määmatka omien kiinnostuksen kohteiden mukaiseen paikkaan omassa seurassa voi tehdä itse kullekin välillä hyvää. On mukavaa saada mennä omilla ehdoilla, omalla aikataululla ja ihan vain olla omien ajatuksiensa kanssa. Tehdä niitä juttuja, jotka saavat itselleen aikaan hyvän mielen ilman, että kukaan on hoputtamassa.
Kuulin vähän aikaa sitten hyvän määritelmän, jonka mukaan itsensä tuntee yksinäiseksi silloin, kun ei ole ketään, joka kuuntelisi omia ajatuksiaan. Tajusin heti, että minun kohdallani tämä piti hyvin paikkansa. Rakastan olla yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, sillä minulla on läheisiä, joille voin aina omia ajatuksiani jakaa. Näistä läheisistä ensisijainen ajatuksieni kuuntelija, peilaaja ja omia mietteitään vastakaikuna antava henkilö on puolisoni, jonka kanssa elämä tuntuu päivä päivältä vain paremmalta. Olemme olleet yhdessä vasta neljä vuotta, eli elämme vielä kuherruskuukautta, mutta hän saa aikaan vahvan tunteen siitä, että tässä tiimissä haluan pysyä lopun elämääni.
Olen myös onnekas, sillä minulla on kokonainen yleisö, jolle voin ajatuksiani jakaa sekä blogin että Instagramin puolella, joista varsinkin jälkimmäisen videoklippeihin päätyy lähes päivittäin niitä ajatuksia, joita helposti jakaisi jollekin kaverille. Tottakai verkossa ajatuksiensa jakamisessa on aina se ongelma, että ne kuulee myös joku, joka ei katso maailmaa samasta vinkkelistä tai tunne minua tarpeeksi ymmärtääkseen, mitä sanani oikeasti tarkoittavat, mutta minusta se on pieni paha verrattuna siihen, että omien ajatusten jakamiseen saa vastakaikua ihmisiltä, joiden kanssa ei olisi tullut muuten jutelleeksi. Saan päivittäin niin fiksuja sanoja, mahtavia vinkkejä ja loistavia kommentteja, että en todellakaan koe olevani yksin. Kun esimerkiksi edellisessä postauksessani sain jakaa ajatuksiani uupumisesta ja innostumisesta oli ihanaa saada teiltä niin mukavia viestejä, joista huokui välittävä fiilis. Kiitos!
Tällaiset ”kosmetiikkamatkat” ovat minulle niitä sopivia reissuja tehdä yksin, sillä en kaipaa niille matkaseuraa. Kerään näiltä inspiraatiota ja raportoin näkemiäni juttuja verkossa, mutta näitä juttuja minun ei tarvitse edes jakaa mieheni kanssa erityisemmin. Hänelle kerron, jos join kosmetiikkakahvilassa erityisen hyvää matchalattea ja somessa sitten jaan ne kosmetiikkakahvilan muut jutut. Sen sijaan lähtisin edelleen mielellään esimerkiksi Kiinaan yhdessä mieheni kanssa, jotta voimme kokea ja nähdä uudet asiat yhdessä ja puhua niistä sitten jälkikäteen.
Haluaisinkin kannustaa muitakin tekemään asioita myös yksin. On sanomattakin selvää, että on monia, jotka joutuvat syystä tai toisesta tekemään asioita ilman seuraa, mutta on myös monia, jotka eivät ole kokeilleet tehdä juttuja yksin. Aina kyse ei tarvitse olla matkasta ulkomaille, vaan kyse voi olla pienemmästäkin jutusta. Vaikka edes päiväreissusta lähellä sijaitsevaan kaupunkiin, jossa ei ole ennen käynyt! Tiedän monia, jotka eivät ole koskaan käyneet yksin esimerkiksi elokuvissa tai ravintolassa, sillä varsinkin jälkimmäisen kohdalla ajatellaan paljon sitä, että mitä muut mahtavat miettiä yksin syövästä ja sitä pidetään jopa nolona. Totuushan on kuitenkin, että jokainen on sen verran keskittynyt tuijottamaan omaan napaansa, ettei taatusti ole kiinnostunut pohtimaan yhtään, miksi joku muu syö ravintolassa yksin.
Pieni määmatka ulkomaille, uuteen kaupunkiin tai ainakin kiinnostavaan ravintolaan tekee varmasti useimmille hyvää!
(Olin itse ensimmäisen kerran yksin matkalla kuusi vuotta sitten, kun otin äkkilähtönä pakettimatkan viikoksi Kreikkaan. Ajatuksiani yksin matkustamisen hyvistä ja huonoista puolista voi lukea silloin kirjoittamastani postauksesta täältä.)
Tuletteko tehneeksi asioita yksin vai mielummin muiden kanssa?
Lue myös:
Postaus niille, jotka miettivät yksin matkustamista
Epäsosiaalinen vai sittenkin vain todella itsekäs?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Mä mietin yksin matkustamista ensi kesänä, kun minulla on paljon pidempi loma kuin miehellä, ja välillä yhteisen lomakohteen valitseminen on vaikeaa. 🙂 en ole vielä yrittänyt myydä tätä ideaa miehelle… meillä on käytännössä yhteinen talous ja sitä myötä lomabudjetti, joten senkin vuoksi ajattelen, että on vähän itsekästä lohkaista omalle lomalle niin iso summa ”yhteisistä” rahoista.
Tuo on kyllä totta, että jos on yhteinen talous ja lomabudjetti, niin voi tosiaan olla hankalaa lohkaista siitä vain itselleen siivu. Toivottavasti keksitte keinon tehdä hommasta reilua ja pääset omalle lomalle! 🙂
Itsekin viihdyn paremmin omassa seurassa kuin ihmisjoukoissa, oli kyse mistä paikasta tahansa. Parisuhdekin ollut kuutisen vuotta saman miehen kanssa. Asutaan yhdessä mutta ei se itseäni haittaa vaan päinvastoin, pikkuhiljaa sietokykyni ihmisiä kohtaan helpottuu, typerästi kerrottu mutta luulen että ymmärrät mitä tarkoitan. Tulen kyllä oikein hyvin toimeen sosiaalisesti kun tilanne semmoista vaatii, mitään ongelmia siinä ei ole, mutta viihdyn paremmin omassa rauhassa ja mies siinä sivussa 😛
Muutama päivä sitten tuli luettua läpi koko se vauvakeskustelu tästä sun blogista kun oli tylsää ja se oli toisena google haussa ja voi tsiisus mikä litanja turhaa nipotusta. Sille nauroin kun joku kirjottanut että vaihdat miestä kun sukkia, kiinnostaisi tietää että millainen ihminen noin ajattelee(kokematon ihminen?:D) noh Itsellänikin miehiä on myös riittänyt. Ei tosirakkautta nyt heti välttämättä löydä 😛 Äläkä välitä kateellisista ihmisistä,seuraava ehkä julmasti sanottu mutta tuskinpa fiksuilla ihmisillä olisi jaksamista suoltaa tuollaista kuraa turhanpäiten, jääköön omaan arvoonsa. Mä olen blogiasi seurannut jo kauan, välillä tullut taukoja kun ollut joinakin aikoina kiirettä, voisinkin lukea postauksia noin viiden vuoden takaa koska silloin ainakin olin kiireinen.
Vietä iloisia päiviä ja nauti asioista jotka juuri sinua miellyttää! 🙂
Hyvää joulunodotusta myös, oli pakko tilata lookfantasticin joulukalenteri ensimmäistä kertaa, iih! :D<3
Ymmärrän täysin tuon sitokyvyn helpottumisen ihmisten suhteen pikkuhiljaa… 😀 Minäkin arvon hieman, että tilaisinko tuon Lookfantasticin kalenterin, mutta voi olla, että jätän tänä vuonna väliin. Tilasin nimittäin Ruotsissa Glossyboxin upealta näyttävän kalenterin ja taitaa olla, että se riittää. 🙂
Ja mitä tulee noihin Vauva-palstan kirjoitteluihin niin nämä sukat ovat nyt tosiaan haisseet jo nelisen vuotta ja tulevat varmasti haisemaan vielä hautaan asti. Kun aloin kirjoittaa blogia 10 vuotta sitten olin yhdessä vähän yli kolme vuotta kestäneessä suhteessa, sen jälkeen ehdin olla reilut kolme vuotta toisessa ja noh, nyt on menossa tämä suhde, eli täytyy kyllä itsekin jo nauraa, jos se on parikymppiselle liikaa… 😀 Mutta eihän noista kirjoitteluista voi kuin pitää pään kylmänä ja ajatella, että jos jollakin on aikaa käydä sellaisia pitkin nettiä kirjoittelemassa, niin kai sen ihmisen hyvinvoinnista pitäisi vaan olla huolissaan. Ennen näin Vauva-palstan kirjoittelut Google-hauissani, jos etsin jotain blogitekstiä, mutta nyt kun poistin ne näkyvistä hakutuloksista niin tuli paljon parempi olo. Turha nähdä tekstipätkiä ja antaa mieltä kaivella itselleen merkityksettömien ihmisten kommenttien ja voi vaan samalla olla tyytyväinen, että jotain kiinnostaa niin paljon täysin tuntemattoman ihmisen elämän puiminen. 🙂
Mahtava asenne ja mä olen vaan iloinen että sulla rullaa asiat hyvin. Aiemmin jäi kommentoimatta tulevaa kirjaasi, sen on oltava mielenkiintoinen pakostakin ainakin itselleni, kun kyseisestä aiheesta ei paljoa kirjallisuutta suomen kielellä vielä olekaan. Luultavasti ostan kun ilmestyy. K-beauty, J-beauty kaikki-kiinnostava-beauty uudet jipot ja vinkit aina tervetulleita.
Kosmetiikkajoulukalenterien sisältöä tuli nopeasti tutkittua mutta lf:n jätin mysteeriksi että voi yllättyä sitten joka päivä 🙂
Postauspyyntö, onko JOIK merkki tuttu? Olen tykännyt sen virolaisen tuotteista esim. Lip oil ja Ruiskukka kasvosuihke. Hauskinta tässä on se että tajusin vasta tovin tuotteita käytettyäni että se onkin luonnonkosmetiikkaa(en käytä luonnonkosmetiikkaa koska hippituoksut) ja tuskinpa sitäkään olisin koskaan tästä merkistä tajunnut ellei paketissa olisi lukenut. Tuoksut ovat ihania ainakin näissä mitä tullut kokeiltua ja pakkaukset yksinkertaisia. Kaktusviikunaa huulille nam. Postausideaa pyydän koska merkki on itsellenikin vielä vähän tuntematon mutta kiinnostava. Netistä vaan tullut tilailtua.
Arvaa vaan saako tällainen naimisissa oleva 3 lapsen äiti ihmettelyä osakseen, kun kertoo lähtevänsä matkoille yksin. No todellakin. Tarvitsen niitä määmatkoja samasta syystä kuin sinäkin. Ja vaikka niin kovasti tykkään reissata sekä miehen kanssa kahdestaan että koko perheenä, niin määmatkoissa on jotain ihan erityisen ihanaa. Sen paremmin ei voi akkujaan ladata ja buustata minäpystyvyyttään.
Mä olen haaveillut aikani määmatkasta, jossa pääsisin viettämään aikaa yksin – on rentouttavampaa olla muualla ihan vain vaikka Suomen sisällä ja tietää ettei voi olla riippuvainen kenestäkään. Yksinäisyyden tunne on läsnempi silloin kun läheiset ovat _lähellä_ kun taas silloin kun viettää pari viikkoa yksin eri päässä Suomea kun tietää ettei ne ystävät ole saavutettavissa vaan täytyy pärjätä itse 😀 Odotan kuitenkin innolla ystävieni kanssa tehtävää reissua Berliiniin, jonka jälkeen haaveilen omasta matkasta itseni kanssa.
Mulle yksin matkaaminen on ollut jo monta vuotta normaali juttu, niin ulkomailla kuin Suomessakin. Saa tehdä mitä haluaa ja valita kohteet mielensä mukaan.
Mutta ihmettelyä kyllä tulee, eräs kaveri kysyi kerran, että peruiko joku mun kaveri matkan mun kanssa kun lähden kerran yksin. 😀 Ja todellakin ”kyllähän niitä kavereita sieltä sitten löytää” – mutta kun en lähde etsimään kavereita… 😀
Niiin virkistävää lukea siitä kuinka joku muukin viihtyy yksin! Oon ihan samanlainen ja usein tuntuu, että se on jotenkin.. väärin? Itsekästä? Outoa? Kyllä mäkin tykkään perheestäni ja ystävistäni, mutta yksinkertaisesti lataan akkujani olemalla yksin. Kahden lapsen äitinä on täytyny sopeutua siihen, että sitä aikaa on yksinkertaisesti vähemmän ja sitä täytyy järjestää, mutta voi morjens kuinka osaan nauttia siitä vähästä! Tällä hetkellä matkustetaan tosi vähän muutenkin, joten en jotenkin kehtaa ehdottaa miehelle että lähtisin yksin pidemmälle reissulle, mutta ehkä vielä joskus! 🙂
Kyllä, mieluiten matkaan yksin. Esim. viimeksi kun lähdin itse Tokioon, kokeilemaan, kuinka hyvin osaan oikeasti kieltä ja katsomaan minulle eri sarjoista tärkeitä paikkoja. Yksi kaverini olisi mielellään halunnut mukaan, mutta sitten matka olisi ollut lähinnä vaatekauppojen kiertämistä, ei hän ymmärtänyt, miksi halusin mennä juuri sinne ja sinne ja tonne, enkä siis vaatekauppoihin.
Olen myös lentokoneessa tosi ikävää seuraa, sillä pelkään lentämistä (varsinkin nousuissa ja laskuissa joudun keskittymään täysin itseeni etten mene paniikkiin) ja minulla on myös korvat todella kipeät lennon ajan (siihen ei ole vielä keksitty ratkaisua, kaikkea on kokeiltu), niin en vain jaksa osallistua mihinkään ajatusten vaihtoon tms. lennon aikana.
Tokiossa kun olin, niin olin joulun aikoihin ja siellä se on enemmän rakastavaisten juhla, olin varannut eräänlaisen risteilyn Tokion edustalla menemään ja ai että kun niitä rakastuneita pariskunta ja todella imelää koristelua, niin kyllä tuli ihan pieni luuseriolo kun olin siellä yksin, mutta se meni kyllä sitten ohi 😀
Minäkin olen reissannut Japanissa sekä kaverin kanssa että yksin, ja molemmissa on toki puolensa, mutta oli yllättävän ihanaa kun sai yksinään vain mennä tai olla menemättä johonkin sen mukaan miltä sinä päivänä tuntui. Kaverin kanssa reissatessa aina joutuu kuitenkin tekemään jotain kompromisseja siitä mitä tehdään ja milloin. Itseäni ei niinkään haitannut kun olimme kuitenkin kiinnostuneita aika samoista jutuista, mutta voin kuvitella että olisi hankala suunnitella reissua jos kaveria kiinnostaisi aivan eri asiat ja nähtävyydet 😀
Tein ensimmäisen pidemmän (3 kk) reissun yksin 20-vuotiaana ja jäin kerrasta koukkuun. Vaikka olen ollut jo vuosia naimisissa ihanan ja matkustamista rakastavan miehen kanssa, minulle tulee edelleen silloin tällöin tarve päästä matkaan ihan itsekseni. Usein nämä fiilikset ajoittuvat jonkun raskaamman työ- tai opiskelurupeaman jälkimaininkeihin. Haluan vain päästä rentoutumaan ja tasaamaan hengitystä johonkin itselleni mielenkiintoiseen paikkaan. Pakkaan mukaan lähinnä kirjoja ja kameran, ja lähden äkkilähdöllä johonkin. Mitä oudompi tai vieraampi paikka, sitä parempi!
Käyn usein Etelä-Koreassa ja nimenomaan yksin. Välillä on ollut matkakumppaneita mukana mutta ollaan vietetty kohteessa muutamasta päivästä viikkoon yhdessä ja sitten lähdetty omille teillemme. Minullakin riittää niitä kavereita ja tuttavia jotka kauhistelevat että ”niin kauas yksin, kuinka sä uskallat”. Minulla taas ei ole mitään ongelmaa matkustaa yksin, kivaahan se on jos on kaveri mutta jos haluan jonnekin palavasti mennä niin ei minun ole pakko saada kaveria matkaan mukaan. Ja teen kuitenkin kohteessa sellaista joka on itselleni mielenkiintoista. Seuraava matka on Etelä-Koreaan jo tiedossa ja sekin yksin, lähden opiskelijavaihtoon viideksi kuukaudeksi ensi vuonna. Se on muuten jännä että kun lähden vaihtoon niin kukaan ei kysele perään että ”miten sä uskallat, koko se aika yksin..” mutta sitten kun lähdet parin viikon reissulle yksin niin heti on kaikki kauhistelemassa.
Rakastan matkustaa yksin sekä yhdessä! Justiinsa tälläiset reissut jotka haluaa kohdentaa vain omiin mielenkiinnon kohteisiin sopivaksi on ihan täydellisiä, yhdessä on sitten ihana käydä niitä jotka haluaa jakaa muiden kanssa.
Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa kuten olet joskus kirjoittanutkin. Tää termi on kyllä mulle ihan uusi mutta suhteellisen hauska kuitenkin 😀
hanna
http://www.hannamariav.com
Itse tein juuri tänä kesänä kuukauden mittaisen määmatkan jenkkeihin ja huomasin ihan saman, moni todellakin ihmetteli sitä. Minulla oli siellä joitain tuttuja, joita meinasin tavata, mutta tarkoitus oli myös viettää paljon aikaa itsekseni. Loppujen lopuksi tutustuin myös uusiin ihmisiin ja minulla oli kaikin puolin aivan upea reissu, sekä yksin että muiden ihmisten seurassa. Ja seuraavaa vastaavaa reissua suunnittelenkin sitten vuodelle 2020! Harrastin määmatkailua myös nuorena ja olin sitä kovasti kaivannut.