Mielenkiintoinen pikakatsaus puolalaiseen (lentokenttä)kosmetiikkaan

Tokioon suuntautuneen kesälomamme kotimatka sai pienen venytyksen, kun puolalainen LOT-lentoyhtiö päätti olla ilmoittamatta meille, että jatkolentomme Varsovasta Tukholmaan oli peruttu ja saimme lopulta viettää reilut kuusi tuntia puolalaisella lentokentällä ennen uutta (myöhässä ollutta) lentoa. Ottaen huomioon, että olimme sitä ennen jo lentäneet Tokiosta Varsovaan reilun 10 tunnin lennon ei tilanne hymyilyttänyt ihan hirveästi.

Puola kosmetiikka - 1 (18)

Jotta tilanteeseen saatiin kuitenkin jotain piristystä vietin kiitettävän määrän luppoajasta pyörien lentokentän tax free –myymälöiden kosmetiikkaosastoilla.

Puola kosmetiikka - 1 (19)

Halpiskosmetiikan ystävänä ilahduin erityisesti edullisiin tuotteisiin keskittyneestä myymälännurkkauksesta, jossa tein tuttavuutta varsinkin paikallisen kosmetiikan kanssa.

Puola kosmetiikka - 1 (2)

Mukaan tarttui muutamia olotilaa helpottaneita parin euron lohdutuspurkkeja, joiden hamstrailun lisäksi käytin melkoisen tovin aikaani tavaillessani läpi paikallisia tuotemerkkejä, purkkeja ja niiden sisältöjä.

Puola kosmetiikka - 1 (9)

Lentokentän myymälöiden paikallisten tuotteiden suorastaan halpa hintataso hämmensi suuresti. Tuotteita sai muutamilla euroilla hintalappujen numeroiden kääntyessä tutkimissani tuotteissa keskimäärin n. 2,5-5 euron lukuihin (jos katselette tuotteiden hintalappuja niin 10 Puolan slotia on tällä hetkellä hieman alle 2,30 euroa).

Puola kosmetiikka - 1 (8)

Paikallisia halpismerkkejä näytti olevan tarjolla useita ja niissä huomioni kiinnittyi esimmäisenä japanilaisen Rohto –kosmetiikkamarkkinajätin valmistamiin, puolalaisiksi väännettyihin tuotteisiin.

Puola kosmetiikka - 1 (7)

Valikoimissa oli runsaasti hyvillä sisällysluetteloilla varustettuja tuotteita, joiden pakkausmerkinnöissä näyttivät toistuvan trendikkäät raaka-aineet ja tuotetyypit.

Puola kosmetiikka - 1 (17)

Ostoskoriini valikoituikin mm. pari japanilaisvalmisteista yönaamiota, öljymäinen misellivesi sekä hyaluronihapposeerumi.

Puola kosmetiikka - 1 (10)

Toinen silmiini aivan erityisesti pompannut yksityiskohta olivat pakkauksien etumuksiin printatut ikäsuositukset.

Puola kosmetiikka - 1 (16)

Ne olivat nimittäin erittäin vahvassa roolissa lähes jokaisessa puolalaisessa ihonhoitotuotteessa.

Puola kosmetiikka - 1 (3)

Ikämerkintöjä löytyi joka lähtöön ja varsinkin iäkkäämmälle iholle suunnattujen tuotteiden hyllyillä näytti olevan ruuhkaa.

Puola kosmetiikka - 1 (6)

Tuttujen 50+ ja 60+ -tuotteiden lisäksi saatavilla oli paitsi 55+ -tuotteita myös runsaasti 70+ -tuotteita, mistä olin itse aivan erityisesti innoissani, sillä niiden runsas tarjonta kieli varmasti niiden kysynnästä.

Puola kosmetiikka - 1 (12)

Oli mukavaa huomata, että myös iäkkäämmät puolalaisnaiset olivat saaneet niin runsaan tarjonnan omia voiteitaan!

Puola kosmetiikka - 1 (15)

Ilmiö oli todella mielenkiintoinen ja olisikin mukavaa päästä tekemään kunnollista tutkimusta puolalaisille kosmetiikkahyllyille myös lentokentän ulkopuolella ja selvittää, kuvasiko lentokentän tuoteotanta myös muualla tarjolla olevaa keskivertovalikoimaa.

Puola kosmetiikka - 1 (13)

Siitä huolimatta, että pitkäksi venynyt ja lentoyhtiön puolesta aivan törkeän huonosti hoidettu välilasku kiukutti hieman mieltä, tuli siitä silti mielenkiintoinen oppimistilaisuus, josta tarttui muistoksi muutama mielenkiintoinen lohtupurkki.

Puola kosmetiikka - 1 (11)

Onko jollakin antaa enemmän kommentteja Puolan kosmetiikkamarkkinoista?

10 kommenttia artikkeliin ”Mielenkiintoinen pikakatsaus puolalaiseen (lentokenttä)kosmetiikkaan”

  1. Kävin keväällä Varsovassa ja kuvien perusteella valikoima näyttää hyvin samantapaiselta kuin kaupungin kosmekaupoissakin. Valikoin itselleni testiin muutaman purkin juurikin tuon ikämerkinnän avulla, teksteistä en ymmärtänyt mitään. Hintataso oli myös hyvin edullinen, en tosin muista enää tarkkoja hintoja.

    • Kiitos kommenteista Varsovan tarjontaan liittyen! Ikämerkintä on kyllä hyvä lisä kun kieltä ei puhu. 🙂

  2. Todella mielenkiintoista! Erityisesti houkuttelee tuo argan- ja marulaöljyä sekä Q10 sisältävä voide. Voi kun näkisin incin. Jos se ei ole silikonimössöä, voide voisi olla hirmu hyvä kuivaihoiselle, ja noin edullinen! Noita ei taideta tuoda sen enempää Suomeen kun Ruotsiinkaan? Teetkö lentokenttälöydöistäsi postauksen? Mua kiinnostaisi. On aina jännää tutustua eri maiden kosmetiikkaan.

    Ja harmittava tuo lentoyhtiön aiheuttama sotku, kai ne korvaa kaiken potutuksen ja (pään)säryn?

    • Joo, postailen löydöistä vielä myöhemmin enemmän. 🙂

      Saimme hyvitykseksi vajaan viiden euron ruokakupongin, jolla ei lentokentällä kauheasti juhlita… 😛 Tulipahan päätettyä, ettei enää lennetä LOT-yhtiöllä.

      • Viiden euron?! Järjettömän surkeaa touhua 🙁 Ja noin kaameat viivästykset. Eikös EU-laki määrää pakolliset korvaukset tosi isoiksi noin suurista myöhästymisistä lentoliikenteessä? Pitäähän ne korvaukset toki itse hakea, joten miten se sitten mahtaakaan tapahtua puolalaisen lentoyhtiön kanssa…

      • Moikka! Oisko mahdollista saada lyhyet kommentit noista ostamistasi puolalaisista tuotteista? Puolan reissu ois viikon päästä tiedossa, joten ois kiva tietää kannattaako näitä ostaa kokeiluun. Kiitos! 🙂

        • Ostin Sorayan hyaluronihappoa sisältävän silmänympärysvoiteen ja seerumin, joista molemmista olen kyllä tykännyt kovasti. Muutenkin merkin tuotteet veikuttivat todella hyviltä hintaansa nähden. 🙂

  3. Olen asunut Puolassa vuoden ajan ja en todella ole mikään kosmetiikan suurtuntija, mutta kyllähän näistä hyvä tuntuma on silti :). Valinnan varaa löytyy juurikin putsareista ja rasvoista ihan hirveästi ja todella yleisiä on nuo ikämerkinnät. Suomalaiselle kosmetiikka on TODELLA halpaa. Mun yksi lempparimerkki on varmaan Puolan suurin kosmetiikkamerkki Ziaja (http://ziaja.com/), ns. paikallinen Lumene, mutta meikkejä ei valikoimiin kuulu. Todella halpa (esim. puhdistusmaito 1,5 euroa) ja musta super-hyvätasoinen. Olen atoopikko, mutta kestän hajustettuakin tuotteita. Nämä Ziajan esim sopivat mulle hyvin. Kun Puola-aikamme päättyy; aion hamstarata muutettaessa ainakin Ziajaa ison kasan :). Puolalaiset naiset ovat yleisesti musta huoliteltuja, mutta luonnollisen näköisiä.

    • Kiitos supermielenkiintoisesta kommentista! 🙂 Halvalta tosiaan vaikutti ja tuotteissa oli lupaavan oloisia INCI-listoja ainakin omien katselujeni perusteella.

      • Ziajaa saa Suomestakin, Face Helsinki maahantuo. Muistelisin nähneeni Sokoksella sitä myös jossain vaiheessa.

Kommentointi on suljettu.