Moni on varmasti kuullut mainintoja siitä, kuinka ulkonäkökeskeinen kulttuuri Etelä-Koreassa ja erityisesti sen pääkaupungissa Soulissa on. Meilläpäin asiaa kauhistellaan ja jopa paheksutaan. Kamalaa, mitä se kosmetiikkateollisuus siellä ihmisille tekeekään!
Tosiasiassa syy ei ole kosmetiikkateollisuudessa. Se kyllä ruokkii nälkäisten tarpeita, mutta ulkonäkökeskeisyyden syy on jossain paljon syvemmällä eteläkorealaisessa kulttuurissa eikä asiaa voida lähestyä vain kauneusihanteiden näkökulmasta.
Vaikka ulkonäkökeskeisyyttä ja koulutuskeskeisyyttä voisi helposti pitää kahtena jopa hyvin vastakkaisena asiana, ovat ne itseasiassa Etelä-Koreassa hyvin vahvasti linkittyneitä toisiinsa. Juuri yhteiskunnan koulutuskeskeisyys nimittäin tekee maasta myös ulkonäkökeskeisen!
Korean kahtia jakaneen toisen maailmansodan sekä 50-luvun alun Korean sodan runnoma Etelä-Korea oli raunioina oleva yhteiskunta, jonka nousu tuntui suorastaan mahdottomalta ajatukselta. Etelä-Koreassa vallitsi köyhyys eikä maalla ollut öljyn tai hiilen kaltaisia luonnonvarojakaan, joihin sen taloudellisen turvan voisi perustaa. Tilanne vaikutti toivottomalta.
Eteläkorealaiset ymmärsivät kuitenkin, kuinka suuri merkitys koulutuksella on tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamisessa ja siihen satsattiin paljon. Ymmärrettiin, ettei ilman koulutusta pystytä luomaan rikasta ja hyvinvoivaa maata, joten valtio satsasi koulutusjärjestelmän luomiseen ja vanhemmat halusivat varmistaa, että heidän lapsensa kouluttautuvat korkeasti voidakseen saada hyvän elämän.
Vuosikymmenien kuluessa koulutuksen merkitys on vahvistunut eteläkorealaisessa yhteiskunnassa yhä enemmän ja se on nykyään ihmisille kaikki kaikessa. Siinä sivussa maasta on tullut yksi maailman talousjäteistä, mitä voisi kutsua jo melkoiseksi tuhkimotarinaksi. Opiskeluun suhtaudutaan Etelä-Koreassa erittäin vakavasti enkä usko, että kovin moni suomalainen teini-ikäinen pärjäisi kovinkaan kauaa hengissä eteläkorealaisessa koulujärjestelmässä – minä en ainakaan olisi pärjännyt enkä pärjäisi varmasti edes nytkään.
Etelä-Korea menestyy hyvin maailmanlaajuisissa Pisa-tutkimuksissa, joissa mitataan ja vertaillaan koululaisten tietotaitoja ympäri maailman. Menestyksen takana on kova hinta, sillä eteläkorealaisilla nuorilla ei pääsääntöisesti ole muuta elämää kuin koulu, jossa menestyminen on erittäin tärkeää. Toki koulun ohella voi myös olla joku harrastus, mutta sinnekään ei varsinaisesti mennä virkistäytymään, vaan myös siihen suhtaudutaan vakavasti. Vanhemmat haluavat lapsiensa menestyvän eikä kukaan lapsi halua tuottaa kunnioittamilleen vanhemmilleen pettymystä.
Koulupäivät alkavat aamulla ja jatkuvat myöhään iltapäivään. Tämän jälkeen ei kuitenkaan todellakaan mennä leppoisasti kotiin, vaan siirrytään illaksi preppauskouluun, joissa vietetään koko ilta. Maksulliset preppauskoulut eli hagwonit maksavat vanhemmille lasta kohti keskimäärin 1000 euroa kuukaudessa, mutta he ovat valmiita tekemään töitä saadakseen taattua lastensa parhaan mahdollisen koulutuksen.
Toisin kuin Suomessa, jossa koululaisten oppimisvastuu sysätään tyypillisesti koulun harteille vanhempien nostaessa kädet ilmaan, ottavat Etelä-Koreassa vanhemmat (varsinkin rahallisen) vastuun siitä, että heidän lapsensa varmasti opiskelevat. Opiskelu on kunnia-asia ja lähes sata prosenttia eteläkorealaisista suorittaa lukion loppuun.
Preppauskouluissa heikommat opiskelijat saavat tukiopetusta pysyäkseen mukana tiukassa opiskelutahdissa ja parhaimmat opiskelijat puolestaan saavat tukea menestyäkseen aina vain paremmin. Preppauskoulut ovat tärkeitä ja ilman niihin osallistumista on hankalaa sijoittua luokan parhaiden opiskelijoiden joukkoon ja nuo parhaiten menestyvät opiskelijat sitten tietysti myös saavat ne parhaat opiskelupaikat jatko-opinnoissa.
Hagwonien merkitys korostuu erityisesti lukion ja yliopistojen pääsykokeiisiin valmistautuessa, mutta niissä voidaan myös käydä ei-akateemisten harrastusten kuten pianonsoiton ja taekwondon tunneilla. Jotkut hagwonit tarjoavat tunteja myös aamuisin ennen koulua ja joissakin saatetaan yhä edelleen kiellosta huolimatta järjestää opetusta vielä yöllä kello kahteen asti!
Preppauskouluja on tarjolla kymmeniä tuhansia ja vanhemmat ovat valmiita maksamaan niistä ja ylipäätänsä hyvistä yksityiskouluista. Vanhempien voisi sanoa jopa kilpailevan lastensa menestyksellä ja heillä onkin suuri rooli lasten innostamisessa opiskelun suhteen. Gangnam-gu-alueen suuri, tuhansista suurista preppauskouluista koostuva hagwon-keskittymä on jopa nostanut suuren kysynnän vuoksi alueen asuntojen hintoja, sillä vanhemmat haluavat (kotona usein avioitumiseen asti asuvien) lastensa voivan päästä mahdollisimman helposti iltatunneilleen.
Kaikilla ei ole mahdollisuuksia preppauskouluihin, joten esimerkiksi verkossa matematiikkaa nauhoitettujen virtuaalituntien kautta opettavasta Cha Kil Yong on tullut suosikkijulkkikseksi, joka tienaa virtuaalitunneillaan miljoonia vuodessa. Joka hetki 300 000 opiskelijaa katsoo hänen SevenEdu-yrityksensä opetusvideoita parinkymmenen euron kuukausimaksulla. Videoilla herra esiintyy milloin minkäkin laisissa viihdyttävissä asuissa pitääkseen yleisönsä mielenkiinnon yllä ja katsojansa hereillä. Etelä-Koreassa voi olla coolia olla matematiikan opettaja ja sillä voi saada suoranaisen idoli-statuksen.
Preppauskoulujen iltatunnit jatkuivat ennen usein puolille öihin asti, mutta nykyään valtio on yrittänyt saada homman kuriin ja määrännyt, että tunnit on lopetettava illalla kello kymmeneltä. Useille kunnianhimoisille opiskelijoille (erityisesti lukio- ja yliopisto-opiskelijoille) tämä ei kuitenkaan tarkoita, että silloinkaan voisi vielä mennä kotiin, vaan sen jälkeen on usein vielä mahdollista mennä tunniksi tai jopa pariksi esimerkiksi koulun kirjastoon jatkamaan opiskelujaan. Sanomattakin selvää, että tällainen pänttäystahti on todella kuluttavaa ja tekee ihmisistä väsyneitä, mikä puolestaan näkyy metroissa nuokkuvina ja oppitunneilla pulpetteihinsa sammuvina ihmishaamuina.
On kuulemma yleinen sanonta lukio-opiskelijoista puhuttaessa, että jos nukut kolme tuntia yössä, voit päästä huippuyliopistoon, jos nukut neljä tuntia yössä, voit päästä ylipäätään yliopistoon ja jos nukut yli viisi tuntia yössä, ei toivoa yliopistoon pääsystä ole. Tämä kertoo jo paljon siitä, kuinka opiskelijoiden todellakin oletetaan antavan kaikkensa menestyäkseen koulussa ja sen myötä myös elämässä.
Itse kestäisin tuskin edes yhtä tällaista päivää, mutta täällä opiskelijat antavat opiskelulle kaikkensa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. 12-16 tuntisia päiviä täynnä pelkkää opiskelua! Karuna sivuilmiönä ovat tietysti nuorten yleistyneet itsemurhat, sillä epäonnistumista tässä yhteiskunnassa ja perheen silmissä ei haluta kohdata. Itsemurhat kohoavat kuulemma erityisesti silloin, kun on yliopistoihin pääsyn määrittelevien tasokokeiden aika ja sekä stressi että paine käyvät nuorille sietämättömiksi.
Korealaista opetusjärjestelmää on myös kritisoitu paljon siitä, että opiskelijat opiskelevat paljon faktoja mekaanisesti ulkoa, mutta heitä ei kannusteta tarpeeksi soveltamaan tietoa eivätkä he opi luovaa ajattelua tai yhdistämään oppimiaan asioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
Lukio-opiskelujen ja ylipäätään kaiken muunkin opiskelun suurin tarkoitus on saada mahdollisimman hyvät pisteet loppukokeissa, sillä niissä menestyminen määrittää, mihin yliopistoon voi hakea. Nimellä suneung kulkevissa kokeissa testataan saman päivän aikana viidestä kuuten eri aihetta äidinkielestä englantiin, matematiikkaan ja historiaan. Aiheesta voi katsoa mielenkiintoisen YouTube-videon täällä.
Käytännössä siis yksi päivä voi määrittää koko loppuelämän suunnan, eli on syytä rukoilla, ettei silloin herää väärällä jalalla – ja monet vanhemmat itseasiassa jopa viettävät tuona päivänä aikaa kirkossa lapsensa puolesta rukoillen.
Tuona päivänä vanhemmat ja alemmilla luokilla opiskelevat saattavat loppukoisiin ostallistujat kouluun tsemppihengen tukemana, kannustuskyltit käsissään ja koepäivä on niin tärkeä, ettei esimerkiksi englannin kuuntelukoneen aikana Etelä-Korean ilmatilassa nouse tai laske edes lentokoneita, jotta kukaan opiskelija ei vain häiriintyisi. Jopa poliisi voi tuolloin auttaa saattamaan opiskelijoita kouluun, jos he meinaavat myöhästyä.
Opiskelulle siis omistaudutaan Etelä-Koreassa täydellisesti ja yliopistoon on pakko mennä tai muuten et välttämättä saa töitä. Etelä-Koreassa suurin osa opiskelijoista jatkaa lukion jälkeen yliopistoon tavoitellen tietysti sitä huippuyliopiston paikkaa, sillä ilman merkintää siitä CV:ssä voi välittömästi haudata ne suurimmat urahaaveet ja ilman uraa et ole yhteiskunnan silmissä mitään.
Työpaikkojen rekrytointiprosessit ovat kuulemma karuja ja ihmiset rankataan välittömästi sekä yliopistokoulutuksen että pärstäkertoimen perusteella, mutta täällä ymmärretään täysin, että unelmiensa (tai vanhempiensa unelmien…) saavuttamiseksi on tehtävä valtavasti töitä. Kaiken tavoitteena on hyvä koulutus, jonka myötä saadaan sitten hyvä työpaikka ja tavataan sitten myös se hyvä mahdollinen puoliso.
Koska hyvän työpaikan saaminen sekä sen myötä elämässä ja yhteiskunnassa menestyminen (sekä jopa se puolison löytäminen) vaatii hyvää koulumenestystä, ei joukosta ole helppoa erottua. Oli kädessä sitten miten hyvä todistus tahansa, on samanlainen tai jopa parempi vaikka kuinka monella muullakin. Erottumiseen ja sen myötä tulevaan menestymiseen tarvitaan siis muutakin kuin vain hyvät paperit ja edukseen oleva ulkonäkö on tässä vaiheessa avainasemassa. On nimittäin myös standardi käytäntö, että CV:ssä on edustava kuva itsestään ja tuo kuva voi jo määritellä paljon valintaprosessissa.
Moderni eteläkorealainen kauneusihanne lähtee idoli-kulttuurista, jossa näyttelijöitä ja laulajia palvotaan. He ovat asettaneet täysin omanlaisensa kauneusstandardit laihoine vartaloineen ja leikeltyine, nukkemaisine kasvoineen. He erottuvat niillä ja yhdessä kykyjensä kanssa he ovat saavuttaneet sen, mistä moni eteläkorealainen voi vain haaveilla: menestyksestä ja ihailusta yhteiskunnan silmissä.
Monet eteläkorealaiset saavat vanhemmiltaan lahjaksi kauneusleikkauksia ennen yliopisto-opiskelujensa alkua lukiosta valmistumislahjaksi tai yliopisto-opiskelujen päätteeksi, sillä tavoitteena on tietysti luoda täydellinen paketti: opinnoissaan menestynyt opiskelija saa todennäköisemmin hyvän työpaikan ja löytää vielä puolisonkin, kun hänen ulkonäkönsäkin on kunnossa. Tyypillisimpiä leikkauksia ovat silmäluomien ja nenän leikkaukset, joilla tavoitellaan usein länsimaalaisempia piirteitä – ne ovat niitä, joilla miljoonien ihmisten massasta voidaan erottua. Myös täydellistä, V-kirjaimen muotoa jäljittelevää laukalinjaa tavoitellaan leikkauksilla, joissa kasvojen luustoa moukaroidaan uuteen uskoon.
Soulin kaduilla kierrellessä ei vastaan tule kuitenkaan liiemmin massa yleisesti vallitsevien kauneusihanteiden mukaisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä on pukeutunut rentoihin vaatteisiin ja heidän kasvonsa näyttävät varsin tavallisilta. Useimmat ihmiset myös vaikuttavat olevan keskiverto painoisia ja syövät kahviloissa tyytyväisenä rakastamiaan makeita kakkuja ja muita herkkuja.
Kadulla kävellessä ei voisi ikinä arvata, että lähes jokainen haaveilee voivansa erottua massasta paitsi huikealla menestyksellään, myös sen saavuttamista avustavalla ulkonäöllään. Kosmetiikkamainoksia ja televisio-ohjelmia katsoessa nämä massasta erottuvat ihmiset kyllä näkyvät vahvasti ja he ovat saaneet ainutlaatuisuudestaan palkaksi haluamaansa menestystä ja ihannointia.
Miltä eteläkorealainen, koulutuskeskeinen yhteiskunta teistä kuulostaa?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Aasialainen kulttuuri näyttää kaikkialla olevan hyvin kunnia- ja kunnianhimokeskeistä. Jos et voi tuottaa kunniaa vanhemmillesi, olet perheen häpeäpilkku. Tämä asenne siirtyy lähes aina myös työpaikalle ja työtekoon, mistä syystä aasialainen työmoraali on aivan eri planeetalta kuin oikeastaan missään muualla maailmassa.
Sen vain sanon, että sinulta tuli jälleen kerran niin hyvin taustoitettu ja kirjoitettu artikkeli, että moni ammattitoimittaja voisi ottaa oppia. Olet sinä vaan eri epeli 🙂
Hauskaa loman jatkoa! A busman’s holiday 😀
Tein toisen yliopistovaihtoni erinomaisessa yliopistossa Soulissa, joten tässä tekstissä oli paljon tuttua. Korealaisilla tosiaan tuntuu olevan taipumus opiskella yöt läpeensä, mutta pakko sanoa että yliopistolla tämä ei ainakaan näkynyt kurssien vaativuustasossa.. Tiedä sitten lieko humanistiset alat siellä ihan pilipalijuttuja ja oikeasti ahertavat löytyvät muilta aloilta vai missä ongelma piilee. Ulkonäöstä oli myös monesti puhetta, ja niin naiset kuin miehetkin kokevat tästä hurjia paineita! Nimenomaan siksi, että kahdesta yhtä hyvästä hakijasta töihin valitaan se nuorempi ja kauniimpi.. Tai työpaikka luvataan jos hakija lupaa laihduttaa viisi kiloa ja leikata hiukset työnantajan mieltymyksen mukaan. Pahinta on, että tämä on ihan yleisesti hyväksyttyä ja saa ymmärrystä! Pohjoismaalaiselle naiselle tämä on ihan uskomattoman vaikea käsittää!
Ymmärtääkseni asia on *juuri päinvastoin*, siis korealaiset eivät yleensä halua erottua massasta – pienet vastakulttuurit ja rohkeat vastavirtaan uijat tietysti erikseen.. heitä kuitenkin paheksutaan (ellei sitten poikkeava tyyli tuo muassaan mainetta ja menestystä esim. laulajan roolissa!).. Massaan mukautuminen ja yhteisön hyväksynnän saaminen on saamani kuvan mukaan erityinen korealainen piirre – tämä ilmenee tietenkin eri tavoin omaa polkuaan kehittyneessä Pohjois-Koreassa, mutta yhteisön ihanteiden noudattaminen on syvällä korealaiskulttuurissa. Syitä on vaikea pintapuolisesti arvata, mutta niemimaan pitkä eristäytyminen (Joseon-dynastian aikana maa pyrki täydelliseen sulkeutumiseen ja suhtautui nihkeästi länsimaihin, Kiinan Qing-valtakunnan ollessa ainoa ja vaikutusvaltainen poikkeus) on osiltaan johtanut nykyineen monokulttuurin ihanteesen.
Toki nykyään median ja TV:n kautta vaikutteita tulee monesta suunnasta ja länsimaista koulutusta arvostetaan, mutta korealaisia opiskelijoita aikoinani tavattuani tuo yhtenäiskulttuuri tuli vahvasti esille. Ystäviä toki oltiin muidenkin kansallisuuksien kanssa, mutta oma kulttuuri oli aina etusijalla. (itselleni taas ei ulkomailla ole tärkeintä kuulua paikalliseen suomalaisporukkaan, päinvastoin) Tuntemani ystävät eivät suinkaan olleet pakonomaisia puunaajia tai kauneuskuningattaria, oikeastaan päinvastoin..
Jotkut keski-ikäiset korealaiset ovat ilmaisseet paheksuvansa nykyilmapiiriä, missä rahan ansaitseminen menee kaiken kulttuurin ja henkisen edelle. Menestystä voidaan mitata niin monella eri tavalla..
Vielä tuohon julkkisten kohteluun: heitä myös repostellaan ankarasti, ehkä pahemmin kuin Suomessa ja muissa länsimaissa.. Painolukema on vapaata riistaa, kuten Sannin postaus kertoi.
En tiedä, onko tuo jatkuva luupin alla oleminen nyt niin tavoiteltavaa, rankalta kuulostaa jatkuva dieetti..
Äidit eivät varmaan jää kauaksi aikaa kotiin lasten kanssa? Kun ovat tuollaisen urakan tehneet opiskelujen suhteen ja työpaikan saamiseksi, ei sitä varmaan kannata tavallaan hukkaan heittää ja jäädä sitten vaan vuosiksi kotiin hoitamaan lapsia?
oon lukenut erään Etelä-Koreassa asuvan ihmisen blogia, joka kirjoitti yhdestä henkilötietokyselystä johon osallistui ja siinä oli mm. tällainen kysymys, että ”oletko töissä, työtön, kotiäiti, valmistelen häitä” 😀 että olisi normaalia jopa häiden järjestelyn vuoksi vaikka erota töistä…
Kuka ne vähemmän koulutusta vaativat työt sitten tekevät? Pienituloisten vanhempien lapset, jotka eivät pysty ottamaan lisätunteja eivätkä pääse huippuyliopistoon eivätkä ainakaan saa lahjaksi kauneusleikkauksia, jotta erottautuisivat työhaussa?
Minusta on hyvä, että koulutusta arvostetaan, mutta kyllä elämässä pitää olla muutakin ja lapsilla oikea lapsuus. Aivot tarvitsevat myös vapaa-aikaa, leikkimistä, liikkumista, lepoa…
Tuo koulupäiven pituus on kyllä jotain niin käsitämätöntä että ei vain pysty näin suomalaisena ymmärtämään… Muuten, tuleeko sinullekin mieleen (kuten minulle tuli), että jos/kun kaikki eteläkorealaiset ovat aamusta iltaan opiskelemassa, _keitä_ ovat ne tuhannet opiskeluikäiset joita kuitenkin näkee kaduilla päivittäin, kaikkina vuorokaudenaikoina? (Eli ei vain iltapäivisin mikäli koulun ja preppaustuntien väliin jää aikaa.) Miten heillä on aikaa tulla shoppailemaan tai kahvittelemaan kouluvelvollisuuksiltaan?
Etelä-Koreassa kohtaa valtavasti ristiriitaisia juttuja, tämä on yksi niistä. Katukuvasta ei ikinä voisi päätellä että a) maassa on mitään ulkonäköobsessiota tai b) opiskelijat hautautuvat opintoihin aamusta iltaan.
Hyvä kysymys..! Mistäköhän niitä asiakkaita oikein tulee..?
Kiinnostavaa keskustelua! Korealaisilta ystäviltä olen ymmärtänyt , että jos opiskelu/työpäivä kestää 10-12h, on siihen kuuluttava erilaisia yhteisiä ruokataukoja. Porukalla käydään sitten syömässä opintojen/ töiden lomassa. Kun työskentelytahtia on tutkittu, niin muistaakseni saatu selville että työtahti ei Koreassa ole koko päivää yhtä tehokasta kuin esim. meillä.
VAU mitä kirjahyllyjä!! 🙂 Anteeksi osittainen off-topic, mutta kun Suomessa on viime vuosina luonnonkosmetiikka kasvattanut suosiotaan, ja nyt tänne nähtävästi ollaan ”virallisesti” tuomassa myös korealaista ihonhoitorutiinia, niin näiden myötä olisi mahtava kuulla enemmän Whamisa-merkistä – mikä nähtävästi voidaan ihan ”länsimaisenkin käsityksen” mukaan luetaan luonnonkosmetiikaksi!
Tosi mielenkiintoinen kirjoitus. Onneksi Suomessa meno ei ole tuollaista!
Tää oli mielenkiintonen! Ja nyt kun päästiin ulkonäkökeskeisyys-aiheeseen niin voisitko tehä postauksen ikääntymisestä? Mua ahdistaa ensimmäiset hymyrypyt suupielissä, joita aamulla ei edes ole ja illalla ne on ja pysyy vaikka minkä ilmeen kasvoilleni otan. Samoin kuin se, että ennen kulmia kohottaessani otsani on pysynyt sileänä, mutta nyt siihen alkaa ilmestyä vaakajuonnetta. Ja sibeliusryppy! Oon käyny siihenkin jo tuikkaamaan botoxia, kun meinaa hennosti näkyä kaiken aikaa. Toki tilanteeni on suhteellisen hyvä ja tiedän monia ikäisiäni, joiden iho on jo vanhemman näköinen. Ja moni luulee mua nuoremmaks kun oonkaan. Silti asia tahtoo vaivata mua vaikka tiedän, että lähempänä 30 on turha haaveilla 16-vuotiaan kasvoista! Yhyy.
Juttua lukiessani en suoraan sanottuna enää ihmettele miksi Etelä-Koreassa tehdään paljon itsemurhia ja keikkuvat tilastoissa koko ajan ihan tiukimmassa kärjessä. Samalla kun yhteiskunta on jollakin tavalla hieno ja sen saavutukset vuosien varrella ovat hienoja niin se hienous on alkanut vähitellen kääntyä vuosien saatossa sairaaloiseksi. Fakta on kuitenkin se, että esim. 3h unta ei ole millään lailla ihmiselle terveellistä, ei ihme, että univajeuksissaan ja stressissään varsinkin nuoret joiden aivot ei ole edes kehittyneet, päätyvät epätoivoisiin tekoihin. Mikä on minusta surullista ja tekee hirveän vaikeaksi ihannoida tuollaista yhteiskuntaa. 🙁 Vähän huvittavaa tässä on se, että kunnon uni itseasiassa olisi iholle sitä parasta ja kaunistavinta lääkettä. 😉
Tosi paljon samoja ajatuksia kuin Jonnalla.
Itse olen asunut Etelä-Koreassa lyhyen aikaa sekä vieraillut sen jälkeen siellä. En jaksa kun ihmetellä aina miten paljon korealaiset joutuvat opiskelemaan. Mutta on totta että he pänttäävät faktaa faktan perään ja soveltaminen jää vähemmälle. Esimerkiksi englantia heillä opetetaan tietääkseni yläasteesta asti mutta vain harva puhuu sitä koska he pänttäävät sanoja ja kun sitten kurssin koe on ohi niin kaikki unohdetaan saman tien.
Olen pari kertaa kauhistellut kuinka ulkonäkökeskeisiä siellä oikein ollaan.. tuttu tai kaveri voi ihan hyvin laukoa ilmoille että ”olet lihava, nyt kannattaisi mennä dieetille” koska heidän mukaansa se on tapa olla huolissaan kaverista ja kaverin hyvinvoinnista. He mieltävät että ”lihavilla” (lue, vähänkin pyöreähköillä) ihmisillä ei ole terveys kunnossa. Itsekin olen erään korealaisen kaverini suusta saanut kuulla kommenttia painostani vaikka suomessa minut mielletään ihan normaalikokoiseksi (käytän M/L kokoisia vaatteita). Tämä on E-Koreassa normi ja jos alat puhumaan ulkomaalaisena että moinen käytös on loukkaavaa niin saat vain oudoksuvia katseita.
Koreassa et voi myöskään lähteä ulos ilman meikkiä, jos ajattelet että äkkiäkös sitä lähikioskilla käyn verkkarit jalassa ilman meikkiä niin saat välittömästi tuijotuksia.
Rakastan Koreaa maana mutta välillä ahdisti tuo ulkonäkökeskeisyys..
Hups! Toisaalta taas monet koreattaret näyttävät hyvin naturelleilta, kasvoilla vain meikkivoidetta / ripsaria jos sitäkään…
Mun havainto on, että mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä enemmän naiset panostavat ulkonäköön. Jos ei voi luottaa siihen, että oma koulutus ja työ takaa toimeentulon, on panostettava ulkonäköön, koska se on aina käypää valuuttaa ihmissuhdemarkkinoilla. Avioliitto voi olla ainoa tapa sosiaaliseen nousuun tai toimeentuloon. Korealainen yhteiskunta on tietääkseni erittäin patriarkaattinen, eikä naisten odoteta tekevän uraa samalla tavalla kuin vaikka Suomessa. Tämä ajaa myös kohti ulkonäkökeskeisyyttä. Sitä paitsi on tunnettua, että mitä enemmän yhteiskunnassa arvostetaan naisten ”kauneutta”, sitä enemmän se vie naisilta aikaa ja resursseja, mikä mukavasti pitää heidät kiireisinä, eikä ylimääräistä aikaa jää itsensä kehittämiseen tai omien oikeuksien ajamiseen samalla tarmolla.
Hei Virve!
Harvoin päädyn lukemaan blogista useamman kuin yhden tekstin, nyt luin sinulta useamman. Tämä kyseinen oli tosi mielenkiintoinen ja minulle ajankohtainen, koska kirjoitin juuri näistä lisäopetusjutuista Vietnamissa – missä meininki on tosin hyvin erilainen! Jaoin tekstiisi linkin myös blogini Facebook-sivulla, jotta asiasta kiinnostuneet saavat lisää näkökulmaa aasialaiseen koulumeininkiin.
Mukavaa kesää, luen varmasti juttujasi myös jatkossa!
Unnaleks