Elämä täällä Thaimaassa kaukana poissa omien tavaroiden luota on tuntunut ihanalta. On ollut jännällä tavalla tyydyttävää huomata, kuinka vähillä tavaroilla pärjää ja olen nauttinut sen antamasta tunteesta täysillä. Sen tajuaminen, että voi ongelmitta elää hyvinkin pienellä määrällä tavaraa tuo hyvin vapauttavan tunteen, sillä se myös tarkoittaa, ettei yhdessä paikassa tarvitse olla jumissa vain siksi, että käytännön järjestelyt tekevät siellä pysymisestä helpoimman vaihtoehdon.
Kun palaan kotiin, minulla on kaksi suunnitelmaa.
Ensinnäkin aion nauttia siitä, että Thaimaassa olomme ajan kalustettuna vuokratussa kodissamme on sinne palatessamme vain perus huonekalut ja astiat ja että henkilökohtainen omaisuutemme on pakattu asuntomme varastokomeroon. Tuntuu ihanalta saada tavallaan aloittaa kodin rakennus täysin puhtaalta pöydältä ja tuoda asuntoon vain tavaroita, joita oikeasti tarvitsen.
Aion tehdä parhaani, että pitäisin siellä vain minimaalisen määrän omaisuutta. Pieni kapselivaatekaappi, muutama muu henkilökohtainen tavara ja noh, kosmetiikkaa. Sitäkin kuitenkin esillä ja käytössä vain maltillisen määrän. Kun koko omaisuus on valmiiksi pakattu laatikoihin, jotka eivät ole asunnossa, on aivan loistava tilaisuus kunnolla selvittää, mitä tavaroita kaipaa takaisin ja mitä ei. Minulla on siis hyvä lähtöasetelma pienen ihmiskokeen suorittamiselle.
Toinen suunnitelmani on keskittää energiani varastokomeron tyhjentämiseen. Meillä ei ole ihan kauheasti tavaraa, mutta silti komerossa on paljon sellaista, mitä en tarvitse, mutta mistä en vain ole aikaiseksi saanut hankkiutua eroon. Suomessa tavaroista luopuminen Facebook-ryhmien kautta tuntuu jokseenkin helpolta (teoriassa ainakin), mutta Ruotsissa minulla on siihen pieni kynnys, sillä en tunne paikallista kirppistelyetikettiä oikeine termeineen. Olenkin käyttänyt tätä jopa vähän tekosyynä laiskuudelleni. Nyt kun kuitenkin tiedän, että olen onnellisempi ilman noita ylimääräisiä tavaroita ja voin vaikka vaan antaa ne pois, madaltaa se hieman kynnystä hankkiutua niistä eroon. Lahjoitan sitten vaikka kierrätykseen.
Kun mietin kotona odottavan varastokomeromme sisältöä täältä kaukaa käsin ajattelen, että eihän siellä nyt mitään kovin tärkeää ole ja melkein kaiken voi vaan heittää pois. Olen kuitenkin katsonut tarpeeksi monta YouTube-videota ja lukenut riittävän monta blogipostausta tietääkseni, että useimmat ajattelevat juuri noin varastokomeronsa sisällöstä, mutta kun he alkavat oikeasti käydä läpi sen sisältöä, muuttuu ääni kellossa täysin. Ja sitä minä pelkään.
Odotan oikeastaan jo hieman kauhulla sitä hetkeä, kun itseeni niin tyytyväisenä ja positiivisella minimalismiasenteella varustautuneena avaan varastokomeromme valmiina julistamaan, että lähes kaikki siellä oleva voi lähteä pois. Mitä luultavimmin kuitenkin jo ensimmäisen laatikon avaaminen palauttaa minut maan pinnalle. Ai niin, täällä on tällainenkin, eihän tästä kannata luopua!
Minusta tavaroita ei ole järkeä vähentää vain vähentämisen vuoksi. Tiedän esimerkiksi, että minulla on kotona liikaa (lahjaksi saatuja) mustia sukkahousuja ja että pärjäisin vähemmälläkin, mutta koska käytän niitä talvella mekkojen ja hameiden kanssa päivittäin, hajoaa niitä myös ja joutuisin lopulta kuitenkin ostamaan uusia, joten voin ihan hyvin säilyttää vanhoja siihen asti, että käytän niitä. Sama on monen kosmetiikkatuotteen kanssa. En tietenkään tarvitse kymmentä shampoota, mutta koska niitä nyt on sattuneesta syystä kertynyt eivätkä ne kuitenkaan mene vanhaksi ennen kuin saamme ne miehen kanssa lopulta käytettyä, on niitä paljon järkevämpää säästää kuin vain antaa eteenpäin ja kohta taas ostaa uusia.
Minusta ehjiä tavaroita on myös typerää heittää roskiin. Lisäksi on idioottimaista päättää, että minäpä alan nyt vältellä muovia ja heitän siksi kaikki muoviset säilytysrasiani roskiin. Jos tavarasta haluaa eroon, on tärkeää löytää sille uusi koti, jossa se tulee tarpeeseen. Toisaalta on myös hirveää tyrkyttää tavaroitaan väkisin perheelle ja tutuille, jotka ottavat ne vastaan ajatellen, että noh, otetaan nyt sitten. (Ruotsissa asuessa tämä ei tosin edes ole vaihtoehto, sillä käyn Suomessa niin harvoin ja kuten kerroin, olen onnistunut välttelemään Ruotsissa ihmissuhteita hyvin.) Vuosien aikana olen onneksi oppinut olemaan hankkimatta tavaroita, jotka eivät ole välttämättömyyksiä, mutta minulla on paljon sellaista, mitä olen joskus hankkinut ja mistä en vain ole saanut luovuttua. Ja hei, olen minäkin kyllä hairahtanut välillä pahastikin päätyen hankkimaan jotain ihan totaalisen turhaa.
Odotan siis melkoisella jännityksellä, mitä kaikkea kotona onkaan vastassa ja jopa vähän pelottaa, onnistunko ne nähtyäni pitämään kiinni suunnitelmastani tyhjentää varastomme. Toisaalta olen tehnyt tätä vähennysprojektia jo vuosia eikä siellä siksi pitäisi olla mitään pahoja yllätyksiä, mutta silti hieman pelottaa… Häiritsevintä onkin ehkä se, että tietää omistavansa kuitenkin niin paljon tavaraa, ettei edes muista, mitä kaikkea komerossa on, vaikka luuleekin siellä olevan vain melko vähän tavaraa.
Onko teille käynyt niin, että olette kuvitelleet jemmailleenne ihan turhia tavaroita, mutta kun alatte heittää niitä pois, huomaattekin haluavanne pitää ne?
Lue myös:
Puoli vuotta alle sadalla tavaralla?
Vinkit minimalistiseen vaatekaappiin
Saako minimalisti omistaa valtavasti kosmetiikkaa?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Hei, kiitos tosi inspiroivasta blogista, kuuluu ehdottomasti suosikkeihini
Olen itse asunut mieheni ( myös ruotsalainen ) kanssa asuntoautossa Italiassa pari kuukautta ja todella ymmärtänyt miten pienellä tavaramäärällä sitä oikeasti tulisi toimeen. Tulin käymään kotona Suomessa ja miten älyttömän suurelta 40 neliön asuntoni tuntuu ja kuinka paljon turhaa tavaraa täällä on! Ensi töikseni aloinkin myydä vaatteita fb-kirpparilla. Hauskaa juhannusta ja mielenkiinnolla odotan uusia postauksia.
Kiva kuulla muista, jotka ovat vastaavassa tilanteessa! Jännää tosiaan, kuinka pienellä tavaramärällä sitä huommaakaan pärjäävänsä, kun on hetken pois tavaroidensa keskeltä. 🙂
Ruotsissa on loistava yritys vaatteiden kierrättämiseen: Sellpy. Tilaat pussit kotia, täytät ne, ja he tulevat hakemaan kotiovelta. Sellpy myy vaatteet ja saat itse 40 % myyntituloista. Tosi helppoa!
Ooh, kuulostaapa helpolta! Täytyy pitää mielessä, jos joskus tulee tarve. Kiitos vinkistä! 🙂 Olen niin monta vuotta keskittynyt vaatteiden minimointiin, että niitä minulla ei ole ylimääräisiä, muttakätevä jos joskus tulee hutiostoksia sitten kuitenkin. 🙂
Jännityksellä odotan projektin jatkoa! En kyllä oikein ymmärrä minimalismin viehätystä, mutta kukin tulee onnelliseksi tavallaan. Meillä on perheenä jo sata tavaraa pelkästään harrastuksiin, ja tykkään siitä. Jos haluan jumpata kotona, on kaikki valmiina, samaten tennikseen, koripalloon, nyrkkeilyyn, ulkopeleihin jne. Jos miehet innostuvat musisoimaan, on soittimiakin valikoima. Minulla on nurkissa kuvataiteilijan välineistöä, ja jopa säkillinen käpyjä ja kastanjoita, joista askartelen kransseja. Keittiövälineitä on tsiljoona, koska harrastamme myös ruoanlaittoa. Joitakin tavaroita käytetään harvoin, mutta silloinkaan en jaksa lähteä vuokraamaan tai ostamaan uusia varusteita joka kerta. Nuorempana reissasin vuosia omaisuus kahdessa matkalaukussa, ja nyt nautin tästä helppoudesta.
Minä uskon, että kotona on hyvä olla silloin, kun siellä on tavaroita, joiden haluaa siellä olevan ja jotka tekevät onnellisiksi. Toisilla on hyvä olo tietää, että kotoa löytyy juuri ne harvemminkin tarvittavat tavarat, joista on aina välillä hyötyä ja kodista on ihanaa tehdä se oma turvallinen pesä, jossa on kaikki, mitä tarvitsee. Ymmärrän tämänkin aivan täysin. 🙂 Itse taas koen olon rauhallisemmaksi, kun kotona on vähemmän tavaraa plus että inhoan siivoamista, joten mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompaa on siivouskin… 😀
Minä koen kiinnostavaksi juuri sen puolen, että kotona on niin vähän tavaraa, että sieltä on helppoa lähteä maailmalle koska tahansa. Olen siis edelleen tuossa matkalaukkuvaiheessa. Ehkä minunkin ajatukseni muuttuvat joskus, jos perheessä on enemmän kuin kaksi henkilöä. Silloin tuntuu varmasti tärkeämmältä rakentaa se turvallinen kiintopiste kaikille. 🙂
Just pohdin että mitä tekisin 90-luvun kaseteilleni, kun ei mulla ole enää laitetta millä kuunnella niitä, mutta ei niitä poiskaan raaskis heittää koska nostalgia, etenkin ne itsenauhoitetut kasetit oli jotenkin tosi tärkeitä silloin nuorena 🙂
Selvitäpä voisitko kirjastossa käydä tekemässä kadeteista cd:t tai mp3:t! Ainakin äänilevyjen kanssa tuo on onnistunut!