Muutin opiskelijasoluun Vantaalle

Sain alkuviikosta vantaalaisen soluasuntoni avaimet ja starttasin käyntiin uuden elämänvaiheen opiskelijana.

Minulla on ollut soluasumisesta aiemmin pelkkiä hyviä kokemuksia, sillä ehdin estenomiksi opiskellessani asua kahdessakin solussa – puolisen vuotta Vantaan Koivukylässä ja yhden kesän Itä-Helsinkin jännittävässä Itäkeskuksessa. 

Toisaalta homma tuntui siis tutulta, mutta toisaalta soluasumisen jännitys on juuri siinä, että vaikka kuinka olisi asiasta kokemusta, on jokainen tilanne uniikki. 

Kaikki riippuu täysin siitä, millaisia kämppiksiä saat, millainen asunto on ja mitä sen ympärillä tapahtuu. Moneen asiaan asenteesta omaan käytäkseen voi vaikuttaa itse, mutta joskus ne voivat joutua koetukselle ulkoisten tekijöiden vuoksi.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Toisaalta juuri se tekee soluasumisesta omalla tavallaan jännittävää. Moni tuttuni naureskelikin, että miksi en vain hankkinut omaa asuntoa ja että ei kai kukaan enää tässä iässä halua muuttaa tuntemattomien ihmisten kanssa opiskelijasoluun, jos voi valita toisin.

Minusta taas tuntui, että asian suurin hauskuus oli juuri se tilanteen epämukavuus.

Olen introvertti ja viihdyn todella hyvin kotona omassa rauhassa. Inhoan vieläpä turhaa small talkia ja koen sen todella turhaksi ja kuluttavaksi. En siis tietoisesti useinkaan hakeudu tilanteisiin, joissa turhaa pikkupuhetta pitäisi harrastaa.

Olen naimisissa, kotona Ruotsissa asun omistusasunnossa ja elämä on näiden asioiden myötä niin seesteisen rauhallista ja vakaata, että vaikka ajatus opiskelijasoluun muutosta tuntui epämukavalta, tuntui se samalla silti sopivalta seikkailulta, jollaiseen ei muuten olisi suuresti tilaisuutta tässä elämänvaiheessa – varsinkaan nyt, kun koronan vuoksi junamatka Venäjän ja Mongolian läpi Kiinaan ja kiertely Aasiassa jäi väliin.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Myönnän kuitenkin, että kun makasin ensimmäisenä iltana soluhuoneeni patjalla (jonka lisäksi huonettani kalusti pelkkä tuoli), olivat tunteeni melko ristiriitaiset ja jatkuivat sellaisina parin päivän ajan, kunnes ne sitten eilen alkoivat rauhoittua.

Kaikkein parhaiten oloani noina päivinä kuvasi sana epämukava. Olin siis sillä tunnetulla epämukavuusalueella, jolla asiat eivät ole ihan totutusti, kaikki ei tunnu ihan optimaaliselta ja vatsassakin vähän kääntää sen vuoksi.

Eräs suomalainen uutistoimittaja totesi juuri naistenlehden haastattelussa, että häntä naurattaa, kun joku kaipaa epämukavuusalueelle. Hänen mukaansa kukaan ei halua sinne ja haasteet ovat eri asia. Niitä hänkin kuulemma haluaa tai tylsistyy.

Näkemys oli mielenkiintoinen ja sai minutkin pohtimaan haasteen ja epämukavuusalueen eroja. Lopputulos oli, että minulla oli niistä hänen kanssaan hyvin erilainen näkökanta.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Itse koen, että epämukavuusalueella käydään kasvamassa eikä sieltä edes tarvitse tulla voittajana kotiin. Siellä käydään parantamassa itsetuntemusta, mutta sieltä voi ihan hyvin tulla kotiin häntä koipien välissä todeten, että kokemuksen seurauksena oppi, ettei jokin juttu ole itseään varten.

Haasteet taas ovat minulle niitä, joista haluan tulla kotiin voittajana. Niissä haastan itseni suoritukseenusein juuri lopputuloksen vuoksi. Ei minun tarvitse voittaa muita, mutta ainakin itseni. Olen kilpailuhaluinen ihminen, joten haasteiden tarkoituksena on voittaa jotain.

Olen kuluneen vuoden aikana yrittänyt laittaa itseäni monella tavalla epämukavuusalueelle, sillä oman kokemukseni mukaan pitää täysin paikkansa, että juuri siellä kehittyy. 

Toisinaan epämukavuusalueeseen liittyy itsensä haastamista, mutta monien haasteilta tuntuvien juttujen kohdalla olen niin innoissani siitä tiedosta, että tarpeeksi yrittämällä voin päästä tavoitteeseeni, etteivät itse haasteet siksi tunnu kokonaisuutena epämukavilta.

Toki koko matka ei tietenkään ole aina yhtä juhlaa ja sen aikana voi sattua haasteesta riippumatta niin henkisesti, fyysisesti kuin sekä että. Haasteeseenkin voi siis liittyä paljonkin epämukavuutta ja epämukavuusalueella olo voi olla haastavaa.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

En itse koe, että epämukavuusalueelle menemisessä tarvitsisi olla aina kyse isoista jutuista. Minulle riittävät usein pienet arjen tilanteet, joissa joudun toimimaan toisin, kuin mitä minulle olisi luontevinta toimia, eli mikä tuntisi minusta mukavimmalta ja sen myötä opin uutta jostakin asiasta tai itsestäni.

Lähes tyhjässä opiskelijasolussa asuminen tuntui etukäteen kutkuttavalta (ja epämukavalta!) ajatukselta ja jo nämä muutamat ensimmäiset päivät ovat opettaneet minulle monia asioita. 

Suurimpia opetuksia on ollut tajuta, kuinka erilaiselta tuntuu tyhjentää omasta kodistaan pois ylimääräisiä tavaroita ja elää rankalla kädellä karsitussa asunnossa verrattuna siihen, että ottaa mukaansa vain välttämättömältä tuntuneet tavarat ja muuttaa uuteen ympäristöön, jossa käytännössä tavallaan asuu jonkun muun valmiissa kodissa.

Tajusin, kuinka helppoa omasta kodistaan on ollut karsia kaikkea sitä mukaa kun huomaa, ettei jotain tarvitse. Siinä ei oikeastaan ole mitää epämukavaa, sillä siinähän kotiin jäävät juuri ne tavarat, jotka helpottavat elämää ja tekevät siitä mukavaa.

Ensimmäisinä päivinä opiskelijasolussani olen kuitenkin saanut tuntea epämukavuutta, hankaluutta ja noh, välillä jopa pientä ärsytystä siitä, kun olen tajunnut, ettei jokin asia sujukaan niin helposti kuin mitä se kotona Ruotsissa sujuisi, kun ympärillä ovat tutut tavarat.

Nuo tuntemukset ovat kuitenkin pakottaneet tarkastelemaan asioita uudella tavalla ja se on tehnyt hyvää.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Viime päivinä olen löytänyt elämääni uusia asioita, koittanut aloittaa uusia tapoja, haastanut vanhoja toimintamallejani ja ajatuksiani sekä muutenkin ylipäätään miettinyt paljon, millaista elämää haluan elää nyt, kun asun toisessa maassa kuin puolisoni eikä arkea tarvitse rytmittää toisen toiveita huomioiden.

Pari ensimmäistä päivää mietin, että haluanko tätä ihan oikeasti, voisinko vain palata Ruotsiin, mitä minä edes tutkinnollani aion tehdä ja monia muita kysymyksiä, jotka kumpusivat epävarmasta ja epäröivästä mielestä.

Nyt kun elämä alkaa asettua alkuhäsellyksen jälkeen paikoilleen ja karanteenin jälkeen muutenkin normalisoitua uskon, että kaikki sujuu varmasti hyvin ja tästä tulee loistava kokemus.

Loppujen lopuksi koen myös olevani nopeasti sopeutuva ja tilanteeseen mukautuva ihminen, mikä sekin helpottaa asiaa.

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Millaisia ajatuksia teillä on haasteista ja epämukavuusalueesta?

7 kommenttia artikkeliin ”Muutin opiskelijasoluun Vantaalle”

  1. Onpa siistiä – oliko siellä valmiiksi noin siistiä? Vietin kerran vähän aikaa solussa, ja ekat päivät menivät siivotessa.

    Olen ollut niin paljon yksin, etten hevillä lähtisi kumppanin viereltä pidemmäksi aikaa, mutta muuten on hyvä tehdä jotain, missä joutuu kohtaamaan itsensä uusiksi.

    • Kyllä, täällä oli valmiiksi jo näin siistiä, eli kävi tosiaan hyvä tuuri. Asunto on rempattu viitisen vuotta sitten, eli lattialla on siisti parketti tahmean muovimaton sijaan ja asunnossa asuu siistejä ihmisiä. 🙂

  2. Taidan olla asunut pari vuotta sitten samoissa asunnoissa. 😁 Itselle soluasuminen ei sopinut. Olin ainoa kuka asunnossa siivosi, muut toivat festareiden jälkeen kysymättä kavereitansa jatkoille yöllä luoksemme yms. Taloudellisestihan tuolla oli järkevää asua, mutta oma järki meinasi lähteä. Mutta onnea soluasumiseen, mukavien kämppisten kanssa sekin olisi varmasti antoisaa!

    • Hauska sattuma! Täysin kyllä totta, että riippuu ihan, millaisten tyyppien kanssa päätyy asumaan. Itselläni kävi onneksi hyvä tuuri tälläkin kertaa kämmpisten osalta, mutta fiilis voisi varmasti olla täysin toinen, jos pitäisi yksin vastata siivoamisesta tai kämppikset olisivat jatkoille kavereitaan tänne raahaavia tyyppejä.

  3. Ihanan tutun oloista! Asuin aikanaan Jyväskylässä opiskellessa 2 vuotta solussa (suurimman osan ajasta yksin ja melkoisen vähillä tavaroilla) ja sitten vuoden yksiössä juurikin henkilöautolla tehdyn muuttokuorman voimin. Mulla oli kans vaan patja lattialla ja kerrostalon lainatavaravarastosta 1 tuoli ja 1 pöytä. Hyvin riitti pelkästä läppäristä ja ruoanlaitosta sisältöä vapaailtoihin. Olin vielä raskaana tuon patjavuoden aikana. Onnea opintoihin ja iloitse uudesta arkikodistasi!

    • Hei onpa ihana konsepti tuo kerrostalon lainatavaravarasto! Olisipa tuollaisia kaikissa opiskelijakämpissä, olisi varmasti aivan mahtavaa, kun niihin voisi jättää huonekaluja, joita ei tarvitse ja tarvitsevat voisivat sitten lainata niitä.

      Täysin totta, että jo pelkästä läppäristä ja ruuanlaitosta riittää hyvin sisältöä arkeen. Tähän rinnalle vielä omalla kohdallani puhelimen tarjoamat mahdollisuudet, lähellä sijaitsevien kirjastojen kirjat ja tilat sekä lähellä asuvat läheiset, eli ei tässä paljon muuta oikeasti osaa kaivatakaan. 🙂

  4. Mielenkiintoinen hyppy uuteen! Olet rohkea 🙂

    Vaikka itsekin olen introvertti, yhteisasuminen (opiskelijasolu, kämppikset ja parisuhteet) ovat aina olleet ennen kaikkea niitä kasvunpaikkoja. Toki aina ne eivät ole menneet kolhuitta, mutta joka kerta ne ovat opettaneet ennen kaikkea jotain itsestäni, mutta myös kohtaamaan erilaisia ihmisiä kuin itse olen. Parhaimmillaan ne ovat antaneet introvertille mielenkiintoisia kahdenkeskisiä keskusteluja nähdä kokemuksia eri tavalla kuin itse olen kokenut. Suurin oivallus on ollut kuunnella, eikä myydä omaa näkökulmaani toiselle. Samaa asiaa on ihan ok katsella eri puolilta pilven reunaa 🙂
    Vähän ehkä tulee jopa ikävä opiskeluaikaisia keskusteluja kämppisten kanssa.

    Aika ajoin edelleen heittäydyn epämukavuusalueelle ikään kuin todistaakseni itselleni, etten vielä alle nelikymppisenä ole jäänyt pois kelkasta.
    Tämä vuonna se oli aikuislukio, vaikka valmistuin amk :sta jo reilu 10 vuotta sitten.

    Sellainen klisee kuin ’mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos’ pitää kuitenkin hereillä. Jos ei itse pysy mukana, putoaa. Enkä ihan vielä en ole valmis jämähtämään mukavuusalueelleni, vaikka ajoittain löydänkin itseni sohvalta eskapistin maailmastani avustamassa Marplea ja Hercule Poirotia tutkimuksissaan.

Kommentointi on suljettu.