Mitä eroa on rahan säästämisellä ja kituuttamisella?

*Sis. mainoslinkin

Puhun mielelläni rahasta sekä täällä blogissa että Instagram Stories -klipeissäni ja olen nostanut useaan otteeseen esiin, kuinka en koe itsestäni hyvältä tuntuvaan elämään tarvittavan paljon rahaa.

Käytämme esimerkiksi ruokakauppaan kuussa noin 240 euroa, mikä tarkoittaa, että kaappimme ovat täynnä perusterveellistä, kasvispainotteista ruokaa ja vuoden 2020 kaikki menoni olivat kokonaisuudessaan 8700 euroa.

Uskon, että hyvältä tuntuvaa elämää on helppoa halutessaan elää edullisesti – mutta on tietysti aivan eri tilanne tehdä niin vapaaehtoisesti kuin joutua tekemään niin pakon edessä, eli näitä ei voi eikä pidä edes yrittää mielestäni rinnastaa toisiinsa.

Kerronkin mielelläni niistä omista valinnoistani, jotka ovat tuntuneet minusta omaan elämäntilanteeseeni sopivilta ja tehneet elämästäni edullisempaa.

Toisen ratkaisuja ei voi tietenkään kopioida koskaan sellaisenaan omaan elämään, sillä lähtökohdat ja elämäntilanne ovat aivan erilaiset, mutta niistä voi saada ideoita itselleen sopivista variaatioista, jotka vastaavat paremmin juuri niitä omaan elämään sopivia ratkaisuja.

Mielestäni on siis turhaa harrastaa vertailua ja sanoa, että en voi tehdä noin, sillä juuri näin kuten minä toimin voin tietysti toimia vain minä, sillä kukaan muu ei ole täsmälleen samassa elämäntilanteessa ja elinympäristössä samanlaisella suhtautumisella rahaan.

Hyödyllisempää onkin mielestäni miettiä, kuinka itse voi omassa tilanteessaan toimia, jotta omat menot olisivat linjassa sen kanssa, mitä niiden itse haluaisi olevan.

Lue myös: Näin käytin rahaa vuonna 2020

Minimalismi lapsiperheessä Virve Fredman Ostolakossa

Yksi yleinen väärinkäsitys, johon kuitenkin törmään jatkuvasti elämäntavastani puhuessani on se, että edullisesti eläminen tarkoittaisi sitä, että valitaan jäädä paitsi jostakin tarpeellisesta, kituutetaan väkisin tyytyen hieman hunompaan, kuin mitä oikeasti haluttaisiin tai että rahan säästäminen  ylipäätään olisi negatiivinen asia – ikäänkuin valinta olla ilman jotain, mitä oikeasti haluaisi.

Näiden olettamusten vuoksi törmään toistuvasti tilanteisiin, joissa minun ajatellaan haluavan aina ostaa halvinta ja tekevän ostopäätökseni vain ja ainoastaan hinnan vuoksi.

Ajatus on minusta hassu, sillä en tietenkään tee niin, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, että jos oma rahasuhde on erilainen, niin toiminnastani saattaa helposti vetää sellaisen johtopäätöksen.

Yksi ihana kirja, jonka kautta omaa rahasuhdetta voikin tutkia on Maarit Lassanderin Rahaviisaus, jossa käsitellään sitä, kuinka tilin saldo on tosiaan tunneasia.

Kirja auttaa työstämään sellaisia omaan mieleen juurtuneita uskomuksia, jotka vaikuttavat omaan tilisaldoon ja siinä käsitellään rahan psykologiaa, joka vaikuttaa loppujen lopuksi varsin isoihin asioihin parisuhteesta työhön ja kotiin sekä jopa onnellisuuteen, terveyteen ja psyykkiseen kuormitukseen – jos raha stressaa, on hankala voida hyvin.

Kirja auttaa siis ymmärtämään, millaisia tarinoita kerromme itsellemme rahasta ja auttaa tunnistamaan omia, välillä elämää jopa hieman sabotoivia uskomuksiaan, minkä kautta elämänlaatuaan voi ajatusten työstämisen kautta halutessaan parantaa (kirjassa on tähän jopa harjoituksia, joissa omaa rahasuhdetta pohditaan).

Jos siis kärjistetysti uskoo, ettei voi koskaan saada säästöön 10 000 euroa, ei se taatusti onnistukaan, sillä pelin on jo sabotoinut itseltään valmiiksi. Jos taas näkee sen mahdolliseksi, alkaa helpommin miettiä, mitä voi tehdä, jotta saa säästöön ne haluamansa 10 000 euroa.

(Jos muuten oikeasti haluat tietää, kuinka 10 000 euroa voi säästää vuodessa, löytyy Fiksukuluttaja.fi-sivustolta aiheesta hyvin kirjoitettu artikkeli.

Minimalismi lapsiperheessä Virve Fredman Ostolakossa

En itse koe, että oma rahasuhteeni on millään tavalla erikoinen, vaan varsin tusinatavaraa.

Tiedän monia, jotka ajattelevat kuten minä, mutta koska usein yhteiskunnassa kuitenkin toimitaan hieman eri tavalla ja lähtökohtana on, että jokaisen on tehtävä täyttä työviikkoa, sillä elämä on niin kallista, koska kaikkea mahdollista on vain välttämätöntä ostaa, niin halusin tässä yhteydessä avata aiheesta keskustelua.

Hyvin usein rahakeskustelujen suurena ongelmana on kuitenkin se, että aiheesta haluaisivat puhua ne, jotka kuuluvat siihen perus enemmistöön: niihin, jotka saavat melkolailla keskipalkkaa, elävät ns. keskivertoelämää ja joilla olisi siksi mahdollisuus tehdä valintoja, joiden kautta rahaa säästyy, vaikka sitä ei olekaan yllin kyllin.

Rahakeskustelujen pahin ongelma on mielestäni kuitenkin se, että tällaiset keskustelut halutaan usein ampua alas toisessa tilanteessa olevien toimesta.

Usein tunnutaan ajattelevan, että ei ole reilua, että joku saa puhua siitä, mihin rahansa sijoittaisi ja kuinka sitä säästyisi lisää, jos samaan aikaan toinen joutuu pakon edestä kituuttamaan jouduttuaan tilanteeseen, jossa on välttämätöntä elää pienillä tuloilla.

Kukaan ei varmasti ole eri mieltä siitä, etteikö olisi kamalaa, että joku on tilanteessa, jossa usein itsestään riippumattomista syistä tulot ovat pienet ja on jännitettävä, riittävätkö ne edes menojen kattamiseen. Siitäkin aiheesta on tärkeää puhua, sillä se on monien arkea.

Se, että aihetta kuitenkin käytetään erilaisessa keskustelussa ampumassa alas toinen hyvin tarpeellinen rahakeskustelu on mielestäni kuitenkin väärin.

Kaikenlainen rahakeskustelu on mielestäni hyödyllistä. On hyvä kuulla, minkä verran muut tienaavat, kuinka he sen tekevät, miten he rahojaan käyttävät, minkä verran he säästävät ja kuinka he sen tekevät.

Siitä voi saada ideoita, inspiraatiota ja sellaisten asioiden kuuleminen voi jopa muuttaa oman elämän suunnan – minulle kävi niin ainakin ja se on muuttanut rahasuhteeni täysin.

Ennen ajattelin, että en voisi vaikkapa koskaan saada säästöihini miljoonaa euroa, mutta nyt mietin, kuinka sen teen.

Emme voi valita, millaisen rahakasvatuksen saamme lapsina, mutta voimme aikuisina valita, kuinka kasvatamme itse itseämme ja kun kuullee, kuinka muut toimivat, voi itsekin kokeilla toimia eri tavalla.

Aina siihen ei ole mahdollisuutta juuri sillä hetkellä, mutta esimerkiksi sijoittamiseen voi tutustua teoriatasolla vaika rahatilanne ei sallisikaan sen aloittamista, jotta on perillä asioista sitten, kun se on mahdollista aloittaa – vaikka parillä kympillä kuussa.

Lue myös: Näin helppoa on alkaa sijoittaa vaikka heti

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Koska elän minimalistisesti ja olen tunnistanut, etten tarvitse hyvältä tuntuvaan elämään paljon ja menoni ovat sen myötä pienet, törmään usein olettamukseen siitä, että haluan tietysti ostaa aina vain halvinta mahdollista ja että hinta määrittelisi kaiken.

Minulta kysytään esimerkiksi, että ostanko koskaan mitään normaalihinnalla ja kun mietin suosituksia urheilukenkiin saan ensimmäisenä viestin siitä, ettei niissä sitten kannata säästellä.

Tai kerrotaan, että aika on rahaa ja että tapani käydä ruokakaupassa vie sitä aivan liikaa eikä vastaavaa ajan tuhlausta haluta pennin venyttämisen nimissä tehdä.

Kysymyksissä ei tietenkään ole mitään vikaa ja niitä on hyvä kysyä, jotta väärinkäsityksiä voidaan oikoa – esimerkiksi se, että vain oletetaan, että 240 eurolla kahden hengen taloudessa terveellisesti syöminen tarkoittaa, että ruokakaupassa menisi enemmän aikaa kuin keskivertokuluttajalla on heti hassu olettamus, kun voisi vain kysyä, että kauanko aikaa ruokakaupassa menee ja saada vastauksen, että saman verran kuin monilla muillakin varmasti, eli korkeintaan 45 minuuttia viikossa.

Ymmärrän näiden kaikkien kysymysten ja olettamien kuitenkin olevan hyvä esimerkki siitä, että rahasta ja siihen liittyvistä aiheista pitää puhua – mihin tietysti liittyy vastavuoroisesti se, että muita kannattaa myös kuunnella.

Minulle on itselleni esimerkiksi ollut todella silmiä avaavaa tajuta, etteivät kaikki ajattelekaan rahasta kuten itse ajattelen ja siksi on mielenkiintoista kuulla, kuinka eri tavoin samasta asiasta voi ajatella.

Lue myös: Kuinka alkaa sijoittaa, kun sijoittaminen tuntuu vaikealta ja pelottavalta?

Minimalismi tavaroiden vähentäminen

Kuten olen kertonut, en elä itse budjetin mukaan, vaan lasken vain jokaisen kuukauden jälkeen (ja viime aikoina mielenkiinnosta kuukauden aikana välillä myös) minkä verran rahaa olen käyttänyt ja minkä verran taloutemme kustannukset ovat sen myötä olleet.

Minusta tämä on mielenkiintoista, sillä omien menojen seuraamisesta ja niiden katselusta jälkikäteen oppii niin paljon itsestään. Talouskulujen seuraaminen on siis itsetutkiskelua, joka parantaa elämänlaatua.

Tavoitteenani ei ole oppia elämään jonkun budjetin mukaan, sillä elämäntilanteeni ja niiden mukana myös tarpeeni muutuvat jatkuvasti niin paljon, että minusta olisi hullua päättää, että budjetin on oltava tietynlainen.

Haluan vain oppia olemaan fiksu kuluttaja, joka osaa kysyä itseltään, mitä oikeasti tarvitsen, mikä on ohimenevä mielihalu ja tekee sen myötä automaattisesti valintoja, jotka sopivat omaan taloutilanteeseen. Tässä olen mielestäni oppinut jo todella hyväksi.

Monet myös olettavat, että seuraamme menojamme yhdessä mieheni kanssa, sillä niinhän pihit ihmiset tekevät, mutta oikeasti lasken asioita yksin siksi, että juuri minua kiinnostaa.

Moni myös yllättyy kuullessaan, että vaikka mieheni on meistä kahdesta se, joka on paljon tarkempi raha-asioissa ja rahan käytössä (eli joka voi odottaa kuukausia, että vaikka hänen haluamansa asia tulee tarjoukseen, vaikka siitä olisi iloa jo aiemmin), ei hänellä ole hajuakaan siitä, minkä verran rahaa hän kuluttaa tai paljonko taloutemme menot ovat.

Seuraan omia ja yhteisiä raha-asioitamme, kyselen aina välillä mieheltäni, että arvaa paljonko siihen tai tähän on mennyt rahaa tai minkä verran rahaa kaupassa on tässä vaiheessa kuuta mennyt.

Hän arvioi summat joka kerta yläkanttiin eikä hänellä ei ole hajuakaan omista luvuistaan (mistä huolimatta hänellä jää jatkuvasti rahaa säästöön), mutta aina kun hän kuulee, kuinka edulliseksi asiamme ovat niiden normaalien valintojemme kautta tulleet, on hän innoissaan, sillä hänestä se on mukavaa – aivan kuten minustakin.

Tapa, jolla elämme ei siis pohjaudu rahan säästämisen ympärille, vaan rahaa säästyy, koska elämme omalla tavallamme.

Näin ollen emme siis koe, että kituutamme tai venytämme penniä, sillä ostamme kyllä aina sen, minkä koemme tarpeelliseksi.

Lue myös: Minimalismissa opetellaan tarpeen ja halun erottamista

Kuka saa ostaa punalappuruokaa

Kun menen ruokakauppaan, katson ensisijaisesti, mitä on tarjouksessa, mutta en vain siksi, että se säästäisi rahaa, vaan ensisijaisesti siksi, että se helpottaa ja nopeuttaa ruokailuamme niin paljon – mutta tottakai rakastan myös sitä, kuinka edulliseksi se tulee.

Itseasiassa minusta on aivan ihanaa maanantaiaamuna ottaa eteeni kahvi ja aamiainen ja selata viikon ruokatarjoukset läpi. En tee sitä laskeakseni säästyviä senttejä, vaan pidän tuosta hetkestä itsessään todella paljon.

En ole kummoinen kokki ja aterioiden suunnittelu etukäteen on minulle painajaismainen ajatus, joten hakemalla inspiraation edullisesti saatavilla olevasta ruuasta vältyn tältä.

Varsinkin pahimpaan uupumuksen aikaan olisi ollut totaalisen mahdoton ajatus, että olisin uhrannut vähäisiä voimavarojani ruokalistan tai kauppalistan suunnitteluun ja laatimiseen, sillä minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen energiaa ja halusin vain tehdä asiat mahdollisimman helposti.

Oma toimintani tekeekin arjestani niin paljon sujuvampaa ja kun kotiin vielä ostaa hyvässä tarjouksessa olleita asioita reilummin, on siellä oikeastaan aina ainekset perusterveellisiin aterioihin.

Toisaalta olen myös kokeilunhaluinen ja edulliset ruokalöydöt ovat hauska tapa kokeilla jotain uutta. Niiden kautta monista ennen monimutkaisilta vaikuttaineista jutuista on tullut keittiömme vakiruokia.

En todellakaan esimerkiksi olisi tullut koskaan alkaneeksi miettiä, että kuinkas niitä latva-artisokkia tehdään, ostanut niitä huvikseni kotiin ja tullut kokeilleeksi niitä, mutta kun kahden euron hävikkiruokalaatikossa oli yksi artisokka, joka piti syödä heti pois, kiinnostuin asiasta ja tulin kokeilleeksi artisokan valmistusta. Jatkossa voin hyvinkin osaa niitä, jos niitä sattuu edullisesti kohdalle.

Näin opin myös tekemään janssoninkiusausta. Löysimme anjoviksia halvalla, janssoninkiusaus oli ensimmäinen resepti, johon muistin niitä tulevan ja kun googletin sen kaupassa nopeasti huomasin, ettei siihen tarvita lisäksi kuin halpoja perunoita ja ruokakermaa – sittemmin se on inspiroinut myös muiden kiusausten kokeiluun.

Lue myös: 11 tapaa säästää ruokakaupassa

Säästämisen ja kituuttamisen ero

Lopputalvesta taas tarvitsin uusia arkilenkkareita, sillä vanhat lenkkarini olivat varsin loppuuntallotut ja totesin niihin tulleen jo reiänkin.

Etsin uusia kenkiä hetken ja silmiini sattui ihana pari juuri minulle sopivassa koossa 75% alennuksella. Kengille jäi hintaa 7,40 euroa ja olin niihin todella tyytyväinen, sillä ne olivat juuri sellaiset, mitä siihen yhteyteen tarvitsin.

Kun sitten tarvitsin lenkkeilyyn kenkiä, menin urheilukauppaan, tutkin kenkiä, löysin itselleni sopivat enkä edes harkinnut hetkeäkään, pitäisikö minun alkaa googletella, saako noita 100 euroa maksaneita kenkiä jostain edullisemmin. Ne olivat siinä ja minä tarvitsin niitä nyt, joten voin hyvin ostaa ne.

Kun vein ne kassalle, kysyi myyjä, tehdäänkö niille 3,90 euron suojauskäsittely. Minulla olisi varmasti ollut vastaavaa suojausainetta kotonakin, mutta en olisi varmasti muistanut tehdä sitä ja jos ostan sadan euron kengät, niin tottakai ne kannattaa suojata. Eli ilman muuta asiaa sen kummemmin harkitsematta sanoin, että suojauskäsittely tehdään.

Liikunnasta innostumisen myötä tajusin, että tarvitsen myös hyvät urheiluliivit. Sain niistä vinkkejä, menin välittömästi kauppaan ja kiinnostavaa mallia kokeiltuani ajattelin, etten koskaan enää halua riisua niitä päältäni, sillä ne toivat niin suuren eron aiempiin perusliiveihini nähden nyt, kun olin alkanut harrastaa vielä hieman aiempaa aktiivisempaa liikuntaa.

Kiikutin ne heti kassalla enkä edes miettinyt, saisinko ne jostakin muualta alle 55 eurolla. Ne olivat täydelliset ja mietin jo mielessäni, kuinka mukavaa niiden kanssa olisi liikkua jo heti samana päivänä.

Lue myös: 12 asiaa, jotka eivät kuulu minimalistiseen elämääni

Minimalismi lapsiperheessä Virve Fredman Ostolakossa

Ajattelemme useimmista rahaan liittyvistä asioista puolisoni kanssa samalla tavalla, joten meidän ei ole ikinä tarvinnut riidellä siitä, mutta joissakin asioissa emme tee samoja valintoja.

Minun piti vastikään etsiä uusi kirjanpitäjä ja sopivaa tyyppiä on vaikeaa löytää täältä Tukholmasta, sillä haluan ihmisen, joka puhuu suomea (osa papereistani on suomeksi).

Kirjanpitoani ei siis voi tehdä kuka tahansa ja käytännöt ovat Ruotsissa minulle välillä vieraita oikeiden sanojenkin puuttuessa, joten arvostan hyvää palvelua.

Löysin aivan mahtavan kirjanpitäjän, joka kertoi, etteivät he ole halvin, mutta heillä on tyytyväisimmät asiakkaat.

Tämä kävi heti selväksi hänen antamastaan palvelusta ja kun hän kertoi hinnan, en miettinyt hetkeäkään, onko se okei. Olin ehdottomasti valmis maksamaan sen.

Myöhemmin asiasta puolisolleni mainitessani häneltä putosi suu auki ja hän totesi, ettei ikinä maksaisi niin paljon kirjanpidosta.

Fakta oli kuitenkin, että hänen kirjanpitonsa voisi tehdä lähes mikä tahansa ruotsalainen kirjanpitotoimisto, joten tietenkään hänen ei kannattaanut maksaa keskihintaa enempää.

Tämäkin oli hyvä esimerkki siitä, että tarve ratkaisee, mitä asiasta on valmis maksamaan.

En tarvitse toista euroa maksavaa avokadoa arjessani, vaan voin ostaa samalla hinnalla kampanjatarjouksesta 1,5 kiloa appelsiineja, mutta hyvän kirjanpitäjän tarvitsen ehdottomasti.

Lue myös: Essentialismi – mitä se nyt sitten on?

Virve Fredman minimalismi opiskelijasolu

Vaikka minimalismin sydämessä on nimenomaan tarpeiden pohtiminen, sotketaan se kuitenkin usein asketismiin, joka on ajatuksena sen niin täysi vastakohta kuin vain voi olla.

Asketismissa itseltään kielletään tietoisesti iloa ja nautintoa tuovat, usein hyvin tarpeellisiltakin tuntuvat asiat, minimalismissa taas vain keskitytään valitsemaan elämään juuri ne ja karsitaan asiat, joista ei ole iloa, hyötyä tai nautintoa.

Ei ole olemassa tiettyä tavaramäärää, jonka minimalismin ajatuksen mukaisesti elävä saisi omistaa.

Kyse on käytännössä vain siitä, että henkilö on pohtinut tarkasti, mitkä tavarat (ja usein myös ei-fyysiset asiat) hänen elämässään ovat sellaisia, että niiden ympärille rakentuu hyvältä tuntuva, onnistunut arki ja kun loput sitten karsitaan tulee huomanneeksi, ettei siihen tarvitakaan loppujen lopuksi kovin paljon.

Minimalismissa ei siis vähennetä tavaroita tavaroiden vähentämisen vuoksi, vaan vähäinen tavaramäärä on seurausta syvällisemmistä pohdinnoista ja siitä, millaista elämää haluaa elää.

Lue myös: ”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi

Minimalistinen muutto Suomeen Virve Fredman

Minimalismi voi näkyä ihmisillä pelkässä tavaramäärässä, sillä minimalismin ajatukset voi ottaa elämäänsä juuri itsestään tuntuvalla tavalla ja joillekin se sopiva tapa on tavaroiden vähentämisen kautta arjen helpottaminen.

Minimalismin voi myös adoptoida elämäänsä laajemmin kokonaisvaltaisena elämänfilosofiana, joka ohjaa elämää, eli josta tulee elämäntapa.

Itse aloitin minimalismin halutessani konkreettisesti raivata turhat tavarat pois elämästäni, jotta arkeni olisi helpompaa ja voisin helpommin elää sellaista elämää, millaisesta haaveilin.

Pikkuhiljaa minimalismista tuli kuitenkin yhä kokonaisvaltaisempi elämäntapa, joka näkyy nyt lähes kaikilla elämäni osa-alueilla tavaroista rahan kulutukseen ja tavallisen arjen elämiseen sekä valintoihin ajankäytössä – siitä, minkä verran käytän aikaa työlle, harrastuksille, vapaa-ajalle, levolle ja palautumiselle.

Minimalismi on siis ollut avainasemassa juuri minusta hyvältä tuntuvan elämän löytämisessä ja bonuksena on, ettei se maksa kuin sen verran, mitä siitä on halukas itse maksamaan.

Jos minimalismi kiinnostaa, löydät täältä lisää tietoa siitä.

Lue myös: Mitä eroa on minimalismilla ja tavaroiden karsimisella?

***

Postauksessa mainitsemani Maarit Lassanderin kirja Rahaviisaus löytyy esimerkiksi Storytelista, jonne voi uutena käyttäjänä lunastaa maksuttoman 30 päivän kokeilun *tämän linkin kautta.

Muita hyviä kirjoja rahasta ovat esimerkiksi Julia Thurénin Kaikki rahasta sekä Tony Robbinsin Raha – peli haltuun.

Kaikki rahasta Julia Thuren Virve Fredman Ostolakossa

Millainen suhde teillä on rahaan ja sen kulutukseen?

6 kommenttia artikkeliin ”Mitä eroa on rahan säästämisellä ja kituuttamisella?”

  1. Kiitos Virve hyvästä kirjoituksesta! On kanssasi samaa mieltä, ettei rahasta ja rahankäytöstä puhuta riittävästi. Joten raha menee niin helposti tunteisiin, eikä sitä osata käsitellä objektiivisesti. Tilin plussat ja miinukset ovat lopulta kuitenkin vain faktoja siitä omasta rahankäytöstä, eikä niihin liity sen suurempaa draamaa.

    Itse olen oppinut kotoa säästäväisyyttä ja olen lähipiiristäni huomannut, miten joillakin kaikki tuleva raha myös menee. Jos tulot nousevat, nousee kulutus sen mukana. Ja sitten ihmetellään kun mitään ei jää säätöön. Olenkin siis jo pitkään lähestynyt raha-asioitani kulutuksen puolelta. Olen tarkastellut kriittisesti kuinka paljon rahaa kulutan (säännöllinen säästäminen mukaanlukien) ja nähnyt sen perusteella kuinka suuret tulojeni on oltavat. Olen tällä periaatteella ollut vain kerran elämässäni tilanteessa, jossa jouduin olemaan huolissaan miten tilini saldo riittää. Jopa vuoden työttömyysjakson aikana sain tuesta osan joka kuukausi säästettyä ilman että olisin kokenut jääväni jostain paitsi.

    Yksi iso oivallukseni rahan käytössä ja säätämisessä oli, kun aloin seurata kuinka pitkään esim. vaatteet ja kengät pysyivät hyvinä. Nyt olen tunnistanut itselleni kriittiset asiat, joiden haluan pysyvät pitkään hyvänä ja joihin satsaan. Nahkasaapikkaat ja change-rintaliivit voivat tuntua alkuun kalliilta, mutta kun huomaa vieläkin käyttävänsä 100e saapikkaita jotka osti vuonna 2003 tai 50e liivejä jotka osti hieman sen jälkeen, ei voi kuin ihmetellä miksi kukaan käyttäisi joka vuosi muutaman kympin huonolaatuisiin kenkiin tai liiveihin, kun ne voisi ostaa myös lähes ikuisiksi. Samoin olen opetellut paremmin korjaamaan vaatteitani, enkä enää osta uutta paitaa tai housuja, jos voin siististi korjata vanhaa. Tämä on järkevää myös ympäristön kannalta.

    Pohjimmiltani koen, että rahan kulutus on paljolti omia valintoja. Voi lähteä ystävän kanssa kahvilaan tai voi kutsua ystävän luoksensa kylään. Voi lähteä Balille surffaamaan tai voi retkeillä lähimetsissä. Voi ostaa kaikki-ihanat-asiat-nyt-heti tai voi säästää sen rahan. Ja kyllä, tämä pätee myös tilanteisiin joissa ei ole paljon rahaa. Olisin voinut työttömänä ollessa ostaa kalliita harrastusvälineitä, mutta päätin ostaa ne vasta kun saisin työn, jotta rahaa myös säästyisi. Se oli vähävaraisen valinta, joka ei tehnyt minusta yhtään onnettomampaa.

  2. Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus Virve! Itse ajattelen kuluttamisesta hyvin samalla tavalla kuin sinä ja toiminkin niin. Olen säästänyt kuin itsestään isoja summia rahaa, vaikka olen ollut paljon lomautuksella.
    Avaavaa oli myös, kun tarvitsin uuden tietokoneen. Marssin vain paikalliseen kauppaan ja valitsin. Tarjottiin maksuaikaa mutta maksoin heti, eikä se hetkauttanut taloutta mihinkään suuntaan. Ihanaa vapautta!

  3. Mielenkiintoinen näkökulma. Itselleni tärkeintä on se, että on hyvinpalkattu työ, joka on tarpeeksi vapaata eikä vaadi pitkiä päiviä. Se, että hyvän palkan ansiosta on tietty taloudellinen turva ja voi ostaa sen mitä tarvitsee hintalappuja vilkuilematta tai vaikka hankkia auton, lomareissun tai kesämökin ”bara för att”. Ja myös se että voi ostaa itselleen lisää aikaa esim. käyttämällä palveluja kuten siivooja, ruokatarvikkeiden, ostosten, pakettien etc kotiinkuljetus, pesula jne. Olen lähtöisin köyhästä perheestä jossa tarjousten perässä juokseminen, kuponkien bongailu ja mainoslehtien selailu oli keskeinen osa elämää, enkä todella halua sitä enää ikinä.

  4. Tosiaan moni luulee, että säästäminen tarkoittaa sitä, että jää paitsi jostain, vaikka useimmat voisivat jättää ostamatta sen seitsemännen topin, viidennen kirjan tai lankakerän ihan hyvin jäämättä mistään paitsi. Esimerkiksi omaisuutensa kartoittaminen voisi auttaa hahmottamaan tämän, että minullahan on jo tällainen tai melkein samanlainen, miksi ostaa uusia, kun eivät ne edes mahdu minnekään.

    Sekin on totta, että ihmiset nauttivat erilaisista asioista ja tarjousten lukeminen on varmasti fiksu juttu. Itse suunnittelen erinäisiä asioita elämässäni, koska pidän suunnittelusta. Suunnittelen myös raha-asiani, mutta oma ongelmani on ruoanlaitto. En osaa oikeastaan yhtään, enkä ole kiinnostunut siitä. Tiedän, että se toisi elämääni lisää säästöjä, mutta ensin täytyisi nauttia kokkailusta. Eli se on oma valintani, että ruoka maksaa siten enemmän, koska en valmista sitä itse.

    Olen viettänyt syyskuun lopusta alkaen älä osta mitään -vuotta, sillä ajatuksella, etten ostaisi mitään turhaa tämän vuoden aikana. En vaatteita, kirjoja, kosmetiikkaa, ihon- tai hiustenhoitotuotteita, lankoja, kaikkea sellaista, mitä minulla on jo. Olen pärjännyt hyvin ja kuluttanut esim. kosmetiikkavarastoja loppuun, mutta olen kuitenkin voinut ostaa asioita, joita tarvitsen, joita minulla ei ole. Halusin kokeilla tällaista säästövuotta, juuri sen vuoksi, etten jää siinä paitsi mistään, vaan käytän tuotteita ja asioita, joita minulla jo on. Olen nyt puolivälissä vuotta ja pidän kokeilustani, tosin vaikeampaa siitä tuli, kun sain vähän ”ylimääräistä” rahaa. Pitäydyin silti asioissa, joita oikeasti tarvitsen, enkä vain innostunut ostelemaan.

    Aloitin projektin sen vuoksi, ettei kotiimme mahtunut enempää tavaraa. Kyllästyin siihen, että joka laatikko, kaappi ja hylly oli täynnä jotain. Päädyin siihen, että pärjäisin vähemmälläkin, esimerkiksi 3 samanlaisen seerumin omistamisessa ei ollut mitään järkeä, vaan että käyttäisin ne loppuun ja vasta sitten ostaisin uuden.

  5. Tekstin aloitus oli erinomainen. Tilanteen pakottamana menojen karsimista on tosiaan aivan turha verrata omasta halustaan säästämiseen ja turhien menojen karsintaan. Ruokahävikki on yksi lempiaiheitani. Heittäähän siinä niin luonnonvaroja vaatineita raaka-aineita kuin käytettyjä eurokin aivan turhaan roskiin. Säästäminen mahdollistaa monia asioita, eikä vähiten ympäristöystävällisiä valintoja. Kulutustottumustensa tarkastelua voi myös pitää ennen kaikkea ekotekonakin.

    Omista taustoistani katsottuna ymmärrän myös, miten säästämisestä puhuminen voi monilla mennä suoraan tunteisiin, vaikkei siinä mitään järkeä olisikaan. Vaikka olen saanut suuriakin summia säästettyä ja tilillä olisi mukavasti rahaa lähes vuoden menoihin, 90-luvun lama-ajan lapsuudesta ja nuoruudesta nousee edelleen huoli, että mitä jos ne rahat loppuvatkin. Lähes viikoittain saan muistuttaa itseäni, että kyllä ne rahat riittävät, vaikka jäisin tänään työttömäksi. Jollain lama-ajan lapsuus taas voi näyttäytyä niin, ettei halua enää ikinä säästää senttiäkään. Erilaiset näkökulmat tähän raha-aiheeseen ovat joka tapauksessa mielestäni tärkeitä ja on hyvä, että tuot myös niitä esille!

  6. Perheeseen kuuluu neljä ihmistä. Kaksi aikuista ja kaksi lasta. Toinen meistä aikuisista käy töissä. Koen että kun ei harrasta ostelua mielitekojen perusteella, niin rahaa säästyy. Vanhojen valokuvien perusteella parikymppisen minäni rahat ovat huvenneet vaatehutiostoksiin, kosmetiikkaan ja juhlimiseen. Aina piti olla jotain uutta kivaa. Se on muuttunut vuosien myötä. Kun ostaa pelkästään tarpeeseen niin silloin on varaa. Vaikka se on hyvin karkea yleistys, mutta näin se toimii ainakin tässä perheessä. Ja tarvittavasta tuotteesta on monia hintavariaatioita, en valitse automaattisesti halvinta vaan sen mikä vastaa eniten tarpeisiin. Mä olen joskus kritisoinut sellaisia ihmisiä joilla on kämppä täynnä (oikeasti täynnä) tavaraa, mutta silti rahaa ei ole koskaan mihinkään. Ihmisen elinkustannukset nousevat palkan mukana, ostetaan koska on varaa ja sitten huomataan että rahat eivät silti riitä.

Kommentointi on suljettu.