Tavaroiden vähentäminen on muuttanut suhdettani tavaroihin

Minulla on ollut kotona viimeaikoina jotenkin aivan erityisen rauhallinen ja rentoutunut olo. Kotimme on muutenkin ollut minulle se paikka, jossa on hyvä olla ja jonne vetäydyttyä tulee sellainen tunne, että maailma saa rauhassa vaikka kaatua, mutta täällä kotona olen kaikelta suojassa.

Viimeaikoina olen kuitenkin tuntenut kotona tavallistakin parempaa oloa ja yhdistän sen tavaroiden vähentämisen tuomaan vaikutukseen, jonka tunsin ennenkin jossain määrin kodin selkeytymisen myötä. Nyt olen kuitenkin tuntenut sen aivan uudella tavalla, jollaista en ollut osannut edes odottaa.

Lue myös: Minimalismi toi elämään rauhallisuutta

Olen viimeisen vuoden karsinut tavaroita urakalla ja varsinkin viimeiset puoli vuotta asiaan ihan kunnolla keskittyen, mikä on saanut jonkun jopa pohtimaan, eikö suhteeni tavaroihin ole edelleen aika tavarakeskeistä, jos kerran mietin niitä yhä kokoajan, vaikka lähestyminen niihin olisikin erilainen kuin aiemmin.

Viimeiset puoli vuotta ovat tosiaan olleet melko tavarakeskeisiä, sillä faktahan on, että tavarat eivät vain itsestään vähene, vaan niiden vähentäminen vaatii jatkuvaa työtä. Kuten olen kertonut, uskon oman kokemuksen kautta hitaan vähennysprosessin olevan loistava tapa vähentää tavaroita, sillä harva on kerralla ja ihan yhtäkkiä valmis luopumaan samoista asioista kuin hitaamman prosessin aikana.

Hitaan, mutta jatkuvan tavaroiden vähennyksen myötä tavarat ovat olleet mielessä paljon ja toistuvasti, mutta varsinkin muutaman viimeaikaisen vähennystempun myötä elämään on tullut ihanaa keveyden tunnetta, kun olen luopunut sellaisista asioista, joista en olisi ennen osannut luopua.

Lue myös: ”Pakollisia asioita” ei ole pakko säilyttää

Suurin vaikutus tavaroiden vähennykseen oli, kun löysin fantasiaminä-konseptin. Tajusin, kuinka paljon olin yhä säästänyt tavaroita sille fantasiaminälle, jollainen kuvittelin joskus tulevaisuudessa olevani (usein jopa nimenomaan tavaroiden vähentämisen myötä!). Kävin tavaroitani läpi miettien rehellisesti, oliko joku asia säästetty vain sille fantasiaminälle vai olisiko mahdollista, että minä itse käyttäisin sitä. Suurimman osan tavaroita kohdalla oli selvää, että vain fantasiaminäni käyttäisi sitä, joten tavarat saivat lähteä.

Lue myös: Säästin tavaroita fantasiaminälle, jota ei edes ole olemassa

Luovuin tavaroista, joista olin pitänyt kiinni pitkään. Olin luopunut lähes kaikista kirjoistani jo pitkän aikaa sitten, mutta minulla oli edelleen komerossa pieni kassi, jossa oli muutamia sellaisia kirjoja, joihin olin jo vuosia uskonut palaavani sitten, kun minulla on aikaa. Usein kuitenkin jopa unohdin noiden kirjojen olemassaolon ja vaikka minulla välillä olikin aikaa, en silti koskaan lukenut noita kirjoja.

Hain kirjat kotiin, selasin ne läpi ja tajusin, että en tulisi lukemaan niitä. Fantasiaminäni olisi lukenut ne, mutta oikealla minälläni oli mielessä niin monta niin paljon kiinnostavampaa kirjaa, ettei se todellakaan tulisi lukemaan noita kirjoa. Kirjoista luopuminen tuntui ihanan helpottavalta. Jätin kotiini yhden luonnonkosmetiikkaan liittyvän kirjan, jota aloin lukea välittömästi ja päätin, että jos sen lukeminen ei edisty, luovun siitäkin. Toistaiseksi se on oikeasti edistynyt.

Muiden kirjoittamista kirjoista luopuminen toi rauhaisaa tunnetta, kun yksi ”näihin palaan sitten joskus kun on aikaa” -kasa lähti pois. Sen kaikkein parhaan rauhoittumisen tunteen koin kuitenkin, kun ihan vähän aikaa sitten kävin hakemassa varastosta toisen pienen kassin, joka sisälsi hieman erilaisia kirjoja.

Lue myös: Minimalismi tuo avun kuluttavaan päätösväsymykseen

Siinä kassissa olivat nuoruusvuosien päiväkirjani, joita aloin ensin lukea, mutta joita lukiessani tajusin, ettei niiden sisällön läpikäynnistä ole minulle mitään iloa – päin vastoin. Oli jotenkin todella huojentavaa kun tajusin, että nämäkin olivat olleet juttu, jota olin varjellut jo parikymmentä vuotta uskoen, että ne tulisivat aina olemaan omaisuutta, joka minun tulisi säilyttää. Nyt en kuitenkaan nähnyt siihen enää mitään syytä.

Noista vanhoista päiväkirjoista eroon hankkiutuminen toi minulle jostain syystä aivan suunnattoman helpottuneen tunteen. Ihan kuin olisin päästänyt irti siitä Virvestä, jonka kaikki pahat ja ikävät tuntemukset oli purettu päiväkirjojen sivuille. Ehkä alitajuntaani on vaivannut ajatus siitä, että minulla on sivutolkulla ikäviä ajatuksia kirjoitettuna alas ja niihin pitäisi vielä joskus palata? Nyt kun niitä ei enää ole, ei minun tarvitse enää vatvoa niiden sivujen sisältöä tai pohtia, missä vaiheessa elämääni voisin haluta lukea vanhat päiväkirjani. Minulle niistä luopuminen oli siis ehdottomasti oikea päätös.

Lue myös: Kannattaako vanhat päiväkirjat säilyttää

Näytin vähän aikaa sitten myös, miltä vaatekaappini nykyään näyttää. Olin kuvitellut vielä postausta tehdessäni, että olen karsinut vaatekaapistani kaikki turhat vaatteet ja kaikki nuo jäljelle jääneet olisivat sellaisia, joita käyttäisin ja jotka haluaisin säästää. Hieman postauksen jälkeen olen vähitellen tajunnut, että eivät ne olleet ja reilun kolmenkymmenen vaatteen kaapin sisällöstä lähti pois vielä kolmannes.

Olin säästänyt juhlamekkoja, joita en oikeasti käyttänyt. Neuletta, joka ei enää istunut kuten ennen ja mekkoja, joissa minulla ei enää ollut hyvä olla. Olin myös säästänyt paitaa ja hametta, jotka näin mielessäni päälläni täydellisinä, mutta jotka päällä en todellisuudessa tuntenut koskaan oloani täysin mukavaksi. Yhdet hosut puristivat ja saivat aikaan epämukavan olon.

Yksi hame oli mielestäni täydellinen, mutta siitä huolimatta se oli ollut komerossani neljä vuotta, joiden aikana olin käyttänyt sitä kerran. Edes nyt, kun olin kesällä päättänyt käyttää vaatekaappini sisältöä testatakseni, pidinkö vaatteistani oikeasti, se ei ollut saanut käyttövuoroa, sillä aina sen päälle vetäessä tunsin, ettei minulla ollutkaan siinä hyvä olo ja riisuin sen.

Lue myös: Minimalistin vaatekaappi – kaikki vaatteeni

Olen laittanut eteenpäin useita kassillisia kosmetiikkaa, tehnyt useita reissuja paikalliseen hyväntekeväisyyskauppaan tavaroita sinne raahaten ja myynyt juttuja netissä. Olen siirtänyt digimuotoon lisää muistona säilytettyjä papereita ja voinut loupua lähes kaikista säästämistäni papereista.

Olen puuhannut viimepäivät aktiivisesti vanhasta blogiosoitteesta uudelle pohjalle muuttaneen blogin kanssa ja selannut sen myötä myös vanhoja postauksia. On ollut hauskaa huomata, kuinka niissä on jo noin kymmenen vuoden ajan toistunut huokaileva ja haaveileva ajatus elämästä, joka mahtuisi yhteen tai kahteen matkalaukkuun, mutta silti vasta nyt alan päästä siihen tilanteeseen.

Aiemmin olin huomattavasti kiintyneempi tavaroihini eikä ajatus niistä luopumisesta ole tuntunut realistiselta, sillä olen edelleen halunnut tavaroita ja himoinnut uusia juttuja. Varsinkin viimeaikoina kiintymykseni tavaroita kohtaan on kuitenkin muuttunut paljon ja aivan erityisesti juuri noiden yllä kuvaamieni juttujen myötä.

Tärkeimmät tavarani ovat tällä hetkellä käytännön tavaroita, joiden hajoamista tai katoamista kiroaisin, sillä ne helpottavat arkeani niin paljon, mutta mitkään niistä eivät ole korvaamattomia. Elämäni sujuu helpoiten, kun minulla on käytössä kännykkä ja läppäri, mutta jos niille käy jotain, on ne mahdollista korvata uusilla. Minulla ei niinkään ole siis kiintymyssuhdetta juuri noihin nimenomaisiin omistamiini tavaroihini.

Lue myös: Tavaroiden karsimiseen liittyvät syyllisyyden tunteet

Tietenkään en haluaisi, että vaikkapa vihkisormukseni katoaisi ja on kaunis ajatus, että se sama sormus on minulla läpi vuosien, mutta juuri nyt en koe katastrofiksi, jos se nimenomainen sormus pitäisi jostain syystä korvata joskus toisella. Pitäisin varmasti siitä toisestakin sormuksesta enkä ole naimisissa sen sormuksen kanssa vaan mieheni.

Jatkan tavaroiden vähentämistä vielä sitä mukaa, kun se tuntuu hyvältä ja tajuan, ettei joku juttu ole tarpeellinen. Kosmetiikan määrä on vähentynyt radikaalisti, mutta vaikka haaveilenkin pienestä ja kompaktista kokoelmasta, omistan tällä hetkellä vielä paljon juttuja, joista en suoraan sanottuna raaski luopua, kun kuitenkin haluan käyttää niitä.

Uskon, että kun ensivuoden puolella lähdemme mieheni kanssa Aasiaan, ovat tavaramme jo luonnostaan siihen mennessä vähentyneet niin, ettei monenkaan jutun uudelleensijoittamista tarvitse enää miettiä. Tavaroiden vähentäminen on tuntunut todella mielenkiintoiselta seikkailulta omaan mieleen ja se seikkailu tulee varmasti jatkumaan yhä edelleen ajatusten ja näkemysten muokkautuessa.

Lue myös: Viimeisin päähänpisto – omaisuus reppuun ja kohti Aasiaa!

Onko joku muu huomannut suhteensa tavaroihin muuttuneen tavaroiden vähentämisen myötä?