Kerroin juuri elämästäni minimaalisella vaatevalikoimalla. Parin vaatteen tuoma elämän helppous on antanut minulle inspiraatiota moneen muuhunkin asiaan ja kannustanut vähentämään kaikkea entisestään. Elämä on ihanaa, kun arki ei ole täynnä turhia valintoja ja odotan nyt esimerkiksi kovasti sitä, että pääsen selvittämään, miltä tuntuu, kun kosmetiikkaan liittyvät pienet arjen valinnat eivät enää jossakin vaiheessa ole yhtä suuressa roolissa päivääni.
Tähän asti olen kokenut nauttivani siitä, että voin valita, mitä luomiväriä tai ripsiväriä käytän, minkä meikkivoiteen tai puuterin valitsen, mikä on päivän suihkugeeli tai millä tuotteilla hiukseni pesen ja hoidan. Vaatekokeilun myötä olen kuitenkin tajunnut, etten ehkä nautikaan niin paljon jatkuvasta päätöksenteosta ja kaipaan elämääni lisää helppoutta sekä ennen kaikkea vähemmän vaihtoehtoja.
Tuntuu ihanan rauhoittavalta, kun tiettyihin perusasioihin ei tarvitse käyttää aikaa ja ajatuksia, vaan ne voi investoida tärkeämpiin juttuihin. Englanniksi juttu kulkee nimellä decision fatique, joka kääntyisi suomeksi päätösväsymykseksi. Mitä enemmän päätöksiä joutuu tekemään, sitä vaikeampaa niiden tekemisestä lopulta tulee ja sitä huonompia päätöksiä voi jopa tulla tehneeksi.
Huomaan itse usein, että kun tulen väsyneenä töistä kotiin ja mieheni kysyy, mitä haluan syödä, tekee minun vain mieli kaatua väsyneenä eteisen lattialle ja vinkaista, että en tiedä. Tavallisesti teen näistä jälkimmäisen, joskus myös ensimmäisen. Kun hän kysyy, kuinka kauan haluan ruokaani lämmitettävän, en tiedä sitäkään. Kun hän kysyy, haluanko pastani kanssa voita vai ketsuppia, tekee minun jo mieli alkaa itkeä ja huutaa, että vi**uako kyselet. Luojan kiitos tuo moneen muotoon ja tilanteeseen taipuva perisuomalainen sana on olemassa vain suomeksi, joten vinkaisen vain vastaukseksi, että en tiedä, sillä oikeasti haluan kyllä käyttäytyä hyvin, kun toinen pitää niin kultaisesti minusta huolta.
Tällaista on meillä ollut jo pitkään ja luulin, että kyse oli vain siitä, että olin tehnyt paljon töitä. Uskoin vain olevani todella väsynyt, eikä minusta siksi irronnut mitään parempaa ennen kuin olin saanut hetken olla kotona, syödä rauhassa ja nollauttaa aivoja netflixittämällä. Nyt tavaroiden karsinnan myötä olen kuitenkin havahtunut tajuamaan, ettei kyse ole yleisestä väsymyksestä, vaan mitä luultavimmin nimenomaan päätösväsymyksestä.
Kaikkien tavaroideni keskellä tuhlaan valtavasti energiaa yhdentekeviin päätöksiin, joita en edes varsinaisesti huomaa tekeväni, mutta jotka lopulta kuluttavat mieltä. Tutkimuksen mukaan teemme nimittäin päivittäin lähes huomaamattamme jopa noin 35 000 päätöstä. Jotkut niistä ovat isompia, jotkut pienempiä. Jotkut niinkin pieniä, ettei niitä edes tule ajatelleeksi tehneensä, kun yrittää summata, millaisia päätöksiä on juuri tehnyt.
Tällaisia pieniä ja huomaamattomia päätöksiä ovat kuitenkin esimerkiksi se, että päätit tätä tekstiä lukiessa pyyhkäistä sivuun poskea kutittelevan hiuksen, ottaa siemauksen kahvia, nostaa jalan toisen yli tai jatkaa lukemista ensimmäisten lauseiden jälkeen. Samalla päätit, että katsot kännykän näytöllä vilahtaneen ilmoituksen vasta lopetettuasi tämän jutun lukemisen. Näitä päätöksiä ei varsinaisesti ajattele eikä niitä tulisi nimenneeksi, jos joku kysyisi viimeistä tekemäämme päätöstä, mutta niitä tulee jatkuvasti tehneeksi.
Kun siirryin käyttämään kahta mekkoa tein sen ajatellen tietoisesti, että sen jälkeen minun ei tarvitsisi käyttää aikaa ja ajatuksia vaatteideni miettimiselle. Juuri se oli syynä siihen, miksi esimerkiksi monet oikeasti tärkeiden päätösten kanssa päivittäin tekemisissä olevat käyttävät samoja vaatteita. Jostain syystä vei kuitenkin kuukausia tajuta, että oikeasti arkipäivän päätösenergiaani vievät myös monet muut turhat jutut, joiden joukossa ykkösenä on suuri kosmetiikkavarastoni. Ottaako se minulta sittenkin enemmän kuin antaa?
Erityisesti työpäivää edeltävät aamut ovat täynnä turhia päätöksiä kun mietin, pesenkö käteni sillä nestemäisellä saippualla, jonka haluasin kuluttaa loppuun vai sen vieressä olevalla palasaippualla tai päätän, millä tuotteella pesen kasvot, mitä kasvovettä, hoitonestettä, seerumia, kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta käytän. Päätän, mitä luomivärinpohjustajaa, luomiväriä ja ripsiväriä sinä päivänä laitan. Päätän, minkä meikinpohjustajan, meikkivoiteen, puuterin ja peiteaineen valitsen. Päätän, mitä korostuspuuteria, aurinkopuuteria ja poskipunaa käytän. Päätän, mitä huulimeikkiä laitan ja päätän, otanko sen mukaan töihin.
Aamuisten päätöksien teko vie valtavasti tiedostamatonta päätösenergiaa enkä ole vielä siinä vaiheessa edes päässyt ulos kodistani. Kun sen jälkeen vielä päätän, minkä huivin takkini kanssa puen, mitä reittiä bussipysäkille kävelen ja bussipysäkillä päätän, odotanko pari minuuttia pidempään nopeammin perille menevää bussia vai valitsenko hitaamman, lähes heti pysäkille tulevan vaihtoehdon, on tällaisia melko tietoisia päätöksiä syntynyt niiden tiedostamattomien päätösten lisäksi jo melkoinen määrä ja suurin osa vieläpä aivan täysin turhaan.
Kun tajusin, kuinka helppoa samoilla vaatteilla eläminen on elämästäni tehnyt, aloin entistä enemmän haaveilla minimalistisesta elämästä, jossa minun ei jatkuvasti tarvitsisi olla tekemässä monia muitakaan päätöksiä. Kun vaihtoehdot on karsittu, ei päätösten tietoiseen tai tiedostamattomaan tekemiseen mene yhtä paljon energiaa.
Tämän asian pohtiminen ja ymmärtäminen antoi minulle yhä enemmän intoa tavaroiden vähentämiseen. Vaikka hyvältä tuoksuva suihkugeeli olikin ihana juttu, en ihan oikeasti halunnut käyttää muiden melko turhien päätösten ohella aikaani siihen, että päättäisin, miltä suihkugeelini sinä päivänä tuoksuisi. Joissakin asioissa riittäisi vähempikin.
Yhtäkkiä jopa ajatus arjen rutiineista alkoi houkuttaa. Olin aiemmin ajatellut, että rutiinit ovat tylsiä, mutta nyt ne eivät yhtäkkiä enää tuntuneetkaan siltä. Ehkä olen tulossa vanhaksi, mutta nyt aloin jopa miettiä, millaisia rutiineja voisin itselleni luoda helpottaakseni elämääni. Tajusin esimerkiksi, että ei ollut sattumaan, että söin päivittäin lähes samoja asioita. Niitä oli helppo syödä ilman, että joutuu tekemään valintoja. Selvisi, että ne monet suuria päätöksiä tekevät ihmisetkin syövät usein samana toistuvan aamiaisen, jotta siihen ei mene päätösenergiaa.
En ole kovin suuria päätöksiä tekevä ihminen, mutta kaipaan sitäkin suuremmin elämääni juuri nyt helppoutta. Uskon, että nimenomaan erilaisten vaihtoehtojen karsiminen ja sitä myötä päätösten teon vähentäminen on yksi tärkeä avain siihen, joten vähentelen kotini tavaroita yhä suuremmalla innolla. Kirjoittelen homman etenemisestä tänne blogiin aina välillä, mutta jos haluatte seurata, millaisia tavaroita kodistamme esimerkiksi lähtee pois, voi sitä seurata Instagram Stories -klippieni puolella lisää.
Haluatteko te, että arjessanne on paljon vaihtoehtoja?
Lue myös:
Tämän vuoksi tuntuu hyvältä omistaa vähemmän
5 erilaista taktiikkaa tavaroiden vähentämiseen
Kaikki luomivärini ja miksi en oikeastaan tarvitsekaan niitä kaikkia
Tämä koko teksti on niin minä.
Huomaan, että olen yhä useammin ottanut tämän aiheen esille ystäväni kanssa. Kuinka ennen niin moni asia tuotti iloa ihan vain olemasssaolollaan. Mietitäänpä tätä vaikka vaatehuoneen kautta; aikaisemmin me molemmat koimme suunnatonta mielihyvää värien mukaan henkareissa riippuvista vaatteista. Niitä on paljon, eri käyttötarkoituksiin ja tilanteisiin – ah miten ihanaa päästä valitsemaan niistä aina se juuri sopiva vaate. Paitsi että 95% kerroista tuli valittua joku niistä kolmesta luottovaatteesta, mitkä tuntuu aina hyvälle.
Nyt kyseenalaistan vahvasti tarpeeni ja haluni niille kauniille vaatteille, mitkä olen ajan saatossa mm. kirpputorilta ostanut. Tuottaako ne enää sitä hyvää oloa? Vai pahaa mieltä kun ne edelleen roikkuvat vaatehuoneessa käyttämättöminä.
Kirjoituksesi selkeytti ja vahvisti omaa käsitystäni siitä, miten tämä ilmeisesti itselläkin heijastuu olotilaan. Taidan keskittyä karsimaan näitä tarpeettomia päätöksentekoja. Tulipa jotenkin tosi hyvä fiilis kun sain tämän nyt puettua ihan sanoiksi.
Aurinkoista tiistaita Virve! 🙂
Ihana kuulla, että postauksesta oli hyötyä! Minusta itsestänikin tuntui jotenkin suorastaan helpottavalta, kun tajusin, että mieltäni kuluttaa näinkin yksinkertainen asia. Nyt sitten vain haaveilen siitä hetkestä, kun turhat tavarat vihdoin ovat poissa ja uskon, etä mieli on sen myötä kevyempi. 🙂
Aurinkoista viikkoa myös sinne! 🙂
Voi, miten helppoa mulla ilmeisesti onkaan! Vaikka kosmetiikkaa tuntuu olevan kaapit väärällään, on kutakin tuotetta silti vain yksi: yksi suihkusaippua, yksi vartalovoide, yksi seerumi, yksi meikkivoide, yksi ripsiväri… Kynsilakat ja huulimeikit ovat ainoa poikkeus! Luomivärejä on paletillinen (iiiiihana Tartelette in Bloom). Lisäksi syön joka hemmetin aamu täsmälleen saman aamupalan ja aamun rutiinit sekä aikataulut on huippuunsa hiottu.
Tämä oli kiva postaus; kuten sanottua, tajusin nyt että mullahan on superhelpot aamut. 😀 Olen surkea tekemään päätöksiä, joten hyvä että edes aamurutiinit saa vedettyä läpi ilman turhaa mietintää.
Tätä tavoitellessa! 🙂
Enpä olekaan ajatellut arkea tuolta kannalta, mutta totta on, että kun herkistyin tuoksuille niin kaupassa käynnistä tuli huomattavasti yksinkertaisempaa. Valikoin hyllystä sen (usein ainoan) hajusteettoman suihkugeelin/pyykinpesuaineen/shampoon ym. ja se on siinä. Välillä kaipaan tuoksuja, mutta käveltyäni kosmetiikkaosaston läpi kassalle huomaan että kaipuu lähtee ja lujaa 😉 Kylppäri näyttää huiman yksinkertaiselta – mitä nyt hurahdin korealaiseen kosmetiikkaan eli siitä on tullut testattua noita hajusteettomia vaihtoehtoja. Mm. kosteuttava seerumi oli tosi löytö, nyt en tarvitse erikseen paksumpaa kasvovoidetta talvella vaan voin käyttää samaa kevyttä kuin kesällä! Aivan mahtavaa, koska se paksumpi voide ”istui” ihon päällä ja hautoi allaan näppyjä. Kiitos suosituksista!
Mulla kans elämä oli ”helppoa” siirtyessäni hajusteettomiin, kun silloin ei ollut kuin yksi vaihtoehto kaupan hyllyssä. Kunnes löysin korealaiset ja japanilaiset ihonhoitotuotteet. Ja saa onneksi nykyään kotimaisiakin eikä tarvitse tyytyä apteekin perusvoiteisiin jotka tukkivat ihoa eivätkä kosteuta tarpeeksi. Peilikaappi on nyt täynnä, mutta iho huomattavasti paremmassa kunnossa. Kynsilakoista luopuessa elämä helpottui paljon, mulla oli niitä joskus yli 300 kpl ja enää en käytä ollenkaan. Samaa hiusväriä (hennaa) olen käyttänyt 9 vuotta, mitä nyt kerran vaihtui merkki ja välillä laitan raitoja latvoihin ja suoraväriä niihin hennauksen yhteydessä. Heivasin just pari mattoa kellariin, koska elämä on helpompaa ilman niitä. Mitä vähemmän ns turhaa elämässä, sen paremmin voin keskittyä olennaiseen eikä turhat rojukasat ahdista. Ennen oli koko ajan ”pitäisi tehdä sitä ja tätä ja siivota tuo ja raivata tuo”, nyt noita ”pitäisi”-juttuja on puolet vähemmän. Ehkä joskus vielä tästäkin vähemmän. 🙂
Hei! Ensinnäkin kiitos ihanasta blogista, luen aina joka postauksen innolla 🙂
Ei liity suoraan tämän postauksen aiheeseen, mutta kiinnostaisi kuulla, oletko kiinnostunut kosmetiikassa sen eettisyydestä? Oletko kiinnostunut/otatko yleensä selvää esim. onko tuote vegaaninen tai onko sitä testattu eläimillä? Oletko kokeillut luonnonkosmetiikkaa ja mikä on ajatuksesi siitä? Mikä on kantasi eläimillä testattuun kosmetiikkaan? Olet kuitenkin iso vaikuttaja suomessa kosmetiikkaostoihin, sillä blogiasi seurataan paljon ja sitä kautta tapahtuu varmasti ostopäätöksiä moniin tuotteisiin, joten olisi mielenkiintoista kuulla kantasi näihin.
Minimalismin myötä ihan yleisesti kaiken eettisyys kiinnostaa yhä enemmän. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ympäristön kannalta, mutta tähän mennessä kaikki kosmetiikkaan liittyvät herkkyysreaktioni ovat syntyneet nimenomaan luonnonkosmetiikasta, joten olen hieman arka testaamaan uusia tuotteita enkä missään nimessä koe, että luonnonkosmetiikka tai synteettisiä ainesosia sisältävä kosmetiikka olisivat jompi kumpi toistaan parempia.
Minusta isoin kysymys kosmetiikan eläinkokeissa on Kiina, joka vaatii itse saada tehdä eläinkokeilta tuotteille, jotka tulevat sellaisilta markkinoilta, joilla eläinkokeet ovat jo kiellettyjä (EU:ssa eläinkokeet kuitenkin ovat kosmetiikassa kiellettyjä). Toivon, että nimenomaan Kiinan hillitsemisen eteen tehdään asioita.
Täältä löytyy Kiinaan liittyvä postaus vuosien takaa: https://blogit.terve.fi/ostolakossa/inside-industry-35-ei-nyt-pahalla-mutta/
Itse olen huomannut, että toisen esittämiin kysymyksiin vastaaminen kuormittaa ja ärsyttää.
Ehkä päätökset sinänsä olisi melko helppo tehdä (esim. se, laittaako pastaan voita vai ketsuppia), mutta jos pitää toiselle sanoittaa se valintansa ääneen, homma muuttuu lähes mahdottomaksi. Kun toinen kysyy, on vastattava heti. Jos kukaan ei kysyisi, sen päätöksen tekisi vasta myöhemmin, sen pohjalta miltä siinä hetkessä tuntuu. Päätöstä ei tarvitsisi tehdä etukäteen.
Valinnanvara siis väsyttää. Minua jostain syystä kiehtoo tämä aihe. Valinnanvara väsyttää kuitenkin vain niin kauan kuin se on poistamisen jälkeen silti edelleen palautettavissa. Jos sinulla on kaksi mekkoa ja olet köyhä, niin et ole iloinen, koska jos toinen mekko tuhoutuu, niin ei olekaan varaa ostaa uutta. Hyvin harva haluaa matkalaukkuelämää, jos paluu tavalliseen elämään ei olekaan mielen muuttuessa rahallisesti mahdollista.
Ihmisen elämän kokonaisuuden tarkastelussa on työ yleensä tärkeä. Eikö siellä tehtävät päätökset väsytä paljon enemmän, ja jos ei niin miksi?
Hengellisessä suuntauksessa, jota kannatan on ymmärrys, että on olemassa hyvin korkea henkinen tila, jossa ei ole enää valintoja, koska ihminen on silloin niin yhtä oman tarkoituksensa kanssa. On vain vääjäämätön suunta mihin haluat, koska elämän tarkoitus on löytynyt. Näen siis tässä myös haparoivia henkisen etsinnän ensiaskelia, joiden todellinen manifestaatio saattaa kestää vuosia tai vuosikymmeniä.
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä minimalismiin liittyvää postaussarjaa, ja ajatus tavaran vähentämisestä ja elämän yksinkertaistamisesta on hiljalleen alkanut ottaa jalansijaa myös täällä – vielä tosin ihan vain pohdintojen tasolla.
Aivan ensimmäinen ajatukseni aiheeseen liittyen oli, etten todellakaan pystyisi luopumaan kaikesta (turhasta) ihanasta. Kuitenkin, mitä enemmän olet avannut minimalismiin liittyvää filosofiaa ja sen positiivisia vaikutuksia, on mahdollisuus alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän. Rutiineja ja vähiä vaihtoehtoja rakastavana ihmisenä minimalismi kuulostaa toimivalta elämäntavalta!
Nyt vastikään uudessa työpaikassa aloittaneena ja muuton alla olisi aikalailla täydellinen aika alkaa vähentää turhaa elämästä. Vielä kun osaisi tehdä päätöksen siitä mikä saa jäädä ja mikä lähteä, ja olla kyseenalaistamatta omia päätöksiään.. Saa nähdä miten tässä vielä käy!