Mitkä ainesosat tukkivat ihohuokosia?

Minulta kysellään usein vinkkejä tuotteista, jotka eivät olisi komedogeenisiä eli ihoa tukkivia. Aihe on minusta todella mielenkiintoinen, sillä todella moni lähestyy sitä hyvin mustavalkoisesti ajatellen vain, että on olemassa valmiita listauksia, jotka määrittelevät, mitkä ainesosiat tukkivat ihoa ja niitä sisältäviä tuotteita tulee välttää.

Oikeasti asia ei ole yhtään niin yksinkertainen ja erilaiset komedogeenisiä ainesosia listaavat luettelot voivat jopa johtaa suurestikin harhaan. Komedogeeniseksi määriteltyä ainesosaa sisältävä tuote kun ei todellisuudessa ole välttämättä komedogeeninen eikä tällä tarkoiteta vain sitä, ettei se tukkisi jokaisen ihoa.

Mitä tarkoittaa, että ainesosa on komedogeeninen?

Komedogeenin tarkoitaa ainesosaa (tai kosmetiikkatuotetta), joka tukkii ihohuokosia ja saa siten iholla aikaan epäpuhtauksia.

Tavallisesti ihohuokosissa oleva tali pääsee kulkemaan esteettä ihon pinnalle, mutta jos ihohuokonen tukkeutuu esimerkiksi liiallisen talin ja kuolleen ihosolukon vaikutuksesta, ei tali pääse ulos ihohuokosesta. Tulehduksia aikaan saavaa Propionibacterium acnes –aknebakteeria on iholla luonnostaan, mutta bakteeri viihtyy erityisen hyvin tukkeutuneessa ihohuokosessa, jossa se lisääntyy mm. rasvahappojen avulla. Ihohuokosen voi myös tukkia kosmetiikan ainesosa.

Termiä ei-komedogeeninen eli ei-ihohuokosia tukkiva viljellään kosmetiikan markkinoinnissa paljon, sillä se tuo käyttäjille hyvän ja varman olon tuotteesta. Jos tuotteessa lukee, ettei se tuki ihoa, ei sen pitäisi sitä tehdä.

Kuinka ainesosien komedogeenisyys on tutkittu?

Kosmetiikassa käytettyjen ainesosien komedogeenisyys on tutkittu erillaisilla mallinnuksilla, joista yleisimpiä on arvostetun ihotautulääkärin Albert Klingmanin 70-luvulla kosmetiikan tarkoituksiin tuoma (alunperin 50-luvulla muihin tarkoituksiin kehitetty), kanin korvilla tehtävään kokeeseen perustuva tutkimusmenetelmä.

Kokeessa tutkittavaa ainesosaa levitetään kanin korvan alueelle, sillä siellä sijaitsee paljon helposti tukkeutuvia ihohuokosia. Sen jälkeen seurataan muutaman viikon ajan, tukkeutuvatko ne ja sen pohjalta määritellään, kuinka ihohuokosia tukkiva ainesosa on. Koska kanin korvien ihohuokoset tukkeutuvat helpommin kuin ihmisen ihohuokoset, koettiin niillä testaaminen kätevänä.

Asteikkona käytetään numeroita nollasta viiteen. Viisi tarkoittaa hyvin todennäköisesti tukkivaa, neljä melko todennäköisesti tukkivaa, kolmen mahdollisesti tukkivaa, kaksi melko pienellä mahdollisuudella tukiva, yhden hyvin pienellä mahdollisuudella tukkiva ja nolla ihohuokosia tukkimatonta. Esimerkiksi kookosöljyn on määritelty olevan melko todennäköisesti ihohuokoset tukkivaa eli asteikossa neljä kun taas mineraaliöljy on nolla.

Mitä ongelmia komedogeenisyyden testaamisessa on?

Jos ei ajatella asiaa ylipäätään eläinkokeiden eettisyyden kannalta vaan koko konseptin luotettavuuden kannalta, ei komedogeenisyyden mittaaminen kanin korvilla tietenkään ole ongelmaton mittaustapa.

Ongelmana on tietysti se, ettei ihmisen iho ole samanlainen kuin kanin korva. Kanin korva on herkkä ja tukkeutuu hyvin helposti, minkä vuoksi testi saattaa tehdä monesta ainesosasta virheellisesti ihoa tukkivaksi ilmoitetun, vaikka ne eivät oikeasti tukkisi ihmisten ihoa. Ihmisen akne ja epäpuhtaudet ovat myös omanlaisensa juttu, josta kanit tai muutkaan eläimet eivät luonnostaan kärsi. Testi voi siis antaa viitteitä ainesosan tukkivuudesta, mutta ei kerro absoluuttista totuutta.

Se, tukkiiko ainesosa ihoa riippuu paljon myös ihmisestä ja esimerkiksi ihohuokosten koko vaikuttaa asiaan. Suuret, laajentuneet ihohuokoset voivat tukkeutua helpommin kun taas pienet ihohuokoset tukkiutuvat epätodennäköisemmin.

Suuri ongelma kaneilla tehdyssä mittauksessa todettiin jo esimerkiksi useampi vuosikymmen sitten, kun mineraaliöljyn todettiin virheellisesti tukkivan ihoa. Huomattiin, että kanien korvissa on myös isompia, erityisen herkästi tukkeutuvia ihohuokosia ja juuri nämä huokoset saivat aikaan testituloksen, jonka seurauksena mineraaliöljy julistettiin erittäin tukkivaksi ainesosaksi.

Kun asiaa sitten tutkittiin uudelleen 1980 luvun lopulla erilaisissa olosuhteissa todettiin, ettei mineraaliöljy itseasiassa olekaan ihoa yhtään tukkiva ainesosa ja nykyään se on saanut asteikossa tukkivuutta mittaavaksi arvosanaksi 0. Virheellinen testitulos jäi kuitenkin elämään ja edelleen mineraaliöljystä puhutaan ihoa tukkivana ainesosana, vaikka sen on korjattu olevan komedogeenisyyttä mitattaessa ihohuokosia tukkimaton ainesosa.

Lue myös: Mineraaliöljy – kosmetiikan pahis vai väärinymmärretty hyvis?

Ihmisilläkään testaaminen ei toimi aukotta

Kaneilla tehtävien kokeiden lisäksi ainesosien komedogeenisyyttä voidaan testata myös ihmisillä, mutta edes ihmisillä tehtävät testit eivät kerro absoluuttista totuutta, sillä niiden testiasetelmat eivät vastaa yleensä tosielämän tilanteita. (Nykyään eläinkokeet ovat sitäpaitsi EU:ssa kosmetiikassa kiellettyjä, mutta monet perusainesosat on testattu jo aikoja ennen eläinkoekieltoa.)

Kun ainesosien komedogeenisyyttä mitataan ihmisillä, valitaan testeihin usein ihmisiä, joilla on luonnostaan taipumusta epäpuhtauksiin ja laajentuneta ihohuokosia. Kaikilla ihmisillä ei sitä tietenkään ole, joten jo tämä tekee tutkimukselle tietynlaisen lähtöasetelman, joka ei vastaa keskiverto ihoa. Jos ihohuokoset ovat keskisuuret tai pienet, ei lopputulos ole sama.

Testit tehdään lisäksi usein kasvojen sijaan selän iholle, joka sekin on hieman erilainen kuin kasvojen iho (esimerkiksi kasvoilla on enemmän karvatuppia) eikä ole ihan selvää, reagoivatko kasvot ja selkä samalla tavalla.

Myös testiolosuhteet ovat normaalista poikkeavat, sillä kun ainetta levitetään testattavalle ihoalueelle, peitetään se, mikä lisää ja tehostaa aineen imeytymistä iholle. Tämä tietysti voi myös saada sen tukkimaan ihoa todennäköisemmin. Tavallisessa käytössä kosmetiikkatuotteita ei haudota iholla samalla tavalla.

Testit tehdään usein myös varsin pienellä otannalla, joka voi olla jopa alle kymmenen ihmistä, mikä sekään ei anna kovin kattavaa kuvaa.

Erilaisia komedogeenisyyttä mittaavia testejä onkin kritisoitu paljon nimenomaan siitä, kuinka niillä syntyy virheellisiä, eri ainesosia todellisuutta komedogeenisemmäksi mittaavia tuloksia, vaikka ainesosa ei todellisuudessa tukkisi ihoa kosmetiikkatuotteessa tavallisessa arjessa käytettynä.

Komedogeenisiä ainesosia sisältävä tuote ei ole automaattisesti komedogeeninen

Ainesosan ihohuokosten tukkivuuden testauksessa on myös vielä yksi iso ongelma. Sekä ihmisille että elämille tehdyissä testeissä mitataan, kuinka ainesosa korkeassa,  jopa 100% pitoisuudessa käyttäytyy, mutta niissä ei oteta huomioon, ettei kosmetiikkatuote tavallisesti sisällä ainesosia niin suurina pitoisuuksina.

Kun ainesosan pitoisuus laskee, laskee myös sen tukkivuus. Ainesosaa, jonka voi olla määritelty erittäin tukkivaksi 100% pitoisuutena, voi olla kosmetiikkatuotteessa käytetty 2,5% pitoisuutena, jolloin sen mitattu tukkivuus onkin enää vain erittäin pieni.

Esimerkiksi kosmetiikassa usein käytetty, ihoa pehmentävä isopropyyli-isostearaatti (Isopropyl Isostearate) on tällainen ainesoa. 100% pitoisuutena se saa ihon tukkimista mittaavaksi arvokseen 4, mutta kun sen laimentaa 50% pitoisuuteen, on tukkivuusarvo enää 2-3. Jos ainesosaa on tuotteessa realistisempi 5% pitoisuus, on sen arvo enää 1-2.

Isopropyylimyristaatti (Isopropyl Myristate), joka sekin on ihoa pehmentävä aine, puolestaan saa 100% pitoisuudella arvosanan 2-3 ja 10% pitoisuutena 1-3, mutta 2,5% pitoisuutena sen arvosana on enää 0, eli se ei tuki ihohuokosia. Vastaava tukkivuuden vähentyminen ainesosan pitoisuuden laskiessa koskee myös useimpia muita ainesosia.

Kun vielä ottaa huomioon, että tyypillisesti kosmetiikkatuotteesta jopa 80% on vettä ja loput 20% muita ainesosia, on yksittäisten ainesosien pitoisuus tavallisesti hyvin pieni. Kuten esimerkiksi tämä tutkimus osoittaa, ei komedogeenisiä ainesosia sisältävä tuote itsessään siis ole automaattisesti komedogeeninen.

Erilaisten ainesosien yhdistäminen samaan tuotekoostumukseen voi myös tehdä tuotteesta ihoa enemmän tukkivan kuin mitä yksittäiset ainesosat erikseen ovat. Yksi plus yksi voikin siis olla joskus kolme.  Asia voi myös olla toisin päin ja myös se, mihin ainesosaan ainesosat ovat liotettuja voi vaikuttaa lopputulokseen. Lisäksi eri ihmisten ihon erilaiset mikrobikannat, erilaiset ulkoiset tekijät sekä jopa luonnonmukaisten ainesosien kohdalla ainesosan eri erien toisistaan hieman poikkeavat sisällöt voivat nekin vaikuttaa siihen, tukkiiko jokin ainesosa ihoa. Jotkut voivat esimerkiksi käyttää puhdasta kookosöljyä ihollaan ongelmitta, vaikka sen tukkivuusarvo on 4 ja toisilla se aiheutaa epäpuhtauksia nopeasti.

Paras vertaus, jonka olen kuullut onkin ollut vertaus kakkuun: vaikka tiedät, että kakkupohjassa on käytetty jauhoja, sokeria ja voita, ei pelkästään sen tiedon perusteella voi tietää, miltä kakku tarkalleen ottaen maistuu. Vaikka kakku myös olisi leivottu hyvin, ei se silti tarkoita, että jokainen pitäisi siitä.

Jopa kosmetiikkatuotteen komedogeenisyyttä mittaavan asteikon itse lanseerannut Klingman totesi lopulta vuonna 1996, ettei vain tuotteen ainesosaluetteloa lukemalla voi tietää, tukkiiko se ihoa ja että ratkaisevinta on se, kuinka itse tuote iholla käyttäytyy.

Onko ainesosien tukkivuuden mittauksesta sitten yhtään mitään hyötyä?

Vaikka ainesosien tukkivuutta ilmaisevia lukuja ei kannatakaan seurata orjallisesti ja perustaa kaikkea kosmetiikan käyttöään niiden hysteeriseen seuraamiseen, voi niistä silti saada hyödyllistä tietoa, jos elää helposti tukkeutuvan ihon kanssa. Parhaiten näitä taulukkoja voikin hyödyntää seuraamalla sen ääripäissä olevia ainesosia.

Jos ainesosan tukkivuusarvo on 0-1, on sen käyttö kosmetiikassa todennäköisesti täysin ongelmatonta – onhan ainesosa testattu liioitelluissa olosuhteissa ja yliherkällä iholla. Jos sen on niissä olosuhteissa todettu olevan ihoa tukkimaton, on se varmasti ihoa tukkimaton myös tosielämässä helposti tukkeutuvalla iholla.

Vastaavasti jos ainesosaluettelon kärkipäässä (5-7 ensimmäisen ainesosan joukossa) on ainesosia, joiden komedogeenisyysluku on korkea (4-5), voi tämän ja omien kokemuksien kautta päästä jyvälle ainesosista, jotka voivat tukkia omaa ihoa. Absoluuttista johtopäätöstä tästäkään ei voi tietenkään heti tehdä, sillä ainesosaluettelossa toisena tai kolmantena olevaa ainesosaa voi tosiasiassa olla tuotteessa vain hyvin pieni, parin prosentin tai jopa sen alle oleva pitoisuus. Ueampaa tuotetta testatessa ja oman ihon reaktioita niihin seuraillessa voi kuitenkin päästä selville siitä, mihin juuri oma iho reagoi.

Jos ainesosan komedogeenisyys on luokiteltu 2-3 välille, on tieto yleisen ajattelumallin mukaan pääsääntöisesti hyödytön, sillä siitä ei voi päätellä oikein mitään. On siis turhaa seurata komedogeenisyystaulukoita ylisuurella kiihkolla ja antaa sen automaattisesti määritellä, jääkö tuote ostamatta. Jos iho reagoi hyvin herkästi, voi niistä olla apua, mutta kuten muissakin asioissa, kannattaa tässäkin pitää järki mukana.

Kiinnitättekö te huomiota, sisältääkö tuotteenne ihohuokosia mahdollisesti tukkivia ainesosia?

---

Lue myös:
Kosmetiikan eläinkokeet
Tämän vuoksi silikoneja ei kannata vältellä
Uusi ihonhoitotuote aiheutti näppylöitä – kyse voikin olla ihon puhdistumisesta