Kirjoitin blogiin kesällä paljon minimalismista ja siitä, kuinka tyhjensimme asunnostamme kaiken ylimääräisen tultuamme heinäkuussa kotiin Bangkokista, jossa asuimme puoli vuotta vähillä tavaroilla. Kävimme läpi ihan kaiken mahdollisen jokaista keittiön astiaa, makuuhuoneen liinavaatetta sekä työkalupakin ruuvia ja mutteria myöten tehden armottomia päätöksiä sen suhteen, mikä on tarpeellista tai iloa tuottavaa. Kaikki muu lähti hyväntekeväisyyteen, myyntiin tai lajitteluasemalle. Pakkasimme jopa sänkymme pois asunnostamme ja nostimme sen vintille voidaksemme testata, olisiko sängytön elämä meidän juttu.
Olin haaveillut tavaroiden huolellisesta läpikäynnistä vuosia jo blogini alkuajoista lähtien, mutta en ollut koskaan saanut toteutettua sitä tällaisessa mittakaavassa. Nyt kun asiasta kuitenkin innostui myös mieheni ja kävimme kaiken läpi yhdessä samaan päämäärään tähdäten, sujui homma tietysti erinomaisesti.
Tuntuu, että viimeiset kuukaudet ovat olleet niin täynnä kiirettä, etten ole ehtinyt jäädä miettimään minimalismin vaikutuksia liiemmin. Kirjoitin kaksi kuukautta sitten, kuinka koin sen tuoneen elämän rauhallisuutta, mutta sen jälkeen en ole ehtinyt kunnolla pysähtyä miettimään asiaa sen tarkemmin ennen kuin eilen.
Uskon rehellisesti, että jos emme olisi käyneet tavaroitamme läpi ja luopuneet kaikesta ylimääräisestä, olisi kulunut syksy ollut hyvin paljon raskaampi. Minusta tuntui usein, että mieleni päällä oli valtavasti asioita ja stressitasot huitelivat pilvissä. Välillä oli sellainen olo, että se pienikin juttu voisi katkaista kamelin selän, mutta kiitos minimalistisen kodin, sitä ratkaisevaa kuormitusta ei tullut. Minimalistinen koti on ollut lähes poikkeuksetta aina rauhoittavan siisti.
On ollut ihanaa saada tulla kotiin, jonka ainoa sotku ovat sinne levittelemäni kosmetiikkatuotteet, miehen instrumentit tai astiat. Mikään näistä ei kuitenkaan tuota stressiä kenellekään, sillä vain astiat voivat vaatia sen, että ne nostetaan aina välillä tiskikoneeseen, jotta puhtaita ruokailuvälineitä löytyy jatkossakin. Meillä on kotona ruokailusetti kahdeksalle hengelle, mikä on toki enemmän kuin kahden hengen talous tarvitsee, mutta käytännössä se on ollut täydellinen määrä. Tiskikonetta ei tarvitse juoksuttaa puolityhjänä, astioita on hallittava määrä eikä astioidenpesusta tarvitse ottaa stressiä. Astioita riittää vieraillekin ongelmitta.
Meillä on mieheni kanssa hyvin neutraali suhtautuminen toistemme henkilökohtaisiin tavaroihin, eli minä voin kyllä hyppiä instrumenttien yli eikä miestä kiinnosta, jos olen unohtanut kosmetiikkaani olohuoneen pöydälle. Siirrämme ne kohteliaisuudesta toisiamme kohtaan aina välillä alueille, joilla tiedämme toistemme toivovan meidän ne pitävän, mutta asiasta ei ole koskaan liiemmin tarvinnut keskustella. Mies on onnellinen voidessaan tarttua instrumentteihinsa koska tahansa ja minä hypistellessäni kivoja kosmetiikkatuotteita.
Yksi aivan erityinen asia, johon minimalismi on tuonut hyvinkin suurta helppoutta viimeisen parin kuukauden aikana on ollut pukeutuminen. Olen jo ennenkin elänyt hyvin minimalistisella vaatekaapilla, jossa on kerralla roikkunut 10-15 vaatetta ja jonka sisältöä olen muutamien kuukausien välein päivitellyt vintillä olevasta, loput vaatteeni sisältävästä matkalaukusta.
Viimeiset kaksi kuukautta olen kuitenkin elänyt lähes täysin vain kahdella mustalla mekolla ja niitä täydentävällä muutamalla neuleella.
Olin pitkään leikitellyt ajatuksella siitä, että eläisin kokonaisen vuoden yhdellä ja samalla mekolla. Ajatus tuntui houkuttelevalta, mutta vähän työläältä ja jopa ehkä hieman stressaavaltakin, sillä jos käytössä olisi vain yksi vaate, olisi sen puhtaanapidosta huolehdittava jopa hieman strassaavalla tasolla. Sen pitäisi aina olla edustusvalmiudessa ja jos kaataisin syliini ruuat, olisi se pestävä riippumatta siitä, onko kotona muuta pyykkiä. Minusta se kuulosti enemmän stressiä kuin vapautta tuovalta jutulta.
Päädyin kahden mekon tilanteeseen kuitenkin hieman huomaamattani. Käytännöllinen ja joustava pikkumusta mekko on jo vuosia ollut uniformuni, sillä se päällä menevät niin rennommatkin kuin juhlavammatkin tilanteet ja minulla on siinä hyvä olo. Syyskuussa ilmojen kylmetessä vedin päälleni aamuisin puolipitkillä hihoilla varustetun pikkumustan mekkoni aamusta toiseen vuorotellen välillä sitä vastaavan, mutta kaula-aukoltaan hieman eri mallisen mekon välillä.
Saman vaatteen valinta aamusta toiseen on yleisesti tunnettu juttu suuria päätöksiä tekevillä ihmisillä, sillä se poistaa elämästä yhden (jopa aika turhan) päätöksen. En koe olevani suuria päätöksiä tekevä ihminen, mutta ihan rehellisesti sanottuna olin syksyllä välillä niin väsynyt miettimään, että aloin joskus jopa itkeä, kun mieheni kysyi, haluanko riisiä vai pastaa ja pyysin häntä päättämään puolestani, joten en todellakaan halunnut alkaa aamuisin miettiä, mitä puen päälleni.
Syyskuussa päälleni saattoi välillä eksyä myös joku muu vaatekaapissani roikkunut mekko, jos olin viitseliäämmällä päällä, mutta kun lokakuussa lähdin kahdeksi viikoksi Etelä-Koreaan en ottanut mukaan kuin kolme mustaa mekkoa. Näistä kolmesta päälleni päätyivät vuorotellen kaksi suosikkiani ja tämä aiemmin esittelemäni, täydelliseksi kutsumani monipuolinen pikkumusta jäi vähemmälle huomiolle ihan vain siksi, ettei siinä ollu käteviä taskuja, joihin kännykän voi sujauttaa.
Soulista paluun jälkeen olen käyttänyt vain näitä kahta mekkoa lukuunottamatta muutamaa poikkeustilannetta, joissa en ole halunnut sotkea niitä. Joka ikisenä työaamuna olen kuitenkin vetänyt niistä päälleni jomman kumman ja elämä on ollut ihanan helppoa. En ole vielä nostanut vaatekaapista sivuun muita vaateita, mutta ehkä voisin jo tehdä niin.
Mainitsin myös, että kärräsimme kokeeksi vintille sänkymme ja olemme nyt nukkuneet ilman sitä kolme kuukautta. Olemme molemmat olleet tyytyväisiä sängyttömään elämään ja näyttäisi siltä, että se on meidän juttumme. Nukun lattialla olevan paksun petauspatjan päällä loistavasti eikä sen rullaaminen sivuun päiväksi ole tuottanut vaivaa. Tällä hetkellä en usko, että palaamme sängylliseen elämään kovin helposti.
Kaikki minimalismiprojektistamme kuulleet kysyvät aina kaksi kysymystä: olemmeko huomanneet luopuneemme jostain sellaisesta, mitä olisimme jääneet jälkikäteen kaipaamaan ja voisiko käydä niin, että alamme lipsua hommasta ja koti täyttyykin jälleen tavaroista.
Vastaus molempiin on toistaiseksi ollut ei. Kävimme läpi tavaramme ajatuksella emmekä luopuneet mistään sellaisesta, mikä voisi harmittaa jälkikäteen. Vakavimmat asiat ovat olleet, että meillä oli alunperin kaksi huonoa halpisblenderiä, joista toisesta luovuimme ja joista jäljelle jäänyt sitten hajosi, mutta olemme olleet tähänkin aika tyytyväisiä, sillä olemme haaveilleet kunnollisen laitteen ostosta.
Ainoa asia, joka on jäänyt hieman harmittamaan on ollut se, että tavaranvähennysprojektin tiimellyksessä olemme ilmeisesti huomaamattamme heittäneet roskiin, kierrätykseen tai muuten vain jonnekin kassin, joka on sisältänyt mieheni nahkatakin, sillä sitä ei ole enää tullut missään vastaan. Emme kuitenkaan ole tietoisesti luopuneet mistään sellaisesta, minkä pois antaminen olisi harmittanut jälkikäteen.
Vähäinen määrä tavaroita on tuntunut meistä molemmista niin hyvältä, ettemme kumpikaan usko, että voisimme ikinä palata muuhun. Löimme juuri eilen onnellisina ja helpottuneina ylävitoset kun puheeksi tuli, ettei kumpikaan toivo tänäkään jouluna toiselta mitään joululahjoja. Yhteisenä hankintana ostamme sitten sen hyvän blenderin itsellemme.
Tuntuu, että nyt kun kiireet vihdoin alkavat helpottaa omassa elämässäni ja ehdin taas nauttia kodista muutenkin kuin vain pakenemalla maailmaa sohvan nurkkaan Netflixiä tuijottamaan, voin myös jälleen hieman miettiä, olisiko meillä kotona vielä jotain, mistä voisimme luopua. Yleisellä tasolla näin ei ole, mutta nyt voin alkaa kääntää katsetta lisää oman vaatekaapin ja kosmetiikkavarastojen puolelle, joista jälkimmäiset ovat saaneet olla melko rauhassa. Mitään stressiä en niidenkään kanssa aio kuitenkaan ottaa, sillä juuri sitä vartenhan kotimme tyhjensimme, että täällä on tilaa asioille, jotka oikeasti tuottavat iloa ja kuten tiedätte, on kosmetiikkani vahvasti tähän kategoriaan lukeutuvaa.
Jos muuten kiinnostaa, niin Ilta-Sanomat teki vähän aikaa sitten jutun minimalistisesta kodistamme ja artikkelin voi lukea täältä. Itseäni hihitytti kuitenkin erityisesti, että sen pohjalta syntyi juttu myös virolaiseen Postimees-lehteen!
Onko joku muu tyhjentänyt kotiaan ja päässyt nauttimaan sen vaikutuksista?
Lue myös:
”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi
Mistä minimalismissa oikeasti on kyse ja kuinka siinä pääsee alkuun?
Mä elelen jo toista talvea vuorotellen kolmen eri neuleen välillä ja se on oikeasti helpottanut aamujani paljon. Vähän silti yhä aina yritän miettiä sitä, etten laittaisi samaa neuletta päälleni samoina viikonpäivinä. Olen nimittäin tänä syksynä palannut koulun penkille ja en halua, että esim. maanantain tunneilla käyvät luulisivat, että käytän aina samaa paitaa. Mua siis hävettää ajatus siitä, että ihmiset luulisivat mun aina pukeutuvan samaan paitaan, enkä edes tiedä, miksi se hävettää mua… Sun mustat mekkosi ovat niin neutraaleja, että niihin tuskin tulee kiinnitettyä samalla tavalla huomiota kuin kirkkaampiin neuleisiin, mutta oletko kärsinyt samanlaisista ajatuksista kuin mä?
Olen kyllä! Aluksi ajattelin, että miettivätkö ihmiset asiaa, mutta nykyään en mieti sitä oikeastaan koskaan. Luottovaatteikseni on valikoitunut neutraaleja vaatteita, joihin ihmiset eivät liiemmin tosiaan edes kiinnitä huomiota, mutta toki jos käyttäisin kirjavampia ja huomiota herättävämpiä vaatteita, niin asiaa varmaan ajateltaisiin enemmän ja miettisin sitä siksi itsekin. Itseasiassa tämä on myös yksi syy neutraalien vaatteiden valikoitumiseen. Oli myös hauskaa huomata ajatuksien alunperin tultua mieleeni, että selvästikin pukeuduin miettien enemmän muita kuin itseäni ja nyt pikkumustiin mekkoihin päivittäin pukeutuessani tunnen enemmän pukeutuvani vaatteisiin itseni takia. 🙂
Mistä toi sun törkeän ihana kaupunki-taulu-kokoelma-entiedänimeä on? Haluan!!! ❤️
Suurkiitos tuosta tunika-vinkistä! On tosiaan sopiva uniformu melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. 🙂
Kiva kuulla, että oli hyödyksi! Tilasin toista kuukautta sitten itselleni tuon punaisen version, sillä olen jo vuosia etsinyt täydellistä punaista mekkoa. Toivottavasti saan sen pian vihdoin. Sitten menen varmaan joka toinen päivä punaisessa ja joka toinen päivä mustassa mekossa. 😀
Kiitos mekkovinkistä! Toivottavasti mekosta tulee talven luottovaate, luumunpunaisena tosin. Mustat oli yllättäen loppu tällä hetkellä. 🙂
Toivottavasti sopii ja tykästyt yhtä paljon! 🙂
Mää ootan, että saan tartuttua tähän hommaan ja käyn läpi kaiken romppeen! Miksi aloittaminen onkin niin vaikeaa?
Olen tässä muutaman vuoden aikana tehnyt pikkuhiljaa tavaranvähennystä ja lopulta tänä vuonna lähti lujaa projekti loppuun asti. Sain luovuttua vielä sellaisistakin asioista mistä en vielä muutama vuosi sitten voinut päästää irti. Maailmankuvan muuttuminen kestää kyllä aikansa ja nykyään huomaan pystyväni luopumaan helposti materiasta eikä jonkin tavaran rikkoutuminen tai katoaminen ole enää maailmanloppu. Tuntuu äärimmäisen vapauttavalta ettei ole enää materiassa kiinni vaan on ymmärtänyt lopulta sen, etteivät uudet tavarat tuo onnea kuin hetkeksi. Nyt omia tavaroitaan osaa arvostaa ja jäljellä olevia käyttää ilolla: juuri tästä lautasesta on niin kiva syödä ja tunnen suurta iloa saada laittaa juuri tämän takin päälle. Laatu on korvannut määrän ja shoppailuaddiktio on muuttunut tarpeeseen ostamiseen.
Tuo mainitsemasi päätösten tekemisen helppous on myös mukavaa. Sekin tuntuu hassusti vapauttavalta kun ei tarvitse miettiä mitkä kengät tai vaatteet laittaa tai mitä meikkivoidetta. On sen verran vähän vaihtoehtoja että on helppoa valita se käytännöllisin. 😀 ihmiset luulee helposti että valtava valikoima tuo vapautta ja onnea mutta olen oivaltanut että asia voikin olla juuri päin vastoin. Liian monta avonaista ovea tuottaa usein ahdistusta muissakin asioissa kuin materiaan liittyvissä. Kun on vaan yksi ovi, ei tarvitse pohtia valitseeko väärin. Nykyisin nautin jopa siitä, että tili on nollilla sillä silloin joutuu käyttämään luovuuttaan kuivakaapin ja lähes tyhjän jääkaapin sisällön kanssa. Silloin ei elintarvikkeet pääse vanhenemaan niinkuin helposti käy jos kaapit notkuvat yli. Nykyisin ruuan pois heittäminen tuntuu jopa rikokselta. D: kun rahaa ei ole, niin yllättävästi vapautuu myös aikaa keskittyä olennaiseen eikä siihen, mitä kivaa seuraavaksi ostaisi ja mitä tuoda ruokakaupasta. On sääli että moni hyvä asia toteutuu vasta, kun ei ole koko ajan yltäkylläisesti kaikkea. :’D osaa iloita siitä mitä jo omistaa ja huomioikin paremmin, esim. Itselläni viikkokausia kaapissa lojuneet pussikeitot kiinnostavat taas ja tulevat lopulta käytetyiksi kun se kuuluisa tilipäivä on vähän liian kaukana!
Omat kulutustottumukset ilmastonmuutoksen edetessä ovat olleet tapetilla tänä vuonna ja kuten huomaa tämänkin kommentin pituudesta ja rönsyämisestä, on asia minulle tärkeä ja tunteita herättävä! 😀 kiitos sulle kun jaat aiheeseen liittyvää sisältöä! Anna tulla vaan tuutista niin paljon kuin mieli tekee. 🙂
Olen käymässä vaatteita ja koko omaisuutta jälleen läpi. Muuton tiellä tulee tämä taas tehtyä. Paljoa entisen muuton jäljiltä ei ole ja paljosta on jo luovuttu.
Kenkiä minulla on kolmet ja niistä en aio enää luopua yksistäkään, sillä koen, että kolme paria on naisella hyvin maltillinen määrä. Yhdet näistä on talvikenkät, yhdet urheilukengät ja yhdet lenkkarit.
Parittomat sukat on päässyt vielä siivousrätteinä käyttöön ja sitten joutavat roskikseen. Koen, että siivousrätteinä niistä saa vielä pienen hyödyn.
Paitoja ei ole montaa ja housujakin viidet. Näillä määrillä pärjään hienosti ja vaihtelua saa aikaan muutamalla asusteella, joihin kuuluu kellot, huovit, rintakorut, korvakorut ja muut korut. Kaikki korut ja huivit laatikkoineen mahtuvat myös n.30 cm korkuiseen organizeriin.
Takeista on jäljellä neljä, nahkatakki, kesätakki (YSL) , Korsin vettä hylkivä ja Pradan kääntötakki, mikä on monikäyttöinen. Takkeja luovutin eteenpäin, sillä jollakulla oli tarve mm. talvitakille ja hän tarvitsi takkiani minua enemmän (:
Sukkani mahtuvat pieneen kenkälaatikkoon alusvaatteiden kanssa.
Muista tavaroista, kosmetiikasta ja kaikesta muusta moni on löytänyt jo uuden omistajan, jota asiat toivottavasti ilahduttavat minua enemmän, sillä tavarat ei tee onnelliseksi, vaan toisten ihmisten seura ja muu, mitä yleensä ei saa rahalla.
Käytännössä tiedän, että tarpeen tullen pystyn pakkaamaan elämäni muovikassilliseen. Sekään ei ole välttämättömyys.
Ruokaa ostan enää päiväksi-kahdeksi eteenpäin, enkä hamstraa juurikaan mitään.
Jouluna olen ajatellut kokata lähipiirille ja ne, ketkä tarvitsevat lahjoja, ostan vaatelahjakortin, sillä tiedän, että tarve on olemassa.
Kumppani saa vaatetta, sillä turhaa tavaraa ei osteta uuteen kotiin ja moni vaatekappale on niin kulunutta, että joutaa jo kohtapuoliin roskikseen.