”Nautitko yleensäkään enää mistään?” eli onko minimalismi yhtä tuskaa ja kärsimystä?

Sain vähän aikaa sitten Facebookissa kommentin, joka pisti minut ajattelemaan ja halusin jakaa sen sekä siihen liittyvää pohdintaani täällä blogissa, jonka sisältö oli kommentin alunperin kirvoittanutkin:

Sun bloggaukset alkaa olla kaikki samaa ”en enää nauttinut”-kamaa. Nautitko yleensäkään enää mistään? No; paljaasta lattiasta ja tavarattomuudesta varmaan. Mutta entä elämästä? Tuntuu, että teet kaikesta kauhean vaikeaa. Pelkkää kaikesta luopumista ja kaiken ylianalysointia. Ahdistun tavallaan joulun ostohysteriasta, mutta kyllä ahdistun toisestakin ääripäästä.

Voisitko tehdä välillä iloisen postauksen?

Kommentti oli todella mielenkiintoinen, joten tottakai siihen piti tarttua – ja vähän jälleen ehkä ylianalysoida. Kirjoittaja oli selvästi sen taipumukseni suhteen aivan oikeassa!

Kommenti sattui silmiini sopivalla hetkellä, sillä istuin sitä lukiessani läppärini kanssa sohvan nurkassa lempparipaikallani, olin juuri kuunnellut hyvää äänikirjaa, minulla oli ollut takana ihanan inspiroiva tuokio kaupungilla ihmisiä tavatessa ja mietin, kuinka hyvältä elämä nykyään tuntuikaan.

Olin käynyt Suomen Tukholman-instituuttissa treffaamassa joukkoa estenomiopiskelijoita, saanut jakaa heille uratarinaani ja sen myötä tullut itsekin pohtineeksi sitä enemmän sekä sen jälkeen vielä jutellut hieman ryhmän opettajien kanssa ja sen kautta inspiroitunut jälleen uusista jutuista. Mielessä oli jälleen uusia ideoita ja suunnitelmia, joten kaikki tuntui superjännältä ja olevan täynnä ihania mahdollisuuksia.

Matkalla kotiin olin ylipäätään miettinyt, kuinka hyvä päätös töiden lopettaminen oli ollut. Vihdoinkin oli aikaa tehdä juuri niitä minulle iloa tuovia asioita ja tuntea olevansa aidosti onnellinen.

Kommentti toimi hyvänä muistutuksena sille, kuinka eri kulmasta me asioita katsomme. Olen iloinnut viime kuukaudet täysillä siitä, kuinka olen vihdoin mm. raivannut elämästäni pois turhia tavaroita ja pääsen jatkuvasti lähemmäs sitä, että tavarani oikeasti mahtuvat reppuun ja olen täysin vapaa menemään miten vain ilman täysin turhilta tuntuvien tavaroiden aikaansaamaa henkistä ja fyysistä painolastia. Minä koin sen ihanaksi asiaksi, toista koko asiasta jauhaminen ahdisti. Kumpikaan ei ollut väärässä, olimme vain täysin eri elämäntilanteissa.

Mieleeni tuli tätä miettiessä heti se, kun mieheni joitakin vuosia sitten löysi meditoinnin ja mindflulnessin ja jauhoi siitä minulle jatkuvasti sillä seurauksella, että koko asia alkoi ärsyttää. Erona oli tietysti se, että minä en voinut klikata miestäni kadoksiin nappia painamalla, vaan kuuntelin hänen jauhantaansa sillä seurauksella, että jo pelkkä ajatuskin meditoinnista sai verenpaineeni nousemaan. Nyt kun olen saanut löytää näitä asioita itse ja ne sujahtavat elämääni luontevasti, ymmärrän niitä eri tavalla.

Saamani kommentti oli kuitenkin ihana herätys ja kimmoitti minut miettimään, mitkä asiat ovat tehneet minut näiden parin kuukauden aikana erityisen iloiseksi. Näitä asioita on tärkeää aika ajoin pohtia ja tällainen omasta listastani tuli:

1. Ylimääräisistä tavaroista luopuminen

Kommentin kirjoittaja ei varmasti olisi halunnut kuulla juuri tätä, mutta en päässyt yli enkä ympäri siitä, kuinka iloiseksi tavaroiden vähentyminen oli minut tehnyt. Uskon tämän olevan niitä asioita, joiden aikaansaamaa riemua ei ehkä täysin käsitä ellei ole kokenut sitä – aivan kuten en itsekään ymmärrä monien muiden asioiden aikaansaamaa iloa, koska minulla ei ole niistä omakohtaista kokemusta. Hyvä esimerkki tästä voisi vaikka olla vauva-arki, joka kuulostaa minusta kaikkea muulta kuin riemukkaalta, sillä minulla ei ole siitä mitään kokemusta.

Ymmärrän täysin, että kaikki eivät ole siinä elämäntilanteessa, että tavaroista luopumisella olisi heille sama merkitys kuin mitä sillä minulle nyt on. Toisaalta tavaroista luopuminen on myös tuonut ihanan voimaannuttavaa oloa kun olen tajunnut, kuinka vähän tavaroita loppujen lopuksi oikeasti tarvitseekaan. En ollut koskaan ennen ajatellut sitä, sillä tavaroiden pitäminen ympärilläni oli ollut itsestäänselvyys.

Tavaroiden väheneminen on tuntunut erityisen hyvältä siksi, etteivät ne ole enää viemässä aikaani. Niitä ei täydy järjestellä, niistä ei tarvitse huolehtia eikä niitä pidä huoltaa. Iloitsin vähän aikaa sitten esimerkiksi siitä, ettei minun ole enää tarvinnut käyttää aikaa siivoamiseen, vaan olen voinut käyttää sen ajan muihin hommiin. Käytän päivittäin pari minuuttia tavaroiden paikalle laittamiseen, mutta en laske sitä varsinaiseksi siivoamiseksi. Meillä käy kerran kuussa siivoaja, joka moppaa lattiat, pesee vessan ja tekee muut tuollaiset jutut, joista en vain yksinkertaisesti itse pidä.

Vähäisillä tavaroilla elämisen iloihin kuuluu myös se, ettei tavaroiden hankkimiseen kulu juurikaan rahaa eikä myöskään aikaa. Minun ei tarvitse käyttää aikaa juoksemalla myymälöissä, surffaamalla nettikaupoissa tai miettimällä, mistä ostaisin jotakin. Samalla myös tiedän, ettei minun tarvitse stressata töihin menosta, sillä menoni ovat automaattisesti melko pienet ja voin elää säästöilläni pitkään.

Tavaroiden vähentämisen ilossa ei siis varsinaisesti ole kyse iloitsemisesta siitä, että tavarat vähenevät vaan siitä, mille tavaroiden väheneminen tekee tilaa. Esimerkiksi yläkertamme tyhjentynyt lattiatila on tuonut suurta iloa, kun sille on voinut koska tahansa lösähtää venyttelemään tai sään salliessa siinä mahtuu aina ottamaan blogikuvia. Ennen tällaisille jutuille on täytynyt raivata tilaa ja kun tilan raivaaminen ei sillä hetkellä kiinnosta, jää kivakin juttu helposti tekemättä.

Ylipäätään tuntui hyvältä alkaa noudattaa ohjetta, joka neuvoi miettimään, mitkä asiat elämässä tekevät iloiseksi ja karsimaan sitten pois ne, jotka eivät tee. Mitä niitä turhaan elämässä pitämään, jos elämänsä voi täyttää vain iloa tuovilla jutuilla.

2. Äänikirjat

Yksi suurimmista iloa minulle tuoneista asioista tämän syksyn ja alkaneen talven aikana ovat olleet äänikirjat. Ne ovat avanneet minulle kokonaan uuden maailman sekä onnistuneet jopa muuttamaan tapani ajatella. Tätäkään juttua ei tosin ole varmasti kukaan blogiani lukenut voinut missata.

Ajattelin ennen, ettei minulla ole aikaa lukea tai edes kuunnella kirjoja, mutta nyt ihmettelen, miksi en ennen investoinut siihen. Kirjojen lukeminen kun todellakin on ollut todellinen sijoitus sekä nykyhetkeen että tulevaan.

Erilaiset äänikirjat ovat auttaneet minua tutustumaan erilaisiin ajatustapoihin, oppimaan paremmaksi kommunikoijaksi, selvittämään omia ajatuksiani sekä välillä myös nollanneet mieltä. Olen ahminut kirjoja, jotka olen halunnut jo pitkään lukea, mutta myös löytänyt jatkuvasti uusia kirjoja, jotka inspiroivat minut tutustumaan aina vain uusiin asioihin.

Juuri kirjojen avaaman maailman ansiosta minusta tuntuu, että olen enemmän elossa ja innoissani kaikesta kuin pitkiin aikoihin. Kirjojen lukeminen on myös inspiroinut minua kirjoittamaan enemmän ja on ollut ihanaa, että sillekin on ollut enemmän aikaa, sillä minä tosiaankin nautin siitä ja haluan kehittyä siinä.

3. Uuden oppiminen

Paitsi että olen kuunnellut paljon äänikirjoja ja oppinut niistä, olen oppinut myös monien muiden juttujen kautta. Olen ahminut podcasteja, katsonut YouTube-videoita sekä kausittain myös syventynyt LinkedIn Learning -alustan kursseihin.

En ollut tajunnut aiemmin, kuinka paljon nautintoa sainkaan siitä, että opin uutta. Olin toki ollut utelias oppimaan, mutta tunsin usein itseni hyvin väsyneeksi töiden vuoksi, joten en vain jaksanut alkaa opiskella. Ironista kyllä juuri noiden uusien asioiden oppiminen olisi monissa tapauksissa voinut tehdä mielelleni hyvää ja vähentää väsymystä.

Nyt tuntuu, että maailma on täynnä superkiinnostavia juttuja, jotka haluan oppia. Erityisen ihanalta tuntuu se, että koen nimenomaan haluavani oppia nuo asiat itseni ja oman tiedonjanoni vuoksi enkä suinkaan siksi, että minun pitäisi oppia ne jotakin juttua varten.

Tämä ajatustapa saa aikaan sen, että uuden oppiminen tuo iloa ja tapahtuu ikäänkuin vahingossa iloa tuovan tekemisen vaikutuksesta.

4. Hetkessä oleminen

Olen ollut aivan tajuttoman huono olemaan hetkessä ja halunnut kokoajan olla mielummin jo seuraavassa. Tavaroiden vähentäminen on antanut minulle ihanaa rauhallisuutta ja äänikirjoista ja podcasteista olen saanut ideoita siihen, kuinka voin täyttää töiltä vapautuneen ajan niin, että olen paremmin läsnä, oli kyse sitten yksin tai vaikkapa puolison kanssa vietetystä hetkestä.

Varsinkin äänikirjojen kuuntelu on myös auttanut minua keskittymään paremmin. Ennen puuhasin jatkuvasti jotain äänikirjoja kuunnellessa, mutta viime viikkoina olen huomannut osaavani jopa rauhoittua olemaan tekemättä mitään äänikirjaa kuunnellessani. Nuo hetket, joina annan mieleni täysin äänikirjalle ja vain kuuntelen ovat olleet sekä erittäin rentouttavia että virtaa antavia – ikäänkuin mielen lataushetkiä.

Läsnäolo on varmasti asia, jota tulen opettelemaan loputtomiin, mutta samalla se on myös juttu, jota en koskaan ennen edes ajatellut niin tärkeäksi. Nyt olen alkanut paremmin ihan konkreettisella tasolla tajuta, kuinka hyvältä elämä tuntuukaan, kun yrittää olla enemmän hetkessä. Jos miettii vanhoja juttuja, tulee helposti murehtineeksi ja jos taas pohtii tulevaa, voi tuntea stressiä. Jos kuitenkin vain osaa olla hetkessä ja sisäistää, mitä sillä tarkoitetaan, on automaattisesti hyvä olla. Vielä puoli vuotta sitten minua suorastaan v**utti, kun mies yritti syöttää tätä ajatusta minulle.

Minulla on tässä aiheessa valtavasti opittavaa, mutta samalla on tuntunut aivan ihanalta ajatukselta, ettei minun tarvitse saada mitään uutta, olla mitään muuta tai mennä jonnekin muualle voidakseni olla onnellinen. Voin olla onnellinen tässä ja nyt, minkä tajuaminen todellakin on tehnyt iloiseksi. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö joistakin asioista voisi haaveilla, vaan lähinnä vain muistuttaa, että itseasiassa juuri näinkin on aivan hyvä.

5. Henkinen hyvinvointi

Kaikki viimeisten kuukausien aikana tekemäni havainnot, pohdinnat ja asioiden analysointi ovat välillä olleet hieman raskaita, mutta ennen kaikkea ne ovat tuoneet aivan uudenlaista henkistä hyvinvointia, jollaista en ollut ennen edes tajunnut kaivata. On siis ollut tärkeää ajatella jutut läpi eikä vain paahtaa menemään pysähtymättä.

On ollut ihanaa oppia ymmärtämään sekä omaa että myös muiden mieltä paremmin ja maailma on sen seurauksena täynnä uusia, mielenkiintoisia keskusteluja ja näkökulmia. Samalla henkinen hyvinvointi on myös aihe, jossa ei varmasti koskaan tule valmiiksi ja sitä voi aina lisätä.

Eniten iloa onkin tuottanut juuri sen tajuaminen, kuinka paljon oma hyvinvointi on kiinni siitä, mitä itse ajattelee – tiedostamattaan tai tiedostaen. En ollut koskaan ennen tajunnut, kuinka minulla on valta itse päättää, miten asioihin suhtaudun ja kuinka otan muiden ääneen sanomat ajatukset vastaan.

Olin ennen ajatellut, että ne, joiden koin sanovan typerästi olivat hölmöjä ja heillä oli täysi vastuu tunteistani, sillä juuri he sanoivat ikävästi. Ovatpa he ajattelemattomia! Nyt tajusin, että oli ihan minun itseni päätettävissä, kuinka suhtautuisin kuulemaani ja antaisinko vaikkapa jonkun työkaverin sanoman tai tekemän asian vaivata mieltäni.

Nämä jutut on helppoa kirjoittaa, mutta tottakai on täysin eri juttu elää niiden mukaisesti. En todellakaan osaa tehdä niin kuin pienen osan ajasta ja silloinkaan se ei tule automaattisesti, vaan joudun vielä toistaiseksi ainakin miettimään, että hei, minun ei ole pakko tuntea itseäni ärsyyntyneeksi. Minulle toi kuitenkin jo mielettömän lohdullisen olon tajuta, että jos mieltään ja ajatuksiaan vain treenaa tarpeeksi, voi ainakin suurimman osan ajasta olla juuri niin iloinen ja onnellinen kuin itse päättää.

6. Tulevaisuuden loputtomat mahdollisuudet

Uusien taitojen ja mieltä kehittäneiden asioiden oppiminen ovat myös saaneet ajattelemaan entistä enemmän sitä, kuinka loputtoman täynnä ihania mahdollisuuksia tulevaisuus onkaan. On vain järjestelykysymys ja jossain määrin myös rohkeuskysymys, mitä lähtee tavoittelemaan. Ja noh, monelta osin myös viitseliäisyyskysymys, sillä minua ainakin ihana sohvannurkka houkuttaa usein.

En enää koe, että niin moni asia olisi mahdottomuus vaan ajattelen ennemminkin, että kyse on siitä, kuinka asiat järjestelee ja mistä kokee voivansa tinkiä saadakseen sitten jotain muuta, itselleen ehkä sitäkin tärkeämpää. Usein se suurin este asioiden saavuttamiselle on vain oma mieli ja sen luomat rajoitukset.

En tällä hetkellä itse tiedä, mitä tarkalleen ottaen haluan tulevaisuudessa tehdä. Tiedän kuitenkin, että näiden tulevien kuukausien aikana, joina miehelläni on vielä työkeikkoja Tukholmassa haluan hankkiutua eroon lopuistakin turhista tavaroistani, sillä ne eivät tuo minulle ollenkaan samanlaista iloa kuin se vapaus, joka minulla tavaroista eroon hankkiutumisen jälkeen on tuo.

Olen tehnyt matkasuunnitelmia maailmalle ja niiden miettiminen on tuonut elämään iloa. Samalla iloa tuo kuitenkin myös se kutkuttava ajatus siitä, että matkasuunnitelmia voi muuttaa koska tahansa ja elämänsä voi järjestää uudelleen ihan miten tahtoo.

7. Läheiset ihmiset

Mainitsen läheiset ihmiset vasta tässä vaiheessa listaa, sillä minusta pitää täysin paikkansa, että jos itsellään ei ole hyvä  olla, ei osaa antaa itsestään parasta muillekaan. Lentokoneen turvallisuusohjeiden mukaisesti on tärkeintä varmistaa, että happinaamarin on ensin kiinnittänyt itselleen ja vasta sitten auttaa muita.

Olen itse painanut viimeiset vuodet niin tiiviisti töitä, ettei läheisille ihmisille ole ollut liiemmin aikaa. Olen hokenut itselleni, että olen introvertti enkä viihdy ihmisten seurassa, joten tarvitsen omaa aikaa. Muiden seura on muutenkin usein ärsyttänyt, sillä hehän toimivat aivan käsittämättömällä tavalla eivätkä aina ollenkaan kuten minä.

Nyt kun olen saanut rentouduttua, päästänyt työpaineet ulos järjestelmästäni sekä oppinut kirjojen kautta lisää vuorovaikutuksesta, ovat ihmissuhteet tuntuneet aivan erilaisilta. Olen nähnyt läheisiäni enemmän, tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, saanut kuulla todella kiinnostavia juttuja sekä saanut ihmisistä aivan uutta virtaa.

Olen edelleen introvertti, joka latautuu parhaiten omassa seurassa, mutta läheisten ihmisten sekä uusien tuttavuuksien kanssa on ollut ihanaa viettää aikaa ja siitä on ollut paljon iloa. Olen jopa alkanut lähetellä kahvittelupyyntöjä ihmisille, joita en ole hetkeen nähnyt, sillä tuntuu ihanalta päästä kuulemaan heidän ajatuksiaan pitkästä aikaa.

Kahvittelupyyntöjä on myös lähtenyt ihmisille, joiden kanssa en ole koskaan ennen edes istunut alas, mutta joiden seura on vaikuttanut kiinnostavalta ja joihin olen halunnut tutustua. Jos siis joku teistä on Tukholmassa päin niin olisin todella iloinen, jos haluaisit lähteä kanssani kahville ja tutustua!

8. Oman äänen löytäminen

On myös ollut ihanaa tajuta, ettei minun tarvitse tinkiä omista periaatteistani ja voin elää itseni näköistä elämää avoimesti. On ihan okei, jos joku ei ymmärrä valintojani vaikka kuinka selittäisin asiaa. Ei toisen tarvitsekaan ymmärtää. Tässähän on kyse vain siitä, mikä minut tekee iloiseksi eikä siitä, millaiset asiat joku muu ajattelee iloa tuovaksi.

Tuntuu, että olen myös alkanut laittaa asioita erilaiseen tärkeysjärjestykseen, Jos löydän jonkun jutun, jonka koen hyödyttäneen minua nykyisessä elämäntilanteessani haluan mielelläni jakaa sen ja toivon, että se tavoittaa jonkun samassa elämäntilanteessa jollain muotoa olevan. Enää ei niinkään haittaa, jos 500 ihmistä miettii, että onpas ärsyttävää, kun se vain postaa tällaisesta, vaan olen iloinen, kun saan ne kaksi viestiä, joissa joku kertoo, että postauksesta oli apua.

On ollut ihanaa (yrittää) oppia ajattelemaan, ettei oikeastaan liity millään tavalla minuun, jos joku ärsyyntyy postauksestani. Kysehän on vain siitä, kuinka juuri heidän mielensä ottaa tekstin vastaan ja suhtautuu siihen. Juuri siitähän myös on kyse, kun itse kerron, kuinka hyvältä tuntuu, kun hankkiutuu tavaroista eroon ja kuinka se ja asioiden analysointi helpottaa elämääni.

Minulle nuo ovat positiivisia asioita, jotka haluan jakaa, mutta toinen lukee sen kaiken pelkäksi ilottomuudeksi ja asioista hankalaa tekeväksi. Kumpikaan ei ole väärässä, me vain peilaamme asiaa omien ajatuksiemme kautta emmekä siksi ihan täysin ymmärrä, miksi toinen ajattelee aivan eri tavalla.

Samanlainen ajatustenvaihto tapahtuisi varmasti, jos katselisin itse vaikkapa jonkun vauva-arkea. Ihmettelisin sitä silmiäni pyöritellen ja kysyisin varmasti helposti, että eikö sulla ole yhtään omaa elämää, koska sä ehdit tehdä kivoja juttuja ja iloita elämästäsi. Vauvan äiti puolestaan katsoisi minua aivan hölmistyneenä, sillä hänhän juuri iloitsi siitä, millaista hänen oma elämänsä sillä hetkellä on ja parasta mitä hän tiesi oli sen ihanan vauvan kanssa puuhailu. Jälleen sama asia, mutta kahdesta aivan eri kulmasta nähtynä.

 

On myös ollut vapauttavaa kokea, että voin avoimesti kertoa blogissani, mitä oikeasti mietin ja samalla myös dokumentoida itselleni sitä ajatusprosessia, jota käyn itse läpi. Viimeiset pari kuukautta on nimittäin tuntunut, että ajatukseni ovat voineet jopa viikossa muuttua todella paljon.

On niitä hetkiä, joina koen olevani mielettömän iloinen, mutta välillä tottakai väkisinkin mieleen tulee, että hei apua, olen vieraassa maassa työttömänä enkä tiedä, mitä haluan elämälläni tehdä – mitäs nyt???

Olen siis saanut suurta iloa myös siitä, että olen voinut viimeiset kuukaudet jakaa ajatuksiani ja tuntemuksiani blogissa niin avoimesti eikä minun ole tarvinnut vain pitää niitä kaiken taustalla ja hypätä töiden loppumisesta suoraan mahdolliseen tulevaan elämänvaiheeseen. Joskus se on saanut itsensä tuntemaan olonsa tavallaan aika riisutuksi muiden edessä, mutta kun ajatukset on saanut jäsennellä blogiin, pääsee niistä itsekin paremmin kärryille.

Uskoin ennen, että onnellisuus on jotain, minkä voi saavuttaa menemällä kohti tavoittelemiaan asioita. Olen onnellinen sitten, kun saan jonkun tavaran, matkustan jonnekin, saan jonkun työn tai elämäni muuten vain muuttuu toivomallani tavalla. Tai sitten kun lopetan työt, kaikki omaisuuteni vihdoin mahtuu reppuun ja lähden reissaamaan.

Nyt olen tajunnut, ettei mikään ulkoinen tekijä, oli se sitten tavara tai toinen ihminen voi tuoda onnellisuutta, vaan onnellisuus lähtee omasta sisimmästä ja omista ajatuksista.

Tiedän, että tämä kuulostaa jälleen ärsyttävän kliseiseltä enkä itsekään osaa aina elää sen mukaisesti, mutta asiaa järjellä ajateltuna tiedän ainakin teoriassa, että onnellisuus lähtee omien korvien välistä.

Itse olen viime aikoina huomannut, että esimerkiksi tavarat, joiden olen luullut tuovan minulle iloa ovatkin vain olleet välineitä johonkin muuhun, josta se tuntemani ilon tunne oikeasti on syntynyt.

Haluan vielä kiittää postaukselle inspiraation antaneen kommentin jättänyttä. Tuo kommentin pyyntö oli hyvä muistutus siitä, että välillä jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat oikeasti tuovat juuri itselleen elämään aitoa iloa.

(Ja anteeksi, tästä ei nyt ehkä tullutkaan sillä tavalla iloinen postaus, jota alunperin suunnittelin ja jota toivottiin. Minäkö ylianalysoija? Todellakin – mutta sentään hyvin onnellinen sellainen! 😀) <3

Mitkä asiat tuovat teille tällä hetkellä iloa?

---

*Sis. mainoslinkin

Edit. En malta olla suosittelematta tässä yhteydessä vielä yhtä syksyllä kuuntelemaani klassikkokirjaa. Man’s search for meaning on logoterapian kehittääneen Viktor E. Franklin teos, joka koskettaa erityisesti siksi, että se perustuu Viktorin kokemuksiin toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä.

Kirja kertoo, mitä keskitysleirin kauheat olosuhteet hänelle opettivat elämän perimmäisestä tarkoituksesta ja hän pohtii kirjassaan mm. sitä, mikä auttoi ihmisiä selviämään sellaisissa olosuhteissa. Kirjassa nostetaan esiin sitä, kuinka ihmiseltä voidaan kirjaimellisesti ottaa pois kaikki mahdollinen, mutta siitä huolimatta jäljelle jää vapaus valita oma asenne ympäröiviä olosuhteita kohtaan. Koin todella inspiroivaksi, että joku on onnistunut noin järkyttävissä olosuhteissa hyödyntämään oman mielensä valtaa noin esimerkillisesti.

Kirja on saatavilla Storytel-äänikirjana sekä *nidottuna kirjana Adlibris-verkkokaupasta.