Päätin jäädä testieläkkeelle – mitä ihmettä?

*Sis. mainoslinkin

(Olen kyllä varsin tosissani, mutta tämä postaus kannattaa silti lukea pilke silmässä – sellaisella fiiliksellä se kun on kirjoitettukin.)

Siitä lähtien, kun syyskuussa lopetin päivätyöni, olen saanut toistuvasti kysymyksiä siitä, mitä aion seuraavaksi tehdä. Jonkinlainen suunnitelmahan minulla oli varmasti oltava, sillä olinhan vasta kolmekymppinen, terve ja aktiivinen ihminen, joka on kiinnostunut monista asioista. Minulla ei kuitenkaan ole ollut esittää kysymykseen vastauksena suoraa suunnitelmaa.

Vastaavanlaiseen suunnitelmia ja elämäntilanteen määrittelyä vaativaan kysymykseen törmään muutenkin aina, kun joku uusi tuttavuus kysyy, mitä teen, sillä tuon kysymyksen esittäminen on täysin normaali tapa tutustua uuteen ihmiseen. On kiinnostavaa tietää, mitä toinen tekee työkseen, opiskeleeko hän tai onko hän vaikka kotiäitinä.

Mutta niin, mitä minä oikeastaan teen?

Kun jäin pois päivätyöstäni, heitin toisinaan leikilläni olevani nyt työtön. Minulla ei ollut sovittuna mitään työkuvioita tai ollut aavistustakaan, mistä saisin seuraavan kerran rahaa ja koska. Blogilla tienaaminenkin on yhtä varmaa tuloa kuin haitarin soittaminen Tukholman metrossa.

Minulle heitto työttömänä olosta on ollut jätä minut rauhaan -tyylinen letkautus, mutta koska elämäntilanteeseeni sisältyy potentiaalinen mahdollisuus saada blogin kautta rahaa, ottaa aina toisinaan joku lausahdukseni minusta vähän turhan tosissaan ja kertoo, että enhän minä oikeasti ole työtön, koska minulla on teoriassa mahdollisuus saada blogini kautta rahaa ja minulla on toiminimi.

Tarkoitukseni ei ole tehdä työttömänä olosta vitsiä, sillä eihän se ole sitä missään tapauksessa, vaan vain nauraa heiton kautta itselleni. Mutta tottahan se on: en ole työtön siinä mielessä, kuinka sana yleensä mielletään.

Kun terve kolmekymppinen sanoo olevansa työtön tarkoittaa se, että hän hakee kuitenkin aktiivisesti töitä tai että hän on  itsestään tyypillisesti riippumattoman syyn vuoksi tilapäisesti pois työelämästä, mutta tavoittelee kuitenkin sinne palaamista.

Lisäksi työttömyyteen liittyy lähtökohtaisena odottamuksena se, että saan tukia, missä ei itsessään ole mitään pahaa, mutta jos kerron, että en itseasiassa juuri nyt edes halua töihin, olen todellakin paheksuttava ihminen, joka valitsee elää muiden verorahoilla. Ajatus tästä olettamuksesta vaivaa minua, sillä olen tehnyt niin paljon sen eteen etten nimenomaan olisi taloudellisesti muista niin riippuvainen enkä elä muiden rahoilla.

Koska nämä työttömyyteen liittyvät olettamukset eivät pidä kohdallani tällä hetkellä paikkaansa, en voi kutsua itseäni kaverienkaan kesken leikilläkään työttömäksi. En etsi töitä, en suunnittele päivätyöhön palaamista ja elätän itseni.

Yhtenä päivänä naurahdin, että elämäni on tällä hetkellä oikeastaan enemmän kuin eläkkeellä oloa. Ajatus oli tuossa tilanteessa hauska heitto, mutta jäi kytemään mieleeni ja kasvoi siellä lopulta hauskan ajatusleikin kautta puolivakavaksi ideaksi.

Enkö voisi ottaa varaslähdön eläkkeelle? Jonkinlaisen ennakkoeläkkeen, eläkemaistiaisen? Testieläkkeen!

Olen 33-vuotias, joten minulla on eläkeikään vielä reippaasti yli 30 vuotta – ehkä jopa 40. Kukaan ei kuitenkaan takaa, että kun eläkeikä olisi ajankohtainen, olisin yhä elossa sekä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kuten monilla muillakin, on minullakin kuitenkin ollut suuria suunnitelmia eläkepäivien varalle.

Ihmisiän voi kuulemma jakaa neljään ajanjaksoon. Ensin tulevat lapsuus ja  aikuisuus keski-ikineen, mutta sen jälkeen ei kuitenkaan suoraan seuraa vanhuus. Nykyelämässä useilla on mahdollisuus viettää jopa kaksikymmentä hyvinkin tervettä vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen ennen kuin se varsinainen rajoittavaksi käyvä vanhuus iskee.

Tätä lohdullista ajanjaksoa voi kutsua nimellä kolmas ikä ja moni meistä laskee elämässään suunnattomasti noiden vuosien varaan. Rahaa säästetään ja jopa elämää säästellään siihen, että sitten eläkkeelle jäätyään voi tehdä asioita. Silloin voi matkustaa, lähteä asumaan ulkomaille, harrastaa ja muuten vain nauttia elämästä. Silloin siihen on vihdoin aikaa.

Pidämme kuitenkin usein ehkä vähän turhankin itsestäänselvänä, että olemme eläkkeelle jäädessämme yhtä vahvoissa sielun ja ruumiin voimissa kuin eläkeläisen elämää suunnitellessamme. Totuus on, että monella alkaa kroppa reistailla ja se voi rajoittaa tekemisiä paljonkin. Ikävimmillään myös mieli voi alkaa reistailla, mikä sekin tuo omat rajoituksensa. Kaiken kaikkiaan ei ehkä enää jaksa edes tehdä niin paljon.

Vanhemmaksi tullessaan mukavuudenhaluisuuskin usein kasvaa. Kokemuksia jäisi väliin, koska ajattelisi, että ”no ei se nyt enää ole niin välttämätöntä”.

Siinä missä kolmekymppisenä tuntuu kivalta ajatukselta lähteä päättömästi reissaamaan maailmalle ja saada siitä upeita kokemuksia, ei se enää seitsemänkymppisenä kiehdokaan samalla tavalla. Kolmeymppisenä matkustaminen pidempiä aikoja on sitäpaitsi edullisempaa, sillä jo nelikymppinen joutuu maksamaan vakuutuksistaan maailmalla pidempään varsinkin viihtyessään kalliimman hinnan.

Lataamme kuitenkin eläkepäivien varalle valtavia odotuksia. Ajattelemme, että sitten elämä on mahtavaa ja kyllä sitä varten kannattaa uurastaa vuosikymmeniä. Jos eläkepäiviin asti kuitenkin selviää hengissä voi silti kuitenkin käydä niin, etteivät ne olekaan ihan niin auvoisia, mitä etukäteen on uskonut.

Vähän kuin joku kehuisi, että nyt kannattaa säästää hulluna ja lähteä trooppisille vesille sukeltamaan. Odotan reissua innosta pinkeänä, säästän siihen kolme vuotta ja kun sitten vihdoin pääsen tuohon sukeltajien paratiisiin tajuan jo ensimmäisellä sukelluksella, etten oikeastaan pidä sukeltamisesta. Todellisuus voi helposti olla ihan muuta kuin se ruusuinen pilvilinna, jonka mielessään on maalaillut.

Vaikka eläkkeellä on aikaa tehdä ja nähdä, täytyy silti oikeasti suunnitella edes jollain tasolla, mitä silloin tekisi, millä päivänsä täyttäisi sekä ehkä myös hyväksyä, ettei olekaan mahdollista tehdä kaikkia niitä asioita, joista oli joskus haaveillut. On kiva ajatus suunnitella, että vaikkapa matkustaa puolisonsa kanssa sinne ja tänne, mutta vaikka itse säilyisikin elossa, voi yllättäen ollakin ihan yksin.

Minullakin on ollut mielessä vaikka mitä juttuja, joita haluaisin eläkkeellä tehdä, mutta valitettava totuus on, etten voisi olla varma, että fyysinen kuntoni riittäisi niihin kaikkiin neljänkymmenen vuoden kuluttua. Kieltämättä en usko, että monet asiat olisivat silloin muutenkaan enää yhtä nautinnollisia kuin mitä ne nyt olisivat. Parin tunnin metsälenkki keskellä aurinkoista päivää on nyt ihana juttu, mutta eläkkeellä jo se rasittaa, että metsälle on puolen tunnin kävelymatka.

Olen seurannut sivusta, kuinka eläkkeelle jääneet vanhempani ovat aikaansa viettäneet. Kyselin asiasta myös eläkkeelle vähän aikaa sitten jääneeltä anopiltani ja keskustelimme siitä, millaista elämä eläkkeellä on, millä hän oikeasti arkeaan täyttää ja miltä se ennen kaikkea tuntuu.

Millaista on, kun kukaan ei yhtäkkiä vaadikaan osallistumaan mihinkään eikä ole mitään velvotteita, mutta päivät tulee silti täyttää jollakin ettei käy niin, että vain höperöityy yksin kotona televisiota katsellen. Onko helppoa siirtyä kiireestä kiireettömyyteen ja lopettaa suorittaminen? Millaista on, kun on vuosikymmeniä aikaa vain olla?

Teoriassa ajatus siitä, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään kuulostaa mahtavalta, mutta käytännön tasolla kukaan ei loppujen lopuksi jaksa olla tekemättä mitään ihan loputtomiin. Tiedän sen jo pelkän neljän kuukauden kokemuksella. Jotta eläkkeellä voi siis viihtyä, täytyy eläkepäiviinsä saada sisältöä.

Koska kaiken satsaaminen eläkepäivien varaan kuulostaa varsin riskiltä hommalta ajattelin, että otan pienen varaslähdön eläkkeelle jäämiseen. En varsinaisesti suunnittele, että jäisin jo nyt lopullisesti eläkkeelle, mutta ajattelin, että voisin ainakin joitakin vuosia kokeilla, millaista se olisi. Ottaa maistiaispalana testieläkkeen.

Eläkkeelle jäämisen testaaminen tuntui hyvältä ajatukselta, sillä se olisi ikäänkuin ne “testaa tuottetta ja palauta se, jos et olekaan tyytyväinen” -diilit. Tottakai halusin selvittää, mikä olivat ne suuret ja mahtavat eläkevuodet, joista aina haaveiltiin ja jotka haluttiin lähteä viettämään etelän lämmössä. Sielläkään oleminen ei ole vain olemista kuitenkaan, vaan sielläkin päiviinsä tahtoo jotain sisältöä. Halusin testata sitäkin.

Testieläkeläiseksi itseään kutsuminen on sitäpaitsi vapaampaa ja vähemmän rajoitettua kuin työttömäksi itseään nimittäminen – toki myös siksi, että itse termin keksiessään saa myös itse keksiä sen määritteen. Eläkeläisen ei odotetakaan etsivän aktiivisesti töitä, vaan hänen annetaan rauhassa nauttia elämästään. Kukaan ei kysy, että no mitäs nyt sitten seuraavaksi aiot tehdä.

Jos eläkkeellä oleva toimitusjohtaja haluaa käydä eläkepäivillään pitämässä välillä luentoja ja saa niistä korvausta, pidetään sitä vain eläkeläisen hauskana tapana viihdyttää itseään. Itseasiassa työelämässä jopa kannustetaan hyödyntämään eläkeläisiä enemmän juuri esimerkiksi luentojen kautta.

Jos 76-vuotias Pirkko-mummo puolestaan haluaa pitää taskurahaa vastaan kahdesti viikossa jumppaa muille eläkeläisille, on sekin vain Pirkon hauska ja hyödyllinen harrastus.  Kukaan ei saivartele, ettei hän teknisesti ottaen ihan oikeasti olisi aito eläkeläinen, jos hän joskus saa rahaa siitä, että tekee jotain itselleen mieluisaa, josta saa rahallisen korvauksen.

Testieläkkeelle jäämisessä oli myös toinen kiinnostava ajatus, joka liittyy itsensä kehittämiseen.

Eläkeläisiä kehotetaan usein harrastamaan jotain mielenkiintoista, jotta elämässä on sisältöä ja mieli pysyy virkeänä. Toiset aloittavat espanjan tai jonkun muun vieraan kielen opinnot, jotkut taas keksivät alkaa opiskella jotain uutta taitoa käsitöistä tanssiin tai tietotekniikkaan.

Kaikki nämä asiat pitävät mielen virkeänä ja tuovat elämään mieluisaa sisältöä kun aikaa kerran on, mutta moni eläkeläinen voi myös kokea, ettei uuden oppiminen ole enää mielekästä. Kielen oppiminen voi tuntua aiempaa vaikeammalta, kun sanat eivät pysy mielessä ja kynnys alkaa opetella uusia taitoja voi myös tuntua korkealta, sillä mieli saattaa ajatella samaan aikaan, että onko järkeä käyttää aikaa uuden taidon oppimiseen näin vanhana, kun eihän sitä edes pääse enää kunnolla hyödyntämäänkään.

Moni on varmasti kuullut eläkeläisistä, jotka käyvät avoimen yliopiston kursseja ja ainakin salaa miettinyt, kuinka ihailtavaa on, että he haluavat vielä opiskella, mutta onko tuo nyt enää hyödyllistäkään kun on jo noin vanha. Mitä sillä on enää väliä, että oppii nuo asiat?

Jos kuitenkin jää kolmekymppisenä testieläkkeelle ja kehittää itseään samalla tavalla oppien oman mielenkiinnon ansiosta uusia kieliä ja taitoja, tuntuu homma aivan erityisen motivoivalta. Kolmekymppisen aivot nappaavat uudet sanat syövereihinsä usein eläkeläistä helpommin ja uusien taitojen opettelusta on hyötyä, sillä jos työelämään palaa testieläkkeen jälkeen vaikka nelikymppisenä, ehtii kaikkia näitä taitoja hyödyntää työelämässä vielä jopa kolmenkymmenen vuoden ajan.

Eikö siis tosiaan olisi fiksua jäädä testieläkkeelle hetkeksi kolmekymppisenä, kun vielä jaksaa puuhata eikä vain odottaa vuosikymmeniä jotain, mikä ei ehkä olekaan niin mahtavaa, millaiseksi sen nyt mielessään maalailee?

Itselleni testieläkkeelle jääminen ei tosiaan tarkoita tukien turvin elämistä, vaan omilla säästöillä (ja sijoituksilla) eloa. Ihan täysin vapaaherrana aika tulee muutenkin tylsäksi, joten aina välillä on tietysti muutenkin mukavaa tehdä jotain, josta voi saada pientä korvausta — yksi esimerkki siitä on blogini, joka on periaatteessa työni, mutta johon en suhtaudu päivätyön kaltaisella pakko puurtaa hampaat irvessä silloinkin kun ei huvittaisi -asenteella.

Testieläkkeellä haluan edelleen harrastaa ja kehittyä eikä tietysti haittaa, jos jostain harrastusprojektista päätyy taitojen kartuttamisen lisäksi saamaan tuloja.

Jos en pitäisi eläketestistäni, voisin sitäpaitsi aina palata työelämään. Pahimmillaankin kävisi vain niin, että en viihtyisi testieläkeläisenä, vaan haluaisin tekemään töitä ja takaisin uraputkeen. Jos taas tykkäisin testieläkkeellä olosta ja ottaisin pidemmän etukäteismaistiaisen, ehtisin vielä nelikymppisenäkin palata työelämään vaikka kolmeksikymmeneksi vuodeksi eläkettä kerryttämään.

Testieläkkeelle jääminen tuo myös jollain tasolla helpottavan vastauksen siihen, kun minulta kysytään, mitä aion nyt sitten tehdä. ”Olen testieläkkeellä” on tarpeeksi hyvä vastaus, joka ei saa kysyjää ajattelemaan, että voi minua työelämän ulkopuolelle jäänyttä parkaa, vaan saa hänet ymmärtämään, että itseasiassa olen keskellä jännittävää elämänvaihetta ja suoritan mielenkiintoista kokeilua. Siitä saa myös hauskan puheenaiheen.

Ajatus testieläkkeelle jäämisestä sai minut myös innostumaan siitä, että varsinkin maailmalle lähtiessämme juttelisin enemmän vanhojen ihmisten kanssa ja oppisin heiltä hyödyllisiä asioita tulevaisuuden varalle.

Olisi paljon fiksumpaa saada tietää jo nyt, mitkä olisivat ne tärkeimmät asiat kiinnittää elämässään huomiota, jotta en vajoaisi tyypillisimpiin sudenkuoppiin ja kiroaisi vanhana, miksi en tehnyt nuorempana jotakin asiaa toisin. Ottaisin mielelläni vastaan kaiken kokemuksesta karttuneen tietotaidon jo nyt.

Testieläkkeellä olemisessa on trendikkään FIREttämisen piirteitä, mutta se eroaa kuitenkin ilmiöstä siinä, ettei minulla ole taskussa täyttä puskuria, joka mahdollistaisi loppuelämäni viettämisen taloudellisesti vapaana. Jos siis firettäisin (FIRE = financial independence, retire early, eli taloudellinen itsenäisyys, aikainen eläköityminen), paahtaisin edelleen kovaa vauhtia uraputkessa, jotta saisin kerättyä vielä hieman lisää rahaa, jotka voisin sitten sijoittaa ja elää lopun elämääni noilla sijoitusten koroilla.

Toisaalta teen kuitenkin sitä samaa, mitä firettäjätkin aikaisen eläköitymisen ajallaan tekevät. Hekään eivät tavallisesti vain ole täysin tekemättä mitään, vaan käyttävät aikansa valiten itselleen mieluisia projekteja, joista sitten usein päätyy kyllä saamaan lisää säästöjä.

Ei, jokainen ei tietenkään voi jäädä kuvailemani kaltaiselle testieläkkeelle eikä tämä postaus ollut siihen kehoituskaan. Koska oma tilanteeni kuitenkin mahdollistaa itselleni sen, että voin testata eläkkeellä oloa vaikkapa siihen asti, kun täytän 40, ajattelin itse tarttua tilaisuuteen.

Se on hauska kokeilu ja koen, että elämä on parasta silloin, kun saa tehdä jotain hauskaa ja ehkä jopa vähän hullultakin kuulostavaa.

Jokainen työelämästä poissa vietetty vuosi tarkoittaa tietysti tulojen vähäisyyden vuoksi pienempää eläkettä sitten, kun eläke oikeasti on ajankohtainen asia. Toisaalta menin itse töihin heti lukion jälkeen ja kerrytin siitä lähtien jatkuvasti eläkettä välillä jopa kolmenkin työn yhdistelmällä, kun taas toiset saattavat elää opiskelijaelämää jopa kolmelymppisiksi ja tehdä siinä sivussa vain vähän töitä ja ehkä sitten myös jäädä äitiyslomalle, josta toki saa eläkettä, mutta joka voisi hidastaa ura- ja palkkakehitystä. Tässä mielessä en siis koe testieläkkeeni vuoksi jääväni taloudellisesti ratkaisevasti heikompaan asemaan kuin muut ikäiseni. 

Olen malttamaton milleniaali, joka tunnetusti haluaa kaiken nyt heti – miksi en siis kokeilisi tätäkin jo nyt? Mitä enemmän pyörittelin ajatusta päässäni, sitä hullummalta, mutta samalla myös järkevämmältä se alkoi kuulostaa. Let’s do this! 

Hei, olen Virve ja olen testieläkeläinen.

Mielenkiintoisia ajatuksia eläkkeelle jäämiseen ja eläkkeellä olemisesta saa esimerkiksi minullakin juuri lukemisen alla olevasta Pekka Järvisen Miten selvitä eläkepäivistä hengissä -kirjasta, jonka voi lukea esimerkiksi *BookBeatin e-kirjana täällä.

Jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin, voit lunastaa linkin kautta maksuttoman 30 päivän BookBeat-Premium-kokeilujakson, jonka aikana voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

Millaisia ajatuksia ja suunnitelmia teillä on eläkepäivien suhteen?

PS. Jos siellä lukijoiden joukossa on eläkeläisiä, niin otan mielelläni vastaan kaikki ne fiksut ajatukset siitä, mitä olisi jo nuorena kannattanut tajuta, jotta elämä olisi parempaa!