Kerroin eilen, kuinka olimme juuri käyneet läpi koko omaisuutemme ja päässeet siihen vaiheeseen, jossa puheet tavaroista luopumisesta oli aika vaihtaa käytännön puuhiin, kääriä hihat ylös ja ihan fyysisesti antaa turhat tavarat pois.
Tavaroita on niin helppoa kasata kotiin vuosien kuluessa, mutta jokainen, joka on muuttanut omaisuutensa kanssa (ja varsinkin ilman muuttofirman apua) tietää, että ne kaikki yksittäiset tavarat, jotka kotiin on vuosien aikana kantanut painavat yhdessä paljon erityisesti silloin, kun ne tulee kerralla kantaa ulos.
Muuttamisessa on kuitenkin yksi helppous: kaiken omaisuutensa voi vaan pakata kasaan sitä sen kummemmin lajittelematta ja raahata kaiken samaan paikkaan. Laatikoita voi jopa jättää purkamatta ja ne voi jättää sisältöineen vuosiksi vain hengailemaan huoneen nurkkaan. Tässä operaatiossa niin ei voinut tehdä ja vaikka se ei muuton tapaan kattanutkaan koko omaisuutta, tuntui tavaraa silti olevan ihan reippaasti.
Meillä oli paljon sellaista nurkassa hengailevaa tavaraa, jolla emme tehneet yhtään mitään, mutta joka piti nyt ihan oikeasti ”uudelleensijoittaa”. Asumme 50-luvulla rakennetun pienkerrostalon neljännessä kerroksessa eikä samassa kerroksessa olevalla vintillä tai koko rappukäytävässä ole liiemmin ilmastointia.
Ulkona oli lämpöä lähes 30 astetta ja ilmastoinnin lisäksi talosta puuttuu myös hissi. Hiki virtasi ja kannoimme puhkuen tavaroita alakertaan kiivetäksemme jälleen taas portaat ylös neljänteen kerrokseen ja kantaaksemme alas vähän lisää tavaraa.
Sillä hetkellä kirosin alimpaan helvettiin jokaisen turhan hyllyn, metallikiskon, maalipurkin ja muun lajittelekeskukseen menossa olevan, mutta varastossamme vuosia jemmaamamme tavaran. Vihasin jokaista turhaa kuppia, kippoa, maljakkoa ja harrastusvälinettä, jotka olivat matkalla hyväntekeväisyysjärjestön myymälään.
Vihasin Ikeaa, joka oli lähettänyt meille rikkoutuneen kylpyhuoneen kaapin valaisinjohdon tilalle kokonaan uuden kaapin yhden varaosan sijaan. Sadattelin huonekalukauppaa, joka oli toimittanut meille yhden laatikollisen väärään huonekaluun kuuluvia metallikiskoja ja jättänyt ne meidän riesaksemme. Kirosin myös itseäni, joka olin joskus ajatellut nyt turhina pitämiäni tavaroita niin tärkeiksi, että ne oli kannattanut hankkia. Pyörittelin mielessäni sitäkin enemmän silmiäni tajutessani, että itseasiassa suurin osa niistä oli mieheni vanhjoja juttuja eikä suinkaan edes minun.
Kun vihdoin hiestä märkänä saimme raahattua viimeisetkin tavaramme alakertaan, kipitimme bussille ja matkasimme huoltoasemalle saadaksemme vuokra-auton käyttöömme. Ajoimme takaisin kotiin ja ryhdyimme lastaamaan tavaroita pakettiautoon. Ensin perälle lajittelukeskukseen menossa olevat tavarat ja sitten niiden eteen kaikki sellainen, minkä uskoimme kelpaavan hyväntekeväisyysjärjestölle.
Ajoimme autolla Stockholms Stadsmissionin myymälälle ja stressasin mielessäni valmiiksi, kuinka tavaroiden luovutus sujuisi. Mitäs jos ne eivät kelpaisikaan sinne ja nekin pitäisi vain heittää roskiin? Mitäs jos vastassa olisi ihminen, joka katsoisi laatikoitamme nenänvarttaan pitkin, tuomitsisi meidät mielessään ja paheksuisi ehkä jopa ääneenkin sitä, että olemme hankkineet nurkkiimme kaiken maailman turhaa tavaraa ja yritämme nyt saada siitä synninpäätöä luovuttamalla ne hyväntekeväisyyteen? Ajattelin jo itsekin noin, joten en todellakaan tarvinnut ketään muuta viestittämään sitä minulle.
Onneksemme vastassa oli aivan ihania ihmisiä, jotka ottivat tavaramme vastaan riemulla. Kaksimetrinen harmaantunut setä nosti laatikostamme esiin Ikean pörröisen lampaantaljajäljitelmän ja hihkaisi onnellisen näköisenä, että heillä on niitä kotona kolme ja että sille löytyisi taatusti uusi koti. Mieheni toi paikalle vähän arkaillen vanhat rullaluistimensa, joiden pari pyörää oli kulunut ja kysyi, kelpaavatkohan ne enää kun pyöriäkin pitäisi vaihtaa. Kuulemma kelpaavat hyvin ja tavarat vastaanottanut mies kertoi, että voi irrottaa huonot pyörät jo valmiiksi niin niistä näkyy heti, että tarvitsevat uusia pyöriä, mutta se ei silti ole ongelma.
Kannoimme hyväntekeväisyysliikeeseen pari kierrosta tavaraa ja lähtiessämme saimme iloiset kiitokset ja kättelyt. Hommasta jäi hyvä mieli.
Seuraava etappimme oli lajitteluasema, jonne kaiken ylimääräisen roskan saattoi viedä. Juttuhan on kuitenkin niin, ettei niitäkään vaan voi dumpata sinne, vaan ne kaikki täytyy lajitella oikeisiin roskalavoihin ja siinä vierähti tovi. Otimme kuuliaisesti puisista kaapinovista niihin unohtamiamme metallsia saranoita irti ja kävimme hartaudella läpi kaikki tavarat, jotta ne päätyvät oikeaan laatikkoonsa. Se, että tavarat edes lajitteli oikein toi ihan pienen synninpäästön.
Sinne menivät elektroniikkajätteet, puiset hyllyt, metalliset tangot ja kaikki sellainen ylimääräinen, mistä ei ole ollut helppoa hankkiutua eroon ilman autoa. Joidenkin tavaroiden kohdalla meillä oli vähän sormi suussa oikean lajittelun suhteen eikä jätteiden lajitteluun liittyvä erikoissanasto todellakaan ole minulla ruotsiksi hallussa. Onneksi paikalla oli kuitenkin henkilökuntaa, joilta saattoi kysyä tarvittaessa apua.
Loppujen lopuksi homma sujui hyvin. Projektin hinta oli kuusikymmentä euroa pakettiauton vuokrauksesta ja kaksi euroa sen kuluttamasta polttoaineesta, mutta oli ihanaa tietää, että ihan kaikki mahdolliset tavarat, jotka olemme halunneet heittää pois tai antaa hyväntekeväisyyteen oli nyt vihdoin hoidettu perille oikeisiin osoitteisiinsa.
Palasin jännittyneenä kotiin miettien, tuntuisiko tavaroista luopumisen jälkeen jotenkin erilaiselta. Koska meillä on kotona muutenkin ollut esillä vähän tavaraa, ei asunnossa näyttänyt tai edes tuntunut kovin erilaiselta. Minulla ei ollut erityisen kevyt olo välittömästi kotiin saavuttuani, mutta pikkuhiljaa keveyden tunne alkoi hiipiä luokseni, kun kävin kurkistamassa tyhjentyneeseen varastokomeroomme ja availin kotona kaappejamme ja laatikoitamme.
Oli ihanaa, että jokaisesta kaapista ja laatikosta löytyi vain tavaroita, joita käytimme ja joiden omistaminen toi iloa. Kotonamme ei ollut yhtäkään kauhulaatikkoa, josta saattoi löytyä vähän mitä sattuu ja jonka sisältö pitäisi käydä läpi. Olimme jopa käyneet läpi työkalupakistamme joka ikisen ruuvin ja mutterin ja pitäneet niistäkin vain tarpeelliset. Nyt kun muutaman metrin päässä kotiovestamme olevalla vintillä sijaitsevassa varastokomerossamme oli sitäpaitsi tilaa yllin kyllin, saatoimme nostaa sinne sen työkalupakkimme, jolle on tässä taloudessa todellakin käyttöä vain erityisinä hetkinä.
Sitten se alkoi pureutua mieleen. Vaikka kuinka kurkin kotimme laatikoita, ei niissä ollut (noh, liiallista kosmetiikkaa) lukuunottamatta mitään turhaa ja ylimääräistä. Mies totesi illan aikana varmaan viidesti, kuinka ihanaa oli, että olimme vähentäneet tavaramme ja löysi jatkuvasti siihen liittyviä uusia ilonaiheita.
Minäkin löysin yhden aivan erityisen ilonaiheen. Olimme suunnitelleet, että jatkossa meillä kävisi kerran kuukaudessa siivoaja, sillä vaikka nautin siisteydestä, en todellakaan nauti siivoamisesta. Nyt kun tavaraa on kuitenkin ollut kotona vähemmän, ei siivoaminen ole ollut ongelma ja olen jopa imuroinut useasti, vaikka ennen suorastaan inhosin sitä.
Elämä alkoi heti tuntua kaikin puolin kevyemmältä ja paremmalta, kun kotona oli vähemmän enkä ehdottomastikaan enää koskaan tahdo tänne enempää. Meillä on edessä vielä ihan pieni hienosäätöprosessi, johon palaan myöhemmin, mutta sen jälkeen lupaan laittaa blogiin kuvia siitä, miltä meillä nyt näyttää ja mitä tavaroita meille jäi jäljelle!
Onko teillä ollut viimeaikoina työn alla työlästä urakkaa, josta suoriutuminen on tuntunut erityisen palkitsevalta?
Lue myös:
Kiitos näistä minimalismi-postauksista. Kerrot selkeästi miten prosessi on edennyt etkä jättänyt sitä vain tavaroiden läpikäyntiin vaan kirsikkana kakun päällä tämä oikeasti raskain työvaihe! Toivottavasti tämä motivoi muitakin lähtemään samaan projektiin.
Vielä kun sen saman tunteen muistaisi kun ostoimpulssi iskee kaupassa…
Ihanan inspaavaa lukea tästä sun projektista oman kaappien siivousprojektin tauolla! Eilen kävin vaatteet ja kasvit läpi, tänään vuorossa tarpeellinen pikkusälä eli komono. Vaikka teen tätä muutaman kerran vuodessa, että käyn kaiken vähän omaisuuteni läpi, niin aina löytyy jotain mikä on turhaa. Haastavinta on aina tuo kierrätyskaman vieminen pois.
Tuli mieleen että vieläkö sulla on käytössä sellaisia monikäyttöisiä mekkoja/neuleita, mitä fiilistelit ja käytit ehkä joskus Golden girl-aikana? Oon tosiaan aika kauan lukenut näitä sun minimalismipostauksia.
On ollut, vaatehuoneen räjäytys, remontointi ja uudelleen täyttäminen. Mm. lisäsin sinne vaatetangon, että saan nahka- ja villakangastakkini sinne roikkumaan, eikä niitä tarvisi enää taitella johonkin nurkkaan. Tankosysteemi syö säilytystilaa ja nyt on sitten karsiminen käynnissä. Tossa olohuoneessa on vielä laatikkoläjä, jota käyn pikkuhiljaa läpi. Tämä on vielä suhteellisen helppoa ja loppusijoituspaikkakin roinalle on mietitty (facebookin roskalava-ryhmä sekä kirpparit ja ihan roskis).
Vaatekaappi minun pitäisi karsia. Siinä tulee purskeita. Eilen purskahti toppiosastolla ja heitin muutaman topin kirpparilaatikkoon. Jos se helpotti. En ole ottamassa toppeja pois sieltä. Uudelleenjärjestelmällä saan jo nyt tyhjän hyllyn vaatekaappiini ja voin laittaa siihen esim. ulkoilu- ja retkeilyvaatteeni eivätkä ne sitten enää ole mikä missäkin. Tämä homma on siis karsimista JA uudelleenjärjestelyä.
Hirveä himo päästä takaisin omaan kotiin syksyllä kaivelemaan kaappeja näiden sinun postausten myötä (asun kesän alivuokralla toisaalla)!
Toinen asia, pudotin ennen käyttämäni kasvojen varjostustuotteen lattialle (MUSin luomiväri sävyssä Smog) ja olisin uutta tuotetta vailla. Tuleeko sinulle mitään suht vaalealle iholle tarkoitettuja tuotteita mieleen?
minimalismi toimii – jos on rahaa. meillä köyhillä on pakko säästää kaikenlaisia tavaroita kaksin tai kolminkin kappalein, koska ei ikinä tiedä milloin se nyt käytössä oleva menee rikki, eikä rahaa ostaa uutta ole. esimerkiksi ne teidän pois heittämät vatkaimet ja tehosekoittimet (muistaakseni), joista puhuit, olisi olleet just tällaisia tavaroita, joita on pakko pitää nurkissa mukana, koska uudet on kalliita. sulla varmasti on rahaa ostaa uusia tavaroita nyt pois heittämiesi tilalle, mutta minulla ei ole. joten pakko säilyttää ”pahan päivän varalle” vähän yhtä sun toista. en halua tällä mitenkään haukkua, vaan antaa toisenlaisenkin näkökulman tähän ah niin muodikkaaseen minimalistiseen elämäntapaan.
Ymmärrän täysin tämän kannan! 🙂
Ja mistähän teille on mahtanut kerääntyä kaksin tai kolmin kappalein tavaraa, vaikka on köyhää…? Tarkoitukseni ei ole millään lailla haukkua, mutta haluan tuoda esiin vaan sen, että minimalismi usein mielletään vääräuskoisesti ”rikkaiden harrastukseksi”, vaikka siitä ei todellakaan ole kyse. Päinvastoin. Usein näin luulevat eivät ole itse tutustuneet minimalismiin kunnolla ja luulevat sen tarkoittavan vain sitä, että ”heitetään turha tavara pois ja ostetaan tilalle uutta kivempaa” tms. Itse olen köyhä opiskelija, ja olen elänyt minimalistisesti jo monta vuotta ja koko opiskeluaikani. Minimalismi nimenomaan sopii mielestäni vähätuloisemmillekin. Kuulostaa hieman hupaisalta, ettei voi laittaa jotakin tavaraa pois sen vuoksi, että jos hajoaa, ei ole varaa ostaa uutta, mutta kuitenkin jollain kummallisella tavalla kyseistä tavaraa löytyy jo varastosta tupla- tai jopa triplakappalein…. 😀
Ymmärrän sen ahdistuksen kun lukee miten minimalismin nimissä hävitetään tavaraa kun itsellä ei olisi varaa siihen uutena. Itsekin tällä hetkellä rahattomana koen taas minimalismin omaksi jutukseni helposti, koska fb-kirppiksillä itselle turha tavara menee kaupaksi ja muuttuu rahaksi, ja koska nautin tilasta kotonani ja totean vaatteita ja kodin tavaraa olevan tarpeeksi ja ne tuottaa iloa, ei juuri synny ostotarpeita tai huvita shoppailla ajankuluksi. 🙂
Minusta on myös hyvä, että arvokkaat tavarat eivät turhaan pyöri käyttämättöminä jonkun nurkissa, vaan että ne annetaan esim. juuri hyväntekeväisyyskauppoihin tai myydään parilla eurolla tai annetaan ilmaiseksi FB:n kirppariryhmissä yms., jotta joku sellainen, jolla ei ole välttämättä laittaa ylimääräistä rahaa, mutta jolla on silti tarvetta saa ne edullisesti käyttöönsä. 🙂