Kyseessä on nimittäin niinkin kliseinen juttu kuin hyvä itsetunto.
Olen miettinyt pitkään, mikä teke joistakin lähemmällä tarkastelulla melko tavallisenkin näköisitä naisista todella viehättäviä ja samalla joistakin aluksi todella upean näköisistä naisista lopulta vähemmän viehättäviä.
Kesti kauan tajuta, että kyse on nimenomaan itsetunnosta eikä siitä, että toiset vaan satsaavat enemmän tukkaansa, kynsiinsä, meikkiinsä ja ulkoiseen olemukseensa. Ja kun tajusin, ettei paremman näköiseksi tullakseen tarvitse suinkaan tuhlata enemmän rahaa kosmetiikkaan ja vaatteisiin, vaan että pieni naksahdus korvien välissä riittäisi, tajusin keksineeni ihan mielettömän mahtavan jutun.
Minulla oli esimerkiksi kerran työkaveri, joka oli mielestäni todella upean näköinen. Pitkä ja tumma upea tukka ja muutenkin kauniisti meikkaava nainen, joka kävi salilla aktiivisesti ja urheili paljon. Kaunis ja sporttinen, siis. Kun tutustuimme hieman paremmin, jouduinkin useaan otteeseen kuulemaan häneltä, kuinka hänen tukkansa näytti tänäänkin taas aivan kamalalta ja kuinka läski hän kuulemma tänäänkin taas oli. Kun olin kuunnellut tätä jonkun aikaa, ei hän enää näyttänyt minusta ollenkaan niin kauniilta. No joo, olisihan se tukka voinnut tietysti nätimminkin olla. Ja kun nyt sanoit, niin onhan sulla joo jenkkakahvat (näitä ääneen tietenkään sanomatta). Mutta jos hän ei olisi itse aina valittanut asioista, en olisi todellakaan kiinnittänyt niihin huomiota ja hän olisi ollut upeimpia tapaamiani naisia.
Sama päti erääseen vanhaan kollegaani, joka oli minusta todella kaunis hieman pyörempine muotoineen. Hän oli jotenkin niin sinut itsensä kanssa ja vaikutti niin onnelliselta, että se ihan näkyi. Hän oli niitä kavereita, joiden seurassa saattoi hyvällä omalla tunnolla mennä itsekin vetämään pizzat ja jäätelöt nassuun ja nauttia ilman, että oli välttämätöntä valehdella, että tulinpas mä täyteen ja voi, en voi kyllä syödä tätä kaikkea kun en ole tottunut syömään näin paljon. Kun hän sitten kuitenkin kerran humalapäissään avautui ja lähti ruikuttamaan, kuinka läski ja ruma hän on ja kuinka kukaan ei tykkää hänestä, katosi ihailuni häntä kohtaan jotenkin vaan täysin.
Näitä ja vastaavia tilanteita pohdittuani tajusin, että ihmisiä voi tavallaan huijata uskottelemalla itsensä kauniimmaksi, kuin miltä itsestään tuntuu ihan vaan olemalla hyvällä itsetunnolla varustettu. Ja kun hommaan jaksaa vaan lähteä kunnolla mukaan, niin jossakin vaiheessa itsestäänkin alkaa jo tuntua kauniimmalta ja paremmalta huomatessaan, että näinkin yksinkertainen juttu toimii. Tästä syntyy siis ketjureaktio. Eräänlainen silmänkääntötemppu, siis!
Tottakai välillä tulee tilanteita ja lauseita eteen, jotka osuvat ja uppoavat, mutta salaisuus onkin lienee siinä, ettei tätä näytä ja kerro muille. So what, vaikka viikonloppuna tuli mässättyä ja tuntuu, että vatsa on kasvanut kymmenen senttiä. Hymyile ja näytä onnelliselta, niin kukaan ei taatusti edes huomaa asiaa! Ei ole väliä, vaikka sinulla olisi isot kädet, liian pieni nenä, liian iso peppu tai olemattomat rinnat. Jos et itse mainitse asiasta kellekään, ei kukaan muu taatusti laske asiaa mielessään viaksesi heti sinua ajatellessaan.
Hyvä itsetunto on myös sitä, että hyväksyy välillä senkin, ettei aina tarvitse olla kauneimmillaan ja että joskus riittää vähempikin.
Hyvä itsetunto ei myöskään tarkoita, että sinun tarvitsee olla jatkuvasti pönkittämällä sitä kehumalla itseäsi muille ääneen. Riittää, että tiedät mielessäsi olevasi itseasiassa ihan hemmetin kuuma kissa, jolla on mahtava huumorintaju ja hyvä asenne. Kyllä se näkyy sanomattakin, kun vain itse uskot siihen ja elät sen mukaan.
Hyvän itsetunnon ja itserakkauden sekä liiallisen ylpeyden välillä kulkee kuitenkin raja, joka on hyvä pitää mielessä. Tuon rajan ylittäminen nimittäin tekee monesta kauniistakin ihmisestä vähemmän kauniin…
Päivän kysymys kuuluukin, kuinka hyvä itsetunto teillä on?
Ihana blogipostaus, tuli hyvä mieli 🙂 <3
Oma itsetuntokin on vähän niin ja näin riippuen päivästä, mutta kun sattuu hyvä päivä vastaan niin on kyllä paljon parempi fiilis, vaikka kasvoilla olisikin vain meikkipohja ja silmissä ripsari 🙂
Loppujen lopuksi pelkkä valitushan itsestään ei muuta mitään 😉 Ja kiitos tästä, yritän muistaa vinkkisi aina kun huonompi päivä osuu kohdalle!
Kyllähän sitä tulee ajoittain mietittyä kaksi-kolmekin kertaa mitä tulee syötyä, mutta monestikkin olen sinut sen kanssa minkälainen olen! Elän oman pääni ja fiilikseni mukaan.. saatan joskus jättää joitakin ruokia syömättä tai herkkuja ottamatta vain sen takia ettei tee enää mieli. Pienempänä kaikki piti ottaa mitä vain sai, olen oppinut hallitsemaan mielihalujani.
Hyvin huono itsetunto, joka kuitenkin on pikkuhiljaa paranemaan päin. Olen nyt sellaisessa asiakaspalvelutyössä, jossa tulee asiakkailta hyvin paljon kommenttia ulkonäöstä, asenteesta ja ylipäänsä minusta, valtaosin positiivista. Pieni pääni alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, etten näytä niin lihavalta ja kämäiseltä laittauduttuani, kuin itse kuvittelen. Välillä näen peilistä jopa ihan nätin tytön. Tämä on myös vaikuttanut siihen, että olen taas innostunut vaatteista ja muusta, aiemmin ei inspiroinut, kun tuntui, että näytän kaikissa vaatteissa makkaralta nakin kuoressa.
Se on jännä juttu, että kautta koko elämäni ihmiset ovat arvioineet painoni kymmenisen kiloa alakanttiin, mistä olen toki tyytyväinen. Liekö sitten imarteleva pukeutuminen vai mikä. Tekeepäs hyvää purkaa välillä tuntojaan tästäkin asiasta. 🙂
Siis ei voi olla totta! Olen itsekin miettinyt JUURI tätä viimeaikoina ja päätynyt samaan lopputulokseen. Ja justiinsa tolleen että oon tarkaillut ihmisiä jne. 😀 Mahtavaa.
Pätee muuten todella moneen julkkikseenkin.
Vitsi miten ihana kirjoitus! 🙂 Ja tää on ihan totta. Tosin kuulun kyllä itsekin tohon ihmisryhmään joka voivottelee olevansa niin ällöläskiyhhyyy. :'D Mutta jokapäivä pyrin pääseväni lähemmäs sitä että mulla olisi parempi itsetunto 🙂
ala-ja ylä-asteella minua nimittäin kiusattiin monta vuotta, mutta samalla ystävät, jotka minut oikeasti tunsivat tiesivät millainen ihminen minä oikeasti olen. Itsetuntoni ei edelleenkään ihan loistava ole, mutta hyvään suuntaan menossa 🙂 Vähitellen..
Olipa hyvä kirjoitus! Ja tuo on kyllä täysin totta. Moni työkaveri ja mies on kehunut minua kauniiksi ja näyttäväksi naiseksi (tämä viimeisin 5kymppiseltä työkaveriltani tuli odottamatta), mutta en ole ikinä halunnut uskoa näitä kehuja. Varmaan moni muukin sortuu tähän vastaukseen "no enhän mä nyt, mähän oon vaan tällänen.. kato nyt näitäkin/tätäkin..". Joskus peiliin katsoessa tuntuu ja melkein sen sanoo ääneen että "hei, sähän oot oikeesti aika kuuma kissa". Luulen että itsetuntooni on vaikuttanut isäni arvostelu teini-iässä, mutta myös molempien pitkien suhteiden kokemukset joissa molemmat exäni haukkuivat minua. Tämä edellisen exäni (silloin 33-vuotias) lause "taasko nää sun meikitki on tässä, nää millä sä YRITÄT laittaa itteäs v**** kato itteäs tekisit itelles jotai" on jäänyt kummittelemaan aika ajoin mieleeni, vaikka tapauksesta onkin jo melkein 1,5v. Varteni ei ole hoikka vaan pientä pyöreyttä löytyy. Sanotaanko että olen muodokas, en suinkaan lihava. Ihoni ei ole parhaassa kunnossa mutta ei minulla ole finnejäkään. Huomaan kyllä sinkkuaikanani itsetuntoni hieman kohonneen koska pystyn liikkumaan ihmisten ilmoilla ilman meikkiäkin, ennen ei olisi ollut puhettakaan mennä edes lähikauppaan meikittä.
Pahoittelen pitkää romaaniani mutta haluan kertoa että tästä kirjoituksesta sain ihan uutta puhtia elämääni ja aloin ajatella asioita. Ja yritän tästä lähin ottaa ne kehut vastaan kiitollisena enkä itseäni vähätellen. Kiitos Virve jälleen kerran!
Huono, todella huono…
Vaikka kuinka monta tuntia puunaisin itseäni(ja vaikka mitä meikkitutoja oisin noudattanut) ja laittaisin hiuksia ni silti ovesta lähtiessä on sellainen olo et ei juma, joudun taas häpeämään itteäni ku oon ihan kauhean näköinen.
Tälle ei voi muuta kuin sanoa, että juuri näin! Täyttä asiaa!
Just näin.
Itsekin olen sortunut useamman kerran "voikunoonrumaläski" -ruikutukseen, mutta jossain vaiheessa aloin pitämään itsestäni sellaisena kuin olen. Toki edelleen on niitä huonompiakin päiviä, mutta pidän kyllä ne mölyt mahassani, enkä ruikuta muiden kuullen. Hyvä itsetunto todellakin tekee ihmisestä kauniin, ollaanhan kaikki kauniita, jookos? 🙂
Olen tiedostanut tuon, mutta itsetuntoni on silti huono ja olen masentunut. Tuntuu kuin negatiivisuus ei vaatisi mitään, kun taas positiivisuuteen pomppaaminen ja sen ylläpitäminen vaatisi hirmuisesti energiaa (ja tunnen itseni voimattomaksi). Myös saamani negatiivinen palaute jää helpommin päähän pyörimään kuin saamani positiivinen palaute.
Hyvällä tuulella ollessani pystyn toisaalta näkemään asiat oikeissa mittasuhteissaan ja suhtautumaan huumorilla, mutta sitten tulee aina monsuuni jostain ennalta arvaamattomasta suunnasta.
Ihanaa, Virve, tulin tästä postauksesta hyvälle tuulelle! Puhut asiaa siitä, että itsensä hyväksyminen on kaunista.
Oikeastaan minultakin löytyy muutama ylimääräinen kilo ja jenkkakahvat, mutta pidän itsestäni juuri tällaisena. Rakastan minua, ihana minä! ;D
Oma itsetuntoni heittelee aina toisinaan suuntaan jos toiseenkin, mutta tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen itseeni erään ilkeän ihmisen inhottavista kommenteista huolimatta. Olisi kuitenkin vaikeaa pitää yllä hyvää itsetuntoa ilman mahtavia ystäviäni (:
hieno teksti, fiksua pohdintaa 🙂 itse oon tehnyt pitkän matkan pohjamudista pinnalle itsetuntoni kanssa. tänä päivänä tullaan hyvin toimeen, me & myself 🙂
Hyviä huomioita! Armollisuus itseään kohtaan tekee hyvää.
Hyvä olo ja mieli tekee ihmisestä kauniin, oli sitten millainen noita-akka tahansa. Samoin rakastuminen.
-Helinä
Hienoa, että pohdiskelet asioita.
"Kuulosti" aikanaan pahalta, se miten kirjoitit, että naimisiinkin mennessäsi sinua kiinnostaisi yhä panostaa eniten kalliisiin luxusmeikkeihin jne, eli pelkästään itseesi.. 🙂
Itselläni on loistava itsetunto, on ollut aina lyhyen ikäni ajan. Olen pitänyt itseäni kauniina melkeinpä aina vaikka nyt kun jälkeenpäin katselee vanhoja kuvia, niin nykyisen minäni mielestä se yläaste/lukio ei ollut niitä parhaimpia aikojani:D
Usein arkena en jaksa kouluun laittaa ikinä meikkiä, isken ensimmäiset käsiini sattuvat vaatteet päälleni ja näytän varmasti suhteellisen mielenkiintoiselta ulkopuolisten silmissä. Itse en kuitenkaan jaksa välittää, koska olen silloinkin kaunis omalla tavallani (ja tosiaan, kouluun menen opiskelemaan, en pokailemaan miehiä/näyttäytymään muille..). Ja silloin kun raaskin maalata naamani ja valita vaatteeni huolellisemmin, olen myös kaunis, toisella tavalla vain.
Tottakai aina pitää välillä inistä jollekin omasta ulkonäöstä, jos en olisi yhtään kriittinen niin varmaan näyttäisin samalta kymmenenkin vuoden päästä..
Mutta. Loistava teksti, oot Virve nii paras.
Totta. Lisäisin vielä, että ihmisen luonnekin voi saada sen näyttämään kauniilta. Nätti nirppanokka putoaa palliltaan aika nopeasti mun silmissä, siinä missä ihmisen sisäinen ihanuus hohtaa ulkopuolellekin.
Tää teksti tuli aika hyvään aikaan, sillä filmailin juuri YouTube-kanavalleni päivän asu -videon, jonka katsoin läpi ja mietin, että lataisinko sittenkään, kun onhan tuo mun pylly aika ison näkönen.
Yllättäen ison kropan kanssa tulee siihen soveltuva pylly, joten taidanpa ladata. Meitä on niin monenlaisia, eikä kenenkään pitäisi tuntea itseään huonoksi ainakaan ulkonäkönsä vuoksi. Se on ihan hukkaan heitettyä aikaa.
(Tämä on aihe, jonka puolesta olen aina ollut valmis heittäytymään barrikadeille :D)
Mie pistin just meikkiä ja bilevaatteet päälle ja lähden nyt pitämään hauskaa, koska olen mielestäni hyvän näköinen, vaikka olenkin isokokoinen.
No tämäpä selittää sen miksi joinain aamuina näyttää maailman rumimmalta mutta jonain toisena päivänä peilin kuvajainen miellyttää vaikka olisi ihan saunan raikas. Monesti tullut mietittyä miksi sitä joskus ajattelee olevansa todella kaunis ja viehättävä (kuten vaikka tänään) ja seuraavana päivänä tuntee itsensä todella kulahtaneeksi. Ehkä se on tuossa, kun tänään heräsin todella hyvällä tuulella ja oli todella ihana olo 🙂
Oma itsetuntoni on kasvanut räjähdysmäisesti 16-vuotiaasta. Yksi syy on varmasti ihana avomieheni, joka jaksaa aina kehua ulkonäköäni vaikka joskus antaakin siitä myös negatiivistä palautetta. Ihan hyvä vaan, etten tuuditu ajatukseen, että minulla on täydellinen peppu ja litteä maha vaikka totuus muuttuisikin toiseksi 😀
Vaikeinta on olla ymmärtää, että oma vartalo on muuttunut siitä 17-vuotiaan vartalosta, jossa tanssin mm vanhat. E-pillereitten käytön aloittettuani kasvoivat mm rintani kuppikoolla ja samoihin aikoihin lantioni koki luonnollisen pyöristymisen. En tahtoisi enää olla 17-vuotias mutta toisaalta välillä on vaikea olla kaipaamatta vanhaa vartaloa, silloin yleensä iskee ruma ja läski-fiilis. Ja kyllä monta kertaa on tullut mietittyä, että pitäisi alkaa laihduttamaan tai no ehkäpä oikeampi sana oli kiinteytymään mutta kummasti juon tässä punaviiniä ja syön siirappipipareita, eikä tuo ruokakaan kermoineen kevyimmästä päästä ollut. 😀
Olen niin laiska panostamaan ulkonäkööni, etten jaksa välitellä kauaa muitten mielipiteistä. Siskoni antoi kerran minulle viiltävän analyysin kuinka en nypi kulmakarvojani. En niin, koska ne ovat luonnostaan eri muotoiset, niin niitä on todella vaikea saada näyttämään samanlaisilta vaikka kuinka nyppisi. Jos jotain häiritsee eripariset kulmakarvani niin siitä vain 😀
Tää on niin totta! Monesti ne asiat, mistä ei itsessä tykkää ja jopa häpeilee, ei edes kiinnitä muiden huomiota. Itsetunto riippuu paljo päivästä, jopa tunnista. 🙂 Pääosin olen kuitenkin tyytyväinen ja oppinut elämään niidenkin piirteiden kanssa joista en niin pidä. Millainen itsetunto sulla on? Onko kosmetiikkabloggarilla myös joskus rumapäiviä? =)
Mulle tuli tästä tekstistä nyt kyllä niin hyvä mieli, että on pakko kommentoida sun blogia hissun kissun taustalta pitkään seuranneena. 🙂 Totisinta totta, ja just näin naisten pitäisi myös toisiinsa suhtautua, ettei yritettäis vaivihkaa lytätä muita omaa egoa pönkittäessä. Itsellä myös ollut tilanteita, että ihailua herättänyt nainen on muuttunut vähän surulliseksi mun silmissä jatkuvan (useimmiten täysin aiheettoman) itsekritiikin ja ruikuttamisen seurauksena.
Olen tehnyt jo ala-asteella periaatepäätöksen, että en ole sellainen nainen, joka haukkuu itseään. Jo viidesluokkalaisina pukkarissa piti kaikkien vuorotellen sanoa, mitä itsessään inhoaa eniten – en suostunut vaikka suositut tytöt sitten pitivätkin minua itserakkaana. Olen tyytyväinen itseeni, olen kaunis. Miksi nämä ajatukset ovat naisten keskuudessa mitä kamalin rikos? Kunpa kaikki voisivat sanoa noin.
Ja muuten, kuulemma ovulaation aikana nainen pitää peilikuvastaan erityisen paljon ;).
Omaan napaan ja peilikuvaan tuijottaminen on siitä turhia, että muut on myös omaan napaan ja peilikuvaan tuijottajia, jotka ei muita huomaakaan omilta angsteiltaan. Voisit useimmiten olla vaikka osittain näkymätön, eikä kukaan kiinnittäisi siihenkään mitään huomiota 🙂
Hyvän itsetunnon paras kaveri on sen verran nöyrä mieli, ettei ylpisty, vaikka tykkääkin peilikuvastaan ja saa hyvää palautetta ulkonäöstään. Koppavat ja leuhkat ihmiset on melkoisen vastenmielisiä.
Myös hyvä huumorintaju kaunistaa uskomattoman paljon. Enkä todellakaan tarkoita huumorintajulla sitä, että pilkkaa tai nöyryyttää muita ihmisiä muka huumorin varjolla.
Oma itsetunto on kohtuu matalalla, mutta kuitenkin koitan turhaa valittamista välttää. Jos ylimääräinen makkara vatsalla häiritsee, niin ei se ainakaan valittamalla katoa.
Ainoa, jonka kanssa pidän valittamismaratoneja on paras ystäväni.
Yleensä totean erittäin huonon päivän iskiessä, että mitä väliä. Mun ystävät rakastaa mua vaikka näyttäisin miltä.
Minulla on nuorempana ollut paha akne ja siitä jäi syviä arpia molempiin poskiini. Olen laittautunut esim. ulos lähtiessäni, mutta hirveää vaivaa en ole nähnyt. Turha yrittää peitellä sellaista, jonka kaikki kuitenkin heti näkevät. Olen sitten baarissa vain pitänyt hauskaa, enkä useinkaan ole käynyt korjaamassa meikkiä tai hiuksia. Kouluaikoina sain kärsiä päivittäisestä rumaksi haukkumisesta pojilta.
Jostain syystä myöhäisessä teini-iässä ja sen jälkeen aikuisena aloin saada kommentteja, että olen hyvän näköinen. Ensimmäisellä kerralla luulin sitä piruiluksi ja sitten totesin, että tyypillä täytyy olla päässä vikaa 😉 Vuosien varrella kommentit kuitenkin lisääntyivät ja aloin itsekin huomata vaikutukseni miehiin. Itseluottamus nousi kohisemalla ja sen jälkeen miehiä on aina ollut tarjolla.
Jos minua katsoo, en tosiaan ole erityisen kaunis. Minulla on iso nenä ja isot, vinot hampaat. Suupielissä on ollut juonteet jo nuoresta. Sitten on ne syvät aknearvet. Minua kuitenkin yleensä pidetään kauniina. Uskon tämän johtuvan siitä, että olen melkein aina hyväntuulinen ja vilkas.
Tein kerran testin festareilla. Seurana oli kaverini, joka oikeasti kerää huomion pelkällä kauneudellaan. Kaveri oli ihan paniikissa, koska kaatosade oli sotkenut meikit ja litistänyt hiukset. Sanoin kaverille, ettei se haittaa, katso vaikka. Sitten otin iloisen hymyn naamalle ja heti tuli joku poika pyytämään tanssiin. Kaverini tuosta rohkaistui ja meillä oli oikein hauska ilta, vaikka näytimme uitetuilta koirilta 😀
Hienoa, että kirjoitit välillä tämmöisen postauksenkin! 🙂 Osuu nimittäin aika nappiin… Kiitos!
Itselläni on vieläkin erittäin huono itsetunto, jota olen kuitenkin yrittänyt alkaa työstää tässä vuosien varrella. Uskoakseni se johtuu eräästä ruumiillisesta sairaudestani, jonka ansiosta (ylläri ylläri) minua yläasteella kiusattiin. Kommentit olivat nimenomaan ulkonäköpainotteisia. Siitä minulle on jotenkin jäänyt päälle se, etten ole mitenkään erityisen kaunis. Luojan kiitos tapasin ihanan miehen, joka on jaksaa kehua minua joka päivä. 🙂 Pikkuhiljaa alan uskoa, etten minä nyt niin ruma ja viallinen voi olla, jos hän kerran haluaa olla rinnallani. Olen myös oppinut arvostamaan itseäni enemmän. 🙂
Oma itsetuntoni heittelee aina välillä. Itse olen myös huomannut että moni kaunis/komea ihminen joka käyttäytyy järkyttävästi ei näytä enää kauniilta/komeelta. Itsetunto ja ystävällisyys tekevät ihmeitä.
Minusta itsetunto ja itsevarmuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Itsetunto rakentuu perustavasti jo ensimmäisten elivuosien aikana, sitä on vaikea muuttaa ja se määrää oletko "sisimmässäsi" sitä mieltä että sinulla on arvoa, tai sitten että et ole minkään arvoinen.
Minulla on hyvä itsetunto. Erinomainen jopa sanoisin. Silti voin rehellisesti kertoa että en pidä tietyistä asioista itsessäni, en tee sitä jatkuvasti tai suureen ääneen. Hyväksyn rehellisesti sen että kukaan ei ole täydellinen, ja kaikilla on niitä heikompia kohtia vartalossa. Ihan jokaisella vai kuinka esittäisi olevansa tyytyväinen.
Jos joutuisin menemään tärkeään tilaisuuteen laittautumatta, voin kertoa että itsevarmuuteni olisi alempana kuin tilanteessa jossa olisin normaalisti varustautunut (meikki, hiukset, kivat vaatteet), mutta tässä tärkeä ero: itsevarmuuteni voi hetkellisesti ulkonäön kannalta olla alempana normaalista, MUTTA itsetuntoni on sama, koska tiedän että ihmisenä olen saman arvoinen kuten aina.
Minusta ihmiset todella usein sekoittavat itsevarmuuden itsetuntoon mikä on kyllä harmi koska itsetuntohan ei todellakaan ole se elementti mikä vaihtelee tunnin välein. Itsetunnon korjausprosessi vie pitkän ajan jos sitä tahtoo kohottaa, itsevarmuuden voi saada jo yhdestä uudesta huulikiillosta, tai onnistuneesta päivästä 🙂
Hieno kirjoitus Virve!
Lisää tämänkaltaista pohdintaa ja itsetunnonkohotus-vinkkejä/postauksia, kiitos. 🙂
Tuo on kyllä niin totta, että jos joku jota on salaa ihaillut (ulkonäöllisesti ja muutenkin) alkaa suoltamaan tuota rumaläskisoopaa, vaikkei siihen todellakaan olisi aihetta, niin arvostus kyllä laskee heti huimasti. Yleensä nämä samat henkilöt, jotka valittavat kun ovat muka niin rumia ja läskejä, haukkuvat myös muita ihmisiä aivan suotta. Minua on aina ihmetyttänyt, kun tietyt kaverini kommentoivat vieraita ihmisiä läskeiksi minun seurassani, olenhan reilusti ylipainoinen. Eivätkö he tajua, että minä olen siinä vieressä varmaan puolet painavampi? Olen aina ollut suhteellisen tyytyväinen ulkonäkööni, vaikkakin olen lähes aina ollut hieman ylipainoinen. Uskoisin, että jotkut ihmettelevät suosiotani miesten keskuudessa, olenhan pyöreä. Uskon, että se johtuu juuri siitä, että olen itseeni tyytyväinen.
Miehet tuntuvatkin olevan enemmän ok läskin suhteen, kuin naiset. Sama tilanne itsellä, kuin edellisellä anonyymillä, miehiä on riittänyt riesaksi asti ja aina on ollut varaa mistä valita, eikä suinkaan kyse ole ollut pelkästään pullukoista mammanpojista. Kyllä naisiltäkin tulee aika ajoin sellaisia "Sä et taida tietääkään, kuinka järjettömän kaunis sä olet" -lausuntoja, mutta ne tosiaan tulevat usein vähän siihen sävyyn, että huolimatta siitä, että oletkin läski, olet kaunis. Toki varmasti on myös miehiä, joille runsaan vartaloni puristelu olisi kauhistus eikä intohimo, mutta en minä sellaisia miehiä kaipaakaan, jotka eivät hullaannu muhun vikoineni.
Jo tässä kommenteissa huomaa, että naiset tuntuvat pitävän läskiä ruman synonyyminä ja kauniin vastakotana. Hei mimmit, ikävä tuottaa pettymys, mutta ei se pelkkä laihuus kenestäkään kaunista tee. Sehän nyt olisi aivan liian helppoa.
Olen täysin samaa mieltä Virven kanssa tuon itsearvostuksen ja henkisen tyytyväisyyden vaikutuksesta ulkonäköön. Ihminen, joka arvostaa itseään, kantaa ruhonsa pystyssä ja ryhdikkäästi, ja säteilee jotain mystistä sisäistä loistoa, joka häivyttää jenkkakahvat ja hamppuisen tukan. Itsellä ei tulisi edes mieleen lähteä uikuttamaan kenellekään vikojani, mielummin pyrin ohjaamaan huomiota niistä pois, kuin keräämään huomion niihin. Ehkä "oon niin ruma, oon niin läski" -valittajat kaipaavat nimenomaan säröiselle itsetunnolleen voiteluksi niitä "no etkä ole, oot paljon laihempi kuin mä ja tositosi kaunis" -lausuntoja, joita he olettavat valituksestaan seuraavan. Varmasti jokainen kuulee mielellään kehuja itsestään, ainakin salaa, mutta normaalilla itsetunnolla varustetun ihmisen tuskin tarvitsee sellaisia kalastella.
Täysin totta! Itseäni pidän suhteellisen normaalin näköisenä tallaajana, mutta olen todella kriittinen itseäni kohtaan. Ylä asteen jälkeen itsetuntoni on kuitenkin noussut huimasti, ja voin nykyään jopa sanoa, että olen viehättävä. En yleensä kuitenkaan saa sillä itse ulkonäölläni huomiota, vaan persoonallisuudellani. Olen huomannut, että pienellä "mystisyydellä" saan usein miehien mielenkiinnon heräämään. On minullakin kuitenkin jäänyt arvet yläaste ajoista, ja edelleen on päiviä jolloin ajattelen liikaa mitä muut ajattelevat minusta.
Luulen kuitenkin että en tule koskaan elämässäni saavuttamaan sellaista itsetuntoa, mitä ystävälläni on. Hän on pyöreä, omistaa akne-ihon, vinohampainen ja omistaa läjän muita nykypäivän "ei ihanne naisen" piirteitä. Silti hän oikeen säteilee iloa, onnellisuutta ja kauneutta – ja kaikkein tärkein: hän on tyytyväinen itseensä. En ole koskaan kuullut häneltä "olen ruma" -tilityksiä. Tunnen kateutta silloin tällöin mutta olen myös onnellinen hänen puolestaan, että hän uskaltaa sanoa ja tehdä juuri niin kuin haluaa ja tahtoo muista piittaamatta ja on sen piirteen asiosta päätynyt jo todella pitkälle elämässään. Hän uskaltaa ottaa kiinni mahdollisuuksista ja uskaltaa elää. Hän ei lannistu vaikka elämä antaisi takapakkia, vaan jatkaa yrittämistä. Itse taas vastoinkäymisestä muserrun täysin, lamaannun ja kierin itsesäälissäni.
Mutta siis: Hyvää itsetuntoa hehkuvat ihmiset usein menestyvät elämässä. Ehkä se on niiden asenteen takia ja he uskaltavat ottaa kaiken elämästä irti. Voi olla että sellaisia ihmisiä tapaa nykyään harvoin, ja se piirre viehättää ihmisiä – niin naisia kun miehiäkin.
Ihana lukea teidänkin kaikkien pohdintoja asiasta! Monella oli oikein erityisen hyviä pointteja ja toivon, että moni lukee myös muidenkin kommentit läpi! 🙂
Pariin kommenttiin tarkempaa vastausta:
"Anonyymi kirjoitti…
Hienoa, että pohdiskelet asioita.
"Kuulosti" aikanaan pahalta, se miten kirjoitit, että naimisiinkin mennessäsi sinua kiinnostaisi yhä panostaa eniten kalliisiin luxusmeikkeihin jne, eli pelkästään itseesi.. :)"
Pakko kysyä, että olenko minä muka tosiaan sanonut joskus näin…?
Anonyymi: Toki kosmetiikkabloggarillakin on rumia päiviä ihan siinä missä jokaisella muullakin. 🙂
Teininä olin ujo ja minulla oli heikko itsetunto. En pitänyt itseäni ollenkaan kauniina. Pojatkaan eivät olleet muka kiinnostuneita minusta. Vasta aikuisena olen saanut itseluottamusta. Todellisuudessa olen aina ollut mukavannäköinen, sievä tyttö. Vasta nyt, vajaa kolmekymppisenä, olen tajunnut olevani viehättävä. Itsetunto on jännä juttu. Nyt kun sitä on, saisin seuraa baarista/yökerhosta helposti. Miehet pitävät minua viehättävänä, koska olen sinut itseni kanssa, osaan hymyillä, pitää hauskaa, osaan kuunnella ja puhua ja olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen elämääni. Toki rumiakin päiviä on, mutta suurimmaksi osaksi olen mielestäni kaunis, en missikaunotar, mutta kaunis. Enkä muuttaisi itsestäni tällä hetkellä mitään ja tämä kaikki johtuu siitä, että olen vihdoin sinut itseni kanssa henkisesti. Ulkoisestihan olen edelleen samannäköinen kuin ennen.
Hei Virve! Olen viime aikoina lukenut blogeista ja keskustelupalstoilta, että ihmiset ovat jättäneet ihon kosteutuksen erityisesti yön ajaksi pois. Lähinnä varmaan luonnonkosmetiikan yhteydessä, mutta ehkä muutenkin? Iho siis ei tarvitsisi kosteuttavia voiteita päästyään eroon kosteutuskierteestä (mikä sana.. :))
Mitä mieltä sinä olet? Haluaisin kokeilla voisiko pintakuiva sekaihoni paremmin ilman tuhteja yövoiteita vai kuivuisiko se vain entisestään. En kylläkään käytä luonnonkosmetiikkaa.
Anonyymi: Mun kokemukset yöajan ajaksi kosteutuksen pois jättäminen, vaikka se esim Dr Hauschkan mukaista on, on ettei pintakuivalle iholle sovi. Joskin ihon väitetään saavuttavan paremman tasapainon mun kokemus on että iho puskee vaan entistä enemmän talia kosteuttamaan sitä pintaa, eikä sitä kosteutta mitä iho eniten tarvitsee. Hyvä esimerkki on että mun herkkä, pintakuiva akneihoni parani aknesta rohisten kun aloin säännöllisesti kosteuttamaan – ainoa mistä piti pitää huoli oli ettei sisällä silikoneja. Iho puskee enemmän finniä ja talia mikäli ei kosteuta. Ennemmin suosittelisin noudattamaan japanilaista tyyliä että kerran viikossa pidät iholle lepopäivän jolloin rasvaat sen ainoastaan oliiviöljyllä. Kosteuttaa, eikä pahenna pintakuivuutta mutta rauhottaa ja auttaa ihoa saavuttamaan tasapainon! 🙂 Mut toki kaikkea kannattaa kokeilla, emmä sillä omia kokemuksia kertonu.
Kaikkea ei tarvitse sanoa "in so many words" vaan luen myös rivien välistä ja sellainen tunnelma/vaikutelma tuli, että "Maski hyvin, kaikki hyvin", vaikka yritit muuta vakuutella ja antaa itsestäsi syvällisempää kuvaa. Yritit ehkä liikaakin. Yliyrittäminen paljastaa usein ellei aina bluffin.
Tiukasti rajatulla tuoteblogilla ei millään pysty antamaan itsestään mitään syvällistä "Dalai Lama-" tai "Äiti Teresa-kuvaa", mutta se on ihan ok, antaa kaikkien kukkien kukkia ja mielipide vain tämäkin.. 🙂
Anonyymi: Varmasti on ihosta kiinni, mikä sille sopii parhaiten. Kokeilemalla näet, mikä ihollesi on parhaaksi. Itse luotan hoitamiseen, toiset taas vannovat sen nimeen, että iho saa rauhassa elää ja olla. 🙂
Lenita: Kiitos kommentistasi! 🙂
Anonyymi: Mitäs jos jollakin on oikeasti nyt vain todella hyvä olla ja joku tahtoo jakaa sen tunteen? 🙂
Minulla on huono itsetunto, mutta se ei oikeastaan liity ulkonäkööni mitenkään. Olen mielestäni varsinkin hyvinä päivinä ja mukavasti laittautuneena oikein kaunis. Olen myös tyytyväinen vartalooni, vaikkei se ihannemitoissa olekaan. Sen sijaan olen todella epävarma luonteestani! Olen saanut koko pienen ikäni kuulla olevani tylsä ja tosikko. Minua kiusattiin vuosikaudet koulussa enkä ole valitettavasti myöhemminkään saanut positiivisia sosiaalisia kokemuksia, jotka olisivat osoittaneet päinvastaista. Minulla ei vieläkään, 23-vuotiaana, ole yhtään ystävää. En oikein uskalla lähestyä ihmisiä, sillä pelkään, että hekin pitävät minua tylsänä. Aina, kun puhutaan itsetunnosta, tunnutaan puhuvan pelkästään ulkonäöstä ja siitä, miten pitäisi olla sinut vartalonsa kanssa jne. Olisin paljon mieluummin epävarma ulkonäköni kuin luonteeni suhteen. Ulkonäköä on sitä paitsi paljon helpompi muuttaa.
Ajatus ja tarkoitus on näissä "itsevarmuus kaunistaa" ja "sisäinen kauneus ratkaisee" -jutuissa aina tosi kaunis ja lohduttava, mutta let's face it, jos naama on kirjava (kuten mulla on) coupe rosasta, ei se siitä naamasta kyllä häviä itsetuntoaan kohottamalla. 😛
Sen coupe rosan voi opetella toki ignoraamaan tai olemaan tekemättä siitä isoa juttua, mutta mulla toimi parhaiten se, että löysin vihdoin (mineraalimeikeistä!) meikkipohjan, jota 1) osaan käyttää 2) joka pysyy iholla. 😛 Tää, että osaan taikoa naamastani kirjamattoman, on buustannut mun itsetuntoani.
Sama pätee muuhunkin meikkaamisopetteluun, kouluaikoina kun olin "se ruma nörttityttö", joka kaihoisasti katseli mistä noi muut taikoo ton kauneutensa, ja tietysti, mikss mulla pitää olla tällänen kirjava iho ja sitä ja tätä. 😉 En ole erityisen epävarma ilman meikkiäkään, mutta meikattu naamani on se, mitä ajattelen, kun ajattelen mielessäni itseäni. 😛
Mut tajuan kyllä tuon pointtisi, itsensä haukkumisen ja sen, miten hokemalla asioita ääneen niistä alkaa tulla totta, paitsi itselle, myös muille. Se on sitä sisäistä puhetta, joka joskus tulee ulkoiseksi ja muillekin havainnolliseksi. Mun negistelevä sisäpuhe liittyy ennen kaikkea mun opiskeluihin. :F Itsetuntoni epävarmimmat alueetkin ovat, ylläripylläri, juuri sillä samalla alueella. 😛
Tosi kiinnostava ja mukava kommentti 🙂 Viimeiseen lauseeseen vastaten, mun itsetunto ei ehkä oo aivan parhaasta päästä, koska vielä vuosi sitten olin koulukiusattu. Onneksi voin huomata, kuinka paljon itsetuntoni on parantunut viime vuoteen verrattuna 🙂
En tiedä olenko vain tunteikkaalla päällä vai mitä, mutta tekstisi sai minut lähes itkemään 🙂 Kirjoitat jotenkin niin ihanasti ja ASIAA! keep going!