Millaisissa paikoissa Santiago de Compostelan vaelluksella nukutaan?

Yksi Santiago de Compostelan vaelluksella monia kiinnostava aihe on, millaisissa paikoissa vaelluksella nukutaan.

Vaelluksella on mahdollista nukkua monenlaisissa eri tasoisissa ja sen myötä myös eri hintaluokissa olevissa paikoissa.

Halvimmillaan yhden majoitusyön hinta jaetussa makuusalissa on alle kahdeksan euroa, kalleimmillaan yksityisisten majatalojen huoneissa joistakin kymmenistä euroista varsinaisten hotellien majoitushintoihin, jotka voivat olla varsinkin Espanjan isommissa kaupungeissa sitäkin kalliimpia.

Summaan tässä postauksessa pääpiirteittäin eri majoitusvaihtoehtoja ja niiden eroja.

Postauksessa on runsaasti kuvia, sillä tiedän, että monia kiinnostaa nähdä, miltä majoitustilat ihan oikeasti näyttävät.

Teen myöhemmin tarkemman postauksen, jossa esittelen yksityiskohtaisemmin nimenomaan pelkille vaeltajille tarkoitetun julkisen majatalon puitteita, sillä teimme itse vaelluksen pienellä budjetilla ja pyrimme aina valitsemaan edullisimman majoitusvaihtoehdon.

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, löytää itselleen sopivan majatalon reitin varrelta helpoiten hyödyntäen erilaisia vaellussovelluksia, joista oma suosikkini on ilmaiseksi ladattava Camino Ninja.

Sovelluksesta voi etukäteen tarkistaa eri kaupunkien majatalojen tarjonnan, hinnat, varustuksen ja nähdä jopa kuvia sekä ennen kaikkea katsoa, miten hyvät arvosanat muut vaeltajat ovat majatalolle antaneet.

Lue myös: Santiago de Compostelan reitti – mistä tietää minne mennä ja missä yöpyä?

Albergue municipal eli julkinen vaeltajien majatalo

Edullisin vaihtoehto caminolla yöpymiseen on albergue municipal, eli vain Santiago de Compostelan vaelluksella oleville tarkoitettu majatalo.

Niissä yöpyminen maksaa tavallisesti 8-12 euroa yöltä ja näissä on yleensä sallittua majoittua vain yksi yö.

Julkisiin majataloihin pääsee sisään vain jos on näyttää vaeltajapassi (credential), eli tavallisten turistien ei ole mahdollista käyttää näitä majapaikkoinaan.

Kahdella eurolla vaellukselle lähtiessä ostettu vaeltajapassi on kuin leimakortti, jota näytetään majataloon saapuessa merkkinä siitä, että on vaelluksella ja johon saa majatalosta leiman.

Esittämällä leimoilla täytetyn vaeltajapassin Santiago de Compostelaan saapuessa voi itselleen lunastaa todistuksen tehdystä vaelluksesta.

Näihin majataloihin ei (yleensä) voi tehdä etukäteisvarauksia, eli paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

Julkisissa majataloissa majoitutaan jaetuissa tiloissa ja sängyt ovat lähes poikkeuksetta kerrossänkyjä ja makuutilojen koko riippuu täysin majatalosta.

Joissakin paikoissa vaeltajat nukkuvat 4-8 hengen huoneissa, joissakin taas voi olla iso tila, jossa on kymmeniä (tai jopa sata) sänkyä samassa tilassa.

Tyypillisimpiä ovat kuitenkin huoneet, joissa on n. 14-16 sänkyä.

Lue myös: Päivärytmi Santiago de Compostelan vaelluksella

Julkisissa majataloissa on usein mahdollisuus käyttää yhteistä keittiötä, jonka varustus riippuu majatalosta.

Omat tiskit tiskataan itse käsin, käytössä on yleensä jääkaappi, välineitä ruuanlaittoon ja ruokailuun sekä joskus pienenä ekstrana saattaa löytyä esimerkiksi leivänpaahdin

Vaeltajille on tarjolla peseytymistilat, jotka saattavat olla joko miesten ja naisten yhteiset tai miehille ja naisille voi olla erilliset tilat.

Peseytymistilat tarkoittavat pelkistettyjä suihkukoppeja, joissa välillä voi olla erityisenä luksuksena mahdollisuus säätää veden lämpötilaa (vesi ole kuitenkaan ole yleensä kylmää vaan miellyttävän lämmintä) ja painetta sekä päättää, kauanko vettä tulee.

Pyykinpesua varten on yleensä maksullinen pyykinpesukone ja kuivausrumpu sekä mahdollisuus pyykinpesuun käsin ja naruja pyykin kuivumiseen.

Santiago de Compostelan vaellus kulkee parin sadan  kylän ja kaupungin läpi ja matkan varrella on tasaisin väliajoin julkisia majataloja.

Ihan jokaisessa kylässä niitä ei ole, mutta majatalot ovat rytmittyneet tyypillistä vaellustahtia mukaillen.

Yritimme itse rytmittää vaellustahtiamme niin, että saatoimme pääsääntöisesti majoittua julkisissa majataloissa.

Moni vierastaa etukäteen ajatusta näistä peläten, että majoittuminen yhdessä niin monen ihmisen kanssa on varmasti kamalaa (yksi ennakkoluuloinen introvertti täällä, moi!), niissä on varmasti likaista ja sängyistä löytyy luteita.

Todellisuus on kuitenkin aivan muuta ja siksi mahdollisimman suurista julkisista majataloista tuli vaelluksella omia suosikkejamme.

Ensinnäkin ne oli rakennettu ottamaan vastaan suuria määriä vaeltajia, joten yleensä yhteiset tilat oli varustettu sen mukaan.

Suihkuja riitti, keittiössä oli tilaa ja oleskelutilat olivat muutenkin hyvät.

Siisteys oli näissä aina hyvällä mallilla ja koska vaeltajia oli niin paljon, oltiin luteisiin varauduttu niin, että sänkyjen patjat ja tyynyt oli päällystetty muovimaisella pinnalla, josta tuli mieleen ala-asteen liikuntasalin voimistelupatjat.

Ne oli siis helppo pyyhkiä puhtaiksi eikä niiden sisään päässyt mönkiäisiä.

Jokainen vaeltaja tuo mukanaan oman makuupussinsa tai lakanansa, mutta niiden lisäksi vaeltajille annetaan ainakin tällä hetkellä lähes aina kertakäyttöinen aluslakana ja tyynyliina.

Näiden materiaali on samaa kuin kertakäyttöisissä suojapäähineissä, joita käytetään esimerkiksi elintarviketeollisuudessa estämässä hiusten putoilua ruokaan.

Joissakin majataloissa näitä ei ollut, mutta koska patjoissa on liukas pinnoite, pyyhitään ne usein puhtaaksi käytön jälkeen.

Monissa majataloissa on tarjolla myös huopia, jotka voi heittää oman lakanapussinsa tai makuupussinsa päälle tuomaan lisää lämpöä.

Täytyy kuitenkin sanoa varoituksena, että näitä huopia ei yleensä pestä turhan usein (lue: yleensä lähes koskaan), joten valitsimme itse viilempinä öinä yleensä mieluiten pukea päälle reilummin vaatteita.

Isojen, monia ihmisiä vetävien miesten ja naisten yhteisten makuutilojen etuna on nurinkurisesti se, että mitä isompi makuutila on, sitä paremmin siellä saa omaa rauhaa.

Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta jos olet samassa huoneessa vain parin muun ihmisen kanssa, on kohteliasta jutella heidän kanssaan ja muutenkin huomioida heidän olemassaolonsa.

Mitä enemmän ihmisiä ympärillä on, sitä helpompaa on hukkua heidän sekaansa ja saada omaa rauhaa – paitsi tietysti öisin, jolloin useampi ihminen tietysti tarkoittaa useampaa potentiaalista kuorsaajaa (joita varten mukana kannattaa olla korvatulpat, jotka taikovat kuorsaajat kadoksiin).

Pienissä huoneissa on yleensä erilliset valokatkaisijat ja muiden kanssa täytyy keskustella, voiko valot nyt sammuttaa ja aamulla sitten joutuu kiroamaan, kun joku päättää herätä muita aiemmin ja sytyttää valot.

Isoissa makuutiloissa valot on monesti ajastettu sammumaan tiettyyn aikaan tai ainakin on hyväksyttävämpää vain sammuttaa ne silloin, kun hiljaisuus ja sen myötä uniaika virallisesti alkaa.

Lue myös: Santiago de Compostelan vaelluksen pakkauslista

Yksityiset, kunnalliset majatalot saavat tuloja vaeltajista, mutta koska niiden hinnat ovat niin edulliset, eivät vaeltajien tuomat eurot riitä kattamaan kaikkia kuluja.

Julkiset majatalot saavatkin tukia, joiden ansiosta hinnat voidaan pitää alhaisina.

Tyypillisesti näitä majataloja hoitavat hospitalerosit ovat vapaaehtoisia, jotka eivät saa työstään palkkaa.

Nämä vapaaehtoiset ovat itse vaeltaneet Santiago de Compostelan vaelluksen ja ovat nyt itse tulleet pariksi viikoksi vapaaehtoistyöhön muiden vaeltajien avuksi.

Poikkeuksena tähän käytäntöön taitaa tosin olla reitin loppupäässä oleva Galician alue, jonka majataloissa ei ilmeisesti ole tätä käytäntöä.

Siellä kunnallisissa majataloissa on ilmeisesti kunnan työntekijöitä, jotka eivät yleensä ole itse olleet vaelluksella (ja joista useimpia ei harmi kyllä näyttäisi vähempää kiinnostavan tehdä työtään).

Itse suosittelen kaikkein eniten näitä kunnallisia majataloja, joiden yhteismajoituksessa nukuin omaksi yllätyksekseni korvatulppien kanssa todella hyvin.

Niissä tapasi kiinnostavia ihmisiä, seuraa sai jos halusi ja omaan rauhaan oli myös helppoa vetäytyä.

Tilat oli tehty sellaisiksi, että niissä mahtui puuhastelemaan monia ihmisiä, minkä lisäksi ne olivat pelkistettyjä, eli helposti siivottavia.

Yksityiset majatalot

Vaellusreitin varrella on myös runsaasti yksityisiä majataloja, joiden puitteet riippuvat täysin majatalosta.

Näitä majataloja on syntynyt vaellusreitin varrelle ja niissä majoittuu pääosin vaeltajia, mutta ne ovat yleensä auki myös muille kuin vaeltajille.

Yksityisissä majataloissa majoittuessaan ei siis aina tarvitse olla esittää vaelluspassia, mutta jos sellainen on, saa niistä siihen leiman.

Yksityiset majatalot ovat hieman hintavampia ja heittäisin hatusta, että niiden hinnat ovat keskimäärin 40% kalliimmat kuin julkisten majatalojen.

Euroissa mitattuna se ei toki ole mikään valtava summa, mutta pitkällä vaelluksella muutaman euron lisämaksu päivässä kertyy usein lopulta isoksi summaksi.

Jos julkisen majatalon hinta on yöltä n. 8-12 euroa, ovat yksityiset majatalot yleensä 12-18 euroa yöltä.

Erityistä yksityisissä majataloissa on se, että siinä missä julkisissa majataloissa on tarjolla vain yhteismajoitusta, löytyy yksityisistä majataloista myös yksityisiä (yleensä) yhden tai kahden hengen huoneita, joita julkisissa majataloissa ei ollut.

Paikasta riippuen yksityisellä yhden hengen huoneella on yleensä hintaa n. 25-35 euroa ja kahden hengen huoneella 30-45 euroa.

Jos matkalaisia on kaksi ja haluaa valita yöpyä yksityisissä majataloissa, ei yleensä ole suuri hintaero valita yöpyä yksityisessä kahden hengen huoneessa yhteismajoitustilan sijaan.

Moni vaeltaja ottaakin aina välillä pitkän vaelluksen aikana omaa tilaa valitsemalla toisinaan yksityisen huoneen.

(Ja kyllä, pariskunnat ottavat välillä myös yksityisen huoneen saadakseen tilaisuuden läheisempään kanssakäymiseen.)

Yksityisessä huoneessa on on tyypillisesti oma makuuhuone, mutta vessa ja/tai suihkutilat voivat monesti olla yhteiset.

Välillä toki makuutilan yhteydessä voi olla oma suihkullinen wc-tila varsinkin hieman kalliimmissa paikoissa.

Toisinaan yksityisissä majataloissa on keittiö, toisinaan taas ei.

Toisaalta ajatus yksityisestä huoneesta voi kuulostaa mukavalta, mutta itse koen, että yksi tämän vaelluksen jutuista on nimenomaan se uusien ihmisten tapaaminen ja yhdessäolo.

Vaelluspäivän päätteeksi oli mukavaa hengata yhdessä, toiset kokosivat pienen porukan ja laittoivat yhdessä ruokaa, usein jollakin oli kitara yhteislaulujen taustamusiikiksi ja vaelluksen aikana mieleen juolahtaneita ajatuksia saattoi hyvin jakaa muille.

Muiden seuraan on siis vaelluksella yleensä aina jokainen tervetullut, sillä suuri osa vaeltajista on itsekin lähtenyt vaellukselle yksin.

Eräs viisissäkymmenissä oleva ruotsalainen toimitusjohtajamies, jonka kanssa juttelin totesikin ottaneensa vaelluksensa alussa kerran oman yksityisen huoneen, mutta kun hän vetäytyi sinne yksin vaelluspäivän päätteeksi hän tunsi olonsa yksinäiseksi ja ajatteli vain, että no mitäs nyt sitten.

Tämän jälkeen hän valitsi mieluummin aina yhteismajoituksen – ellei sitten ollut aivan älyttömän väsynyt ja kaivannut ympärilleen totaalista hiljaisuutta saadakseen rauhassa nukkua.

Oman rauhan lisäksi muita yksityisten majatalojen etuja (jos niitä sellaisiksi haluaa ajatella) ovat usein pienemmän yhteismajoituksen huoneet, oikeat petivaatteet (joiden pehmeyttä ja ihotuntumaa alkaa arvostaa vaelluksella kummasti) sekä usein hieman kodinomaisempi tunnelma.

Usein tarjolla oli myös yhteiskäyttöön tarkoitettua suihkusaippuaa ja shampoota ja jopa muita hygieniatarvikkeita.

Monissa yksityisissä majataloissa on lisähintaan tarjolla myös illallista ja aamiaista.

Yksityisten majatalojen yhteydessä on ylipäätään hyvin usein kahvila tai baari, jossa voivat syödä ihan vain ohitse kulkevat vaeltajat.

Toisin kuin julkiset majatalot, eivät yksityisten ihmisten pitämät majatalot saa tukia ylläpitoonsa, joten niiden on itse katettava tuloillaan menonsa.

Yksityisen majatalon pitäminen ei ole mitään erityisen tuottoisaa bisnestä, eli vaeltajien tuomat tulot kattavat yleensä hädin tuskin majatalon menot – varsinkin kun vaellustulot riippuvat kaudesta ja painottuvat usein kesäkuukausiin.

Tämän vuoksi yksityisiä majataloja pidetäänkin yleensä lähinnä rakkaudesta caminoon.

Meillä on kokemusta tällä vaellusreitillä yksityisistä majataloista, mutta emme koskaan kokeilleet yksityistä huonetta.

Oman kokemuksemme perusteella tulimme siihen lopputulokseen, että pienellä budjetilla matkustaessa julkiset majatalot ovat meille paljon parempi vaihtoehto, sillä halvin yksityinen majatalo oli yleensä paljon huonompitasoinen kuin sitä halvempi julkinen majatalo.

Jos olisimme valinneet keskihintaisia yksityisiä majataloja, olisi niissä varmasti yleensä sitten jo ollut paremmat puitteet.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos olisimme maksaneet yöstä n. 20 euroa/hlö (eli tuplasti sen, mitä keskimäärin maksoimme), olisivat puitteet olleet jo huomattavasti ylellisemmät.

Huonommalla tasolla tarkoitan sitä, että halvimmat yksityiset majatalot olivat yleensä melko nuhjuisia ja niissä tuli tunne että niistä jos jostakin todellakin voi saada luteita (mutta emme onneksi saaneet).

Halvimpien yksityisten majatalojen varustuksessa oli usein puutteita, eli vaikka majapaikan tiedoissa saattoi lukea siellä olevan keittiön tai jopa uima-altaan, saattoi keittiö tarkoittaa ihan mitä tahansa luokatonta hökkeliä tontin rajamailla ja uima-allas likaista kurasammiota, jonka vettä ei oltu vaihdettu sen jälkeen kuin edellissyksyn sadevesi oli täyttänyt altaan.

Jos kuitenkin maksoi majoituksestaan vähän enemmän, saattoi päivän päätteeksi päästä pulahtamaan ihan puhtaaseen uima-altaaseen.

Koin itse myös yksityisten majatalojen tyypillisesti pienet huonekoot ahdistaviksi, sillä huoneet olivat usein todella pieniä ja en vain yksinkertaisesti tykännyt olla ahdettuna tuntemattomien ihmisten kanssa pieneen tilaan kokien painetta sosiaalisuuteen.

Välillä meillä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin yksityinen majatalo, sillä etappimme vain rytmittyivät niin.

Toki on hyvä huomioida, että yksityisiä majataloja on todella monenlaisia.

Osa niistä on yksityisten ihmisten pitämiä, mutta toiset taas ovat järjestöjen ja yhteisöjen ylläpitämiä.

Reitin varrella on myös monia uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämiä majataloja, joihin ovat kuitenkin tervetulleita kaikki uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Joidenkin niiden kohdalla minulle ei ollut aivan selvää, saavatko ne ehkä kuitenkin jotain tukia kun taas joidenkin kohdalla tehdään vaeltajille selväksi, että kaikki lisälahjoitukset ovat tervetulleita, sillä tukia ei tule.

Yksi omia parhaita vaellusmuistojani oli erään kirkon ylläpitämä majatalo, jonka ylläpidosta huolehtivat nuoret, sydämelliset nunnat.

He toivottivat jokaisen majataloon saapuvan tervetulleeksi jääteen kanssa, kysyivät mitä hänelle kuuluu, illalla oli järjestetty yhteislaulua nunnien soittaessa kitaraa ja he tekivät muutenkin selväksi, että heidän kanssaan saa tulla juttelemaan, jos jokin painaa mieltä, mutta eivät olleet tyrkyttämässä uskontoa.

Eräässä toisessa brittiläisen järjestön rahoittamassa majatalossa oli joka päivä tarjolla kello viiden tee kakkuineen ja siellä työskentelevät brittiläiset vapaaehtoiset olivat todella mukavaa juttuseuraa.

Joissakin yksityisissä (ja erityisesti uskonnollisissa) majataloissa miehet ja naiset saatetaan jaotella erillisiin makuutiloihin.

Emme itse koskaan joutuneet puolisoni kanssa tällaisissa majataloissa kuitenkaan nukkumaan eri tiloissa, sillä pariskunnat (ja muut yhdessä vaeltavat eri sukupuolien edustajat) ovat sen verran yleisiä, että heille oli usein oma tilansa.

Jos olimme ainoa pariskunta, laitettiin meidät yleensä tällaisissa paikoissa huoneeseen, jossa oli vain naisia – arvatenkin ajatuksella, ettei varattu puolisoni todennäköisesti ahdistelisi heitä silmieni alla ja että se olisi myös minulle mukavampaa kuin yöpyminen puolisoni kanssa pelkkiä miehiä täynnä olevassa huoneessa.

(Myös monet julkiset majatalot saattoivat olla kirkkorakennuksissa.)

Suurin yksityisten majatalojen etu oli kuitenkin se, että niihin saattoi varata huoneen ennakkoon, mikä antoi joustoa päivän aikatauluun.

Kun saattoi olla varma, että yöksi on odottamassa sänky, ei tarvinnut pitää päivällä mitään kiirettä majatalolle saapumisen kanssa peläten, ettei petipaikkoja enää olisi.

Toiset tekevät varauksia etukäteen jo ennen matkaa ja toiset matkan aikana.

Yksi yllättävän yleinen tapa on soittaa majatalolle vaelluspäivän aikana kun on varma, mihin asti aikoo kävellä ja vasta siinä vaiheessa varata itselleen sänky. Tätä näimme monien tekevän.

Yksityisissä majataloissa on yleensä myös hieman enemmän joustoa uloskirjautumisajan kanssa varsinkin silloin, jos nukkuu yksityisessä huoneessa.

Siinä missä julkisista majataloista täytyy yleensä olla ulkona kahdeksaan mennessä, voi yksityisten majatalojen makuusaleissa saada olla yhdeksään asti ja yksityisissä huoneissa jopa hotellimaisesti aamupäivään asti.

Toinen erityinen juttu, johon yksityisissä majataloissa on mahdollisuus on kuljetuspalvelu matkatavaroille. 

Jos ei halua tai pysty, ei omia matkatavaroitaan suinkaan tarvitse kantaa repussa selässään vaelluksella, vaan ne voi lähettää seuraavaan valitsemaansa yksityiseen majataloon.

(Julkisissa majataloissa tätä palvelua ei ole, mutta toki reppunsa voisi lähettää lähimpään yksityiseen majataloon ja hakea sen sieltä julkiselle majatalolle, jossa yöpyy.)

Moni iäkkäämpi, heikommassa kunnossa oleva tai muuten vain kevyempää vaellusta kaipaava hyödynsikin tätä mahdollisuutta, sillä ilman painavaa reppua kävely tottakai tekee vaelluksesta heti helpompaa.

Välillä tähän mahdollisuuteen saattoivat tarttua myös ne, joille oli tullut jalkaan paha rakko tai kävelyä vaikeutti esimerkiksi yhtäkkinen jalkakipu.

Välillä kuljetuspalvelua saattoi hyödyntää myös ihan tavallinen peruskuntoinen ihminen, joka vain totesi, että seuraavana vaelluspäivänä maasto näyttää esimerkiksi korkeuserojen vuoksi niin raskaalta, että haluaa mieluummin kävellä ilman reppua.

Tavallisesti matkalaukun tai rinkan kuljetuspalvelulla oli hintaa n. 4-5 euroa yhden päivän etapilla.

Toki tämän palvelun miinuspuolena on, että kun olet päättänyt, minne reppusi lähtee, niin se myös menee sinne riippumatta siitä, jaksaisitko itse kävellä sinne vai et.

Välillä aina kuuli ihmisistä, jotka olivat arvioineet omat voimansa yläkanttiin ja istuivat iltapäivällä kahvitauolla tuskailemassa, kuinka mukavaa olisi voida jäädä juuri siihen ihanaan kylään yöksi, jossa nyt on, mutta kuinka on pakko jaksaa kävellä vielä seitsemän kilometriä seuraavaan kylään, sillä reppu odottaa siellä.

(Toki moni myös ratkaisi tällaisen tilanteen ihan vain ottamalla bussin tai taksin reppunsa luokse – sekin on ihan sallittua ja kaupunkien välillä menee erityisesti vaeltajille tarkoitettuja bussikuljetuksia joita hyödyntävät etupäässä ne, joilla on kiireitä aikataulun kanssa.)

Donatiivot

Donatiivot menevät oikeastaan edellisen yksityisten majatalojen kategorian alle, mutta nimensä mukaisesti niillä on yksi erityinen piirre, jonka vuoksi halusin käsitellä niitä erikseen.

Donatiivoissa ei nimittäin ole mitään kiinteää majoitushintaa, vaan nimensä mukaisesti niiden toiminta rahoitetaan niissä yöpyvien jättämillä lahjoituksilla.

Donatiivojen ajatuksena on, että jokainen maksaa sen mukaan, mikä sopii omalle budjetille ja minkä arvoiseksi kokee majoituksensa.

Kärjistettynä siis se, mitä edellispäivän matkaajat ovat jälkeensä jättäneet mahdollistaa jälleen seuraavan päivän vieraiden olon.

Vähävaraisen on donatiivojen ansiosta mahdollista tehdä pyhiinvaelluksensa halvalla, mutta on silti hyvä huomioida, että jos maksukyä on, on donatiivoihin kirjoittamattomana sääntönä suotavaa jättää lahjoituksena ainakin sen verran kuin mitä sillä seudulla muutenkin maksaisi yöpyä.

Lahjoitus jätetään yleensä lähtöaamuna omantunnon mukaan lippaaseen, eli kukaan ei tarkista, minkä verran joku toinen jättää.

Kyse on siis tosiaankin omantunnon asiasta, mutta yleensä noin 10 euroa on sopiva summa ellei sitten jopa enemmänkin, mikäli vieraita on kestitty majatalossa hyvin.

Donatiivot ovat yleensä erityisesti uskonnollisten yhteisöjen tarjoamia majapaikkoja, mutta me yövyimme majoituksella myös yhden ei-uskonnollisen järjestön sekä jopa kunnan donatiivossa.

Donatiivoissa on erityistä yleensä niiden yhteisöllisyys, eli niihin hakeutuvat usein vaeltajat, jotka haluavat vaelluspäivän päätteeksi tavata uusia ihmisiä, viettää yhdessä aikaa ja usein myös ehkä päästä purkamaan sydäntään.

Monissa donatiivoissa oli tarjolla yhteinen illallishetki, joskus jopa yhteisiä rukoushetkiä tai muita yhteisiä tuokioita.

Meille kertyi loppujen lopuksi melko vähän kokemuksia donatiivoista, sillä vaelluspäivän jälkeen kaipasimme yleensä enemmän omaa rauhaa kuin yhteisöllistä tekemistä.

Tilanne olisi varmasti toki ollut erilainen, jos olisin ollut vaelluksella yksin. Silloin olisin varmasti valinnut useammin donatiivon.

Hostellit ja hotellit

Santiago de Compostelan vaelluksen luksusvaihtoehdoksi voisi sanoa hostelleissa ja hotelleissa majoittumista.

Hostelleja on lähinnä vain isommissa kaupungeissa, joiden läpi reitti kulkee, mutta hotelleja sen sijaan löytyy pitkin matkaa.

Hostellit eroavat julkisista majataloista sekä hinnoiltaan että sen myötä myös puitteiltaan.

Siinä missä julkiset vaeltajamajatalot ovat yksinkertaisia ja pelkistettyjä, ovat tavalliset, kaikille kaupungissa pienellä budjetilla yöpyville tarkoitetut hostellit yleensä kodinomaisempia.

Niissä on tarjolla puhtaat lakanat, oman sängyn suojaksi saa usein vedettyä aavistuksen yksityisyyttä tuovan verhon ja suihkutiloissa on usein tarjolla tuotteita peseytymiseen.

Hostelleissa on myös oikeastaan aina mahdollisuus lukita omat tavarat kaappiin, kun taas vaelluksella varsinkaan julkisissa majataloissa mitään lukittuja säilytystiloja ei oikeastaan koskaan ollut – siellä vain luotetaan muihin, samassa veneessä oleviin.

Hostelleissa saa tietysti myös yöpyä aivan niin monta yötä kuin vain haluaa.

Me yövyimme Leonissa yhden yön julkisessa majatalossa (10 euroa/yö)  ja toisen hostellissa (16 euroa/yö), jotta saatoimme nauttia kaupungista yhden lisäpäivän verran.

Hostelleja ylellisempi vaihtoehto on sitten tietysti ihan perinteinen hotelli, joita löytyy vaellusreitin varrelta varsinkin vähänkin isommista kylistä usein.

Hotellit ovat suosittu majoitusvaihtoehto varsinkin Santiago de Compostelan vaelluksen viimeisellä sadalla kilometrillä, joka starttaa Sarrian kaupungista.

Santiago de Compostelan vaelluksen tekemisestä voi lunastaa itselleen todistuksen, jos on näyttää leimattua vaeltajapassia, joka todistaa, että on vaeltanut vähintään sata kilometriä.

Tämän vuoksi tällä (omasta mielestäni ihmistungoksen vuoksi vaelluksen hirveimmällä) välimatkalla on runsaasti vaeltajia, joilla on selässä vain pieni juomapullon ja evässuklaapatukan sisältävä reppu.

Näiden vaeltajien matkalaukut kuljetetaan matkalaukkupalvelussa hotellilta seuraavalle hotellille ja yöksi he painavat päänsä oman yksityisen hotellihuoneensa mukavalle tyynylle.

On tottakai monia mielipiteitä siitä, miten Santiago de Compostelan vaellus kuuluisi tehdä ja onko reilua, että kaikkia tavaroitaan repussa viisi viikkoa kantanut ja julkisissa majataloissa yöpynyt saa saman vaellustodistuksen kuin viisi päivää matkalaukkuaan hotellista toiseen kuljetuspalvelulla siirtänyt.

Itse ajattelen, että vaellus ja sen toteutustapa on jokaisen yksityinen asia ja jokaisen elämäntilanne sekä sen myötä mahdollisuudet ovat erilaiset.

Jokainen on siis mielestäni oikeutettu tekemään vaelluksen juuri itselleen sopivalla tavalla ja yhtä oikeutettu kutsumaan sitä Santiago de Compostelan vaellukseksi.

Voiko Santiago de Compostelan vaelluksella yöpyä teltassa?

Yksi kysymys, johon usein törmää on, että voisiko vaelluksen tehdä teltassa yöpyen.

Pohjoisen rannikkoa kulkevalla vaellusreitillä monet yöpyvät välillä teltassa, mutta tällä perinteisellä Ranskan reitillä teltassa yöpyminen on varsin hankala vaihtoehto enkä suosittele sitä.

Pääsyynä tähän on, ettei teltalle ylipäätään ole kunnollisia pystytyspaikkoja, sillä Espanjassa ei ole jokamiehenoikeuksia.

Telttaa ei siis saa laittaa pystyyn muiden maille noin vain, vaikka toki tätäkin voi kiertää pystyttämällä teltan vasta hämärän tultua ja laittamalla sen kokoon ennen päivän sarastusta.

Lue myös: Kymmenen viikon vaelluksen kapselivaatekaappi (ja pyykinpesu vaelluksella)

Sanoisin kuitenkin, että telttailija jää oman telttansa rauhaan vetäytyessä paitsi yhdestä caminon merkittävästä elementistä eli yhteisöllisyydestä.

Telttamajoituksella voi siis säästää, mutta en itse näe välttämättä fiksuna vaihtoehtona lähteä juurikin caminolle ja säästää valitsemalla yöpyä muualla kuin muut vaeltajat.

Kun jakaa yhteisen majapaikan, jonne kaikki kokoontuvat käveltyään fyysisesti päivän aikana (lähes) saman matkan, mutta kuljettuaan henkisesti silti täysin omanlaisensa polun, syntyy upeita kohtaamisia.

Jos majoituksen myös saa edullisimmillaan noin yhdeksällä eurolla yö ja sillä hinnalla on mahdollista käydä suihkussa, pestä pyykit, painaa pää tyynyyn (sekä halutessaan jopa laittaa ruokaa edellisten vaeltajien majataloon jättämistä ruuantähteistä), saa rahalleen jo varsin hyvin vastinetta.

Joidenkin majatalojen pihalle oli kuitenkin mahdollista pystyttää teltta (mutta usein maksu oli silti sama kuin majatalossa majoittuville) ja reitin varrella oli välillä myös camping-alueita, mutta ne sijaitsivat usein hieman hankalissa paikoissa eivätkä niiden hinnat olleet useinkaan julkisia majataloja edullisempia.

Santiago de Compostelan vaelluksella voi siis kokea runsaasti kaunista luontoa, mutta itse sanoisin, että tästä nimenomaisesta vaelluksesta saa usein eniten irti, kun öitään ei yritä viettää teltassa ja Espanjaan lähtee sitten erikseen telttailureissulle.

Kaikki postaukseni Santiago de Compostelan vaelluksesta löytyvät täältä.

Millaisia majoituskokemuksia teillä on Santiago de Compostelan vaellukselta?