Tämän vuoksi et onnistu vähentämään tavaroitasi

Kun blogini kuun vaihteessa muutti omalle alustalle, kävin muuton yhteydessä paljon läpi vanhoja blogipostauksiani kymmenen vuoden ajalta. Vaikka en olekaan ollut koko blogihistoriani ajan ostolakossa, ei blogini nimi ole ollut tuulesta temmattu, vaan se on alunperin syntynyt  ajatuksesta vähentää kosmetiikan ostamista ja sen myötä vähentää omaa kosmetiikan määrää.

Nykyään blogin nimi täsmää taas melko hyvin, mutta matkan varrella se ei ole aina täsmännyt.

Vanhoja postauksia lukiessani huomasin, että olin jo yli kymmenen vuoden ajan pudotellut blogiini säännöllisesti lausahduksia siitä, kuinka haluaisin vähentää tavaroideni määrää ja unelmoin elämästä, joka mahtuisi matkalaukkuun tai pariin. Ihan aina tuo ajatus ei ole ollut läsnä, mutta yllätyksekseni se kuitenkin nousi esiin säännöllisesti läpi blogivuosien.

Tämä saikin minut miettimään, kuinka voi olla mahdollista, että alan olla tuossa jo yli 10 vuotta sitten määrittelemässäni, silloin vielä hyvin etäisessä haave-elämäntilanteessa vasta nyt.

Miksi minulta meni 10 vuotta, että osasin päästä tähän pisteeseen?

Analysoin ajatuksiani ja pohdin syitä tullen lopulta siihen tulokseen, että taustalla on ollut kaksi tekijää. Koen, että nämä kaksi löytämääni tekijää eivät ole vain henkilökohtaisia juttuja, vaan todella yleisiä syitä sille, miksi moni, joka haaveilee tavaroiden vähentämisestä ei kuitenkaan onnistu siinä täysin.

Jos siis tuntuu, että haaveilet kodista, jossa olisi vähemmän tavaroita, mutta silti aina löydät itsesi kantamasta niitä kotiin lisää tarkista, voisivatko sinunkin tavaroiden vähentämisesi esteenä olla nämä samat ongelmat, jotka minullakin olivat:

1.  Motivaation puute

Olen aiemminkin postannut siitä, kuinka minimalismin tärkein motivaatio syntyy kysymällä itseltään miksi.

Aiemmin olen ajatellut, että olisi kivaa omistaa vähän tavaroita. Kiva on itsessään kuitenkin melko huono motivaattori, sillä keksin tsiljoona muutakin kivaa juttua, joista monet tuntuvat vieläkin kivemmalta ja suurin osa näistä kivemmista jutuista liittyy vieläpä uusiin tavaroihin.

Kun motivaatiopakkaan alkaa kuitenkin lisäämään hieman konkreettisempia kortteja kuten vähemmän siivottavaa, lisää aikaa ja enemmän vapautta, alkaa homma tuntua jo hieman motivoivammalta.

Kun ajatusleikkiä sitten vielä jatkaa ihan loppuun asti ja miettii, mihin kaikkeen sen tavaroiden hankinnan suunnittelusta, hankinnasta ja huoltamisesta vapautuvan ajan käyttäisi ihan konkreettisesti ja millaisia asioita sillä uudella vapaudella aikoo tehdä, alkaa maalikin jo kirkastua.

Ihan pelkällä ajalla ja vapaudella meistä kun kukaan ei tee mitään, jos niitä ei oikeasti käytä johonkin.

Minua itseäni motivoi ajatus siitä, että irtotavarani mahtuisivat reppuuni ja voisin sen myötä lähteä mieheni kanssa kiertämään maailmaa määrittelemättömäksi ajaksi. Halusin nähdä uusia paikkoja, tutustua uusiin kulttuureihin ja oppia sen myötä uusia asioita paitsi ympäristöstäni, mutta myös itsestäni.

Mitä vähemmän irtotavaroita on, sitä vaivattomampaa on laittaa koti vuokralle ja vain lähteä – vaikka jopa hyvin lyhyellä varoitusajalla. Mitä vähemmän tavaraa mukanaan raahaa, sitä vaivattomampaa ja jopa edullisempaa paikasta toiseen siirtyminen on, joten sitä enemmän minulla myös olisi mahdollisuus nähdä ja kokea.

Ja mitä vähemmän rahaa tavaroiden paikasta toiseen siirtämiseen, säilyttämiseen ja hankkimiseen menisi, sitä pienemmällä budjetilla pärjäisin ja sitä vähemmän minun tarvitsisi stressata rahoista tai tehdä töitä. Mitä vähemmän minulla menisi aikaa töihin, sitä enemmän aikaa minulla olisi kokemuksille.

Tavaroiden vähentyessä pienemmällä tavaramäärällä elämisen hyödyt ovat jatkuvasti tulleet esiin yhä vahvemmin ja korostuneet. Minimalismi onkin tuonut elämääni ihanaa yksinkertaisuutta, antanut helpotusta mieltä kuluttavaan päätösväsymykseen sekä ennen kaikkea saanut oloni tuntumaan rennommalta ja onnellisemmalta. Näistä kaikista jutuista on löytynyt se todella hyvin motivaatiota tuova miksi.

2. Halu saada uusia tavaroita

Jos halu saada uusia tavaroita ei katoa minnekään, muuttuvat kulutustottumukset pysyvästi vain harvoin. Tietyn ajan kestävällä ostolakolla voidaan yrittää hillitä omia kulutustottumuksia sovituksi määräajaksi, mutta aivan kuten kaalikeittodieetti, ei totaalinen ostolakkokaan välttämättä ole sellainen asia, jota voi pitää yllä koko lopun elämää.

Tärkeintä olisikin löytää uusi tapa kuluttaa ja saada aivonsa ohjelmoitus sille taajuudelle, jotta uusi elämäntyyli mahdollistaa tavaroiden vähentämisen. Jos tavaroista luopuessaan jatkuvasti kuitenkin haluaa uutta, on tavaroiden raivaaminen vain tilan tekemistä uusille tavaroille.

Minulle tämä ostohalun tappaminen on ollut ja on jossain määrin yhä edelleen se kaikkein haastavin juttu, mutta samalla myös tärkein tekijä tavaroiden vähentämisen onnistumisessa.

Tärkeää olikin jälleen yrittää löytää se miksi, mutta tällä kertaa toisessa mielessä: Miksi haluan jatkuvasti olla ostamassa jotain? Mikä on se perimmäisin syy siihen? Miksi juuri sen uuden tavaran ostaminen tuntuu niin tärkeältä?

Lue myös: Päätin luopua shoppailusta – näin ensimmäiset 6 kuukautta ovat sujuneet

Niin kauan kun mietin jatkuvasti, minkä tavaran seuraavaksi halua tai pyörin kaupoissa pitäen silmät avoinna tavaroille, joita en edes ollut osannut lähteä ostamaan, mutta jotka nähdessäni koen suurta ostamisen tarvetta, en voinut onnistua vähentämään tavaroita.

Suurimpana tekijänä olikin yrittää oppia ajattelemaan, että minulla on jo kaikki, mitä tarvitsen eikä minun tarvitse hankkia mitään lisää. Tämän ajatuksen saaminen päähäni toikin minulle jopa aivan erityisen rauhan tunteen, sillä yhtäkkiä minun ei enää tarvinnutkaan jatkuvasti miettiä, mihin palkkani riittäisi ja mitä voisin rahoillani seuraavaksi ostaa. Minulla on asiat oikeasti jo todella hyvin.

Konkreettista helpotusta tähän tuo jo toki ihan vain se, ettei lähde kaupoille pyörimään jos tietää, että siellä olo tuottaa itselleen vaikeuksia ja saa aikaan ostohaluja. Itsekin välttelin yhdessä vaiheessa kauppoja, mutta nykyään voin jo hyvin käydä esimerkiksi Sephorassa katsomassa, mitä uutta sinne on tullut ilman, että minulle tulee tarve lähteä sieltä kassan kautta kotiin.

Se ei silti tietenkään tarkoita, ettenkö haluaisi sieltä jotain, mutta nykyään osaan helpommin tunnistaa, koska kyse on halusta tai ohimenevästä mieliteosta (”En kestä, kuinka kaunis tuo luomiväripaletti on!”)  ja koska taas oikeasta tarpeesta (”Ainoa ripsivärini on juuri loppumassa ja tarvitsen uuden.”).

Olen saanut olla terve, työssäkäyvä ihminen, jonka kulutustottumukset ovat olleet järkevällä pohjalla, joten kun olen ynnännyt yhteen välttämättömät menoni, on minulle keskituloisena jäänyt niiden jälkeen edelleen hyvin säästöön rahaa, jota en olekaan enää käyttänyt mihinkään. Kun olen tiennyt, että rahat riittävät perustarpeisiini hyvin, olen voinut lakata ajattelemasta rahaa eikä se ole enää poltellut taskussa.

Elän simppeliä elämää ja kun lasken yhteen asumiskulut, puhelinlaskun, ruokakauppaan menevät rahat, bussilipun ja vakuutuslaskun kaltaiset kuukausittaiset laskut olen voin lakata miettimästä, kuinka selviän. Asuisin mielummin Tukholman keskustassa, mutta koska kaikkein mieluiten kuitenkin elämän elämää, jossa asuinkustannuksiin ei mene leijonan osaa palkasta, asumme mielellämme hieman sivummassa olevassa omistusasunnossamme huomattavasti halvemmalla.

Lue myös: Minimalismin myötä en enää yritä tehdä töitä tienatakseni lisää

En tietenkään väitä, etten koskaan haluaisi ostaa mitään ja tottakai haluan. Tällä hetkellä ostopäätökseni kuitenkin pohjautuvat oikeasti eniten tarpeeseen eivätkä spontaaneihin päähänpistoihin kuten ennen.

Kun ennen näin jotakin jännää tai ihanaa, halusin ostaa sen. Halusin olla tyyppi, joka omistaa sen. Oli kyse sitten hauskasta kauneudenhoidon apuvälineestä, juuri ilmestyneestä meikkituotteesta tai ihanasta vaatteesta, halusin olla se, joka omistaa sen, jotta voisin kertoa muille, millaista sen omistaminen on tai näyttää muille, että omistin sen. Tämä on epäilemättä se suurin syy, miksi hankimme monia asioita.

Itseään voikin ostopäätöstä tehdessä testata kysymällä, hankkisiko tavaran, jos sitä ei voisi koskaan näyttää muille eikä siitä saisi kertoa kenellekään. Ihan jokaisen asian kohdalla tätä ajatusleikkiä ei tietenkään voi näin suoraviivaisesti vain leikkiä, mutta monien asioiden kohdalla kylläkin.

En esimerkiksi itse todellakaan enää käyttäisi rahaa merkkilaukkuun, jos voisin käyttää sitä vain silloin, kun olen piilossa muiden katseilta. Tämä ei tarkoita, ettenkö itse pitäisi siitä, miltä joku hankkimani laukku näyttää, etteikö sen näkeminen tuottaisi minulle iloa tai että olisin hankkinut sen vain näyttääkseni sitä muille, mutta tyypillisesti osa brändätyn luksustuotteen tuomaa iloa on juuri siinä, että muutkin näkevät sinulla olevan sen. Olen halunnut olla se tyyppi, jolla on Chanelin laukku, koska viestiihän se minusta jotakin. 

Sen sijaan ylikalliin iPhone-puhelimeni ostaisin välittömästi edelleen heti, vaikka en voisi koskaan hiiskua siitä kenellekään. Sen ominaisuudet ja mahtava symbioosi Apple-laitteideni välillä tekevät siitä minulle korvaamattoman ja kyse on nimenomaan siitä, mitä itse saan hankinnastani irti eikä siitä, että viestisin hankinnallani jotain muille.

Vaatteet voivat joskus olla hankalaa välimaastoa tämän kysymyksen edessä, sillä moni meistä on todella tyytyväinen nysvätessään kotonaan rönttövaatteissa eikä taatusti hankkisi suurinta osaa vaatteistaan, jos ei koskaan voisi käyttää niitä nimenomaan muiden edessä. Vaatteita ostaessa kysymys voi siis tavallaan olla hankala, mutta silti ihan hyvä miettiä.

Ostanko tämän vaatteen siksi, että ihan oikeasti tarvitsen housut/pitkähihaisen paidan/neuleen/muun vastaavan vaatteen vai siksi, että haluan muiden näkevän minut se päällä?

Todella usein kotoa löytyisi varmasti jo valmiiksi joku vastaava juttu, mutta emme vain voi vastustaa sitä, kuinka hyvä fiilis meille on tullut nähtyämme itsemme tuossa uudessa vaatteessa ja haluamme todellakin, että muutkin näkevät meidät se päällä – viestiihän se täydellisesti sitä, millaisena haluamme muiden meidät näkevän ja modernissa maailmassa meistä useimmat käytämme tietyn tyylisiä vaatteita juuri siksi, että ne viestivät muille, millainen tyyppi olemme.

Minulla on rento ja mukava olo pikkumustassa mekossani, mutta kieltämättä suuri syy siihen, miksi valitsen sen kollege-asun sijaan on juuri siinä, että se viestii minusta muille erilaisia asioita kuin kollege-asu.

Kun siis löytää oikeasti motivaatiota tuovan syyn, miksi tavaroitaan haluaa vähentää ja vielä saa ohjelmoitua aivonsa uudelleen niin, ettei uusien tavaroiden hankkimisen suunnittelulla ja niihin tuhlaamisella ole enää yhtä merkittävää roolia elämässä kuin ennen, on tavaroita huomattavasti helpompaa vähentää.

Näin vähän aikaa sitten hyvän lauseen, jossa todettiin, että jos valmistaisimme itse tavaramme ja vaatteemme, ei niitä heitettäisi pois ja korvattaisi samalla tavalla kuin mitä nykyään teemme. Minuun se kolahti ja uskon täysin sen pitävän paikkansa. Jos olisimme itse esimerkiksi valmistaneet huonekalumme, emme korvaisi niitä yhtä helposti uusilla aina kun tuntuu, että tyylimme ja trendit ovat vaihtuneet.

Olen itsekin vielä hyvin keskenräisellä matkalla kulutustottumuksieni muuttamisen suhteen, mutta matka tuntuu hyvin mielenkiintoiselta, sillä opin jatkuvasti jotain uutta. Mielipiteeni ja näkemykseni muuttuvat jatkuvasti, havainnoin asioita, joita en ole ennen tajunnut ja huomaan elämäni menevän minulle täysin uuteen suuntaan.

Kaikki se tuntuu sekä mielenkiintoiselta että tavallaan myös jännittävältä, sillä lopputulema on minulle vielä täysi mysteeri. Viimeksi se sai minut yllättäen jopa irtisanoutumaan työstäni, joten mistä sitä tietää, mihin tämä kaikki minut vielä lopulta vie!

Onko teilläkin ollut ongelmia tavaroiden vähentämisen kanssa?