Tänään olen estenomi

Eilen oli ainakin teoriassa jännä ja suuri päivä, sillä käsittääkseni valmistuin vihdoin estenomiksi. Käytän sanaa ”käsittääkseni” siksi, että oletan valmistusmispäiväni olleen eilen ja tein kyllä valmistumishakemuksen, mutta koska asun Tukholmassa, en käynyt hakemassa mitään todistusta koululta. Oletan siis valmistuneeni eilen ja odottelen, että todistus tulee minulle joskus varmaan postissa.

En ole mikään synttäreitä, valmistujaisia ja mitä tahansa muutakaan tilannetta juhliva ihminen, joten en nyt liiemmin juhlinut tätäkään. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että koulu on vihdoin paketissa ja olen vihdoin estenomi.

Päätin jo noin 15 vuotta sitten, että minusta tulee isona estenomi, mutta kouluun meneminen vähän venähti. Aina oli hyviä tekosyitä sille, miksi en voinut lähteä opiskelemaan: asuin Tampereella, muutin Lontooseen ja olin laivalla töissä. Lopulta olin 26-vuotias kun päätin, että minun olisi hankittava koulutus, sillä lukio-opinnot, puoliväliin jäänyt kosmetologikoulu sekä kosmetiikkamyyjän ammattitutkinto eivät riittäisi viemään minua sinne, minne ammatillisesti halusin.

Oli iso päätös lähteä laivatyöstä opintovapaalle ja muuttaa Lontoosta takaisin Suomeen. Elämä tuntui olevan niin hyvin juuri sellaisena kuin se oli juuri siellä missä sen halusinkin olevan, joten oli pelottavaa uskaltaa laittaa se kokonaan uusiksi ja luottaa, että uusi elämänvaihe toisi mukanaan vieläkin parempia asioita. Kun nimittäin istuin parin huonekaluni keskellä vantaalaisen opiskelijasoluni lattialla kemiaa päntäten myönnän, että sydämeni itki melkoisen moneen kertaan Lontoon Tower Bridgen nurkilla olleen asuntoni ja huolettoman laivatyöni perään.

Ensimmäinen opiskeluvuosi tuntu melko vapaalta. Olisin halunnut nopeuttaa opintojani jo siinä vaiheessa, mutta kysyessäni asiasta sain vastauksen, ettei niitä nopeuteta vain nopeuttamisen vuoksi. Puolet vuodesta meni siis peukaloita pyöritellen ja erittäin rennosti ottaen. Toinen kouluvuosi toi siihen totaalisen vastapainon paitsi Lontoon opiskelijavaihtoni myös naistenlehdessä tehdyn työharjoittelun ja valtavan kurssiahminnan myötä.

Kolmas ja viimeinen kouluvuosi on sitten ollut se, jonka kohdalla olen vihdoin nähnyt, että opiskelemaan lähteminen oli oikeasti kaiken sen arvoista, mistä alun perin päätökseni tehdessä luovuin. Suurin anti, jonka olen opiskelujeni ansiosta saanut on tietysti nykyinen työpaikkani elevenin Suomen maapäällikköni, mikä on unelmieni täyttymys.

On aika mahtava fiilis tietää olevansa yrityksensä kantavana voimana eikä vain yhtenä hetkessä korvattavana työntekijänä. Tuntuu hyvältä tietää, että on saanut jotain oikeasti aikaan. En tunne koskaan, että olisin töissä jollakin toisella, sillä Suomen eleven tuntuu omalta yritykseltäni. Omalta vauvalta, jonka on itse laittanut alulle, kantanut, lopulta välillä vähän tuskaisenkin väännön jälkeen synnyttänyt ja jonka ensiaskeleita on päässyt seuraamaan ja jonka näkee kokoajan kasvavan. Olen tarkka, kuka saa hoitaa vauvaani enkä voi olla siitä kauaa erossa.

Aivan kuten jokainen äitikin, yritän tehdä joka päivä parhaani hyväksyen kuitenkin, ettei kaikki aina mene odotetusti. Katson myyntilukuja kuin leikkivää lasta ja yllätyn asioista, joita se tekee. Voin tuijottaa iltaisin tunnin Google Analyticsin live-näkymää katsoen, mitä asiakkaat sivustolla tekevät ja kiljun riemusta joka kerta, kun joku ostaa jotain. Aivan kuin lapseni olisi juuri oppinut uuden sanan. Kun kuulin viime viikolla ensimmäistä kertaa NRJ:n radiakanavalla elevenin radiomainoksen livenä meinasin alkaa parkua liikutuksesta. Minun vauvani on radiossa!  (Liikutun yhä joka kerta mainoksen kuullessani.)

Hyväksyn, että vauvani voi välillä tehdä virheitä. Välillä huomaan etusivulle pompanneen väärällä kielellä olevan mainosbannerin, tuotekuvauksissa on kirjoitusvirheitä tai tuotteita pakatessa on varastolla sattunut inhimillinen erehdys. Lapsi voi kaataa maitolasin, sillä voi olla r-vika tai se sotkee äidin meikkipussin äidin silmän välttäessä. Sellaista äitiys on eikä kaikelle aina voi mitään. Lopputuloksena on yleensä kuitenkin kaikesta huolimatta rakkaudella luotu kunnon kansalainen eikä verkkokauppakaan kaadu pieniin mokiin.

Opiskelu todellakin kannatti. Tänään tuntuu ihan erityisen hyvältä olla estenomi ja sen ansiosta unelmieni työpaikassa, joka on minulle kuin oma yritykseni – siitäkin huolimatta, ettei kukaan ruotsalainen oikein tunnu ymmärtävän, mikä estenomi edes koulutukseltaan on ja mitä minä osaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tai on jo löytänyt unelmiensa työpaikan!