On melkoisen lievästi sanottu kun totean, että tänään on hyvä olo. Tänään on nimittäin melko poikkeuksellisen hyvä olo.
Viimeiset 1,5 vuotta on ollut melkoista kiirettä. Toissa syksyinen vaihto-oppilasaika oli opiskelujen intensiivisyyden puolesta ihan omaa luokkaansa ja seuraavan kevään opiskelujen päälle buukkaamani työharjoittelu piti huolen siitä, ettei vapaa-aikaa liiemmin ollut.
Kulunut lukuvuosi on ollut ihan omaa luokkaansa yhdistettynä ylityötunneille menneeseen työhön, blogiin ja opiskeluun, mutta eilen tuli vihdoin se hieno hetki, johon olen tähdännyt.
Eilen esittelin nimittäin valmiin opinnäytetyöni seminaarissa, kirjoitin kypsyysnäytteeni, latasin opinnäytetyöni Theseuksen tietokantaan ja palautinpa vielä viimeisen kurssityönikin. Voisi siis sanoa, että harteiltani putosi eilen melkoinen taakka.
Viimeiset reilu puoli vuotta ovat olleet todella stressaavia, sillä olen yrittänyt saada kaikki kouluhommat hoidettua mahdollisimman nopealla tempolla. Odotettu valmistumisaikani olisi vasta ensi joulukuussa, mutta minulla ei ollut mitään halua vetkutella asian kanssa ja niinpä töiltä liiennyt vapaa-aikani onkin kulunut tiiviisti paitsi tietysti blogihommien myös koulujuttujen parissa. Takaraivossa on ollut jatkuva stressi hoitamattomista jutuista, joten totaalinen rentoutuminen on ollut lähes mahdotonta.
Kun sitten eilen illalla saavuin kotiin Suomesta tunsin itseni suorastaan eri ihmiseksi. Yhtäkkiä kaikki tuntui astetta paremmalta, rennommalta ja tunsin itseni astetta onnellisemmaksi sekä onnekkaammaksi. Koulu oli nimittäin vihdoin lähes ohi.
Käytännössä olen hoitanut kaikki kouluhommani, mutta saan todistukseni vasta toukokuussa. Minun täytyy nimittäin käydä vielä kerran kuukauden kuluttua Suomessa esittelemässä viimeinen kurssityöni sekä vielä myöhemmin keväällä kirjoittaa kirjallinen opponointi koulukaverini opinnäytetyöstä, mutta nyt olen tehnyt kaiken mahdollisen, mitä vaan muuten voin tehdä.
Tuntuu hieman uskomattomalta. Eikö oikeasti ole jotain, mitä minun pitäisi olla tekemässä..? Saanko ihan oikeasti vaan illalla töiden jälkeen tulla kotiin ja kaatua sohvalle ilman stressiä? Voinko tehdä viikonlopuksi suunnitelmia? Kun työkaverini maanantaina kysyvät, mitä tein viikonloppuna, voiko minulla olla heille joku muukin vastaus kuin se ikänikuinen ”kouluhommia”? Tältäkö normaali elämä tuntuu? Mitä tällä kaikella vapaa-ajalla oikein tehdään?
Uskotteko kun sanon, että nyt tuntuu aika pirun hyvältä ja päässä on melkoinen voittajafiilis? Reilut 2,5 vuotta sitten arvoin vielä, uskallanko ottaa rohkean askeleen ja muuttaa unelmieni Lontoon Tower Bridgen nurkalta pois, jäädä opintovapaalle laivatyöstä ja ryhtyä vantaalaisessa soluasunnossa eläväksi opiskelijaksi.
Päätös ei ollut helppo, mutta jaksoin uskoa, että se kannatti ja kun nyt istun tukholmalaisen unelma-asuntoni sohvalla unelmieni miehen kaunalossa ja mietin, että se tosiaankin kannatti. Kaikki järjestyi hyvin.
Sain opiskella juuri niitä asioita, joista olin kiinnostunut.
Pääsin myös kokeilemaan työharjoittelun kautta, millaista olisi olla naistenlehdessä kauneustoimittajana, sillä olin haaveillut siitä jo niin pitkään.
Pääsin Tukhomaan työharjoitteluun, löysin sitä kautta unelmieni työpaikan ja jotenkin vielä kaiken sen aikana muukin elämä meni täydellisesti raiteilleen.
Tänään on hyvä ja tyytyväinen olo. Vaikka vielä jokainen päivä ikävöinkin Lontoota, on tämä kaikki on ollut sen rohkean hypyn arvoista. hashtag estenomi.
Onnea! On ollut huikeaa ja inspiroivaa seurata niin opiskelujasi kuin blogin kehitystä. Alusta asti kun on seurannut, niin tällaisista saavutuksista riemuitsee lähes samanlailla kuin läheisten onnistumisista 🙂
Kiitos, olipa ihana kommentti! ❤️
Onnea Virve! 🙂 Ihanaa.
Kiitos! 🙂
Onnea onnea ☆☆☆
Tuo tunne on ihan paras mahdollinen! Voi illalla tehdä vaikka palapeliä ilman takaraivossa jyskyttävää tunnetta opinnoista 🙂
Juurikin näin. Koko elämä tuntuu ihan lomailulta nyt. 🙂
Muistan, kun puhuit näistä estenomiopinnoista jo 16-vuotiaana ollessamme englannissa. Nyt on unelma käynyt toteen ja tutkinto saavutettu, mahtavaa! Paljon onnea Oscar!
Voi kiitos, Annika! Yritinkin juuri miettiä, että koska tämä estenomihaave oikein tuli ja muistelin sen syntyneen yhdeksännellä luokalla ja juuri sen jälkeisenä kesänä oltiin tosiaan Englannissa – elämäni ensimmäistä kertaa! Vahvistit muistikuvan, kiitos. 🙂 (Enkä nyt kuollaksenikaan muista, oliko Oscarilla joku ystävä… 😉 )
Mulla on valokuva-albumissa monta kuvaa, joissa lukee virve esittää oscaria ja oot johonkin peittoon käärittynä Mulla ei oo mitään muistikuvia asiasta eikä siitä, kuka oli alkuperäinen Oscar
Ahhahhaa, ei kyllä mitään muistikuvaa asiasta, mutta Oscarin on täytynyt selvästi olla mahtava tyyppi! 😀
Onnittelut hienosta työstä! Nyt on aika hieman levätä ja hengähtää.. Sitten sitä jaksaa taas uusia tuulia kohti! Kaunista kevättä sinulle Virve!
Kiitos! 🙂
Nyt on tosiaan hyvä hetki hengähtää ja miettiä, että mitäs sitten.
Kaunista kevättä myös sinulle! 🙂
Onnea! Loistava saavutus! 🙂 On mukava seurata sun blogia ja mieletöntä urakehitystä!
Kiitos! ❤️
Onneksi olkoon! Itselläni oli juuri samanlaiset fiilikset kun jouluna valmistuin bioanalyytikoksi. Opiskeluideni ohella olin jatkuvasti töissä ja viime vuoden elokuusta – marraskuun loppuun välisellä ajanjaksolla en omistanut yhtään vapaata viikonloppua töistä johtuen ja silti tein siinä sivussa myös opparin erittäin hyvällä arvosanalla varustettuna. Nyt olen pari kuukautta ihmetellyt vain tätä vapauden määrää kun töistä tulee kotiin 😀 ja tärkein asia KIITOS KUN ESITTELIT by Terry Puuterin. OLEN AIVAN RAKASTUNUT tuotteeseen ja täytyyhän nyt tilata eleveniltä lisää merkin tuotteita. Ihoni ei ole koskaan ollut näin pehmeä ja ihohuokoseni ovat minimaaliset! LOVE IT!!
Onnea bioanalyytikolle, mahtava fiilis varmasti! 🙂
Ja aivan mahtavaa kuulla, että puuteri oli hyvä löytö. Se on kyllä kieltämättä aivan mahtava! 🙂
Paljon Onnea Virve!!
Mites muuten nuo kemiat lopulta meni sinun päähäsi? Haaveenani olisi päästä opiskelemaan estenoniksi, mutta tuo kemia jännittää..
Kiitos! 🙂
Ja sanotaanko vaikka, että olen hyväksynyt, ettei kaikista meistä voi tulla kemistejä… 😉 INCI-jutut kyllä jäävät helposti päähän, mutta minulla ei vaan edelleenkään ole aivoissa sitä lokerikkoa, joka osaisi jättää muistiini kemian perusjuttuja. Ihan hyvin kuitenkin selvisin kemioistani, joten uskon, ettei sinunkaan tarvitse jännittää sen vuoksi. 🙂
Päämäärätietoinen ihminen on kuin majakka, joka näyttää suuntaa muillekin.
On huikeaa, kuinka paljon rohkeutta, aikaa ja vaivaa sinulta on vaatinut hypätä varmoista ympyröistä ihan uusiin seikkailuihin, ja sitten sinnitellä mielettömän stressikimaran läpi maaliin saakka. Kunnioitan järjetöntä uurastustasi ja saavutuksiasi, olet todella oikea sisupussien sisupussi!
Jotenkin tuntuu, ettei Lontoo ehkä ole kokonaan poissa pelistä sittenkään. Kyllä sieltä sinulle kiinnostavia töitä löytyy ja myös muusikkomiesystävällesi oman alansa töitä, jos joku päivä Pohjoismaat jäävät kerta kaikkiaan liian pieniksi. 🙂
Olipa ihana kommentti, kiitos! <3
Lontoo on ollut minulle kaupunkina kuin exä, josta en oikein pääse yli ja jota ajattelen päivittäin, joten voi tosiaan olla, ettei se ole ihan täysin poissuljettu vaihtoehto… 😉
Ihana postaus! Onnittelut! Tulipa motivoitunut olo, jonkin ajan päästä mäkin oon samassa tilanteessa!
Tsemppiä rutistukseen, se on on sen kaiken vaivan arvoista ja palkitsee kyllä! 🙂
Vau, upeaa! Hurjan paljon onnea! 🙂