Tiny house, here we come – muutamme 19 neliön minitaloon!

Muutin Ruotsiin kuusi vuotta sitten, kun ostimme nykyisen asuntomme.

50-luvulla rakennetun pienkerrostalon ylimpään kerrokseen rakennettu loft-asunto tuntui todelliselta unelmalta. Asunnon korkea katto toi tilaan avaruutta, kattoikkuna valoa ja avoin pohja teki kodista erityisen tuntuisen.

Lue myös: Tee kodistasi helpommin siivottava näillä minimalistin vinkeillä

Virallisesti asunnossamme on 55 neliötä, mutta parvi ja iso vaatehuone antavat yhteensä tilaa yli 30 lisäneliötä. Olemme siis aina tunteneet, että asunnossa on hyvin tilaa kahdelle ihmiselle.

Kun muutimme asuntoon ajattelimme, että tulisimme asumaan siellä kymmenisen vuotta, kunnes varmasti haluaisimme isomman asunnon. Sellainenhan kaikilla on aina tavoitteena.

Alkuvuosina katselimmekin muutamaan kertaan isompia asuntoja ja mietimme, minkä verran olisimme sellaisesta valmiita maksamaan, missä se voisi sijaita ja millainen sen tulisi olla.

Asunnon kokonaisneliömäärän ei välttämättä tarvitsisi olla isompi, mutta kaikkien neliöiden tulisi olla virallisia neliöitä, jotta kattokorkeus riittäisi kaikkialla mukavaan oleskeluun ja tilan hyödyntämiseen.

Lue myös: Takana vuosi tavaroiden vähennystä – tältä minimalistinen kotimme näyttää nyt

Kun sitten vuonna 2018 aloimme vähitellen vähentää tavaroitamme, aloimme pikkuhiljaa tajuta, että asumme omiin tarpeisiimme nähden aivan liian isossa asunnossa.

Tämän tajuaminen yllätti meidät, sillä emme olleet koskaan ajatelleet, että voisimme muuttaa pienempään asuntoon – ainahan sitä nyt tilaa tarvitsisi!

Yhtäkkiä ymmärsimme, että emme oikeastaan tarvitsisi. Meille riittäisi pienempikin tila ja olisi turhaa asua näin isosti.

Yksi syy nykyisessä asunnossamme viihtymiseen oli kuitenkin ollut se, että muusikkomieheni äänivaimennettu studioboksi mahtui asuntoon ongelmitta.

Se ei äänieristänyt hänen puhallininstrumenttiensa ääniä täysin, mutta teki niiden äänenvoimakkuudesta kerrostaloasuntoon sopivaa, mikä (yhdessä mukavan alakerran naapurin kanssa) mahdollisti, että mieheni saattoi harjoitella kotona koska tahansa.

Tämä toi muusikolle ison vapauden, sillä puhallinintsrumentteja työkseen soittavalle päivittäinen harjoittelu oli välttämättömyys.

Kotona oleva harjoitustila tarkoitti, ettei hänen tarvinnut matkustaa erilliselle studiolle tai maksaa siitä siitä vuokraa, vaan hän saattoi treenata päivän aikana kotona useita kertoja lyhyempiin hetkiin jaettuna.

Lue myös: Muusikon tyttöystävän tunnustuksia

Vaikka pienempi asunto olisi siis riittänyt meille, ei sama onnistuisi missä tahansa asunnossa. Nyt studioboksi mahtui meille kattokorkeuden ja asunnon yleisen avaruuden myötä hyvin ja meillä oli tuuria naapureiden kanssa, jotka eivät häiriintyneet mieheni soitosta.

Tavaroiden vähenemisen myötä muutto pienempään asuntoon houkutteli meitä molempia kuitenkin kovasti.

Minimalismin myötä aloin katsella yhä enemmän YouTube-videoita pikkutaloista ja jopa pakettiautossa asumisesta.

Aloin myös pinnailla Pinterestissä kuvia viehättävistä minitaloista ja miettiä, miltä tuntuisi asua sellaisessa.

Puhuimme asiasta mieheni kanssa ja leikittelimme ajatuksella pitkään.

Kun sitten jouduimme vuosi sitten laittamaan koronan myötä suunnitelmamme uusiksi ja luopumaan ainakin toistaiseksi ajatuksesta lähteä reput selässä kiertämään Aasiaa, alkoi ajatus pikkutaloon muutosta houkutella meitä molempia uudella tavalla.

Lue myös: Uudet juonenkäänteet: pari peruttua lentoa, asunnon laitto myyntiin…

Tiny house movement on maailmalla kasvava ilmiö ja tällä Ruotsissa se on alkanut ottaa tuulta alleen.

Siinä missä useissa maissa ihmiset rakentavat itse pikkutalonsa, on Ruotsissa kuvio hieman toisenlainen.

Kuten ei Suomessakaan, ei myöskään Ruotsissa pikkutaloa voi noin vain rakentaa tontille ainoaksi taloksi, vaan rakennusmääräykset asettavat rajoituksia sille, minkä kokoinen talon on vähintään oltava.

Pieni omakotitalo ei siis välttämättä enää ole oikeasti pieni, vaikka se olisikin sellainen perinteiseen omakotitaloon nähden.

Emme mieheni kanssa ole myöskään koskaan olleet erityisen kiinnostuneita omasta omakotitalosta, vaan olemme viihtyneet taloyhtiön asukkaina. Yhteinen vastuu asioista tuo helppoutta elämään.

Ruotsissa onkin muutamien viime vuosien aikana noussut yhä suositummaksi asumismuoto, jossa asuntoyhtiöt rakentavat pikkutaloja paritaloista tai erillistaloista koostuviin taloyhtiöihin.

Tällaisissa asumismuodoissa asuntoyhtiö rakennuttaa isompia taloja, mutta hyödyntää niiden tontin ”ylimääräistä tilaa” rakennuttamalla erillistalon tai paritalon viereen minitalon, eli ruotsiksi attefallshusin.

Attefallshusin kokoa koskevat erilaiset rajoitukset, joiden mukaan talo saa esimerkiksi viedä maapinta-alaa korkeintaan 30 neliömetriä ja sen korkeus saa olla korkeintaan neljä metriä.

Koska auntoyhtiöt haluavat tietysti hyödyntää kaiken maapinta-alan tehokkaasti, on attefallshuseja alkanut näkyä Ruotsissa varsinkin Tukholman alueella yhä enemmän ja enemmän.

Osa niistä on yksityisten omakotitalojen pihalle rakennettuja, usein vuokrattavia pikkutaloja, osa taas asuntoyhtiöiden myymiä omistusasuntoja.

Olemmekin katselleet niiden myynti-ilmoituksia aktiivisesti nyt reilun vuoden ajan, mutta sitä täydellistä taloa ei vain ole sattunut kohdalle.

Yleensä talojen suurimpana ongelmana on ollut niiden pohjaratkaisu.

Koska talon kokonaiskorkeus saa olla korkeintaan neljä metriä ja ruotsalaiset ovat pääsääntöisesti melko pitkiä tyyppejä, on useimmissa taloissa ratkaistu asia rakentamalla taloon parvi, jonka alla on lähes normaali kattokorkeus, jotta pitkät ihmiset voivat elää alakerrassa mukavasti, mutta vastaavasti parven yläpuolella kattokorkeus on sitten niin matala, että parvella mahtuu kulkemaan vain kyyryssä.

Parvi onkin tehty vain matalaksi tilaksi nukkua eikä sen tilaa voi liiemmin hyödyntää mihinkään muuhun.

Yleensä parvelle tulee myös kiivetä kapeita ja heppoisia tikkaita pitkin, mikä ei tunnu jutulta, jota haluaisin itse jatkuvasti tehdä – varsinkaan yöllä vessaan hoiperrellessa.

Ongelmana on usein myös ihan vain yleisesti epäoptimaalinen pohjaratkaisu, joka ei salli olohuoneen ja keittiön sujuvaa yhdistämistä tai keittön huono varustelu – itse en nimittäin halua elää ilman astianpesukonetta ja tahdon, että käytössäni on normaalikokoinen jääkaappi-pakastin kuten tälläkin hetkellä meillä on.

Lue myös: Kuinka Tukholmassa voi asua halvalla, kun asunnot ovat kalliita?

Kolmantena ongelmana attefallshuseissa on usein niiden sijainti.

Itse rakennukset on yleensä varustettu isoilla ikkunoilla, jotka tuovat taloon valoa ja avaruutta, mutta koska ne on rakennettu lisärakennuksiksi kalliimmalla myytävän erillistalon tai paritalon tontille, saavat isommat talot yleensä paremman sijainnin ja pikkutalo sijoitetaan niin, että siellä asuminen tuntuu minusta lähinnä akvaariossa näytillä olemiselta.

Isot, valoa tuovat ikkunat ovat ihana asia, mutta eivät silloin, jos ne tarkoittavat, ettei kodissasi ole mitään yksityisyyttä.

En todellakaan halua, että naapurini olohuoneesta on suora näkymä kotiini tai että jokainen kadulla kulkeva voi katsella meille sisään, kun kävelen suihkusta makuuhuoneeseen pelkkä pyyhe ylläni.

Toinen sijaintiin liittyvä ongelma on ylipäätään taloyhtiöiden sijainti.

Usein ne nimittäin sijaitsevat sellaisissa paikoissa, joissa asuminen edellyttäisi oman auton hankintaa emmekä ole halukkaita ryhtymään yksityisautoilijoiksi sekä ympäristösyistä että taloudellisista syistä.

Vaikka pikkutaloja on siis ilmestynyt myyntiin parhaimmillaan jopa useampia viikossa, ovat nämä tekijät asettaneet melkoisia rajoituksia juuri meille sopivan minitalon löytymiseen.

Koska olemme viihtyneet nykyisessä loft-asunnossamme paremmin kuin hyvin, ei meillä ole ollut halukkuutta muuttaa mihinkään kompromissitaloon.

Helmi-maaliskuun vaihteessa satuimme kuitenkin yllätykseksemme näkemään talon täydellisestä taloyhtiöstä, jonka attefallshusit oli rakenettu muista näkemistämme taloista poikkeavalla tavalla.

Taloissa oli virallisesti 19 asuinneliötä, mutta neljän metrin kattokorkeuden rajoituksen kanssa oli pelattu niin, että yläkerran parven kattokorkeudeksi oli saatu 1,90 metriä.

Sen lisäksi tilavan parven takaosassa oli vielä erillinen huone, jota saattoi käyttää tilavana vaatehuoneena tai joka meidän tapauksessamme sopi myös mieheni harjoitustilaksi.

Parvelle myös kiivettiin tukevia portaita pitkin heppoisten tikapuiden sijaan.

Yhteensä yläkerta antaisi meille siis vielä 14 meille normaalin elämän sallivaa epävirallista lisäneliötä – minä olen 155 cm pitkä ja mieheni 175 cm, joten 190 cm kattokorkeus sopisi meille hyvin.

Lisäksi asunnossa olisi vielä yhden neliön varastotila, jonne pääsi käsiksi talon ulkopuolelta.

Lue myös: 5 tapaa kokeilla minimalismia

Myynnissä oli samaan aikaan kaksi asuntoa, joista toisessa oli asuttu parisen vuotta ja joista toinen oli juuri valmistumaisillaan. Menimme siis uteliaina katsomaan näitä molempia.

Virallinen näyttö tapahtui kalustetussa, jo asutussa asunnossa, mutta hiivimme ennen näyttöä tirkistelemään sisään valmistumaisillaan olevan talon ikkunoista.

Talon sijainti oli hyvä, sillä se sijaitsi vain taloyhtiön käytössä olevan tien loppupäässä olevassa mutkassa ja tien varteen oltiin istuttamassa suojaa tuovia pensaita.

Itse talo vaikutti ikkunoista sisään tirkistellessä kuitenkin yllättävän pieneltä. Olimme olleet paria viikkoa aiemmin katsomassa toista minitaloa ja tajunneet siellä seistessämme, kuinka vähän tilaa siellä tuntuikaan olevan.

Nyt aloimme miettiä, olisivatko minitalot sittenkään meidän juttumme.

Kun sitten virallisen näytön alettua astuimme sisään kalustettuun asuntoon, oli meillä välittömästi aivan erillainen fiilis. Oikein sisustettuna pikkutalo ei tuntunut ollenkaan pieneltä, vaan avaralta ja tilavalta.

Olimme välittömästi innoissamme.

Lue myös: Mitä jos tekisit kuolinsiivouksen?

Talossa jo toista vuotta asunut pariskunta oli hionut talon yksityiskohtia paljon ja talo oli todella viihtyisä.

Siinä oli kuitenkin yksi minitalojen tyypillinen ongelma: se oli rakennettu sijaitsemaan sekä ikkunat suoraan toista taloa vasten että keskelle koko taloyhtiön yhteistä parkkipaikkaa, joten yksityisyys talossa oli olematonta.

Siinä oli hienoksi rakennettu terassi, mutta se oli selkeästi rakennettu sosiaalisten ihmisten taloksi. Jos istuit omalla terassillasi, sait jatkuvasti olla moikkailemassa ohi meneville naapureillesi. Se ei siis ehdottomastikaan ollut meidän juttumme.

Oli kuitenkin tärkeää nähdä tuo kalustettu talo ja tajuta siellä sisällä ollessa, kuinka kodikasta pienessä talossa voi olla.

Kävimme näytön aikana tarkistamassa vielä sen toisen, rakennusvaiheessa olevan talon sisältä päin ja tunsin sen jälkeen välittömästi, että haluan muuttaa siihen.

Se tuntui kodilta.

Tunnetta oli vaikea selittää, sillä kaikella järjellä talo näytti tyhjänä ja keskeneräisenä vähintäänkin arveluttavalta. Tunsin kuitenkin välittömästi sen potentiaalin ja näin mielessäni, millainen siitä tulisi.

Mieheni epäröi hieman, sillä talo oli keskeneräinen erityisesti ulkoapäin. Menisi myös hetki, että taloa suojaavaat puskat saataisiin istutettua ja kasvamaan näkösuojaa tuoviksi.

Olimme kuitenkin puhuneet pikkutalossa asumisesta niin paljon, että tiesimme molemmat, että tämän paremmaksi se ei helpolla menisi.

Mieheni oli jopa ottanut yhden saksofoninsa mukaan näyttöön, jotta saatoimme kokeilla, voisiko hän treenata kotona naapureita liikaa terrorisoimatta ja sekin vaikutti olevan mahdollista tässä talossa.

Lue myös: KonMari ja minimalismi – näin ne erovat toisistaan

Talo sijaitsi hyvällä sijainnilla Tukhoman Vallentunassa, asunnolta oli vain parisataa metriä järvelle, ulkoilumaastot olivat mahtavat, lähellä oli runsaasti hyviä ruokakauppoja ja kaupunkiin pääsi helposti paikallisjunalla.

Junarataa oltiin vieläpä parantamassa niin, että juna kulkisi kaupunkiin pian nopeammin (nyt matka oli noin parikymmentä minuuttia) ja tulevaisuudessa junalla pääsisi jopa suoraan Arlandan lentokentälle, minkä uskottiin nostavan alueen asuntojen arvoa.

Koska asunto oli uusi, oli se myynnissä kiinteällä hinnalla – toinen asunto oli puolestaan tarjolla tarjouskauppana.

En siis todellakaan epäröinyt hetkeäkään, kun marssin kiinteistönvälittäjän puheille näytön lähestyessä loppuaan ilmoittaen ripeästi, että ostaisin talon.

Hän ei ilmeisesti ollut odottanut, että kukaan asuntoa katsomassa käynyt olisi välittömästi halukas ostamaan sen ja oli varautunut saamaan siitä korkeintaan kyselyjä jälkikäteen, sillä hän oli hieman yllättynyt nopealta vaikuttaneesta päätöksestämme.

Meille se ei kuitenkaan ollut nopea päätös, sillä olimme katselleet minitaloja jo niin pitkään. Puolisoni olisi ehkä harkinnut päätöstä pidempään, mutta myös hän oli valmis muuttamaan.

Kun kysyin kiinteistönvälittäjältä, kuinka hommassa edetään, ei hän ollut aivan varma.

Hän ei siis tosiaan ollut varautunut siihen, että toinen asunto menisi nyt heti kaupaksi, joten hän ei ollut edes varma, oliko se tosiaan myynnissä kiinteään hintaan vai tarjouskaupalla, minkä vuoksi hän lupasi palata minulle heti seuraavana päivänä asian selvitettyään.

Välittäjä soittikin minulle seuraavana päivänä kertoen, että toinenkin näytössä ollut oli ollut kiinnostunut ostamaan talon.

Pienen hetken olin aivan varma, että homma menisi tarjouskaupaksi, kun kiinnostuneita kerran oli useita, mutta onneksemme välittäjä ilmoitti, että jos haluamme, myytäisiin talo kuitenkin meille, sillä olimme ilmoittaneet kiinnostuksestamme ensimmäisenä – kannatti siis olla liikkeissään nopea.

Tällä hetkellä pikkutaloamme siis viimeistellään ja muutamme sinne vappuaattona, eli vajaan kahden viikon kuluttua.

Postauksen kuvat ovat tulevasta talostamme, joka on tosiaan vielä keskeneräinen. Odotan kuitenkin innolla, että pääsemme tekemään siitä näköisemme ja kasvattamaan sen ympärillä olevalle maalle omaa puutarhaamme.

Kaiken kaikkiaan täytyy siis sanoa, että kulunut koronavuosi on muuttanut ajatuksiani Ruotsissa asumisesta monella tavalla.

Siinä missä ennen halusin täältä vain kovasti pois, olen alkanut vihdoin tuntea, että kotini on täällä ja että haluan kasvattaa juureni tänne.

Pelkäsin pitkään, voinko koskaan enää tuntea uudelleen sitä samanlaista kodin tunnetta, jota olen toistaiseksi kokenut vain Lontoossa asuessani, mutta ilokseni havahduin siihen tunteeseen täällä vihdoin tänä keväänä.

Haluan edelleen matkustaa, mutta nyt koen, että kyse on nimenomaan halusta matkustaa ja että haluan asua tällä hetkellä kuitenkin Ruotsissa.

En tietenkään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen verran tiedän, että parin viikon kuluttua tulevaisuus kuljettaa meidät asumaan pikkutaloon.

Kun siis pääsemme muuttamaan uuteen taloomme, teen siitä tänne blogiin tarkempaa juttua.

Lue myös: 3 kuukautta kahden huonekalun soluhuoneessa

Onko joku muu haaveillut pikkutalossa asumisesta tai jopa muuttanut sellaiseen?